Hymyilevä nainen pitää suurta, pahvista Juhla Mokka -mukia päänsä päällä

YH0424 tuotteen takana verkko 1920x1280.jpg

”Juhla Mokka on ollut edelläkävijä myös mainonnassa”, tuotepäällikkö Eva Hopia toteaa. Nykyään suosikkikahvi näkyy somessa.

Marja maistelee 200 kupillista kahvia päivässä – Näin syntyy suomalaisten suosikkikahvi

Topi Borg pitelee käsissään pahvista laatikonpohjaa, jossa on juomatölkkejä

YH topi borg verkko 1920x1280-1.jpg

Topi Borg hurmaa taas 

Topi Borg tekee paluun televisioon, kun Kirjolla-sarjan kakkoskausi alkaa

Logistiikkakeskuksen halli, joka on täynnä kuljetuslinjoja. Muutama työasuun pukeutunut henkilö liikkuu niiden välissä

YH0324 yovuorossa verkko paakuva 2400x1350

Perttu tekee työtä, jossa mennään ruokatauolle puoli kolmelta yöllä

S-ryhmän omistama logistiikkakeskus Sipoossa on Suomen suurin ja modernein. Sen läpi kulkee 70 prosenttia S-ryhmän myymästä päivittäistavarasta.

Automaation ihmemaassa tavaran vastaanotto, varastointi ja lähettämö on hiottu toimimaan tehokkaasti ja turvallisesti. Monimutkainen automaatio tarvitsee toimiakseen myös ihmistä, kellon ympäri.

__Perttu Korhonen__ pitää huolen siitä, että yön aikana saapuneet tavarat lähtevät eteenpäin jo samana aamuna. Seurasimme hänen työvuoroaan.


Perttu Korhonen vaihtaa ylleen työvaatteet ja tarkistaa, että mukana on kaikki tarvittava, kuten radiopuhelin, mattoveitsi, viiltohanskat ja kuulosuojaimet. Hän avaa oven jättimäiseen halliin ja astuu sisään maailmaan, joka ei pysähdy hetkeksikään.


Kello 21.55: yövuoro alkaa

Korhonen valvoo kuljetinlinjojen toimintaa. Hänen silmiensä alta kulkee tasaiseen tahtiin sipsipusseja, karkkilaatikoita, kosmetiikkaa, kahvia ja ketsuppia. Hypnoottisen liikkeen lumoihin ei ehdi jäämään, sillä näyttötaululla on vikailmoitus; yhden kuljetinlinjan liike on pysähtynyt kaatuneen vissypullon takia. Korhonen kuittaa tehtävän ja huomaa samalla lattialla karkkipussin. Toisinaan pakkauksia putoaa linjalta tai niitä on mennyt rikki kuljetuksen aikana.

”Syötäväksi kelpaavat tuotteet viedään ostettavaksi henkilökunnan myymälään tai lahjoitetaan hyväntekeväisyyteen”, Korhonen kertoo.


23.45 

Yön aikana Korhosen yksikössä on töissä parisataa henkilöä, mutta jättimäisessä hallissa näkyy vain siellä täällä oranssiasuisia työntekijöitä. Pelkästään kuljetinlinjoja on 32 kilometriä monessa eri tasossa. Esihenkilö __Jico Isola__ kävelee alueita läpi ja kyselee kuulumisia: ”Kaikki selvää?”

Koneet tuottavat halliin 80 desibelin metelin, joten keskustelut ovat lyhyitä.


01.55 

Ruokatauko. Yövuorolaisille on tarjolla uunimakkaraa, kanakastiketta ja punajuuririsottoa. Suurin osa ruokailijoista syö itsekseen katsellen samalla kännykän näyttöä. Korhosen mukaan yövuoroissa olevat haluavat olla enemmän omissa oloissaan kuin päivävuorolaiset. 

Korhonen kasaa lautasen täyteen ja tyhjentää sen lähes yhtä nopeasti. Kaloreita kuluu, kun on jatkuvasti liikkeessä. Yön aikana askelmittariin kertyy noin 10 000 askelta, suuri osa portaista.


02.30 

Terävä veitsi puhkoo muovia. Kesätöissä oleva sähkötekniikan opiskelija __Nuutti Hämäläinen__ kertoo tekevänsä mielellään 12 tunnin yövuoroja, sillä hän haluaa maksimoida tienestit.

Yölisät motivoivat myös Korhosta. Yövuoroissa hän kokee myös saavansa enemmän aikaa perheelleen. Korhonen nukkuu, kun lapset ovat päiväkodissa ja koulussa. Korhonen nauraa, että 5-vuotias kuopus ottaa kaiken irti isän yövuoroista.

”Poika saa nukkua äidin vieressä.”

03.18 

20 metriin kohoavassa säilytystornissa näkyy pakkaus heilahtaneen reunan yli. Se estää automaattisen lavahissin nousemisen, joten Korhonen kiipeää pystysuoria tikkaita korjaamaan tilanteen. Tämän työtehtävän saavat tehdä vain kiipeilykoulutukset ja kuntotestit suorittaneet henkilöt. Kuntotestit pitää läpäistä joka kolmas vuosi. Korhonen kiinnittää turvavaljaat, ja kollega tulee varmistamaan turvallisuuden.


04.07 

Autoja saapuu ja lähtee Sipoosta tasaiseen tahtiin. Vuorokauden aikana tavaraa liikkuu noin tuhannen kuljetusauton verran. Logistiikkakeskuksessa tavaroita säilytetään tuotteesta riippuen 1–6 päivää. Automatisoitu tilausjärjestelmä laskee kauppoihin lähtevät tuotteet ja niiden määrät. Kauppojen hyllyt pysyvät tasaisen täysinä, sillä logistiikkakeskus ei pysähdy.


04.55 

Työvuoro päättyy. Kotona Korhonen herättää perheen, käy suihkussa ja menee nukkumaan. Iltapäivällä hän hakee pojan päiväkodista ja harjoittelee tämän kanssa pyörällä ajoa. 


06.00 Lue myös

Petri Kettunen kuvattuna Prisma Sellon kassalla, kädessä pienoislentokone.

Yh prismanpurseri verkko paakuva 2400x1350

Finnairin business-luokka vaihtui koronavuosina Prismaan – nyt purseri Petri Kettunen vuorottelee kiitotien ja kassahihnan välillä

Kevättalvella 2020 koronapandemia sulki äkillisesti ovet maailmalle, ja työkseen lentäviltä se leikkasi siivet. Kuinka pitkään oman ammatin harjoittaminen olisi mahdotonta, sitä ei tiennyt kukaan. Epätietoisuudessa eli tuhansien muiden tavoin Finnairin kokenut purseri __Petri Kettunen__. 

”Korona-aika avasi silmiä, että kaikkea voi elämässä tapahtua ja jotain muutakin voisi tehdä”, hän kertoo. 

Ensimmäinen koronakesä meni iloisesti lomaillessa, mutta syksyn pimetessä alkoi tehdä mieli töihin. 

Lähes kaikki finnairilaiset olivat Petrin tapaan korona-aikaan lomautettuna. Tuolloin moni heistä alkoi etsiä korvaavia töitä esimerkiksi kaupan alalta. 

> ”Kassatyössä on jotain, joka viehättää.”

Petrin tie vei ensin Alkoon, sen jälkeen aika pian hän pääsi HOK-Elantoon ja Prismaan.

”Oli mielelle tärkeää pysyä työelämässä kiinni. Ja kassatyössä on jotain, joka viehättää.” 

Petrillä ympyrä tavallaan sulkeutui.  

”Tein nuorukaisena mallin töitä ja pääsin myös Prisman ja S-marketin mainoksiin. Ja nyt olen taas näissä ympyröissä!”

Finnairilla lähes 30 vuotta työskennellyt Petri johtaa lennoilla matkustamon työskentelyä. Hän hoitaa muun muassa kuulutukset ja tiimiyttää senkertaisen joukkueensa. Se on tehtävä Petrin mukaan joka kerta, sillä tiimiläiset ovat harvoin, jos koskaan, työskennelleet aikaisemmin yhdessä.  

Vauhdikkaan miehen kalenterista ei löydy kahta samanlaista viikkoa. Kaupasta tarjotut työvuorot hän ottaa vastaan sen mukaan, miten Finnairin töiltä ennättää. 

Haastatteluviikolla Petri teki Prisma-vuoron keskiviikkona ja lensi torstaina Tokioon. Sen jälkeen oli viisi päivää vapaata Finnairilta, jolloin Petri teki taas pari työvuoroa Prisman kassalla. 

”Ei pääse tylsistymään”, hän naurahtaa.   

Hän näkee töissään paljon yhtäläisyyksiä:  

”Molemmat ovat asiakaspalvelua parhaimmillaan.” 

Erona on kuulemma vain se, että kaupassa kohtaamiset ovat lyhyitä, kun taas koneessa ne kestävät noin tunnista kymmeneenkin tuntiin. 

”Mutta on kohtaaminen lyhyt tai pitkä, se tuottaa aina iloa, kun näkee asiakkaan poistuvan tilanteesta tyytyväisenä.”

Tokiosta Prismaan 

Useimmiten Petrin löytää Espoon kauppakeskus Sellon Prismasta, mutta myös monet muut pääkaupunkiseudun Prismat ovat miehelle tuttuja. Marraskuinen Myyrmannin Prisman avajaishulina oli mukavaa vaihtelua. Siellä Petri opasti ja houkutteli asiakkaita Kerää ja skannaa -palvelun pariin.  

”Monipuoliset ja joustavat työvuorot, mahdollisuus sunnuntaityöhön ja hyvät työkaverit”, Petri listaa HOK-Elannon ja Prisman vetovoimatekijöitä.

Petrin omia taikavoimia ovat positiivisuus ja huumori.  

”Tykkään jutella asiakkaille, mutta kuitenkin aina tilanteen mukaan. On osattava katsoa, kenelle voi heittää huumoria tai kuka ei tykkää tänään höpötellä. Kaikki eivät siitä pidä.”  

Positiivinen tai puhelias mies pystyy antamaan lyhyissäkin asiakaspalvelutilanteissa kassalla paljon. Toisinaan hän vinkkaa asiakkaalle S-mobiilissa olevista eduista. Asiakkaan ostama aurinkovoide saattaa virittää keskustelun lentämisestä, ja silloin Petri on auttanut lentopelkoista matkalle lähtijää. 

> ”Tykkään jutella asiakkaille, mutta kuitenkin aina tilanteen mukaan.”

Toisinaan hän on ilahduttanut kiinalaista, thaimaalaista tai japanilaista lausahtamalla kiitoksen heidän omalla kielellään.  

Petrillekään ei aurinko aina paista.     

”Mutta kun puen Finnairin virkapuvun tai Prisman työasun ylleni, tapahtuu taikoja: siirryn oitis asiakaspalvelumoodiin. Rakastan asiakkaiden palvelemista ja hyvien asiakaskokemusten luomista. Saan siitä itselleni paljon.” 

Taikavoimia  

Helsinki-Vantaan lentokentän Alepan apulaispäällikkö Kati Kuuliainen täyttää paistopisteelle tuotteita.

YH0124 yovuossa verkko paakuva 2400x1350

Arvaatko, mikä tekee kauppansa lentokentän Alepassa? Seurasimme yövuoroa myymälässä, josta moni hakee tuliaiset ulkomaille

”Yövuoroni alkaa iltakymmeneltä. Saavun vuoroon hyvissä ajoin, jotta ennätän juoda iltakahvit taukotilassa ennen töiden alkua.

Lentokentän Alepassa työskentely poikkeaa muualla sijaitsevissa Alepoissa työskentelystä. Meillä on kansainvälinen tunnelma, ja olemme monen turistin ensimmäinen kosketus Suomeen.

Noin kolmasosa asiakkaistamme on lentokentän työntekijöitä, kolmasosa suomalaisia ja loput ulkomaalaisia turisteja. Kun aloitin työt täällä, kentälle saapuminen aiheutti matkakuumetta ensimmäisen viikon ajan. Sitten totuin siihen, että tämä on nyt työpaikkani.”

Kello 21.30: Rauhallinen kahvihetki

”Kymmeneltä jaan työtehtävät. Määrittelen, kuka menee kassalle ja ketkä menevät purkamaan kuormaa. Otan itselleni tällä kertaa tehtäväksi maitarin eli maitotuotteiden hyllyttämisen. 

Myymälässämme on vain vähän varastotilaa, joten meillä on suuri varasto lentokentän huoltokäytävällä. Vien sinne ne tuotteet, jotka eivät mahdu hyllyyn. Samalla tuon mukanani paistettavat tuotteet, jotka aamuvuorolaiset ovat laittaneet valmiiksi pelleille. Laitan ne paistumaan.”

Kello 22: Vuoron startti

”Pidän ruokatauon puolilta öin. Tavallisesti selaan somea tai katson sarjaa syödessäni. Jos en ole tehnyt eväitä mukaan, ostan ne myymälästämme. 

Työmme on kiireistä, joten on tärkeää pysähtyä ja ottaa hetki palautumiselle.

Meiltä ostetaan paljon riisipiirakoita. Ruisleipää, piirakoita ja leipäjuustoa viedään tuliaisiksi ulkomaille. Kauppansa tekevät myös muut paistopistetuotteet, vesi, karkit, banaanit sekä nopeat eväät, kuten salaatit ja täytetyt leivät.”

Kello 24: Luova tauko tai sometusta

”Kun palaan ruokatauolta, menen hetkeksi kassalle. Meillä asiakaspalvelijan kuuluu tunnistaa, mitä kieltä asiakas puhuu. Minun kikkani on tervehtiä asiakasta sanomalla moikka. Jos asiakas ei puhu suomea, hän menee hämilleen ja tiedän jatkaa englanniksi. Suomea puhuva taas ymmärtää tervehdykseni ja vastaa siihen.

Joskus kassalla voi olla aikamoinen härdelli, jos lento on myöhässä tai peruttu. Silloin myymälään voi tulla yhtäkkiä 300 ihmistä yhtä aikaa, sillä matkustajat saavat usein lentoyhtiöltä kupongin, jolla voivat ostaa meiltä iltapalaa.”

Kello 00.30: Moikkailua kassalla

”Kassalla olon jälkeen menen purkamaan virvoitusjuomia, minkä jälkeen pidän ensimmäisen kahvitaukoni. Tauon jälkeen tyhjennän paistopisteen myymättä jääneistä paistotuotteista. Sitten siivoan pisteen: puhdistan korit ja hyllyt, vaihdan leivinpaperit ja pihdit, pesen lasiovet. Lopuksi laitan tuoreet tuotteet esille.

