Katosiko liikunnasta ilo?

Talon seinustalla komeilee toistakymmentä erimittaista jääkiekkomailaa vieri vieressä. Niiden kaverina seisoo vielä pihakiekkomaali. Raumalaisen Raitasen perheen kodista ei voi erehtyä.

"Pari vuotta sitten rivistö oli paljon pidempi – silloin mailoja oli miljoona ja yksi", perheenäiti Jaana Raitanen kuvailee.

Jääkiekko on pyörittänyt Raitasen perheen elämää viisitoista vuotta. Perheen isä Vesa Raitanen valmentaa nykyisin Lukon D2-joukkuetta, jossa pelaa myös perheen kuopus, 12-vuotias Lauri. Kaksi vanhinta poikaa, 19-vuotias Reima ja 21-vuotias Iiro, pelasivat niin ikään jääkiekkoa Lukon ykkösjoukkueessa aina A-juniori-ikään saakka. Vesa Raitanen lähti mukaan jäälle, kun vanhin pojista aloitteli jääkiekkoharrastustaan korttelikiekon parissa.

"Vetäjistä oli pulaa ja mietin, miksen voisi kuluttaa aikaani kaukalon sisäpuolella, kun olin hallilla joka tapauksessa."

Poikien pelatessa Vesa-isän tehtäviin on kuulunut valmennus ja kuskaaminen, kun taas Jaana-äiti on laittanut ruokaa, pessyt pyykkiä ja kannustanut. Kaikki liikenevä raha on käytetty varusteisiin ja kuukausimaksuihin. Vanhemmat laskevat, että Iiron ja Reiman ollessa B- ja C-junnuissa pelkät kuukausimaksut nielivät 550 euroa kuukaudessa.

"Harrastus on kuitenkin ollut sen arvoinen. Kiekko on vienyt meitä, mutta olemme sen ansiosta saaneet paljon, esimerkiksi hyviä ystäviä. Tämä on koko perheen yhteinen juttu."

Kiekkoilu katkesi abivuoteen

Raitasen perheen vanhimmat pojat luopuivat kilpatason jääkiekosta siinä vaiheessa, kun harrastus alkoi viedä kaiken ajan ja energian.

"Aloittelin abivuottani ja treenasin samaan aikaan A-junnuissa. Harjoituksia oli viikossa viidestä seitsemään kertaa, ja jokainen treeni kesti noin kolme tuntia. Laskeskelin, mikä on tulevaisuuteni kannalta järkevintä, ja jätin harrastuksen kokonaan", Reima Raitanen kertoo.

Kaukalo saikin jäädä hetkeksi tyystin pikkuveljen pelejä ja muutamaa Lukon edustuksen matsia lukuun ottamatta. Isoveli Iiro ei sen sijaan lopettanut pelaamista kokonaan vaan siirtyi alemmalle sarjatasolle Vermuntilan Tempoon. Nykyisin hän pelaa Laitilan Jyskeessä.

Iiro, Reima ja Lauri Raitasen mielestä parasta jääkiekossa on hyvä fiilis, pelireissut ja kavereiden kanssa touhuaminen. Vesa-isä on pitänyt huolen siitä, ettei harrastamisesta ole tullut liian totista.

"Vuosien saatossa olen nähnyt monenlaisia kiekkovanhempia, myös niitä, jotka ilmoittavat poikansa kiekkokouluun ajatuksenaan tehdä tästä NHL-tähti. Näin käy kuitenkin ani harvalle: Reiman ikäisistä kukaan ei pelaa vielä SM-liigassa ja Iiron joukkuetovereistakin vain yksi. Molemmilla oli kuitenkin F-junioreissa noin 50 pelikaveria", Vesa Raitanen toteaa.

Vakavoitunut kilpaurheilu

Jos aiemmin urheilulle omistautui lähinnä pieni erityisjoukko, nyt kuka tahansa saattaa kuskata päivittäin lapsiaan jääkiekkoharjoituksiin. Vain harva puhuu enää harrastavansa liikuntaa, ja tilalle on tullut treenaaminen, harjoittelu ja erilaisten kunto-ohjelmien noudattaminen.

Liikuntatieteen tutkijatohtori Mikko Simula Jyväskylän yliopistosta toteaa, että liikunnan vakavoituminen koskee erityisesti kilpa-urheilua. Lajiliitot pyrkivät arvokisamenestykseen, minkä vuoksi urheiluseuroissa yritetään löytää ja kehittää huippuja.

"Lajikulttuurin nousun vuoksi vaaditaan yhä vahvempaa sitoutumista harrastukseen – niin ajallisesti kuin taloudellisestikin. Seuramaksut ovat nousseet paikoitellen hurjiksi, ja yhä useammat perheet suljetaan siten ulos liikuntaharrastusten parista."

