Internet Explorer -selainta ei enää aktiivisesti tueta. Suosittelemme käyttämään sivustoamme esimerkiksi Google Chrome tai Mozilla Firefox -selaimilla.

SOK:n valistuskuvia oli aikanaan pitkälti toistatuhatta kappaletta, ja niille teetettiin Vaajakoskella kaunis mittatilauskaappi.

Valistusiltamiin houkuteltiin taikalyhdyllä, kahvilla ja pullalla – pelkät esitelmät eivät sytyttäneet

Teksti:
Anna Kortelainen
Kuvat:
Jaanis Kerkis, Sok
Julkaistu: 25.3.2020
|
Muokattu: 31.8.2020
Osuuskaupan valistusväellä oli 1900-luvun alkupuolella haasteena saada väkeä maata kiertäviin esitelmätilaisuuksiinsa. Olisiko huvin ja hyödyn yhdistäminen hyvä resepti?

Osuuskaupan toimintaan kuului alusta lähtien valistus osuusliikkeen periaatteesta ja sen toteutumisesta: haluttiin jakaa tietoa osuuskauppaliikkeen historiasta, laajuudesta ja merkityksestä. Osuuskauppoja perustettiin 1900-luvun alkupuolella joka puolella Suomea, ja toiminnan pyörittämiseen tarvittiin opastusta. Oli tärkeää, että kuluttajat innostuivat ja sitoutuivat pitäjänsä osuuskaupan asiakkaiksi.

Jo 1900-luvun alussa huomattiin, että pelkät valistusesitelmät eivät sytyttäneet suurta yleisöä. Jos niiden ympärille järjestettiin virkistystä, viihdettä, musiikkia, runonlausuntaa tai näytelmäkappaleita, seuraintalot täyttyivät. Pääsymaksua ei ollut. Sen sijaan osuuskauppa tarjosi pullakahvit.

Kuultokuvia pimeässä salissa

Vuonna 1919 SOK:lla tehtiin periaatepäätös, että valistusiltamiin aletaan panostaa. Niiden elävöittämiseksi hankittiin välineistöä, jolla voitiin näyttää yleisölle niin kutsuttuja varjokuvia. Niillä tarkoitettiin lasilevykuvia, joita heijastettiin seinälle taikalyhdyllä eli camera obscuralla. Valonlähteenä oli öljy-, karbidi- tai spriilamppu. Myöhemmin samaa periaatetta käytettiin diaprojektorissa.

Taikalyhdyn pioneerina toimi SOK:n siirtomaatavaraosaston hoitaja Juho Laitila, joka huomasi, miten hauskaa kaikilla oli, kun sali pimennettiin ja kuultokuvat syttyivät loistamaan.

Valistuskuvailtamien järjestämisestä tehtiin osa SOK:n kiertävien neuvojien työtä. 1920-luvun alussa Saksasta tilattiin taikalyhtykoneita. Saksassa teetettiin myös lasilevyt, joihin valitut aiheet oli kuvautettu Helsingin yliopiston kuvaajalla, Felix Jonassonilla.

Kuvissa esiteltiin SOK:n myymälöitä ja tuotantolaitoksia eri puolilla maata, mutta 1920-luvun lopulla sarjaan ostettiin myös ulkomaisia kuvia. Ne olivat perusteellisia esityksiä Euroopan osuuskauppaliikkeestä ja sen historiasta: jokaisessa kahden illan kuvasarjassa oli satakunta kuvaa, joita höysti valmis esitelmäteksti.

Kansainvälisissä tuontisarjoissa oli kuvia myymälöistä ja tehtaista Ruotsissa, Norjassa, Isossa-Britanniassa, Saksassa, Unkarissa, Sveitsissä, Italiassa, Ranskassa ja Neuvosto-Venäjällä.

Olipa kansainvälisen kuvasarjan loppupuolella mukana muutama kuva eksoottisesta Suomestakin: esille oli nostettu SOK:n pääkonttori, Elannon varasto, myymälä, ruokala ja pesula sekä Elannon maatila Backaksessa. Hurraa, Suomi mainittu!

Keveys päihitti tilastot

Neuvojat huomasivat iltamissa, että laajoista kuvasarjoista kannatti poimia kiinnostavia täkyjä ja pitää esityksen kesto kohtuullisena. Mukaan oli hyvä ottaa kuvia viehättävistä näyteikkunoista ja nykyaikaisista myymälöistä sekä tehtaista ja muutamia kuvia retkistä ja juhlista. Tilastoja ja taulukoita oli hyvä olla erittäin rajallisesti, mutta keveitä piirroskuvia paljon.

Esityksen loppuun sopivat julkisivukuvat suuren maailman palatsimaisista pääkonttoreista ja valtaisista varastomakasiineista tai sisäkuvat tavarataloista. Maailmanympärimatkan päätteeksi saatettiin kurkata vaikkapa maisemaa teeviljelmiltä Ceylonin saarelta.

Pilakuvista tuli hitti

Yleisön viihdyttämiseksi kuvasarjoihin liitettiin pilakuvia, joista tulikin hitti. Yhteishyvä-lehteen Sattuman Ville -sarjakuvaa ahkeroinut taiteilija Akseli Halonen (1890–1952) piirsi kuultokuvasarjoihin toinen toistaan hauskempia pilapiirroksia. Niissä perustettiin touhukkaasti osuuskauppoja, matkustettiin osuuskaupan edustajakokouksiin, tehtiin ostoksia ja osallistuttiin osuuskaupan rientoihin – kaikki tämä letkeällä viivalla ja hersyvällä huumorilla.

Kuvapareissa esitettiin mallikelpoisten ja ei-toivottavien myyntitapojen eroja, ja kaikkia nauratti.

Neuvojien riemuksi yleisöä tulvi valistusiltamiin, miehiä, naisia ja lapsia. Lukemattomat katsojat eivät olleet koskaan nähneet elokuvia, joten vilkkaasti selostetut kuvaesitykset olivat heille valtaisa elämys.

Höysteenä kulkevat pilakuvat olivat palkitsevia sekä yleisölle että neuvojalle, joka saattoi kehitellä esityksensä sokeriksi stand-upin kaltaista hupailua. Eloisimmillaan valistuskuvailtamien ohjelma muistutti nykyistä television ohjelmavirtaa, jossa uutiset, asiaohjelmat, draama ja viihde vuorottelevat.

Mennään leffaan!

  • Valistuskuvien seuraava sukupolvi oli eläviä kuvia. Vuonna 1923 SOK teetti ensimmäisen lyhytelokuvansa, joka esitteli Vilhonkadun uutta upeaa pääkonttoria.
  • Viisitoista vuotta myöhemmin SOK tuotti itse omat valistuselokuvansa alusta loppuun. Vuoteen 1935 mennessä 74 000 ihmistä oli nähnyt SOK:n kaitafilmejä.
  • Olympiavuonna 1952 siirryttiin värillisiin äänifilmeihin. Katsojamäärät kasvoivat huikeiksi. Esimerkiksi vuonna 1962 peräti 200 000 ihmistä näki SOK:n elokuvia. Ne eivät olleet ensisijaisesti tuotemainontaa, vaan kuvakertomuksia, joissa tutustuttiin osuuskauppojen lippulaivamyymälöihin, ravintoloihin ja koulutus- ja virkistystoimintaan eri puolella Suomea sekä kurkistettiin tuotantolaitoksiin.

Lue miten Yhteishyvä sai alkunsa

Lisää aiheesta