Paistopiste on yksi lentokentän suosituimpia paikkoja aamutuimaan. Paikalle pärähtää asiakkaita kyselemään, joko tuotteita saa ottaa ja mikä on oikea vaakanumero.

Meiltä kysellään usein apua myös esimerkiksi lentolippujen varaamisessa. Joudun toisinaan muistuttamaan asiakkaita, että emme hoida kaikkia lentoaseman tehtäviä, vaan olemme ruokakauppa.”


Kello 2.30: Aamuruuhka paistopisteellä

”Pidän toisen kahvitaukoni, mutta juon kahvin sijaan kaakaon. Työvuoroa on jäljellä pari tuntia ja nukkumaanmenoaika lähestyy, joten en halua juoda kofeiinia. Ostan usein paistopisteeltä jotakin tuoretta aamupalaa. Kinkku-juustokroissantti on suosikkini. 

Tauon jälkeen siirryn leipähyllylle. Laitan alennukseen ne leivät, jotka menevät samana päivänä vanhaksi, ja ladon hyllyyn tuoretta leipää.”

Kello 4.15: Kaakaota kahvitauolla

”Työvuoroni päättyy. Vaihdan työvaatteet pois ja kiitän muita yövuorolaisia. 

Kun pääsen kotiin, menen suihkun kautta suoraan nukkumaan. Yövuoroja on kolmesta viiteen peräkkäin, ja minun on helppo vaihtaa rytmiä siihen sopivaksi. Yövuoroputkina en tosin ehdi tehdä juuri muuta kuin tehdä töitä, nukkua ja käydä jalkapallotreeneissä.”  

Kello 6: Suihkun kautta nukkumaan

Lue lisää

Jenni Kuha rekan hytissä yksisarvispehmolelunsa kanssa.

YH0124 tien paalla verkko paakuva 2400x1350

Jenni Kuha, 33, ajaa työkseen valtavaa lipeärekkaa ympäri Suomen – seuraa videolta rekkakuskin päivää

Nelostiellä, Viitasaaren ja Pihtiputaan välissä, on tieosuus, josta rekkakuski __Jenni Kuha__, 33, pitää erityisesti. Mäkien päältä avautuu kilometrien päähän kantava keskisuomalainen metsämaisema. 

68 000 kiloa painava säiliöajoneuvoyhdistelmä rullaa loivaa alamäkeä omalla painollaan. 

Jenni kuljettaa työkseen nestemäisiä kemikaaleja paperiteollisuuden tarpeisiin. Ajossa kuluu kerrallaan viidestä kuuteen päivää. Yöt hän viettää rekkansa hytissä. 

Jos ajoaika ei riitä ABC-asemille nauttimaan rahtareille ilmaisesta suihkusta ja saunasta, Jenni pysäyttää rekkansa tien varteen.

Jenni nauraa kertoessaan pimeästä syysillasta, jolloin hän oli parkissa tien varressa. Satoi vettä. Rekan hytin lämmöstä oli poistuttava tarpeille metsän reunaan, ja mieleen tuli, hyökkäisikö puskasta murhaaja.

”Kuuntelen todellisista rikoksista kertovia true crime -podcasteja ajaessani. Mietin, että kyllä on viimeisen päälle järkevät aiheet.”

Puskamurhaajien sijaan Jennin on oltava tarkkana eläinten ja muiden tiellä liikkujien suhteen. Rekan ratin takana ei voi elää hetkessä, vaan koko ajan pitää ennakoida tulevaa.

Muutaman vapaapäivän jälkeen Jenni kaipaa jo takaisin tien päälle. Rekassa on aina mukana Hillevi, yksisarvinen pehmolelu. Se on tehnyt Jennin kanssa matkaa jo miljoonan kilometrin verran.  

## ABC-liikennemyymälöiden taukotilat

Ammattikuskeille varattuja taukotiloja on ABC-asemilla yhteensä 20.

Taukotilat on tarkoitettu käyttöoikeuden saaneille, suomalaisessa kuljetusliikkeessä työskenteleville ammattikuljettajille. 

Ammattikuljettajat saavat ravintolasta alennuksia jäsenkorteilla.

Lue myös nämä

Joonas Fali iloisena ompelukoneen äärellä.

YH0124 tehdaanhyvaa verkko paakuva 2400x1350

Joonas, 20, sai kesätyöstä S-marketissa ensimmäiset omat rahat ja osti kangasta – katso videolta, miten hän taituroi ompelukoneellaan

Tummanvihreä nukentakki on viimeistelyä vaille valmis. __Joonas Fali__, 20, ohjaa kangasta ompelukoneen tikkaavan neulan alta yhdellä kädellä. 

”Käännöksissä pitää olla varovainen, ettei ompele ohi”, Fali kertoo kauluksen saumojen haasteista.

Langanpätkien siistimisen jälkeen villatakki on valmis Falin nukelle. Lakanakankaasta tehty pullea mollamaija on nimetön mutta omistaa näyttävän vaatevaraston: paitoja, farkkuja, mekkoja, haalareita, laukkuja, takkeja, shortseja ja tossuja. Ommeltuja ja virkattuja. Kaikki Joonas Falin tekemiä ja suunnittelemia. Myös nukke. 

Falilla todettiin kolmevuotiaana cp-vamman lisäksi kehitysvamma. Diagnoosi oli yksinhuoltajaäidille __Marika Falille__, 48, iso järkytys, mutta ajan kanssa arjesta kehitysvammaisen lapsen kanssa on tullut tavallista elämää. 
On mummo, jonka luona Joonas usein käy, ja on päivätoimintakeskus, fysioterapia, uiminen, metsäkävelyt sekä tietysti käsityöt. 

Pohjois-Karjalan Osuuskauppa työllistää joka vuosi sekä erityisnuoria että kehitysvammaisia nuoria, joiden on muuten hankala työllistyä. Jokaiselle kesätyötä hakevalle erityisnuorelle pyritään löytämään sopiva paikka, ja heille räätälöidään yksilöllinen työaika.

Joonas Fali sai kesätyön Liperissä sijaitsevan Ylämyllyn S-marketista, jonne on nyt sovittu tapaaminen hänen ja ohjaajana toimineen __Loviisa Kalliokosken__, 24, kanssa.

Luokanopettajaksi opiskeleva Kalliokoski haki kesätöitä S-ryhmästä, ja rekrytoinnin yhteydessä häneltä kysyttiin kiinnostusta erityisnuorten kanssa työskentelyyn. Kahden kuukauden aikana Kalliokosken ohjauksessa oli kahdeksan nuorta. Omien sanojensa mukaan hän oli nuorille ennemminkin työpari kuin ohjaaja.

”Siivosimme hyllyjä, tyhjensimme rullakoita, tulostimme puuttuvia etikettejä ja autoimme asiakkaita löytämään tuotteita. Nauroimme paljon. Oli ihanaa tehdä töitä heidän kanssaan.” 

”Loviisa on mukava, hauska ja vitsikäs”, Fali kehuu työpariaan.

> ”Nuorista huokui ylpeys siitä, että he ovat saaneet olla työntekijöitä.”

Ylämyllyn S-marketin päällikkö __Sanna Niemeläinen__ vahvistaa naurun raikuneen kaupan käytävillä ja kertoo asiakkailta tulleen positiivista palautetta erityisnuorten näkymisestä työyhteisössä. 

Falin työpäivät olivat kolmetuntisia ja kesätyöjakso kaksi viikkoa pitkä. Ennen työn aloitusta hän kirjoitti nimensä viralliseen työsopimukseen. Hetki oli tärkeä ja merkityksellinen.

Kalliokoski suunnittelee jatkavansa erityisnuorten ohjaajana myös tulevana kesänä. Fali toivoo, että hänkin pääsisi taas ensi kesäksi kauppaan töihin.
Heidän yhteisen työjaksonsa aikana eteen tuli monia hauskoja hetkiä, kuten se, kun myymälähyllyn alta löytyi lattialle pudonneita siideritölkkejä ja pillimehuja.

”Siellä oli myös tuorejuustoa!” Fali huudahtaa ja on tikahtua nauruun.

Vakavoiduttuaan hän muistuttaa, että tuotteet pitäisi aina palauttaa oikeille paikoilleen, jos niitä ei ostakaan.

Kalliokoski kertoo, miten häntä liikuttivat ne hetket, kun yhteinen työjakso nuorten kanssa päättyi.

”Nuorista huokui ylpeys siitä, että he ovat saaneet olla työntekijöitä.”

Jokaiselle nuorelle kesätyötä

Fali sanoo Kalliokoskelle heipat ja lähtee kaupalta kotimatkalle. 

Tulevaisuudessa Joonas Falin tavoitteena on tuettu asuminen, jota hän on päässyt jo kokeilemaan. Kokeilu oli onnistunut, ja Fali kävi viikon aikana muun muassa itsenäisesti saunassa. Tällä hetkellä hän harjoittelee omatoimista kaupassa käyntiä, ruoan laittamista, bussilla kulkemista ja rahan käyttöä.

Omalla rahalla Fali ostaa kaupasta irtokarkkeja ja hankkii kirpputoreilta nukenvaatteisiin soveltuvia kierrätystekstiilejä. Hyviä löytöjä ovat värikkäät ja kuviolliset lakanat, joista syntyy useimmiten paitoja ja housuja. Farkkuja muokatessa Fali säilyttää lahkeiden sivusaumat, jotta tyyli pysyy samanlaisena myös nuken päällä. 

Marika Fali kertoo ompeluharrastuksen tukevan poikansa muitakin elämäntaitoja. 

”Joonas ei lue sujuvasti, kun ei ole ollut motivaatiota opetella. Kaavojen kanssa touhutessa hän joutuu opettelemaan myös lukemista.”

Tukirahoituksella hankittu uusi ompelukone on kovassa käytössä, ja usein kone ja kankaat valtaavat koko keittiön pöydän. Siksi äidin on joskus rajoitettava poikansa ompelutahtia. Silloin yleensä iloinen ja nauravainen Joonas suutahtaa. Pöytää kun tarvitaan esimerkiksi myös siihen, kun Marika ja Joonas tekevät yhdessä Joonaksen lempiruokaa lasagnea tai leipovat pullaa. 

Haaveena oma koti

## Kesätyö yli sadalle erityisnuorelle

• Pohjois-Karjalan Osuuskauppa PKO mahdollistaa vuosittain kesätyön jopa yli sadalle erityistukea tarvitsevalle nuorelle.

• PKO palkkaa omat ohjaajat niille erityistä tukea tarvitseville nuorille, joilla ei muuten olisi mahdollisuutta työllistyä.

• Kesätyöntekijöitä valitaan myös sosiaalisin perustein.

• Monimuotoinen sekä suvaitsevainen työyhteisö on PKO:lle tärkeä arvo ja osa vastuullisuustekoja.

Kiinnostaako kesätyö S-ryhmässä? [Lue lisää kesän 2024 työpaikoista](https://s-ryhma.fi/tyopaikat/kesatyo) 

Antti Kartano seisomassa pellon keskellä hymyillen, kädet puuskassa.

YH0423 teema verkko paakuva 2400x1350

Antti Kartano, 29, on maatilan isäntä, jolle elämäntehtävä kirkastui sairaalavuoteella

”Mieli synkkenee samaa tahtia sään kanssa”, sanoo __Antti Kartano__.

Kullanvärisen pellon laidalla seisoo vakava mies. Aurinko pilkistää ujosti taivaanrannasta, mutta kauempana jyrisee ukkonen.
On elokuun loppu. Sateet ovat tulossa.
Maatilan isäntä Kartano aloittelee työpäiväänsä Etelä-Pohjanmaalla, Isossakyrössä.

Viljelijä astuu sisälle traktoriin, jossa kuulee vaivatta radiolähetyksen. Uutiset kertovat, että koko sato on uhattuna.

Navakka tuuli ja runsaat sadekuurot piiskaavat peltoja liki taukoamatta. Jos sateet vielä jatkuvat, Kartano ei pääse korjaamaan viljaa.

Kartano odottaa ja odottaa. Pitkän ja raamikkaan miehen kulmat ovat huolestuneessa kurtussa. Parta peittää alaspäin kääntyvät suupielet.

Nämä ovat hetkiä, jolloin muutoin rauhallinen mies tuntee hermostuvansa.

”Riskit kasvavat päivä päivältä. Jos sateet jatkuvat, on mahdollista, että ylivalmis vilja varisee maahan”, Kartano kertoo. 

Lopulta Pohjanmaalla sataa useamman viikon putkeen.

Antti Kartanon maatila solisevan Kyröjoen äärellä näyttää kauneimmillaan maalaukselta: syyskuussa vilja puskee maasta lämpimän okran väreissä ja taivaanranta loimuaa purppuraa.

Täällä sitä kasvaa, puhdasta suomalaista ruokaa.

Kun Venäjä hyökkäsi Ukrainaan, suomalaisille tuli hätä. Huolia oli monenlaisia, ja yksi niistä koski huoltovarmuutta. Suomalaiset olivat huolissaan siitä, pystytäänkö Suomessa kasvattamaan ruokaa kansalaisten tarpeisiin.

Samalla yleinen puhe maanviljelystä muuttui. Ongelmien sijaan sekä poliitikot että kansalaiset alkoivat korostaa maanviljelyksen arvoa.

Kartano viljelee pelloillaan puhdaskauraa eli gluteenitonta viljaa. Sille on tarvetta, sillä keliakiaa sairastaa 40 000 suomalaista. Gluteenittomien tuotteiden myynti on kasvanut pelkästään S-ryhmän ruokakaupoissa keskimäärin kolmen prosentin vuosivauhtia.

Kaura on muutenkin trendikästä, Kartano huomauttaa.

”Liha ei ole tällä hetkellä muodissa, joten korvaavat tuotteet ovat viime vuosien nousutrendi”, hän sanoo.

Sukutilan jatkaminen on ylpeydenaihe 

Viljeltävää pinta-alaa Kartanolla on 120 hehtaaria, mikä vastaa 119 jalkapallokenttää.

Puolet pelloista on miehen omia, puolet vuokramaita. Nuori viljelijä on lunastanut isänsä molempien vanhempien sukumaat itselleen. Suku on viljellyt täällä maata neljän sukupolven ajan, 1900-luvun alusta alkaen.

