Internet Explorer -selainta ei enää aktiivisesti tueta. Suosittelemme käyttämään sivustoamme esimerkiksi Google Chrome tai Mozilla Firefox -selaimilla.

Ässäkokki-resepteillä valmistat maistuvia arkiruokia ja helppoja välipaloja

Hei Ässäkokki! Mahtavaa kun olet kokkaamassa kanssamme! Tältä sivulta löydät reseptejä maittaviin ruokiin ja hyviin välipaloihin. Mukana on myös herkkuja. Näitä reseptejä lapsi ja nuori voi tehdä itse tai yhdessä vanhemman kanssa.

Ruoanlaitto ja leipominen yhdessä lasten kanssa on mitä parhainta ja hyödyllisintä ajanvietettä. Vanhemmat lapset voivat puuhailla keittiössä keskenäänkin, ja nuoremmat tutustuvat keittiön ihmeellisyyksiin yhdessä vanhempien kanssa.

Hyvä ruoka on herkullista ja terveellistä. Siitä saa tärkeät ravintoaineet ja sopivasti energiaa. Terveellinen ruoka on usein viisas valinta myös luonnon ja ilmaston kannalta. Ilmaston ystävän lautasella on paljon sesonkiin sopivia, lähellä kasvaneita kasviksia. Nauti pari kertaa viikossa lähivesien kalaa ja joskus kanaa. Korvaa liha välillä kasvis- tai kalaruoalla. Maapallon tulevaisuuden kannalta pienetkin muutokset ovat tärkeitä. Kerromme lisää ilmastoystävällisestä syömisestä täällä >>

Herkullisia ruokahetkiä, Ässäkokki!

Katso kaikki Ässäkokin reseptit ja videokokkikurssit

Suklaahippublondiet eli chocolate chip blondies
Suklaahippublondiet eli chocolate chip blondies

Suklaahippublondiet eli chocolate chip blondies

Helpot kalatacot
Helpot kalatacot

Helpot kalatacot

Raejuustopannari
Raejuustopannari

Raejuustopannari ja marjasalaatti

Herne-pekonipastaa kolmella lautasella
Herne-pekonipastaa kolmella lautasella

Herne-pekonipasta

Amerikkalaiset omenapannarit
Amerikkalaiset omenapannarit
Soita video

Ässäkokin kuohkeissa pannareissa maistuu omena

Amerikkalaiset omenapannukakut
Amerikkalaiset omenapannukakut

Amerikkalaiset omenapannukakut

Rouskuva nuudelisalaatti
Rouskuva nuudelisalaatti
Soita video

Ässäkokin nuudelisalaatilla nälkäkiukku talttuu nopeasti

Marjainen kerrospirtelö
Marjainen kerrospirtelö
Soita video

Ässäkokin pirtelössä on kaksi erimakuista kerrosta

Pätkismuffinit
Pätkismuffinit
Soita video

Ässäkokin maukkaisiin muffineihin pilkotaan minttusuklaata

tortillaburgerit
tortillaburgerit
Soita video

Ässäkokin nerokkaat tortillaburgerit

tortillaburgerit
tortillaburgerit

Tortillaburgerit

Perunanachot
Perunanachot
Soita video

Ässäkokin nachopellin jujuna ovat rapeat perunaviipaleet

Rouskuva nuudelisalaatti
Rouskuva nuudelisalaatti

Rouskuva nuudelisalaatti

Bataatti-nachopelti
Bataatti-nachopelti

Bataatti-nachopelti

Kaksvi vohveliwrapia, vohveleiden täytteitä ja yksi täyttämätön vohveli.
Kaksvi vohveliwrapia, vohveleiden täytteitä ja yksi täyttämätön vohveli.

Vohveliwrapit

Kurpitsatortillat
Kurpitsatortillat

Kurpitsatortillat

Dippailukulhot tofunugeteilla
Dippailukulhot tofunugeteilla

Dippailukulhot tofunugeteilla

Hävikkiruoasta sosekeitto
Hävikkiruoasta sosekeitto

Nämä 7 keinoa helpottavat ruoanlaittoa lapsiperheessä ja kasviksia tulee syötyä! Lue kotitalousopettajien vinkit

Ylihelpot kalapullat
Ylihelpot kalapullat

Ylihelpot kalapullat

Vegaanin butter chicken
Vegaanin butter chicken

Vegaanin butter chicken

Pätkismuffinit
Pätkismuffinit

Pätkismuffinit

Rapeat ruissipsit ja hernehummus
Rapeat ruissipsit ja hernehummus

Rapeat ruissipsit ja hernehummus

Sheriffin broileritortillat
Sheriffin broileritortillat
Soita video

Videokokkikurssi koululaisille: sheriffin broileritortillat

Myslifanin rapeat kaurakeksit
Myslifanin rapeat kaurakeksit
Soita video

Videokokkikurssi koululaisille: myslifanin rapeat kaurakeksit

Ranskalaisen karkkikaupan mutakakku
Ranskalaisen karkkikaupan mutakakku
Soita video

Videokokkikurssi koululaisille: ranskalaisen karkkikaupan mutakakku

Ässäkokki-kurssi: Mitä on hyvä muistaa ennen kokkausta?
Ässäkokki-kurssi: Mitä on hyvä muistaa ennen kokkausta?
Soita video

Ässäkokki-kurssi: Mitä on hyvä muistaa ennen kokkausta?

Ässäkokki-kurssi: Mitä on hyvä muistaa kokkauksen jälkeen?
Ässäkokki-kurssi: Mitä on hyvä muistaa kokkauksen jälkeen?
Soita video

Ässäkokki-kurssi: Mitä on hyvä muistaa kokkauksen jälkeen?

Ässäkokit valmistavat lehtikaalipizzan
Ässäkokit valmistavat lehtikaalipizzan
Soita video

Ässäkokki-kurssi: Ässäkokit valmistavat lehtikaalipizzan

Ässäkokit valmistavat raparperikiisseliä
Ässäkokit valmistavat raparperikiisseliä
Soita video

Ässäkokki-kurssi: Ässäkokit valmistavat raparperikiisseliä

Ässäkokit valmistavat mansikkagazpachoa
Ässäkokit valmistavat mansikkagazpachoa
Soita video

Ässäkokki-kurssi: Ässäkokit valmistavat mansikkagazpachoa