Semifinaalissa tuotteita maistatettiin S-marketissa myymälän asiakkailla. Silpa Kinnunen jännitti maistatusta, sillä hänen maistatukseen tekemänsä erä viljatonta piirakkaa ei onnistunut suunnitelmien mukaan. Kuluttajien mielestä tuote maistui kuitenkin todella hyvältä ja kävikin niin, että se nousi maistatuksessa kuluttajien suosikiksi. Kokkolasta kotoisin oleva Silpa nousi maistatuksen perusteella suoraan finalistiksi.
Teppo Ylä-Hemmilä Asikkalasta haki finaalipaikkaa kaksijakoisissa tunnelmissa. Mieltä painoi suru läheisen työystävänsä ja leipurinsa Jounin menettämisestä. ”Show must go on”, Teppo toteaa kyynel silmässään ennen kuin astelee tuomariston eteen. Tuomaristo näki tuorenäkkärissä hittipotentiaalia, joten Teppo nappasi paikkansa finalistien joukosta.
Lisäksi finaaliin nousivat helsinkiläinen Emilia Karttunen (pizzamuffini), ahvenanmaalainen Jack Mattsson (röstivohveli), vaasalainen Teemu Koitto (herkkupirtelö) ja hollolalainen Terhi Kinnari (kauravuoka).
”Lähden taistoon sillä mielialalla, että tämä on parasta, mitä yrittäjäuralla on tapahtunut. Tämä on rankka, mutta unelmamatka”, Terhi tiivistää tunnelmansa ennen ensimmäistä finaalitehtävää.
Seuraavaksi kilpailijoilla aukeaa kiihdytyskaista kohti kaupan hyllyjä, kun he joutuvat matkan aikana pohtimaan brändiään, tuotteen tarinaa, makua, pakkausta ja markkinointia.
”Tuomariston tehtävänä on auttaa onnistumaan, mutta mikäli tuote ei valmistu, tuotekehitys ei etene tai jotain muuta tapahtuu, että lanseeraus vaarantuu, on mahdollista, että tuote ei päädy kauppoihin”, Jyrki Sukula ohjeistaa finalisteja tv-ohjelmassa.
Menestysresepti-kilpailun voittaja on noussut perinteisesti myynneissä hittituotteeksi, joten pelissä on mahdollisuus nostaa oma yritys täysin uudelle tasolle. Näin kävi mm. viime kauden voittajalle Erika Poussalle, jonka pakastekeksitaikina siivitti yrityksen tänä vuonna yli miljoonan euron liikevaihtoon.