> ”Olin mukana talon töissä jo pikkupoikana.”

”Olin talon töissä mukana jo pikkupoikana. Muistan, miten kamalalta tuntui, kun puinti alkoi, mutta minun piti palata kouluun ja läksyjä tekemään.”

Vanhemmille oli selvää, että sukutilan jatkaja olisi perheen ainut poika. Kartanolla on sisko, jota maanviljelys ei ole samalla tavalla kiinnostanut. Lukion jälkeen Kartano hankki kyllä viljelijän ammattia tukevan rakennusinsinöörin koulutuksen, mutta jo koulussa hän tiesi, että palaa takaisin kotitilalleen.

Enää Kartanon ei tarvitse seurata puintia sivusta. Maatila on nyt hänen ja hänen isänsä __Keijo Kartanon__, 54, yhteinen maatalousyhtymä. Isä on muualla töissä, mutta auttaa poikaansa etenkin sesonkiaikoina. 

Tilan entinen ja nykyinen isäntä kinastelevat välillä siitä, miten asiat tulisi hoitaa. Loppujen lopuksi seesteinen Antti ja temperamenttisempi Keijo-isä ymmärtävät, että jokainen sukupolvi tekee työt eri tavoilla.

”Sukutilan jatkaminen on minulle ylpeydenaihe. Pitää antaa arvoa sille, mitä tekee ja muistaa, mistä on lähdetty. Juuret ovat pitkät”, Antti Kartano sanoo. 

Nuori maatilayrittäjä on Suomessa harvinaisuus. Tilakoot ovat kasvaneet, mutta jatkajaa on usein vaikea löytää perhepiiristä.

Isossakyrössä tämän näkee, kun katsoo autioituneita pihapiirejä. Siellä täällä on pihoja, joita ei hoida enää kukaan.

Pakon edessä moni maatilayrittäjä joutuu kipeän paikan eteen. Jos oma lapsi ei jatka tilaa, viljelijä joutuu laittamaan peltonsa vuokralle tai lopettamaan toimintansa. Samalla katkeaa kenties pitkäkin sukuperinne.

Epävarmuus, se pelottaa nuoria, Antti Kartano arvelee.

”Kun opiskelet ammatin ja löydät hyvän työpaikan, siinä on varma tulo ympäri vuoden. Maatilayrittämisessä pitää sitoutua eri lailla”, hän sanoo.

Viime vuodet ovat olleet viljelijöille erityisen raskaita: viljelyn tuotantokustannukset ovat yllättäen nousseet, mutta sadosta saatu hinta on vaihdellut maailmanmarkkinahintojen mukaan.

Ukrainan sota nosti energian ja polttoaineiden hinnat hetkessä pilviin, ja esimerkiksi maanviljelyksessä tarpeellisten lannoitteiden hinnat yli kolminkertaistuivat.

Kartanokin odotteli lannoitteiden hintojen laskua, mutta antoi lopulta periksi ja maksoi niistä kalliisti. 

> ”Korvien väli petti, kun alkoi tulla uutisia, että saako lannoitteita lainkaan.”

”Korvien väli petti, kun alkoi tulla uutisia, että saako lannoitteita lainkaan”, viljelijä muistelee.

Mennyt ajanjakso oli viljelijöille todella vaikea, sanoo Luonnonvarakeskuksen tutkimuspäällikkö ja erikoistutkija __Hanna-Maija Karikallio__. Hänen mukaansa viljelijöillä ei ollut puskuria hintasokkia varten.

Kun Ukrainan sota nosti lannoitteiden, energian ja polttoaineen hintoja, viljelijälle viljasta maksettava korvaus nousi viiveellä. Lopulta tilanne helpotti, ainakin hetkeksi. Viljan tuottajahinta nousi viime vuoden lopussa lähes kolmanneksen edellisvuoden vastaavaan aikaan verrattuna. 

Vuonna 2023 viljan tuottajahinnat laskivat jälleen. Tälläkin kertaa hintoihin vaikutti Ukraina. Maata pidetään Euroopan vilja-aittana, josta lähtee viljaa esimerkiksi Afrikkaan, jossa sitä kipeästi tarvitaan. Tänä vuonna niin sanottu Mustanmeren viljasopimus päättyi, minkä takia viljaa ei saada kuljetettua kauemmas. Kun viljaa jää valtavat määrät Euroopan markkinoille, tarjonnan kasvaessa viljelijöille maksettava hinta laskee.

Merkittävä syy hintojen laskuun oli myös maailmanlaajuisesti erittäin hyvä viljasato.

Heikot yrittäjätulot eivät kuitenkaan kytkeydy vain poikkeusvuosiin, vaan kannattavuus on laskenut myös hyvinä aikoina.

“Epävarmuus pelottaa nuoria”

Luken tuoreen ennusteen mukaan vuonna 2023 maatilojen keskimääräinen yrittäjätulo tulee olemaan 16 500 euroa. Osittain kutistuneet yrittäjätulot selittyvät sillä, että tilastoissa mukaan lasketaan myös pienet yritykset, joille yrittäminen on osa-aikaista tai harrastus. Sitä, miten Antti Kartanon kaltaisilla päätoimisilla maatalousyrittäjillä menee, tilastot eivät kerro.

Kuva maatalousyrittäjien todellisesta taloudellisesta tilanteesta on siis sumea, sillä tutkijoilla ei ole tarvittavaa dataa tarjolla, Karikallio huomauttaa. Hän harmittelee, ettei tutkijoilla ole mahdollisuuksia tarkastella erikseen vaikkapa päätoimisia maatiloja tai tietyn liikevaihtorajan ylittäviä tiloja.

Erikoistutkija kuitenkin korostaa, että Suomessa on myös monia hyvin menestyviä tiloja.

Kartanon tavoitteena on olla yksi niistä. Viljelijä pyrkii siihen, että saisi viljanviljelystä yhdeksän kuukauden palkan. Kolmen kuukauden palkan Kartano saa tekemällä töitä seudun muille viljelijöille. Hän muun muassa levittää lähipelloille apulantaa ja kylvää kerääjäkasveja.

”Olen investoinut rajusti parina vuonna ja joutunut ottamaan lainaa. Toivottavasti saisin pian työmäärää vastaavan palkan”, Kartano sanoo.

Maatalousyrittäjien talouteen vaikuttaa muun muassa kustannusten, tukieurojen, sadon suuruuden ja maailmanmarkkinoiden lisäksi tietenkin ruoan hinta. Siitä hinnasta, jonka kuluttaja vaikkapa kaurahiutalepaketistaan maksaa, vähennetään vielä esimerkiksi teollisuuden ja kaupan osuus.

Pellervon taloustutkimus ja Luonnonvarakeskus julkaisivat vuonna 2018 tutkimuksen, jossa on tarkasteltu elintarvikkeiden hinnanmuodostusta maito-, liha- ja viljatuotteiden osalta vuosina 2008, 2012 ja 2016. Ruoan hinta laski vuosina 2012–2016. Tutkimuksen mukaan tuottajille ja kaupalle jäi yhä pienempi siivu ruoan hinnasta. Teollisuus sen sijaan piti euromääräisen osuutensa ruoan hinnasta ennallaan.

Maataloustukien kokonaissumma on jonkin verran kasvanut. Maatalouden tukia maksettiin viime vuonna noin 2,13 miljardia euroa. Suurin osa niistä oli viljelijätukia, joita maksettiin noin 1,9 miljardia euroa. Tuen mediaanimäärä saajaa kohti oli viime vuonna noin 15 500 euroa ja vuonna 2021 noin 14 400 euroa. Tämän taustalla on se, että maatilojen määrä on vähentynyt ja koko kasvanut.

Kartano arvioi saavansa tukia 70 000–85 000 euroa vuodessa. 

”Pelkästään lannoitekustannukset ovat summasta yli puolet”, viljelijä sanoo. 

Puhdaskaura ei vielä elätä täysin

Syyskuun puolivälissä Antti Kartanon tappiomieliala on muuttunut hienoiseksi toiveikkuudeksi.

Myös sää näyttää poutaiselta, joten Kartano pääsee vihdoin käynnistämään puimakoneen. Kunhan isä ja poika jaksavat painaa pitkää päivää, sadosta voi tulla keskinkertainen.

Loppukesästä pelloilla ahertavat myös avopuoliso __Paula__, 27, äiti __Minna__, 54, ja anoppi __Arja__, 57, jotka bongaavat kasvuston joukosta velttohaaraista hukkakauraa. Se on kitkettävä pois lain nojalla, sillä kyseessä on helposti leviävä vieraslaji.

Maanviljelijöille puintiaika on yksi vuoden vaativimmista ajanjaksoista. Silloin Antti Kartanon yöunet typistyvät viiteen tuntiin yössä. 

Tavallisesti puiminen kestää puoliltapäiviltä iltakahdeksaan, jolloin koittaa iltakaste. Yöllä Kartano herää siirtämään viljan kuivaimesta siiloon. Kännykkänsä isäntä näppäilee soimaan kuudelta aamulla. 

> ”Ehkä olen nukkunut, ehkä en. Sitten sama rumba jatkuu.”

”Ehkä olen nukkunut, ehkä en. Sitten sama rumba jatkuu”, Kartano hymähtää.

Nykyään maanviljely on kuin mitä tahansa yrittämistä, joka vaatii sisua ja riskinsietokykyä.

Erikoistutkija Karikallio on tutkinut suomalaisia hyvin pärjänneitä maatilayrittäjiä ja huomannut, että menestyksen takana on usein hyvät talouden- ja riskinhallintataidot sekä uskallus laajentaa ja monipuolistaa yritystä.  

Menestyneet yritykset hyödyntävät muita useammin myös uutta teknologiaa.

”Esimerkiksi älymaatalouden ratkaisuista on apua vaihtelevissa sääolosuhteissa. Ne antavat takuulla paremman sadon tulevaisuudessa”, Karikallio sanoo.

Puintiaikaan unet jäävät vähiin

Antti Kartano näyttää hämmästyttävän paljon nuorelta hiihtäjälegenda __Juha Miedolta__. Myös Kartano hiihti kilpaa vuoteen 2022 asti. Hänen parhaat henkilökohtaiset sijoituksensa ulottuivat parinkymmenen kisaajan joukkoon SM-kisoissa ja Suomen Cupeissa.

Viime vuonna urheilu-ura tuli kuitenkin tiensä päähän ja päätös lopettamisesta sinetöitiin dramaattisesti.

Keväällä raju oksentelu vei Kartanon kuukaudeksi sairaalaan. Huono olo jatkui ja jatkui, mutta lääkärit eivät saaneet selville, mikä miehen munuais- ja maksa-arvoja nosti.

Sairaalareissun päätteeksi Kartano sai koronan. Voimat olivat poissa. Sängyn pohjalla maatessaan viljelijä ei kyennyt muuhun kuin selaamaan koulutusvideoita Youtubesta.

”Kyllä se söi miestä aika lailla, kun olin tottunut menemään ja tekemään. Elämä voi olla pienestä kiinni.”

Voimien elpyessä mies päätti, että oli aika keskittää tekeminen yhteen asiaan. Hän lopetti aktiiviurheilun ja keskittyi täysin perheyritykseensä.

Ratkaisu ei harmita, vaikka Kartano on huomannut, että urheilun kaltaisia äärielämyksiä ei saa työelämästä.


Kilpaura ladulla lujitti luonnetta

Hiihto antoi joka tapauksessa luonteenlujuutta. Siitä on hyötyä alalla, jonka tulevaisuutta leimaavat uhkakuvat.

Suurin niistä on ilmojen vaihtelu. Tänä vuonna kevät oli kylmä, alkukesä kuiva ja loppukesä runsassateinen.

”Sään ääri-ilmiöitä on ollut järjestäen, useampana vuonna”, Kartano sanoo.

Syytöksiä ilmastonmuutoksen edistämisestä kohdistetaan myös maatalousyrittäjien itsensä suuntaan: erityisesti eläinperäisen ruoan tuotanto, peltojen lannoitus ja turvepeltojen raivaus keräävät kritiikkiä.

Erikoistutkija Karikallio kuvailee, että ennen sotaa maanviljely nähtiin lähinnä “valtavana päästönlähteenä ja ympäristön tuhoajana”.

Viljelijä Kartanoa syytökset harmittavat. Hän huomauttaa, että maanviljelijöille esimerkiksi ilmastoviisas yrittäjyys on jo arkea. Moni omistaa lisäksi metsää, joka toimii hiilinieluna. 

Nykyviljelijät myös muokkaavat maitaan vähemmän, kasvattavat pelloillaan useampaa kuin yhtä lajiketta ja vaihtelevat viljelypaikkaa, jolloin tarve käyttää lannoitteita ja kasvinsuojeluaineita on pienempi.
Tätä kutsutaan uudistavaksi viljelyksi, ja pitkällä tähtäimellä viljelijä saa näin paremman sadon.

Myös Kartano kasvattaa maanparannuskasveina muun muassa öljyretikkaa ja auringonkukkaa.

”Auringonkukassa on hyvä tuki. Sen kaveriksi voi laittaa apilaa ja heinää, joka sitoo typpeä ja parantaa maata.” 

Vaikka viljelijät eivät ole päässeet viime vuosina helpolla, Antti Kartano ajattelee, että myös viljelijöillä itsellään on peiliin katsomisen paikka.

”Ei olla ylpeitä siitä, mitä tehdään”, mies pamauttaa. 

Kartanolle maanviljelys on intohimoammatti, jonka ilosanomaa hän haluaa jakaa myös nuoremmille.

Puintiaikaan Kartano tavoittaa yhä saman tunteen kuin lapsena, kun hän pääsi perheensä mukana pellolle. Hän toteaa, ettei häntä saisi istumaan toimistoon kahdeksasta neljään.

”Olen aina tykännyt käsillä tekemisestä.”

Viljelijä muistuttaa, että tulevaisuuden haasteita voi taklata myös itse.

Teknologinen kehitys ja digitalisaatio parantavat ruoantuotannon edellytyksiä ja resurssitehokkuutta. Jatkossa Kartanonkin pelloilla voi kasvaa lajikkeita, jotka kestävät ilmastonmuutoksen aiheuttamat sään ääri-ilmiöt nykyistä paremmin.

Pitenevä kasvukausi voi tuoda pelloille myös täysin uutta viljeltävää. Ei ole mahdottomuus, että Suomesta tulisi joskus vaikkapa viinimaa.
Tärkeintä on, että viljelijät kouluttavat itseään muutosten varalle.

