Sen iltapäivän Matti Eve muistaa edelleen tarkasti. Marraskuun pakkaset olivat juuri saapuneet, kun hän tapasi ensimmäistä kertaa Vincentin Lahdessa perhepuistossa. ”Vinski” oli tuolloin kuusivuotias eskarilainen.
Yhteinen tekeminen löytyi heti.
”Leikkipuiston viereinen pieni lampi oli juuri jäätynyt. Heittelimme siihen kiviä ja yritimme rikkoa jäätä yhdessä. Ja symbolisesti se jää rikottiinkin”, Matti muistelee nyt, kuusi vuotta myöhemmin.
Hän on ollut mukana Lahden ensi- ja turvakodin Mieskaverit-toiminnassa sen alusta saakka. Ennen Vincentiin tutustumistaan Matti oli käynyt mieskaveriksi valmistavan kurssin ja kuullut, että hänen kaltaisistaan miehistä oli suuri pula. Vapaaehtoisia aikuisia miehiä tarvittiin kavereiksi lapsille, joiden elämässä ei ollut isää tai muita miehiä.
”Ongelman laajuus valkeni minulle kurssilla. Se, kuinka paljon Päijät-Hämeessäkin on isättömiä lapsia, jotka eivät pääse tekemään kenenkään kanssa niitä asioita, joita miehet tavallisesti tekevät.”
Sellaisia asioita Matti ja Vincent ovat tehneet yhteisten vuosien aikana paljon. Alusta saakka oli selvää, että tapaamiset eivät olisi aina erityisiä juhlahetkiä, vaan osa lapsen arkea.
”Alkuvaiheessa saatoimme käydä lasten seikkailupuistoissa, aivan kuten Vinski kävi äitinsäkin kanssa. Mutta aika nopeasti mukaan tuli arkisia asioita kuten auton pesemistä, renkaiden vaihtoa ja kalassa käyntiä. Tarkoitus ei ole, että kaksi kertaa kuussa lapsella on minun kanssani huvipuisto- tai pelipäivä ja loppu on arkea”, Matti kuvaa.
Heti alkuun hän myös sopi Vincentin äidin Minnan kanssa samat kasvatustavat ja säännöt kuin mihin poika on kotonakin tottunut.
”En silti ole missään nimessä sijaisisä, vaan kaveri, jolta Vinski on saanut miehen mallia.”
