Internet Explorer -selainta ei enää aktiivisesti tueta. Suosittelemme käyttämään sivustoamme esimerkiksi Google Chrome tai Mozilla Firefox -selaimilla.

Viisi syytä miksi sinunkin kannattaa kierrättää

Teksti:
Yhteishyvä
Kuvat:
SOK
Julkaistu: 22.10.2018
|
Muokattu: 1.4.2022
Pienet kierrätysteot johtavat yhdessä suuriin muutoksiin. Lue viisi syytä, miksi kierrättäminen kannattaa.

1. Kierrättämällä säästät energiaa ja luonnonvaroja

Kierrättäminen vähentää neitseellisten raaka-aineiden ja energian tarvetta. Usein kierrätetyn materiaalin uudelleenkäyttö vie vähemmän energiaa ja vettä kuin neitseellisen. Tällöin kierrätysmateriaalista valmistetun lopputuotteen ympäristöjalanjälki on huomattavasti pienempi kuin neitseellisistä raaka-aineista valmistetun. Kierrättäminen hillitsee siten myös ilmastonmuutosta.

2. Toisen riesa voi olla toisen aarre

Useimmilla meistä löytyy kotoa tavaroita, joita emme käytä, ja jotka eivät enää tuota meille iloa. Se ei tarkoita, ettei sama tavara voisi ilahduttaa jotakuta toista. Kannattaa siis laittaa hyvä kiertämään ja tarjota käyttämättömäksi jääneille tavaroille uusi elämä jonkun toisen luona.

Tavaroiden kierrättäminen on helppoa verkkokirpputoreilla tai vaikka lähialueen puistokirppiksellä. Älä unohda myöskään kaveripiiriin vaatteiden- ja tavaroiden vaihtobileitä – shwapping on hauska syy kutsua ystävät kylään ja raivata samalla tilaa kaappeihin. Myös second hand -myymälät kasvattavat suosiotaan.

3. Kierrättämällä voit säästää ja tienata selvää rahaa

Taloyhtiöissä kerättävistä jätteistä lajittelematon sekajäte on kaikista kallein kerättävä.  Vähentämällä taloyhtiössä sekajäteastioiden määrää ja korvaamalla niitä esimerkiksi kartonki- tai muoviastioilla asukkaat voivat säästää satoja euroja vuodessa.

Myymällä käyttökelpoisia tavaroita kirpputoreilla tai verkkopalveluissa voit puolestasi tienata itse rahaa ja tarjota samalla tavaroille uuden elämän.

4. Kierrätys edistää kiertotaloutta ja synnyttää uutta

Kiertotaloudessa jätettä ei synny ja toisen jäte on toisen raaka-aine. Arvokkaat materiaalit pidetään kierrossa mahdollisimman pitkään. Biojätteet voidaan hyödyntää esimerkiksi biokaasun tuotantoon, ja pakkausmuoveista voidaan tehdä uusia muovituotteita.

Kiertotalous luo uutta työtä materiaalivirtojen, tuotesuunnittelun ja teknologian sekä uusien palveluiden parissa. On arvioitu, että kiertotalouden potentiaali Suomen kansantaloudelle voisi olla jopa 1,5–2,5 miljardia euroa.

5. Kierrättäminen voi olla hauskaa

Puheet ilmastonmuutoksesta, väestönkasvusta ja kasvavan kulutuksen mukanaan tuomasta kestävyyskriisistä aiheuttavat monelle voimattomuuden tunnetta – mitä yksittäinen ihminen voi tehdä kaiken keskellä? Paljonkin!

Kierrättäminen on konkreettinen ympäristöteko, jossa tarvitaan meidän kaikkien panosta. Pienet teot johtavat yhdessä suuriin muutoksiin. Kotona kierrättäminen voi olla myös hauskaa ja lapsille kierrätys on usein mieluista puuhaa: haasta kotiväki zero waste -kisaan ja minimoikaa yhdessä kotona syntyvä sekajäte lajittelemalla ja keksimällä uusi elämä mahdollisimman monelle tavaralle. Tai kisatkaa siitä, kuka keksii parhaan kierrätysvinkin. Vain mielikuvitus on rajana ja asenne ratkaisee!

Lisää aiheesta