Antti Kartano on hakenut oppia ProAgrian, S-ryhmän ja LähiTapiolan yhteistyössä järjestämistä Tulevaisuusvalmennuksista. Koulutukset käsittelevät muun muassa ilmastoasioita, asiakasymmärrystä sekä johtamista ja strategiaa.

”Parasta koulutuksissa oli verkostoituminen, mutta jatkoa ajatellen oli kiinnostavaa kuunnella johtamisesta ja strategiasta. Vielä en johda tilallani juuri muuta kuin itseäni ja isääni”, Kartano sanoo ja naurahtaa.

Haaveena on, että hän saisi kehitettyä tilaa harkitusti.

Yksityiselämänsä unelmista Kartano puhuu varovaisesti. Hän toivoo, että tila säilyisi suvussa. Kenties tulevaisuudessa sitä johtaisi oma lapsi. 

Viljelijät, olkaa ylpeitä!

Lokakuussa Kartanon vasta muokatun pellon laidalla näyttää aivan erilaiselta kuin kesällä.

Sama pelto, jossa kasvoi vielä syyskuussa okran väristä, vyötärölle ulottuvaa kauraa, on nyt tasaista, harmaata savimaata.

Saappaissaan savessa seisova Kartano vaikuttaa sen sijaan helpottuneelta.
Hartiat, jotka olivat vielä elokuun epävarmuudessa nousseet korviin, ovat nyt laskeutuneet aavistuksen alemmas.

Epävarmuuden ja sateiden keskellä ahertaneet Kartanot saivat lopulta puhdaskaurasta tavanomaisen sadon. Isän ja pojan yhteinen ponnistus kannatti.

”Tämä oli työvoitto”, Antti Kartano sanoo. 

Koko Suomen mittakaavalla satokauden lopputulos on heikompi.

Luonnonvarakeskuksen syyskuun viljasatoarvion mukaan viljaa saadaan tänä vuonna 2,9 miljardia kiloa, mikä on viidenneksen pienempi kuin viime vuoden viljasato.

Antti Kartanon syyskuussa puima vilja päätyi suomalaisten ostoskoriin jo lokakuun aikana. Viljan matka pellolta kauppaan kesti siis vain kaksi viikkoa. Tahti oli rivakka.

> ”Ei ole itsestäänselvyys, että meillä on puhdasta, kotimaista ruokaa.”

”Jatkuva jännitys kuuluu työn luonteeseen. Mutta toivon, että ihmiset ymmärtävät, että ei ole itsestäänselvyys, että meillä on puhdasta, kotimaista ruokaa”, Kartano sanoo.

Marras-joulukuussa koittaa viimein hetki, jolloin viljelijä ripustaa työhanskat naulaan. Vuoden työt ovat takana, joten on aika ottaa rennommin.

Lomalla Kartano pakkaa sukset autoonsa ja suuntaa Lappiin. Latuja sivakoidessaan hän ehtii pohtia asioita rauhassa.

”Uskoa tulevaisuuteen pitää olla, vaikka takana olisi kuinka huono vuosi. Maanviljelys on ammatti, jossa pellolle pääsyn into tulee aina, kun kevätaurinko alkaa paistaa.”

Jännitys kuuluu viljelijän arkeen

Kuvassa karaokeisäntä Tomi Paakkunainen.

Yhteishyvä0323-Yövuorossa verkko paakuva 2400x1350

Karaokeisäntä paljastaa suosituimman karaokekappaleen  – onko tämä sinunkin suosikkisi?

__Mitä kaikkea karaokeisännän työhösi kuuluu?__

”Olen usein avausvuorossa eli avaan baarin kello kuusi iltapäivällä, kytken karaokelaitteet päälle ja varmistan, että ne toimivat. 

Meillä biisit varataan padilta, ja ne menevät automaattisesti jonoon. Harvassa paikassa on enää lauluvihkoja, joista valittu biisi kirjoitetaan paperilapulle, joka viedään karaoken vetäjälle. 

Minun tehtäväkseni jää laittaa valot lavalle, jolle laulajat nousevat ja spiikata, kenen vuoro on laulaa. Tunnistan joitakin kanta-asiakkaitamme. He laulavat usein samoja biisejä, ja olen oppinut, mille volyymille he haluavat minun säätävän mikit ja kaiun.”

__Mikä on Las Palmasin lauletuin biisi? __

”__Samuli Edelmannin__ *Peggy*. Harvassa ovat ne työvuorot, joiden aikana sitä ei kuule kertaakaan. Peggyä laulavat nykyään myös nuoret, vasta täysi-ikäistyneet asiakkaat. Biisi on aika menevä, ja sitä lauletaan usein kaveriporukassa. Toinen suosittu laulu on Egotripin *Matkustaja*. 
Pisimmillään laulujono on perjantai- ja lauantaiöisin, jolloin se voi kasvaa jopa tunnin ja 45 minuutin mittaiseksi.”


__Laulatko itse karaokea?__

”En osaa laulaa. Laulan karaokea vain hyvin harvoin, sillä jätän sen homman mieluummin niille, jotka osaavat. Jos joskus satun laulamaan, valikoin laulettavakseni jonkun helpon suomipopbiisin, kuten juuri *Peggyn* tai __Arttu Wiskaria__.”

__Millaisia työvuoroja sinulla on?__

”Tulen töihin tavallisesti kuudelta. Nukkumaan pääsen arkipäivisin kahden ja kolmen välillä, mutta viikonloppuisin nukkumaanmeno voi venähtää jopa aamukuuteen. 

Herään useimmiten puolenpäivän ja iltapäiväkolmen välillä. Olen tehnyt yötyötä ravintoloissa pian 14 vuotta. Olen siis tottunut valvoja.

Joitakin vuosia sitten työskentelin hetken aikaa kaupan puolella. Silloin tein aamu- ja päivävuoroja ja huomasin, että yövuorot ovat minun juttuni. Yötyö sopii minulle, ja olen onnistunut sovittamaan muun elämän siihen hyvin.”

__Valvotko myöhään myös lomillasi?__

”Lomalla ja pidemmillä vapailla päivärytmini muuttuu hieman päinvastoin kuin monella muulla: menen nukkumaan aikaisemmin, ja joskus saatan olla nukkumassa jo puolen yön aikaan. Silloin myös herään aikaisemmin.”

__Mistä saat energiaa työhösi?__ 

”Meillä on pirun hyvä työporukka. Työ tuntuu harvoin työltä kiireisinäkään päivinä, koska meillä on niin hauskaa keskenämme. Touhuamme paljon yhdessä myös vapaa-ajalla, sillä meillä on usein vapaata siihen aikaan, kun muut tekevät töitä.”  


### Kuka?

__Tomi Paakkunainen__, 34, työskentelee karaokeisäntänä viihderavintola Las Palmasissa Mikkelissä.

Vaatetehtaan työntekijä Tania Akter hymyilee kameralle.

YH0323 Bangladesh 09 verkko paakuva 2400x1350

Prismasta ostamasi vaate saattaa olla bangladeshilaisen Tania Akterin, 23, ompelema

Vaatetehtaan portilla seisoo jämäkän oloinen vartija. Ennen tehdasalueelle päästämistä mies laittaa kuumemittarin jokaisen työntekijän otsalle. Testi paljastaa, onko joku tulossa kipeänä töihin. 

Ihmiset astelevat työpaikalleen paikalliseen vaatetehtaaseen koulun parijonoa muistuttavassa muodostelmassa. Hiekka pölisee varvassandaaleissa.

Seuraavaksi portista kävelee 23-vuotias ompelija __Tania Akter__. Maata viistävään mekkoon ja pään peittävään huiviin pukeutunut työntekijä läpäisee tarkastuksen moitteetta.  

Kun portti jää taakse, Akter astuu sisälle toiseen maailmaan. Autojen merkkiäänet, kaupungin savusumu ja työmatkalaisten puheensorina vaihtuvat tehtaan hiljaisuuteen.

Työpäivä vaatetehtaassa lähellä Bangladeshin pääkaupunki Dhakaa on alkamassa.

Sisällä tehtaassa työläiset riisuvat kenkänsä ja ovat paljain jaloin. Mikään ei paina jalanpohjaa, sillä tilat ovat modernit ja siistit. Siisteydestä muistuttaa roskaamisen kieltävä kyltti.

Ompelijat, lankakerien valmistajat ja viimeistelijät tekevät töitä eri osastoilla. Hiljaisuuden rikkoo vaimea naurahdus, joka kuuluu työntekijän kasvomaskin takaa.

Dhakan lähellä sijaitsevassa vaatetehtaassa työntekijät, Akter muiden muassa, valmistavat t-paitoja, trikoopuseroita ja collegevaatteita myytäväksi eri puolille maailmaa. Suomeen, S-ryhmän Prismoihin tehtaalta lähtee muun muassa House- ja Ciraf-merkkien, Finlaysonin Arkismin sekä Reino&Ainon vaatteita.  


Bangladesh on tunnettu vaatetehtaistaan, joita on maassa monenlaisia. Niissä työskentelee paljon naisia. Ompelija__ Moni Fatema__, 37, tekee töitä tehtaassa, jossa työntekijät valmistavat kausivaatteita Bangladeshin markkinoille. Fateman työpäivä alkaa kahdeksalta aamulla ja päättyy viideltä iltapäivällä.

”Valmistan sen aikana yhdessä muiden kanssa 100–150 t-paitaa”, hän kertoo.

Päivän kohokohta on lounastunti, jolloin kolmen lapsen äiti kiiruhtaa pölyisiä katuja pitkin takaisin kotiinsa. Matka käy katukojuja pullollaan olevan kujan kautta. Häkeissä kanat läähättävät lamaantuneina lämmöstä. 

Fateman koti sijaitsee kerrostalon kuudennessa kerroksessa, jossa kolmion jakaa kaksi perhettä. Fateman perheen käytössä on pelkistetty makuuhuone. Sen seinämaalit lohkeilevat ja tilaa halkoo pyykkinaru. Ulkona sähköjohdot risteilevät talojen välillä. Pihapuuna on palmu. Perheenäiti auttaa viisivuotiasta poikaansa läksyissä huoneen niukoissa neliöissä.


Lasten koulutus haukkaa kolmasosan palkasta 

Tania Akter ja Moni Fatema kuuluvat niihin kymmeneen prosenttiin bangladeshilaisista, jotka työskentelevät vaateteollisuudessa. 

Useat heistä tekevät töitä pienellä palkalla, eivätkä ole tietoisia työntekijälle kuuluvista oikeuksista. Etenkin suurperheelliset tekevät ylitöitä, jotta pärjäisivät paremmin.

Fateman peruspalkka on 7 000 takaa eli noin 75 euroa kuukaudessa. Ylitöineen palkka on noin 160 euroa kuukaudessa. Hän työskentelee, jotta voisi kouluttaa poikansa mahdollisimman hyvin. Fateman työpaikka ei ole S-ryhmän kumppanitehdas.

”Lasten koulunkäynti vie noin kolmasosan palkastani. Toivon, että poikani saa töitä vaikkapa teknologian parista ja että tyttäreni ei tarvitse työskennellä, vaan hän pääsee hyviin naimisiin. Yksi lapsistani on jo naimisissa.”

Tania Akterin peruspalkka on 10 500 takaa eli noin 112 euroa, ja ylitöineen 15 000 takaa eli noin 160 euroa kuukaudessa. Akter säästää rahaa, jotta hänen aviomiehensä voisi perustaa vaateputiikin.

Nuori ompelija hymyilee ja kertoo, että tällä hetkellä hän saa talteen hyvän osan palkastaan. Se onnistuu, sillä avioparilla ei ole lapsia, ja he maksavat kodistaan kohtuullista vuokraa. Asunnon he jakavat peräti kuuden perheen kesken.

Myös Akterin aviomies työskentelee ompelijana. Peruspalkan ja ylitöiden lisäksi he saavat kaksi kertaa vuodessa tulospalkkion.

”Palkkani nousi, kun etenin vanhemmaksi koneenkäyttäjäksi. Tulevaisuudessa voin edetä työnjohtajaksi tai johtajaksi. Työnjohtajan palkka on kaksinkertainen omaani verrattuna”, Akter sanoo.  


Akter ja Fatema valmistavat paitoja, joiden tuotelapussa lukee Made in Bangladesh. 

Pelkkä ajatus Bangladeshissa valmistetusta vaatteesta vie monen ajatukset hikipajoihin, joissa lapset valmistavat vaatteita ahneille länsimaalaisille.

Lapsen tekemä paita ei ole maassa mahdottomuus, mutta vientiin suuntautuneissa tehtaissa lapsityövoima on todennäköisesti vähäistä. Ongelmat ovat luultavasti suurempia harmaan talouden puolella.

”Nämä työntekijät eivät välttämättä ole länsimaisten ostajien kumppanitehtaiden listoilla, vaan tekevät esimerkiksi kotonaan alihankintana koristeompelua. Usein länsimaiset ostajat kieltävät tällaisen alihankinnan, mutta kiellon valvonta voi olla vaikeaa”, Bangladeshin vaateteollisuuden tilannetta tutkinut ilmastoasiantuntija __Lasse Leipola__ Finnwatch ry:stä kertoo.

Bangladeshin vaatetehtaiden maine pohjaa osittain menneeseen.

Rana Plaza -tehtaan romahduksessa menehtyi kymmenen vuotta sitten yli 1 100 ihmistä. Onnettomuuden jälkeen perustettiin Bangladesh Accord -sopimus, joka satsaa rakennus-, palo- ja sähköturvallisuuteen. S-ryhmä ja sen kumppanitehtaat ovat sopimuksen piirissä. Rakennusten turvallisuus on edennyt Accordin ansiosta.


Bangladesh vie mielikuvissa hikipajoihin 

Useat toimijat, S-ryhmä muiden muassa, siirsi osan tuotannostaan Bangladeshiin 2000-luvun alussa. Syynä oli alan kiristynyt kilpailu.

”Kaupparyhmä halusi vastata markkinassa tapahtuneeseen muutokseen ja tarjota edullisempia vaatteita”, kertoo S-ryhmän tuoteryhmäpäällikkö __Hanna Zimmerman__.  