Samoilla linjoilla on Samoilla linjoilla on lasten kilpaurheilusta väitöstutkimusta parhaillaan tekevä Outi Aarresola.  Hänen mukaansa juuri silmissä häämöttävä mahdollisuus ammattiuran luomiseen lisää urheilun vakavuutta. Näin on Suomessa erityisesti jääkiekossa.

"Mutta mistä tahansa kilpaurheilulajista voi tulla vakavaa. Toisissa lajeissa tämä tapahtuu aiemmin kuin toisissa. Esimerkiksi teknistä taituruutta vaativassa taitoluistelussa tavoitteellisuus on läsnä aikaisemmin kuin yleisurheilussa tai painissa."

Liikuntaturisti vai ammattilainen

Liikunnan vakavuutta ja leikkimielisyyttä tutkinut Olli Rosenqvist Kokkolan yliopistokeskuksesta muistuttaa, että tietty vakavamielisyys ja tavoitteellisuus on liittynyt urheiluun aina olympialaisten alkuajoista lähtien.

"Vakavoituminen ei koske yhteiskunnassa enää pelkästään liikuntaa vaan koko vapaa-aikaa", Rosenqvist toteaa lainaten yhteiskuntateoreetikko Robert Stebbinsin näkemyksiä.

Vapaa-ajalla ihmiset uppoutuvat nykyisin asioihin samalla mentaliteetilla kuin työelämässä. Koska työ ja vapaa-aika ovat lähentyneet toisiaan, tehokkuusajattelu on siirtynyt myös harrastuksiin.

"Näen, että kyse on omistautumisesta ja uppoutumisesta. Kiinnostava asia vie mukanaan ja siinä halutaan tulla jatkuvasti yhä paremmaksi", Rosenqvist miettii.

Liikuntaharrastuksen motiivit kuitenkin vaihtelevat, aivan kuten työn tekemisen tavatkin.

"Toiset ovat amatöörejä, toiset ammattilaisia. Toiset tekevät asioita kutsumuksesta, toiset pakosta. Sitten on vielä sellainen ihmisjoukko, joka suhtautuu liikuntaan turismin tavoin: liikunnan parissa vieraillaan ilman syvempää perehtymistä sen hienouksiin."

Vain harva puhuu harrastavansa liikuntaa, ja tilalle on tullut treenaaminen, harjoittelu ja erilaisten kunto-ohjelmien noudattaminen.

Tahtoa, lahjoja ja henkistä kanttia

Mitä sitten vaaditaan, jos tavoitteena on menestyä kilpaurheilijana?

Turun Uintiklubin päävalmentaja Tomi Pystynen on valmentanut kilpauimareita yli 20 vuotta ja nähnyt monenlaisia pulikoijia. Uinnissa menestykseen tähdätään pikkuhiljaa ja asteittain.

"Uimaseuraan ei aluksi liitytä kisasijoitusten vaan uimataidon vuoksi. Voitontahto kasvaa harrastuksen kehittyessä ja kisamenestyksen kertyessä."

Jos voitontahtoa riittää ja lahjakkuuttakin löytyy, harjoitusmäärää nostetaan pikkuhiljaa murrosiän kynnyksellä 20 viikkotunnista 30 tuntiin.

"Menestys on kiinni sekunnin sadasosista. Tällöin myös henkinen kantti ratkaisee. Siksi on tärkeää, että lahjakkaita nuoria viedään varhaisessa vaiheessa kisaamaan ulkomaille. Siellä he hahmottavat tasoaan ja sitä, kuinka paljon pitää treenata, mikäli mielii huipulle."

Jos kova uintiharjoittelu ei kiinnosta tai menestystä ei tule, Turun Uintiklubilla on tarjolla myös kevyempiä harrastusvaihtoehtoja.

"Tällaisissa tasoryhmissä on kuitenkin myös omat ongelmansa. Kilpailuhenkinen lapsi lopettaa usein treenaamisen siihen, kun hän putoaa A-ryhmästä B-ryhmään."

Sosiaalisen aseman ilmaisua

Liikunnan vakavoituminen liittyy Mikko Simulan mukaan myös kulttuuriseen muutokseen. Liikunta on kaupallistunut, ja sen ympärillä käydään yhteiskunnallista terveyskeskustelua.

"Liikunnasta on tullut tapa ilmaista omaa sosiaalista asemaansa. Osa ihmisistä on sitä mieltä, että lasten kuljettaminen liikuntaharrastuksiin ja oman kehon hyvinvoinnista huolehtiminen kuuluu nykyaikaiseen keskiluokkaiseen elämäntapaan – tuntui se sitten kuinka raskaalta tahansa."