Zimmerman oli mukana, kun S-ryhmä valitsi Bangladeshista vaatetehtaita yhteistyökumppaneikseen. Valittuja tehtaita on nyt kahdeksan, ja ne ovat kuuluneet alusta asti kansainvälisen yritysvastuujärjestelmän BSCI:n vastuullisuusperiaatteiden ja auditointien piiriin. BSCI keskittyy perusperiaatteissaan oikeudenmukaisen työelämän edistämiseen.

Yksi kumppanitehtaista on Akterin työpaikka. Työntekijöitä siellä on noin tuhat. Näyttää siltä, että työnantaja pitää tehtaan työturvallisuudesta hyvää huolta. Punaisena kirkuvan palo-oven kyltti muistuttaa, että ovi on pidettävä aina suljettuna. Seinältä löytyvät tehtaan säännöt. Teksti varoittaa seksuaalisesta häirinnästä sekä englannin että bengalin kielellä.

Vain lämpötila paljastaa, että työntekijät tekevät töitä Etelä-Aasiassa. Hallin seinällä kiikkuva lämpömittari näyttää keskipäivällä 31:tä astetta. 

> Paineen alla yritykset ovat parantaneet vastuullisuuttaan.  

S-ryhmän Zimmermanin mielestä markettimuoti on monesti vastuullisempaa kuin osa ihmisistä ehkä ajattelee. Suurten ostovolyymien yrityksiin kohdistuu myös eniten mielenkiintoa, ja paineen alla ne ovat parantaneet vastuullisuuttaan.

Made in Bangladesh -tuotteen voi siis Zimmermanin mukaan ostaa hyvällä omallatunnolla, mikäli reunaehdot täyttyvät: vaate on hyvälaatuinen ja valmistettu Bangladeshissa BSCI-auditoidussa tehtaassa. 


Akter ja Fatema ovat tyypillisiä vaateteollisuuden työntekijöitä. He ovat tulleet alalle, sillä ovat matalasti koulutettuja, eikä vaihtoehtoja ole juurikaan tarjolla. Työkavereissa on myös maan sisäisiä ilmastopakolaisia, jotka ovat joutuneet jättämään kotiseutunsa. Ilmastonmuutos on vaikeuttanut maanviljelyä maaseudulla.

Moni Fatema kertoo perheensä eläneen köyhyydessä, kunnes hän sai työn tehtaasta. Fatema on ollut alalla 15 vuotta.  

”Mieheni on autonkuljettaja. Pelkästään hänen palkallaan emme tulisi toimeen.”  

> S-ryhmän kumppanitehtaissa työntekijöille maksetaan lain mukaiset palkat.

Vaikka vaatetehtaasta tuleva raha on perheelle välttämätön, ansiot eivät ole isoja. S-ryhmän kumppanitehtaissa työntekijöille maksetaan lain mukaiset palkat. Kaupparyhmä edistää palkka-asiaa muun muassa BSCI-yritysvastuujärjestelmän kautta.  

Paikalliset ammattiyhdistysliikkeet ovat vaatineet alan minimipalkan nostamista 8 000 takasta eli noin 85 eurosta 23 000 takaan eli 246 euroon kuukaudessa. Finnwatch ry:n Leipola pitää tätä perusteltuna, sillä monen työntekijän palkka ei ole ennenkään riittänyt elämiseen. Viime aikoina inflaatio on vaikeuttanut työntekijöiden asemaa, eikä maassa ole kattavaa sosiaaliturvaa.  

”Vaatetehtaan työntekijä voi joutua elättämään palkallaan itsensä lisäksi iäkkäitä vanhempiaan tai maksamaan lastensa koulutuksesta”, Leipola sanoo.


Inflaatio on vaikeuttanut elämää  

Vaate- ja tekstiilialaa saa kiittää Bangladeshin talouden nopeasta kehityksestä. Ala on kasvanut, mutta yhteiskunnan tukirakenteet, kuten sosiaaliturva, eivät ole kehittyneet samassa tahdissa.  

Leipolan mukaan Bangladesh kaipaa rakenneuudistusta, koulutustason nostoa ja uusien työpaikkojen luomista myös muille aloille.  

”Maan pitäisi pystyä monipuolistamaan elinkeinorakennettaan, ettei se olisi yhden kortin varassa. Ongelmallista on, että yli 80 prosenttia Bangladeshin kaikesta viennistä tulee vaateteollisuudesta.”  

Kun Tania Akterilta ja Moni Fatemalta kysyy vaateteollisuuden ongelmista, he miettivät hetken, mutta ovat lähinnä hiljaa. Nykyiselle ja tulevalle jälkikasvulleen ompelijat toivovat kuitenkin uraa muualla kuin tehtaassa. Syynä on palkkaus, jota naiset pitävät vaatimattomana.   

”Unelmoin kahdesta lapsesta. Jos he työskentelevät vaateteollisuudessa, toivon että he saavat alalta korkeamman tason työtehtäviä”, Akter sanoo.  

Fatema mainitsee, että työtä on paljon. Epäkohdista puhuminen jää kuitenkin kurkkuun kiinni. Varovaiset sanat on helppo ymmärtää, kun miettii viime vuosia.

”Koronakriisin aikaan S-ryhmä ei peruuttanut tilauksiaan, mutta moni muu länsimainen ostaja teki näin”, S-ryhmän Zimmerman kertoo. 

Kärsijä oli tavallinen tehtaan työntekijä, jonka työnantaja joutui lomauttamaan. Finnwatchin Leipolan mukaan jotkut joutuivat säästämään ruoastaan.  

Asiantuntijat ovatkin yhtä mieltä siitä, ettei länsimainen kuluttaja auta vaateteollisuuden työntekijöitä boikotoimalla Bangladeshin vaateteollisuutta. Boikotointi johtaa usein siihen, että heikommassa asemassa oleva työntekijä menettää työnsä.

Leipola vaatii yrityksiltä lisää vastuullisuutta. 

Hän ei halua kannustaa ihmisiä turhaan kuluttamiseen, sillä hänen mukaansa vaateteollisuuden ympäristötaakkaa kasvattavat ilmastopäästöjen lisäksi muun muassa puuvillan tuotantoon tarvittava maa-ala ja kasteluvesi sekä tuotannossa syntyvät vesipäästöt ja mikromuovit. Boikotointia asiantuntija ei kuitenkaan pidä tehokkaana vaikutuskeinona. 

Vaatteita ostavia yrityksiä on Bangladeshissa monenlaisia, Leipola huomauttaa. 

”Jos yritys pyrkii selvittämään vaatetehtaiden ongelmat, on parempi, että tätä työtä jatketaan. Mikäli asiakkaat painostavat katkaisemaan yhteydet tehtaisiin, tilalle tulee todennäköisesti taho, jota asia kiinnostaa vähemmän.”


Boikotoimalla ei auta työntekijöitä  

Vaateteollisuuden työntekijöille tärkeintä on, että palkka tulee tilille ajallaan ja oikein.  

Arjen yli kannattelevat myös unelmat. Osa niistä on hyvinkin arkisia. Fatema toivoo, että voisi jossakin vaiheessa lopettaa työnteon ja viettää enemmän aikaa lastensa kanssa. 

Tällä hetkellä äidin silmäterät istuvat sängyllä, joka on väkisinkin pienen kodin keskipiste. Yksi makuuhuone on neljän hengen käytössä. Fatemalle, hänen lapsilleen ja miehelle omaa tilaa on vain kymmenisen neliön verran. Vaikka asumismukavuudesta on pakko tinkiä, yksi on ja pysyy. Äiti tekee kaikkensa, jotta lapsia odottaisi toisenlainen elämä.  


Unelmat kantavat arjen yli  

Kuvassa mies vaatetehtaassa isojen lankakerien keskellä.

2400x1350

S-ryhmän kumppanitehtaissa työolot keskimääräistä paremmat  

Kun vaikkapa t-paidan tuotelapussa lukee Made in Bangladesh, moni miettii, missä oloissa tuote on valmistettu.

Myös S-ryhmä hankkii osan myymistään vaatteista Bangladeshista. Keväällä 2023 S-ryhmä selvitti yhdessä Pelastakaa lapset ry:n ja Work Aheadin kanssa kahden bangladeshilaisen vaatetehtaan työoloja. Kyselyyn vastasi 1 754 
S-ryhmän kumppanitehtaan työntekijää.

S-ryhmän vastuullisuusjohtajan __Nina Elomaan__ mukaan selvityksen pohjalla on vuonna 2018 luotu Radikaali läpinäkyvyys -konsepti.

”Ideana on kertoa avoimesti hankintaketjuissa olevista sosiaalisen vastuun haasteista, tuoda ne läpinäkyvästi esille ja keskustella sidosryhmien kanssa.”

Selvityksen mukaan Bangladeshin vaateteollisuudessa on yhä ongelmia, mutta S-ryhmän kumppanitehtaissa työntekijöiden olot ovat paremmat kuin alalla keskimäärin. 

Tutkituissa tehtaissa suurin osa työntekijöistä on pääosin tyytyväisiä työoloihinsa. Työpäivät ovat useimmiten kahdeksantuntisia, ja työnantaja maksaa palkan ajoissa ja oikein. Työntekijöille on tarjolla myös maksuttomia palveluita, kuten lääkärin vastaanotto ja päiväkoti.


Ongelmiakin on. Ylityöt ja palkan riittävyys koskettavat etenkin suurperheellisiä. Osa ei tiedä riittävästi työntekijän oikeuksista. Joiltain työntekijöiden lapsista puuttui syntymätodistus, jota tarvitaan kouluun. Osa tehtaiden haasteista edellyttää pitkäjänteistä työtä. Siksi ongelmien esille tuominen ja työskenteleminen yhdessä sidosryhmien kanssa on S-ryhmälle tärkeää.

”On myös tärkeää tietää, miten vastuullisuusasiat on hoidettu syvemmällä ketjussa”, Elomaa sanoo.

S-ryhmä jatkaa yhteistyötä tehtaiden, muiden ostajien, järjestöjen ja päättäjien kanssa.

Käytännössä työntekijät voisivat saada asiantuntijoilta koulutusta naisten asemasta, työoikeuksista ja turvallisuudesta. Lastensuojelujärjestöillä olisi puolestaan mahdollisuus kouluttaa tehtaan johtoa vaikkapa perheystävällisistä toimintatavoista.

Työ paremman tulevaisuuden eteen jatkuu.  

Henrik Bardy viljelee rypsiä Siuntiossa.

YH0223 tuotteen takanaverkko paakuva 2400x1350

Rypsi on herkkä kaunotar, ja siksi kultaisia peltoja näkee Suomessa yhä harvemmin

Siuntiolainen rypsipelto hehkuu sinistä taivasta vasten niin voimakkaan keltaisena, että moni ohikulkija ohjaa auton vaistomaisesti tien laitaan ja ikuistaa näyn kännykkäkameralla.

Påvalsin tilan __Henrik Bardy__ saa nauttia kukkamerestä lähes joka kesä, mutta kuvien ottamiseen ei ole aikaa. Kun hennon hunajaiselta tuoksuvan rypsin kukinta alkaa kesä-heinäkuussa, Bardy saapastelee pellollaan päivittäin havaitakseen kuoriaiset ja muut mahdolliset tuholaiset ajoissa.

Rypsi ei ole helpoin viljelykasvi, ja sen vuoksi keltaisia peltoja näkyy Suomessa nykyään harvemmin. Oleellinen ero perinteisiin viljoihin verrattuna on se, että rypsiä voi viljellä samalla peltolohkolla vain viiden vuoden välein. Kierrolla pyritään välttämään möhöjuurta, joka on öljykasveille tuhoisa tauti.

”Tärkeintä on huolehtia maan kasvukunnosta ja kasvuston kylvöstä. Sää saisi olla sopivasti sateinen ja aurinkoinen ihan kuten muillakin viljelykasveilla”, Bardy tuumaa.

Rypsin viljelyn hän kertoo oppineensa äidiltään. Påvalsin tila on ollut suvun hallussa yhtä taukoa lukuun ottamatta 1500-luvulta asti. Viimeiset 17 vuotta tilaa on luotsannut Henrik, joka viljelee 82 hehtaarin peltoalueella myös ohraa, ruista, vehnää ja hernettä. Rypsillä on hänen sydämessään kuitenkin erityinen paikka.

”Rypsin viljelyllä on tärkeä rooli Suomen ruokatuotannon ja huoltovarmuuden näkökulmasta. Elintarviketeollisuus tarvitsee rypsiöljyä ja rehuteollisuus puolestaan rypsipuristetta.”

Rypsin keltaista loistoa katselisi pidempäänkin, mutta kukat kuihtuvat ja pellon väri muuttuu vihreän kautta harmaaksi muutamassa viikossa. Sen jälkeen rypsin tärkein osa, tummanruskeiksi kypsyneet siemenet, piileskelevät hetken pitkulaisten palkojen uumenissa, kunnes Bardy istahtaa puimurin kyytiin ja kerää 34 000 kilon sadon talteen.


Kun rekka valuttaa rapisevaa lastia alas lavalta, käy ensin mielessä, että sehän on kuin sepeliä. Tummanruskeat rypsinsiemenet katoavat lattiaritilän läpi alas kuljetinlinjastolle, josta ne jatkavat matkaansa seulontaan. Kirkkonummen Kantvikissa sijaitsevaan Apetitin öljypuristamoon päätyvät myös Henrik Bardyn puimat siemenet.

> Kotimaista-rypsiöljyä valmistetaan Suomen suurimmassa kasviöljypuristamossa Kantvikissa.

Tänään tehtaalle saapuu tosin rekkalastillisia kauempaakin, Baltiasta saakka.
”Haluaisimme käyttää pelkästään kotimaista rypsiä ja rapsia, mutta tällä hetkellä sitä ei ole saatavilla niin paljon kuin tarvitsemme. Siksi ostamme siemeniä myös muualta, pääasiassa Baltian maista”, tuotantopäällikkö __Riku Holopainen__ kertoo.

Kantvikissa sijaitseva Apetitin tehdas on Suomen suurin kasviöljypuristamo. Siellä valmistetaan myös S-ryhmän Kotimaista-öljyä. Tuotantolaitoksen läpi kulkee vuosittain 130 000 tonnia rypsin- ja rapsinsiemeniä. Tontilla seisoo muun muassa bioenergialaitos, jonka ansiosta kasviöljypuristamon hiilijalanjälki on pienentynyt yli 90 prosentilla.

”Poltettavaksi menevät siementen joukosta eroteltavat roskatkin eli seulontajakeet. Niitä käytetään höyryn tuotannon raaka-aineena yhdessä puuhakkeen kanssa. Bioenergialaitoksen tuottama höyry taas käytetään kasviöljypuristamossa”, Holopainen sanoo.

Vaikka öljypuristamo näyttää massiiviselta laitokselta, henkilökuntaa toimipisteessä on vain viisikymmentä. Isoimman urakan hoitavat koneet.
Tosin  kaikkeen eivät nekään pysty.


Roskatkin hyötykäyttöön

Laborantti __Paula Nykänen__ tutkii tummia siemeniä suurennuslasin läpi. Välillä hän heilauttaa kädessään olevaa astiaa kuin kullanhuuhtoja vaskoolia.

”Aika paljon roskaa ja raakoja siemeniä”, Nykänen arvioi ja puhdistaa astiassa olevan erän.

Tehtaalle tulevien siemenerien laadun tarkistaminen on tärkeää, sillä se määrittää raaka-aineen lopullisen hinnan.

”Jos öljykasvien ei anneta kypsyä tarpeeksi pitkään, se näkyy yleensä täällä päässä. Säätilatkin vaikuttavat. Jos on ollut kuivaa, siemenet ovat yleensä pieniä ja joukossa on enemmän rikkakasveja.”

> Rypsissä ja rapsissa ei ole juurikaan eroa, ja siksi niitä käytetään usein sekaisin.

Mutta miten ihmeessä rypsin ja rapsin siemenet erottaa toisistaan? Kasvien välille on vaikeaa tehdä eroa. Niiden kukatkin ovat hyvin samankaltaisia.

”Rapsin siemen on melkein musta ja yleensä hiukan isompi. Rypsi taas ruskeampi ja pienikokoisempi”, Nykänen opastaa.

Rypsissä ja rapsissa ei ole juurikaan eroa, ja siksi niitä käytetään usein sekaisin. Lopullista kotimaista tuotetta kutsutaan rypsiöljyksi.


Siemenet suurennuslasin alla

Reilun viiden metrin pituinen rypsiöljypuristin näyttää jättiläismäiseltä sylinteriltä, jossa on korkkiruuvikierteitä. Kone ahmaisee sisäänsä 17 000 kiloa siemeniä tunnissa ja tiristää niistä öljyn vain lämpöä ja puristusvoimaa apuna käyttäen. Puolen litran rypsiöljypulloon tarvitaan noin 1,5 kiloa siemeniä.

Kun öljy tulee puristimesta, se on tumman väristä ja aika voimakkaan makuista. Lopullisen kullankeltaisen sävynsä ja miedon makunsa rypsiöljy saa, kun se raffinoidaan eli tislataan alipaineen avulla. Käsittelyn ansiosta rypsiöljyn säilyvyys paranee ja se kestää kotikeittiössä helposti vuoden.

Ennen pakkaamoon lähtemistä rypsiöljystä analysoidaan laboratoriossa kosteus, vapaiden rasvahappojen pitoisuus, väri, fosfori sekä maku eräkohtaisesti. Rypsiöljyssä riittää hyviä ainesosia, vaikka se tahtoo imagoltaan hävitä Etelä-Euroopan eliksiirille, oliiviöljylle.

”Rypsiöljyssä on vähemmän kovaa rasvaa ja enemmän terveellisiä omega-3- ja omega-6-rasvahappoja sekä e-vitamiinia kuin oliiviöljyssä. Rypsiöljy sopii täydellisesti ruoanlaittoon ja leivontaan”, liiketoiminnan kehityspäällikkö __Jenny Tallberg__ kehaisee.

Kysyntä onkin kovaa. Kantvikin puristamolta rypsiöljyä lähtee ravintoloihin ja elintarviketeollisuuteen isoissa kanistereissa ja tuhannen litran konteissa. Kuluttajamyyntiin menevät öljyt pullo-tetaan erikseen.

”Tuolta löytyy vähän isompikin pakkaus”, Tallberg sanoo ja viittilöi pihalle, jossa öljyä tankataan parhaillaan säiliöautoon. Säiliöön mahtuu 40 000 litraa.


Rypsiöljyn säilyvyys on hyvä

### Apetit Oyj

- Apetit aloitti toimintansa vuonna 1950 Länsi-Suomen Sokeritehtaana.
Nykyään yhtiö valmistaa kasvis- ja ruokapakasteita sekä öljykasvituotteita. Se on Suomen suurin rypsiöljyn valmistaja. 
- Työntekijöitä konsernissa on 288, ja tuotantolaitoksia on Kirkkonummella, Säkylässä ja Pudasjärvellä.
- Apetitin tavoitteena on saada suomalaiset viljelijät innostumaan öljykasvien viljelystä. Se tutkii ja kouluttaa  sekä jakaa tietoa viljelijöille RapsiApp-sovelluksen kautta.


Lue lisää Tuotteen takana -sarjan tarinoita

Krista Nokkala on jo toista kesää kesätöissä Tykkimäellä. Hän poseeraa kuvassa maskotin kanssa.

YH0223 parempi paikka elaa verkko paakuva 2400x1350

Armeijassa Krista Nokkalaa, 24, neuvottiin hymyilemään vähemmän – kesätyössä huvipuistossa iloaan ei tarvitse piilotella

Viime kesänä kouvolalainen __Krista Nokkala__, 24, kipitti työpäivän aikana lukuisia kertoja ristiin rastiin Tykkimäen asvaltoituja kulkureittejä. Kouvolan Salpausselän harjulla sijaitseva huvipuisto oli työpaikka, jossa sekä kunto että mieliala kohosivat.  

Nokkala työskenteli huvipuistossa vuoropäällikkönä. Huhtikuusta syyskuuhun kestänyt kausityö oli hänelle ensimmäinen laatuaan, ja kesä jäi mieleen yhtenä elämän parhaimmista.  

Nokkala vastasi työssään yli 200 kollegansa työvuoroista, sairauspoissaolojen tuurauksista, työoloista ja tapahtumien järjestämisistä. Tehtävät olivat uusia, sillä aiemmin hän oli tehnyt kesätöitä kaupan ja jäätelökioskin kassana sekä hälytyskeskuksen päivystäjänä. 

Kausi sujui hyvin, ja tänä vuonna Nokkala menee Tykkimäelle töihin toisen kerran samoihin työtehtäviin. 


Huvipuistosta Nokkala löysi työpaikan, jossa hänellä oli lupa toteuttaa jokaista persoonallisuutensa piirrettä. Johtamistaitoinen järjestelijä ei joutunut piilottelemaan hymyä puseron kaulukseen. 

”Olen käynyt armeijan, ja siellä sain kuulla, että voisin hymyillä vähän vähemmän. Taisin olla armeijaan turhankin lempeä”, Krista Nokkala kertoo.

Huvipuistoympäristössä varusmiespalveluksesta oli sen sijaan hyötyä. Oli päiviä, jolloin Nokkala joutui etsimään lyhyellä ajalla tuuraajan sairastuneelle työntekijälle. Samana päivänä hän saattoi joutua auttamaan kätensä loukannutta kollegaa. 

Johtamistaidoista oli apua, mutta tärkeimpänä kykynään Nokkala pitää empaattista työotetta.  

> "Kun iloisia naamoja näkee pitkin päivää, vaikuttaa se omaankin fiilikseen.” 

”Uskon, että työelämä on menossa jatkuvasti pehmeämpään suuntaan. Tahdon olla alaisten kanssa lämpimissä väleissä. Vaikka olen esihenkilö, en mene murjaisemaan heille mitä tahansa.” 

Nokkala haluaa Tykkimäelle töihin uudelleen, sillä huvipuiston ilmapiiri kiehtoo häntä. Paikka on monella tapaa ainutlaatuinen. 

”Siellä tulee väkisinkin hymy huulille. Kun iloisia naamoja näkee pitkin päivää, vaikuttaa se omaankin fiilikseen.” 

Tykkimäen huvipuisto ja Aquapark työllistävät kauden aikana noin 250 henkilöä.

”Suurin osa heistä on nuoria, ja osa työtehtävistä sopii alle 18-vuotiaille”, huvipuistopäällikkö Pilvi Serola kertoo. 

Työnantaja etsii töihin ennen kaikkea positiivisia persoonia. Nuorilla ei tarvitse olla aiempaa työkokemusta. 

”Siksi perehdytämme työntekijät hyvin. Meille on myös tärkeää, että nuorien on helppoa lähestyä omaa esihenkilöä. Kannustamme kaikkia avun pyytämiseen.”   

Liian lempeä armeijaan 

### Nuorille töitä

- S-ryhmä työllistää kesällä 2023 ennätykselliset 17 000 nuorta eri puolella Suomea.
- Yksi työpaikoista on Tykkimäen vapaa-aikakeskus Oy, jonka omistaa Kymen Seudun Osuuskauppa.


Topi pääkuva

Kirjolla-sarjasta tuttu Topi Borg nauttii vakituisesta työstään Salessa – ”Minä en tylsisty” 

”Ensimmäinen asia, mitä jokaisen työntekijän on tehtävä, on se, ettei seiso paikalla kuin zombie odottaen työn ohjeita. Sinun on tehtävä työtä itsenäisesti ja improvisoida tehtävää. ”

Se on Tampereella asuvan __Topi Borgin__, 29, neuvo kaupan töistä kiinnostuneille. Borg on töissä kolmena päivänä viikossa Pirkanmaan Osuuskaupan Salessa, ja hänen vastuullaan on juomalastien purkaminen, hyllytys ja pakkauksien kierrätys. 

Työkokeilusta alkanut pesti muuttui vakituiseksi vuoden vaihteessa. 


Borgilla on aiempaa työkokemusta muun muassa rakennustyömaiden loppusiivouksesta, mutta kaupassa työt ja työyhteisö ovat hänelle mieluisampia. 

”Huomaan tosiaan sen, kun olen työskennellyt yhden vuoden putkeen vieden samoja esineitä samaan paikkaan, minä en tylsisty. Minulla näyttää olevan juuri sopiva ruuvi irti päässä, joka estää sen. Tämä työ on sopiva ihmiselle, jolla on symmetrisyyden ja puhtauden pakkomielle. Rakennustyömaahan verrattuna on ihanaa, että suuri osa työntekijöistä on naisia. He eivät kiroile eivätkä kerro härskejä tarinoita, eikä minun ei tarvitse kuunnella Radio Rockia joka ikinen päivä.”

> Naiset eivät kerro härskejä tarinoita.

Salessa ei soi musiikki, ja sillä on Borgin mielestä iso merkitys työssä viihtyvyyteen.

”Toistuva musa ajaa työntekijät hulluiksi.”

Kaupan hyviksi puoliksi hän mainitsee myös siisteyden, kierrätyksen ja hävikin kuljettamisen hyväntekeväisyyteen, ruokapankkeihin ja lahjoituksiin. 

Borg nauraa, että nyt tulee vain kehuja, mutta hän ei löydä huonoja puolia.  


Sopivaa tekemistä symmetrian ystävälle

Salen myymäläpäällikkö __Elisa Mäenpää__ kertoo, että Topin työpäivät on ajoitettu samaan rytmiin myymälään saapuvien juomatilausten kanssa. Työ on hyvin fyysistä, ja se on Topille mieluisaa, sillä hän ei pidä toimistotyöstä. 

”Paperityö on onnellisuuden syöpäsolu. Se on tuhonnut ihmiskunnan onnellisuutta iänkaikkisesti”, hän kuvailee suoralla tyylillään, joka on tullut tutuksi kaikille Ylen tv-sarjaa katsoneille.


Pienessä kaupassa Topi on tullut vuodessa kiinteäksi osaksi työyhteisöä, jossa on kunnioittava ja huumorintajuinen ilmapiiri. Juuri sellainen, jossa hän viihtyy. Hyvänä esimerkkinä tästä Topi mainitsee viime joulun, jolloin hän halusi antaa kaikille lahjan. Työkaverit toppuuttelivat. 

”Minä annoin siltikin, ja heidän yllättyneet kasvonsa oli mahtava nähdä! Ostin tyrnihyytelöä joulutorilta. Todella pienissä purkeissa ja ryhmäalennuksella.”

Kollegoitaan Borg kehuu ammattitaitoisiksi, kärsivällisiksi ja helliksi. Paitsi näpistelijöitä kohtaan.

”Anteeksi rehellisyyteni, mutta varkaita kohtaan ei saa olla hellä. Täytyy olla jyrkkä.”


Pienen työyhteisön suuri voima

Tulevaisuudessa Borg toivoo saavansa koulutusta myös kassatyöskentelyyn, sillä se toisi paremman mahdollisuuden kokoaikatyöhön. 

”Työ tuo minulle tyytyväisyyden, turvallisuuden ja ylpeyden tunnetta. Nyky-yhteiskunnassa on käsittämättömän vaikeaa saada mistä tahansa vakituinen työpaikka. Vaikka en pysty nykyisellä palkallani nostamaan asuntosäästötiliäni isommaksi, en aio vaihtaa toiseen työpaikkaan. Tavoitteenani on työskennellä täällä kaksi tai kolme vuotta ja hankkia kunnon määrä työkokemusta.”

> "Kuinka monta erilaista proteiinivanukasta on olemassa?"

Topi kertoo kaupan olevan jo osa hänen kehoaan. Hän muistaa jokaisen paikan ulkoa ja ihmettelee huvittuneena erilaisten tuotteita lukumäärää. 

”Kuinka monta erilaista proteiinivanukasta on olemassa? Se on hullua!”


Valikoiman laajuus huvittaa

Kirjolla-sarjan suosio on ollut tämän kevään iso mediailmiö. Autismin kirjolla olevien nuorten aikuisten elämästä kertovan sarjan ensimmäistä jaksoa on katsottu Yle Areenasta pian miljoona kertaa. Borg kertoo itse odottaneensa noin kymmentä tuhatta katselua, joten suosion voidaan sanoa tulleen hänelle yllätyksenä. 
Jokainen ihminen on sanonut: "Hei, olit hyvä siinä sarjassa!"

Topia on haastateltu useissa eri medioissa ja hänen sarjassa nähtyjä kommenttejaan pyörii runsaasti sosiaalisessa mediassa. Palaute on pääsääntöisesti ollut positiivista.

”Olen sarjasta erittäin ylpeä, onnellinen ja saavutuksen tunnetta kokeva. Ihmiset saavat tietää, että autisteilla on samanlaista arjen elämistä kuin muillakin; kouluun sopeutumista, ajokortin ajamista, töitä ja työpaikan hakemista, perheen kanssa olemista.”