Liikuntasuorituksia ja kehon tuntemuksia seurataan entistä tiiviimmin erilaisten sovellusten ja laitteiden avulla. Ilmiössä on tutkija Outi Aarresolan mukaan myös huolestuttavia piirteitä.

"Ihmisten kokemus omasta hyvinvoinnista hämärtyy, ja tuntemusten sijaan nojataan mittareiden havaintoihin. Tällaiset vempaimet ovat paikallaan, jos vallitsevaan olotilaan halutaan muutosta, mutta tieto on turhaa, jos kaikki on jo hyvin. Hyvinvoinnissa ei tulisi koko ajan olla jokin projekti päällä."

Liikuntakyselyn tuloksia

Jutussa olevat prosenttiluvut ja siniset nostot on kerätty Yhteishyvä.fi:n Liikunta-kyselystä joulu–tammikuussa 2014–15. Kyselyyn vastasi 2 080 lukijaa.

85 prosenttia Yhteishyvän lukijoista harrastaa liikuntaa. 55 prosenttia Yhteishyvän lukijoista harrastaa hyötyliikuntaa päivittäin. 75 prosenttia harrastaa 2–4 liikuntalajia.

Top 5, mitä liikuntalajia harrastat:

1. Kävely

2. Pyöräily

3. Jumppa

4. Hiihto

5. Juoksu

Liikuntaharrastuksen viisi suurinta estettä:

1. Väsymys

2. Motivaation puute

3. Ajan puute

4. Rahanmeno

5. Harrastuskaverin puuttuminen

Liikunnan tuomat viisi positiivisinta vaikutusta:

1. Hyvä peruskunto

2. Pysyminen terveenä

3. Apu painonhallintaan

4. Paineiden purkaminen

5. Oman ajan saaminen

Liikuntaan käytetty raha vuodessa:

22 % 0–50 euroa

22 % 50–100 euroa

20 % 100–200 euroa

20 % 200–500 euroa

11 % 500–1 000 euroa

4 % 1 000–2 500 euroa

1 % 2 500–5 000 euroa

25 % Yhteishyvän lukijoista kokee, että liikunnasta on tullut liian vakavaa.

Mikä motivoi sinua harrastamaan liikuntaa?

"Kroppa huutaa liikkumaan. Kun tulen lenkiltä kotiin, hiki virtaa ja on kova jano. Sen jälkeen olo onkin yhtä hymyä."

"Työskentelen istuen tietokoneen ääressä, joten on pakko päästä joka päivä liikkumaan. Hyötyliikunta ei yksin riitä."

"Voin herkutella paremmalla omallatunnolla, kun tiedän, että liikunnalla saa kalorit poltettua."

"Liikkuminen yhdessä tuo uusia ystäviä."

"Oma keho on temppeli, jota kunnioitan pitämällä siitä hyvää huolta liikkumalla ja syömällä hyvin. Olen yksityisyrittäjä terveydenhoitoalalla, ja kehoni on myös käyntikorttini, jota liikunta pitää näyttävänä."

"Liikunta on kuin huume hyvässä mielessä. Joka päivä on vain tunne, että on päästävä ulos. Myös koira on hyvä liikunnan lisääjä. Avantouintia olen myös harrastanut, ja avanto on noin kilometrin päässä, joten sinne on kiva kävellä. Kesällä puutarhatyöt motivoivat tosi paljon ja sehän on mitä parhainta liikuntaa."

Näin hellität, jos liikunnasta tuli liian vakavaa

• Mieti, onko liikuntaharrastus sinua varten vai sinä liikuntaharrastusta varten.
• Kuuntele kehosi viestejä. Sohvalla löhöilykin voi joskus olla tarpeen.
• Aseta omat tavoitteesi. Mieti, miksi liikut ja mihin pyrit. Mielen virkistyminen voi olla yhtä tärkeää kuin tietyn kilometripaalun saavuttaminen.
• Jousta tarvittaessa tavoitteistasi. Elämäntilanteiden muuttuessa on tarpeen tarkistaa myös liikkumisen motiiveja.
• Ole avoin. Ryppyotsaisen suorittamisen sijasta mieti, mikä liikkumisen tapa tuottaa iloa. Sienestys, frisbeegolf ja jonglööraus ovat liikkumisen muotoja siinä missä sauvakävelykin.
• Löydä oma polkusi. Haluatko liikkua porukassa vai yksin, ulkona vai sisällä? Olet oman itsesi paras asiantuntija, älä seuraa sokeasti muiden mallia.
• Älä rakenna kynnyksiä, vaan loiki niiden yli. Lenkille lähtiessä ei tarvitse tietää, käveletkö puoli tuntia vai teetkö tarkkaan kellotettuja spurtteja. Tärkeintä on poistua ulko-ovesta.