 Borg ei käytä sosiaalista mediaa, joten kasvokkain tapahtuvat kohtaamiset ovat olleet poikkeuksetta positiivisia. 

”Jokainen ihminen on sanonut: Hei, olit hyvä siinä sarjassa! Ainoa vastaukseni on aina: kiitos tuesta. En ole näyttelijä Peter Franzenin tasoinen julkkis. Julkisuudessa on eri tasoja, minä en ole sillä tasolla.”


”En ole Peter Franzénin tasoinen julkkis”

Haastattelun jälkeen Topi jatkaa työpäiväänsä. Tuleva kesä lisää juomien menekkiä ja lasteja on yhä enemmän purettavaksi.

”Juomaa kuluu hyvin. Se on hauskaa.”

Lopuksi Topi haluaa sanoa vielä yhden hyvän asian työpaikastaan. Se liittyy hänen intohimoonsa, elokuvien katsomiseen.

”On ihanaa, että he antavat minun mennä palkattomille lomille, kun haluan viettää kunnolla aikaa elokuvafestivaalilla.”

# Monimuotoisuus tärkeää

S-ryhmän tavoitteena on lisätä henkilöstön monimuotoisuutta työtiimeissä. Pirkanmaan Osuuskaupan alueella erityistä tukea tarvitsevien työllistäminen on osa normaalia rekryprosessia, kertoo POK:n rekrytointipäällikkö __Heini Salo__.

"Haku on avoinna samalla sivustolla kuin muutkin avoimet työpaikat.
Työnhakijat haastatellaan ja jokaiselle hakijalle kartoitetaan sopiva toimintaympäristö. Ensimmäinen työsuhde on kolmen kuukauden mittainen, jonka jälkeen työsuhdetta voidaan jatkaa määräaikaisena tai vakituisena."

POK:n alueella tehdään yhteistyötä eri oppilaitosten kanssa, joista tulee ohjaaja mukaan työn aloitukseen. 

Erityistä tukea saavat työskentelevät usein pienillä tuntisopimuksilla muutamana päivänä viikossa. 

"Pienellä tuntimäärällä on iso merkitys. Palautteen perusteella kuuluminen työyhteisöön tuo turvallisuuden tunnetta ja rutiinia omaan arkeen", kertoo Heini Salo.


Leino kertoo hyödyntävänsä suunnittelijan työssään jääkiekko­kaukalossa saamiaan oppeja.

YH 0223 suomidesign verkko paakuva 2400x1350

Ville Leino oli NHL-kiekkoilija ja ”shopaholic” – sattumalta syntynyt Billebeinon logo täytti hänen haaveensa ja muutti kaiken

Kun __Ville Leino__, 39, pelasi jääkiekkoa NHL:ssä, alkoi hän pelaamisen vastapainoksi maalata tauluja. Maalaaminen auttoi viemään ajatukset pois kiekosta, peleistä ja stressistä. Leino vietti vapaa-aikaansa myös kirjojen parissa. 

”Syksyllä 2013 luin maailman vanhinta kiinalaista kirjaa, I Chingiä, jossa käsitellään erilaisia heksagram-merkkejä”, Leino kertoo.

Leino asui Buffalossa, ja hänellä oli tapana käydä kerran viikossa päiväelokuvissa treenien jälkeen. Kerran Leino sai kesken elokuvan ajatuksen: jatkossa hän signeeraisi maalaamansa taulut kiinalaiskirjassa näkemällään merkillä, viivojen muodostamalla neliöllä. 

Kun Leino myöhemmin avasi tilin Instagramiin, hän otti salanimekseen Bille Beino ja tunnuskuvakseen tauluissa käyttämänsä neliön.

Leino ei vielä tiennyt, että hänellä oli nyt käsissään avaimet tulevaisuuteensa.

Nyt, lähes vuosikymmen myöhemmin, Leino asuu taas Suomessa. Hän on pukeutunut ruutupaitaan ja farkkuihin. Tyyli on kuin kenellä tahansa Leinon ikäisellä suomalaismiehellä – ja hänen suunnittelemiinsa vaatteisiin suomalaiset miehet mielellään pukeutuvatkin.

Leino on nimittäin nykyisin vaatesuunnittelija. Hän tutustui Yhdysvalloissa asuessaan __Juhani Putkoseen__, joka oli tullut maahan katsomaan jääkiekkoa. Putkonen päätyi asumaan Leinon luokse ja innostui tämän käyttämästä kiinalaiskuviosta niin, että teki siitä version tietokoneella. Pienen pyörittelyn jälkeen syntyi ajatus, että logoa voisi käyttää vaatteissa.

Billebeino perustettiin vuonna 2014, mutta Leinolla ja Putkosella ei aluksi ollut sen kummempaa bisnesideaa.

”Päädyimme kuitenkin hakemaan keksimälleni viivaneliölle tavaramerkin”, Leino kertoo.

Niin alkoi Leinon ura alalla, joka oli kiinnostanut häntä aina. Nuorena Leino oli jopa unelmoinut omasta vaatemerkistä.

Nuoruuden unelma toteutuu

Vuosien mittaan Leino on ostanut paljon huippumuotitalojen vaatteita Guccista Saint Laurentiin. Harvinaisuuksiakin. 

”Olen ollut aikamoinen shopaholic”, Leino tunnustaa.

Muotimogulin alku suunnittelijana oli kuitenkin vaatimaton. Rajoja rikkovien luomusten sijaan Billebeino myi lippalakkeja ja pipoja. Ensimmäisen vuoden ajan kukaan ei tiennyt, että jääkiekkotähti Ville Leino oli mukana yrityksessä. Myynti lähti kuitenkin vetämään. 

”Myimme pian ei-oota”, Leino kertoo.

> ”Meidän lisäksemme juuri kukaan ei vielä silloin markkinoinut sosiaalisessa mediassa.”

Hänen mukaansa juuri se teki Billebeinosta haluttavamman. Kiinnostusta brändiä kohtaan lisäsi myös erottuva logo, ja markkinoinnissakin osuttiin oikeaan.

”Meidän lisäksemme juuri kukaan ei vielä silloin markkinoinut sosiaalisessa mediassa”, Leino sanoo.

Billebeinon ensimmäisen mainosfilmin ohjaajaksi palkattiin elokuvaohjaaja A__ku Louhimies__, ja mainoskasvoiksi lähti Leinon sanoin ”verkostoa ja kaveriporukkaa” – eli sellaisia tunnettuja henkilöitä kuin __Kimi Räikkönen__, __Vesa-Matti Loiri__, JVG:n __Jare__ ja __VilleGalle__, __Teemu Selänne__ sekä __Aki Linnanahde__. 

Leinon mukaan myös alun yhteistyö Long Drinkin kanssa oli tärkeä, sillä se toi vaatebrändille paljon näkyvyyttä. Sitä seurasivat yhteistyömallistot New Balancen, Smurffien, Beatlesin, Umbron ja Angry Birdsin kanssa. Angry Birds -pelissä nähtiin jopa Bille Bird -hahmo.

Kaikki alkoi päähineistä

Ensimmäiset viisi vuotta Leino suunnitteli vaatteita samalla, kun pelasi jääkiekkoa: NHL:n jälkeen Latvian Riiassa ja viimeiseksi Ruotsin Växjössä. Viimeisen kauden jälkeen hän palasi Suomeen ja päätti katsoa rauhassa, jatkaako uraansa jääkiekkoilijana.

Tuli kesä, sitten syksy. Leino ei yksinkertaisesti palannut jäälle. Se tarkoitti sitä, että Leinon ura jääkiekon parissa oli ohi, mutta vaatebisneksessä hän oli vasta pääsemässä vauhtiin. Viime vuodet hän on toiminut Billebeinon toimitusjohtajana ja alkanut perehtyä myös yrityksen lukuihin.

”Aloin viime vuonna ensimmäistä kertaa katsoa Billebeinon menestystä tarkemmin numeroina”, Leino kertoo.

Billebeinon kasvu on ollut nopeaa. Ensimmäisenä vuonn liikevaihto oli Leinon mukaan 50 000 euroa, toisena 250 000, kolmantena jo miljoonan. Nyt liikevaihto on ylittänyt neljä miljoonaa euroa. Osa yrityksen tuloksesta tosin tulee Billebeinon pyörittämiltä padel-kentiltä. Kasvun myötä Billebeino on palkannut uusia työntekijöitä, joita on nyt 14. 

> ”Seuraavaksi myös vanhemmat naiset pitäisi saada kiinnostumaan brändistä.”

Nykyään Billebeinoa voi ostaa muun muassa Sokos-tavarataloista. Valikoimaa on laajennettu pikkuhiljaa, etteivät asiakkaat hämmentyisi uutuuksista. Pipojen ja lippisten jälkeen valikoimaan tuli huppareita, T-paitoja ja collegeita, sitten housuja ja takkeja.

”Olemme tehneet miestenvaatteita yhdeksän vuotta, ja tunnemme sen asiakaskuntamme. Naistenvaatteita olemme tehneet vasta puolitoista vuotta.”

Leinon mukaan miesasiakkaita on nuorista viisikymppisiin, mutta naistenvaatteita ostavat enimmäkseen nuoret ja trendikkäät naiset. 

”Seuraavaksi myös vanhemmat naiset pitäisi saada kiinnostumaan brändistä.”

Luonnollinen lopetus jääkiekko­uralle

Vastuullisuus on tärkeä ja alati korostuva teema vaateteollisuudessa. Se mietityttää myös Leinoa.

”Meidän pitää keskittyä siihen enemmän. Aiemmin 40 prosenttia tuotteistamme tehtiin kierrätetystä polyesteristä ja puuvillasta. Jatkossa käytämme enemmän orgaanista puuvillaa, mikä nostaa tuotteen hintaa. Mutta teemme tuotteita, jotka kestävät vuodesta toiseen.”

Billebeino on siirtänyt tuotantoaan Kiinasta ja Intiasta Portugaliin ja Turkkiin. Joitakin tuotteita tulee myös Italiasta ja Liettuasta. Suomessa tehdään esimerkiksi pipoja ja villapaitoja, Leino kertoo.

Suomen valloituksen jälkeen Billebeino tähtää maailmalle.

”Kansainvälistyminen kiinnostaa. Mutta viimeiset kaksi vuotta olemme keskittyneet perusasioihin. Tämä on maraton, ei sprintti.”

Tavoite maailmalla

### Billebeino

- Vaatebrändi Billebeino on perustettu 2014.
- Yrityksen perustivat Ville Leino ja Juhani Putkonen.
- Yritys työllistää 14 henkeä, ja sen liikevaihto on yli neljä miljoonaa euroa.
- Billebeino on tehnyt yhteistyö-mallistoja esimerkiksi New Balancen, Umbron ja Angry Birdsin kanssa.
- Merkin vaatteet valmistetaan pääosin Portugalissa, Turkissa, Italiassa, Liettuassa ja Suomessa.

kanakuiskaaja3

Kanakuiskaaja Vincent Klutse kuulee kanan kotkotuksesta, milloin se on onnellinen

Ennen kuin __Vincent Klutse__ avaa Ilmajoella sijaitsevan Saunamäen kanalan oven, hän koputtaa siihen muutaman kerran ja odottaa. Se kertoo linnuille, että joku on tulossa, eikä tulijaa tarvitse pelätä.

Kun Klutse hetken kuluttua avaa oven, käy kanalassa kuhina. Linnut tepastelevat tervehtimään tuttua tulijaa, mutta Klutse on liikkumatta ja keskittyy kuuntelemaan. 

”On tärkeää kuunnella, mitä linnut viestivät. Jos kanoilla on esimerkiksi kylmä, ne itkevät. Se on niin kova ja korkea ääni, että tekisi mieli laittaa jotakin korvien suojaksi. Silloin tiedän, että kanalan lämpötilaa täytyy nostaa”, Klutse kertoo.

Hän tietää kanan äänestä ja käytöksestä, milloin se voi hyvin. Klutsen mukaan iloisen ja hyvinvoivan emobroilerin tunnistaa äänestä ja eleistä: se kotkottelee aktiivisesti ja kävelee ylpeästi kuin kuningatar.

Hyvinvoiva kana myös munii tasaisesti. Jos kana on sairas tai voi kovin huonosti, se ei muni ollenkaan. Kanalla on aivan erityinen ääni juuri ennen munimista, Klutse kertoo. Sitten hän osoittaa kanojen joukossa tepastelevia kukkoja.

”Ne ovat kuin teini-ikäisiä poikia. Ne kutsuvat kanoja rehun äärelle ruokailemaan ihan samalla tavalla kuin teinipojat kutsuvat tyttöjä ravintolaan syömään.”


Klutsen ura kanojen parissa sai alkunsa 40 vuotta sitten Ghanan pääkaupungissa Accrassa. Hän heräsi pikkupoikana aamuisin isoisänsä kukon kiekumiseen ja tarkkaili, miten isoveli hoiti omaa kanalaansa. Se sijaitsi Klutsen perheen suurella pihalla. Vincent pääsi toisinaan auttamaan veljeään kanalan töissä. 

Kanat kiehtoivat nuorta Klutsea. Hän päätyi opiskelemaan maatalousoppilaitokseen, jossa kertoo oppineensa paljon kanoista.

> ”Yliopistossa päätin, että vietän loppuelämäni kanojen kanssa."

”Kun sitten siirryin opiskelemaan Accrassa sijaitsevaan Legonin yliopistoon, minulla olikin jo oma kanala. Siellä kasvoi kerrallaan noin sata broileria, jotka möin juhlaruoaksi esimerkiksi joulun ja ramadanin aikaan”, Klutse muistelee.

Yliopiston vaihto-ohjelma kuljetti Klutsen vuonna 1992 Suomeen Ilmajoen maatalousoppilaitokseen. Sen jälkeen Klutse jatkoi opintojaan Helsingin yliopistossa, josta hän valmistui kotieläintieteen agronomiksi vuonna 1998. Ja sille tielle Klutse jäi: hän on asunut Suomessa yli 30 vuotta.

”Yliopistossa päätin, että vietän loppuelämäni kanojen kanssa. Olen utelias kuin kana. Tein lopputyönikin munivista kanoista.”

”Olen utelias kuin kana”

Nykyään Klutse viettää arkipäivänsä huomattavasti suuremmissa kanaloissa kuin nuoruudessaan Ghanassa. Hän kiertää Atrian nuorikkokasvattamoissa ja emobroileritiloilla varmistamassa, että linnut voivat hyvin. Yhdessä kanalassa saattaa olla jopa tuhansia lintuja. 

Kun Klutse menee kanalaan, hän kävelee kaikessa rauhassa ympäriinsä lintujen joukossa. Kanalassa hänellä ei ole kiire mihinkään. 

”Kanalassa on tuhansia lintuja, mutta katson niistä jokaista. Muuten en huomaisi, jos jollakin linnulla on asiat huonosti.”

Kenttäpäällikkönä työskentelevä Klutse pitää huolen esimerkiksi siitä, että kanalassa on oikea lämpötila, kosteus ja hyvä ilmanlaatu, ja että linnut eivät kärsi sairauksista tai muista vaivoista. Klutse tulkitsee niin hyvin kanojen ääntä ja eleitä, että on saanut leikkisän lempinimen kanakuiskaaja. Hän on lempinimestään ylpeä.

”En voi sanoa tietäväni kanoista kaikkea, sillä opin työssäni jatkuvasti uutta. Mutta paljon minä tiedän. Olen kävelevä kanapedia”, Klutse sanoo ja viittaa Wikipediaan.

Suomen ainoa kanakuiskaaja

Työ kanojen parissa on vienyt Klutsen ympäri maailmaa. Hän on työskennellyt Ghanan ja Suomen lisäksi Nigeriassa, Jordaniassa, Valko-Venäjällä, Ruotsissa ja Tanskassa. Klutse huomauttaa, että kana on eläinlajina samanlainen joka paikassa.

”Kaikki kanat ovat valkoisia, niillä on nokka ja kaksi jalkaa. Mutta broilerinlihan tuotanto on monissa maissa hyvin erilaista kuin Suomessa. Meillä eläinten terveydestä ja hyvinvoinnista pidetään ihan eri tavalla huolta kuin monessa muussa maassa.”

> "Suomessa kanoja pyritään hoitamaan niin hyvin, ettei tauteja tule, eikä antibiootteja tarvita."

Useassa Euroopan maassa on tavallista käyttää antibiootteja broilerinlihan tuotannossa. Muualla maailmassa pyritään vähentämään antibioottien käyttöä, mutta Suomessa broilereille ei ole käytetty antibiootteja yli kymmeneen vuoteen, sillä taudit ovat kotimaisissa kanaloissa erittäin harvinaisia. 

Klutsen mukaan Suomessa kanoja pyritään hoitamaan niin hyvin, ettei tauteja tule, eikä antibiootteja tarvita. Se vaatii tarkkuutta ja hyvää hygieniaa. Klutse menee kanalaan aina suihkun kautta ja saunoo ainakin viisi kertaa viikossa. 

”Käyn yhteensä noin kymmenellä eri broileriemotilalla, ja aina, kun tulen tilalta, menen saunaan. Haluan varmistaa, että minun kauttani tiloille ei kulkeudu minkäänlaisia tauteja. Lisäksi pukeudun kanaloihin mennessäni aina kunkin tilan omiin vaatteisiin ja kenkiin.”

Suihkun kautta kanalaan

Klutsen kotimaassa Ghanassa syödään paljon kanaa. Se on suosituin ravinnoksi käytettävä liha, Klutse kertoo. Ghanan väestöstä noin parikymmentä prosenttia on muslimeja, jotka eivät syö lainkaan sianlihaa. Naudanlihaa tuotetaan vähän. Kana on edullista, ja sitä ostetaan toreilta ja marketeista.

Kananliha on myös Klutsen lempiruokaa. Hän kokkaa sitä usein ghanalaisittain. Klutse keittää kanankoipien kanssa maapähkinäsoosin, jonka hän maustaa inkiväärillä, chilillä ja valkosipulilla. Suomalainen ruoka on hänen makuunsa turhan miedosti maustettua. 

Klutselle on tärkeää pitää huolta siitä, että kanaloiden olosuhteet ovat kunnossa.

”Kun kana voi hyvin, sen lihakin maistuu paremmalta. Jos kana on koko ajan vihainen tai stressaantunut, sen lihakset supistuvat, mikä voi vaikuttaa lihan laatuun.”

Klutse vaikuttaa tekevänsä työtään intohimolla – ja nauttivansa siitä. 

”Kun olen kanalassa, olen vähän kuin kotona Ghanassa. Kanalan 22 asteen lämpötila muistuttaa minua synnyinmaastani.”

Kanalassa kuin kotonaan

Pihkan laukkumalleja roikkuu valkoisessa naulakossa.

HyväSuomi Pihka netti

Kotimainen nahkalaukku on pitkäikäinen sijoitus – Yksi väri on ylitse muiden

__Roosa Mattsson__ ja __Sofia Salmi__ saavat säännöllisesti kiitosta laukkumallistojensa värimaailmasta, jossa on aina mukana musta, yleensä yksi ruskean sävy sekä kolme lisäväriä. Asiakkaat arvostavat esimerkiksi vaaleanpunaista vaihtoehtoa, mutta päätyvät tavallisesti hankkimaan mustan laukun. 

”Nahkalaukulta odotetaan paljon”, sanoo yrityksen visuaalisesta viestinnästä vastaava Mattsson. ”Musta laukku on monelle varmin valinta. Se toimii niin liikelounaalla, juhlassa kuin hakiessa lasta päiväkodista.” 

1 väri on suosituin

Mallisto uudistuu verkkaisesti, ei sesongeittain. Mallistossa on aina kymmenkunta erilaista laukkumallia, ja sekä mallistoa että yksittäisiä malleja uudistetaan muun muassa asiakaspalautteen mukaan. 

Nahkalaukku ei ole pikamuotia vaan pitkäikäinen sijoitus. Laukut suunnitellaan aina pitkäkestoisiksi, korjattaviksi ja huollettaviksi.

10+ mallia

Workshopit Helsingin työ- ja liiketilassa ovat kuuluneet alusta alkaen Mattssonin ja Salmen yrityksen tarjontaan. Niissä asiakkaat pääsevät omin käsin valmistamaan kenkiä, laukkuja tai vaikkapa avainnauhoja. 

”Workshopeissa toteutuvat yrityksemme arvot: osallistaminen, tiedonvälitys, itsensä toteuttaminen ja yhteisöllisyys”, Mattsson summaa.

2 naista ja yhteisöllinen yritys

Helsingin liiketilassa työskentelee Mattssonin ja Salmen lisäksi kolme työntekijää. Asiakaspalvelun ja verkkokaupan ohella heitä työllistävät erityisesti workshopit. 
Tilassa on täysi konekapasiteetti, vaikka suurin osa laukuista valmistetaan Sastamalassa. 

”Kun asiakas tekee workshopissa vaikkapa laukun, työvaiheiden määrä usein yllättää. Itse tekeminen vaikuttaa tapaan, jolla käsityönä valmistettuihin tuotteisiin jatkossa suhtautuu.”

3 työntekijää

Suurin osa Pihka collectionin laukuista tehdään käsityönä Sastamalassa perheomisteisella tehtaalla. Tuotteilla on kotimaisesta valmistuksesta kertova Avainlippu-merkki. 

Jo laukkumallin suunnittelua ohjaa käsityöosaaminen ja se, että laukkua on mahdollista korjata tarvittaessa. Kun valmistus tapahtuu kotimaassa, materiaaleja ja tuotteita ei tarvitse pallotella pitkiä matkoja edestakaisin. 

200 kilometriä tehtaalle

### PIHKA collection

- Roosa Mattsson ja Sofia Salmi ovat luotsanneet yritystä vuodesta 2016 lähtien.
- Suunnittelu tapahtuu työ- ja liiketilassa Helsingin Ullanlinnassa. Siellä työskentelee yrittäjien lisäksi kolme työntekijää. Suurin osa laukuista valmistetaan Sastamalassa.
- Yrityksen päätuote on Suomessa käsin ja käsityömäisesti valmistetut vastuulliset nahkalaukut. 
- Pihka järjestää myös erilaisia workshopeja Helsingissä. 

Johtava tutkija Anneli Ritala kuvattuna laboratoriossa

Anneli Ritala netti

Kasvatetaanko tulevaisuuden ruoka tankeissa? Solumaatalous voi ratkaista monta ongelmaa

”Solumaatalous saattaa kuulostaa kaukaiselta tulevaisuudelta. Todellisuudessa olemme voineet ostaa kaupasta jo pitkään solumaatalouden tuotteita, kuten ihan tavallista leivinhiivaa tai lihan sijaan proteiinin lähteenä käytettävää quornia. Toistaiseksi kaupalliset tuotteet ovat kuitenkin vielä harvassa.

Solumaataloudessa on kyse kirjaimellisesti solujen kasvattamisesta. Kasvi- tai eläinsoluja, hiivoja, sieniä tai muita mikrobeja kasvatetaan fermentoreissa eli tankeissa, jotka muistuttavat oluen panemisessa käytettyjä käymisastioita.

Soluviljelmä saa alkunsa esimerkiksi pieniksi paloiksi leikatuista kasvin osista. Leikkauspinnalle alkaa sopivissa olosuhteissa kasvaa arpikudosta, ja juuri tätä arpikudosta kasvatamme.

> Todellisuudessa olemme voineet ostaa kaupasta jo pitkään solumaatalouden tuotteita, kuten ihan tavallista leivinhiivaa.

Olemme VTT:llä viljelleet näin esimerkiksi kahvin soluja sekä eri marjojen solukkoja. Lopputuote on puuromaista biomassaa, ei kokonaisia kahvipapuja tai mesimarjoja.

Massan maku on hyvin mieto, mutta kuitenkin tunnistettava. Ravintoarvoiltaan kasvibiomassa on yleensä täyttä tavaraa, sillä siinä on paljon proteiineja ja kuituja.

Pisimmällä solumaatalous on mikrobien ja kasvisolujen viljelyssä. Eläinsolujen tuotanto on sen sijaan paljon hankalampaa.

Toistaiseksi solumaatalouden tuotteiden saattaminen kaupan hyllyille on ollut hidasta ja kallista. Uusi tuote vaatii paljon tutkimusta, ja uuselintarvikkeita koskeva lupamenettely on pitkä ja kiemurainen. Lupien hankkiminen yhdelle uudelle tuotteelle voi maksaa miljoonia euroja.

Seuraava suomalainen solumaatalouden tulokas markkinoilla lienee Solar Foodsin proteiinipitoinen jauhe Solein. Parin vuoden päästä elintarviketeollisuus hyödyntänee soleiinia raaka-aineenaan hyvin monenlaisissa tuotteissa. Sitä voi käyttää vaikkapa jäätelössä, letuissa tai kasvispullissa.”

1. Solumaatalous ei ole mikään uusi juttu.

”Soluviljelmissä kytee valtava mahdollisuus. Tulevaisuudessa voimme kasvattaa suuret määrät ravintoa missä päin maailmaa tahansa.

Tavanomaiseen maatalouteen verrattuna solumaatalous vie 90 prosenttia vähemmän maapinta-alaa ja tuottaa 70–75 prosenttia vähemmän kasvihuonekaasupäästöjä.

Tankeissa viljelemällä voi sekä hillitä ilmastonmuutosta että koettaa sopeutua sen tuomiin muutoksiin. Sään ääri-ilmiöiden, kuten kuivuuden ja myrskyjen, lisääntyminen ei vaikuta solumaatalouden tuotantoon. Toisaalta vapautuneet peltomaat voi metsittää hiilinieluiksi. Vapautuva maapinta-ala voi lisätä myös luonnon monimuotoisuutta.

> Tankkien kätköissä voi muhia makuja, jotka ovat vaarassa hävitä maailmasta.

Maatalouskoneiden, pitkien kuljetusten ja keinolannoitteiden aiheuttama hiilikuorma jää soluviljelyssä syntymättä. Hukkaa ja hävikkiäkään ei tule samaan tapaan kuin perinteisessä maataloudessa, sillä koko biomassa on käyttökelpoista ravintoa.

Soluviljelmät ovat toivottavasti vastaus siihen, mistä maapallon alati kasvava väestö saa riittävästi ruokaa.

Tankkien kätköissä voi muhia makuja, jotka ovat vaarassa hävitä maailmasta kasvitautien tai kasvuympäristöjen tuhoutumisen takia. Esimerkiksi mesimarja on entistä harvinaisempi, ja kasvitaudit uhkaavat banaania.”

2. Ihmiskunnan kohtalo ratkaistaan laboratorioissa.

”Vaikka solumaatalous olisi arkipäivää 5–10 vuoden päästä, tavanomainen maatalous ei ole häviämässä. Uskon, että tulevaisuudessa ruokaa tuotetaan monella eri tavalla.

Vastaisuudessa pitää miettiä entistä tarkemmin, mikä on maapallon kestävyyden kannalta paras tuotantotapa eri ruoka-aineille.

Perinteisen maatalouden tuotteet voivat tulevaisuudessa olla jonkinlaista arjen luksusta. Kanankasvattajat tuottavat aamiaispöydän kananmunat, mutta elintarviketeollisuuden käyttämä kanamunan valkuainen kasvaakin tankissa.

Todennäköistä on, että suuri osa syömästämme ruoasta on tulevaisuudessa jonkinlaista hybridiruokaa, jonka valmistuksessa käytetään sekä perinteisen että solumaatalouden tuotteita. Hillon sokeri voi tulla pellolta ja vadelman solumassa fermentorista.”

3. Tulevaisuudessa ruokaa tuotetaan monella tavalla.

### Näin syön

- __Jääkaapissani on aina__ kurkkua. Kaikki perheessämme pitävät siitä. Kurkku on erinomainen eväs, sillä siinä on vettä ja se vie pahimman nälän.
- __Jos olisin ruokalaji__, olisin tomaattikeitto. Voin panna höysteeksi perunaa, porkkanaa, valkosipulia, chiliä, tuorejuustoa. Katson, mitä kaapista löytyy.
- __80-vuotiaana haluaisin syödä__ lettuja, jotka on tehty soleiinista ja mikrobista tuotetusta kananmunan valkuaisesta. Päälle nauttisin soluviljelmällä tuotettua kahvia ja suklaata.

*Anneli Ritala työskentelee johtavana tutkijana Teknologian tutkimuskeskus VTT:llä.*

Sokos Hotel Presidentin vastaanoton palvelupäällikkö Elina Pietala

Elina Pietala palvelupäällikkö Original Sokos Hotel Presidentti

Työ

Kaikki aiheesta Työ