Sukututkimus vie omille juurille

Sukututkimus ei ole koskaan ollut näin helppoa. Sukunsa vaiheista kiinnostuneen ei enää tarvitse aloittaa urakkaansa sukeltamalla arkistojen syvyyksiin, vaan riittää, että istahtaa kotisohvalle ja napsauttaa tietokoneen auki.

Helsinkiläinen Ari Burtsoff aloitti sukututkimuksen viitisen vuotta sitten, hieman ennen vanhimman lapsensa syntymää. Hän on kerännyt tietoja haastattelemalla sukulaisiaan ja tutustumalla aiempiin tutkimuksiin. Lisäksi Burtsoff on tutkinut kirkonkirjoja sekä digitaalisina versioina että seurakunnista tilattuina kopioina.

 "Olen tuntenut itseni aika juurettomaksi vanhempieni eron ja isäni aikaisen kuoleman vuoksi. Siksi halusin saada omille lapsilleni jotain kerrottavaa heidän juuristaan", Burtsoff perustelee.

Tutkimustyö on tuottanut tulosta. Burtsoff on saanut jäljitettyä Raja-Karjalasta peräisin olevan äidinisän suvun vaiheita aina 1600-luvulle asti. Historiallista sukututkimusta täydentävät dna-tutkimukset viittaavat siihen, että sukulaisia olisi myös Tverin Karjalassa Moskovan luoteispuolella.

"Parhaita hetkiä ovat ne, kun yllättäen löytääkin jonkin puuttuvan tiedon ja pääsee tutkimuksessa vielä askeleen syvemmälle", Burtsoff pohtii.

"Sukututkimus on syventänyt ja vahvistanut käsitystäni siitä, että olen taustaltani osittain karjalainen. Se on tärkeä osa identiteettiäni, vaikka toki minussa on myös peräpohjalainen osa isäni puolelta."

Suvun vanha nimi käyttöön

Sukuhaarojen määrä lisääntyy huimasti, kun ajassa sukelletaan taaksepäin. Omia isovanhempia on yleensä neljä, ja heidän vanhempiaan on yhteensä kahdeksan. Määrä kaksinkertaistuu taas seuraavassa sukupolvessa. Kymmenen sukupolvea taaempana esivanhempia on kaikkiaan jo 1024. Jossain kohtaa täytyy siis valita, mihin paneutuu tarkemmin.

Ari Burtsoff on tutkinut myös isänsä sukua, mutta äidinisän suku kiinnostaa eniten. Kosiessaan nykyistä vaimoaan hän ehdottikin perheen yhteiseksi sukunimeksi suvun vanhaa nimeä eli Burtsoffia.

"Minun ei tarvitse olla huolissani, että Häkkiset eli isäni suku loppuvat Suomesta. Sen sijaan Burtsoff-nimisiä on enää vähän reilu sata."

Sukututkimus on antanut Ari Burtsofille uuden mahdollisuuden voimistaa suhteita etäisiksi jääneiden sukulaisten kanssa. Samalla oman identiteetin vahvistuminen on saanut hänet opiskelemaan karjalan kieltä, jota hän puhuu nyt myös neljä- ja yksivuotiaille lapsilleen.

Suku tutuksi yhteisillä matkoilla

Tarkiaisten sukuseuran varapuheenjohtaja Riitta Nykänen esittelee suvun vaakunaa ja suvun vaiheista kertovaa sukukirjaa kotonaan Pieksämäen Porsaskoskella. Nykänen kuuluu sukuun isänsä puolelta.

"Oma turvallisuuden tunne vahvistuu, kun tietää, ettei ole ihan yksin tässä maailmassa", Nykänen pohtii syitä sille, miksi aikoinaan aloitti sukunsa tutkimisen.

Nykänen on toiminut sukuseuran tehtävissä jo pitkään ja kunnostautunut erityisesti sukukokousten ja -matkojen järjestäjänä. Joka kolmas vuosi pidettävissä sukukokouksissa kahvitellaan ja syödään hyvin. Yleensä tilaisuudessa on myös ohjelmaa runonlausunnasta haitarimusiikkiin ja tanssiin. Osa noin 80 osallistujasta saapuu paikalle Ruotsista asti.

Tarkiaiset tapaavat myös epävirallisemmin. Reilun 20 vuoden aikana on reissattu kylpylöihin ja osallistuttu Sulkavan soutuun. Ensimmäinen Lapin matka tehtiin pohjoisessa asuvan sukulaisen luo. Samalla ihasteltiin maisemia ja ruskaa.

Tänä vuonna Savon porukka suuntaa Helsinkiin tapaamaan Etelä-Suomen sukulaisia, sillä aina ei ole välttämätöntä kokoontua suvun syntypaikoilla Juvalla tai Mikkelin ja Pieksämäen seudulla.

"Matkojen järjestäminen tuo vaihtelua arkeen. Sosiaalisuuden olen tainnut periä jo äidinmaidossa", Nykänen hykertelee.

"Oma turvallisuuden tunne vahvistuu, kun tietää, ettei ole ihan yksin tässä maailmassa."

Kuka tutkii ja mitä voi löytää?

Internetin ansiosta sukututkimuksesta on tullut koko kansan puuhaa. Myös työikäiset pystyvät harrastamaan sukunsa tutkimista paremmin, kun tietojen kerääminen ei ole enää sidottu virastojen aukioloaikoihin. Helppoudessa on kuitenkin myös varjopuolensa.

"Internet on hyvä renki, mutta huono isäntä, sillä netissä on myös paljon virheellistä tietoa. Kuka tahansa voi ladata verkkoon ihan mitä tahansa", järjestöpäällikkö Jens Nilsson Suomen Sukututkimusseurasta muistuttaa.

Aloittelevaa sukututkijaa kiinnostaa usein, löytyykö omasta suvusta ylhäisiä tai tunnettuja henkilöitä. Pettymys voi olla suuri, kun omat esi-isät ovatkin olleet ihan tavallista ja vaatimatonta sakkia.

"Suurin rike on ehkä ollut se, että on riehuttu sunnuntaina juovuksissa kirkonmäellä", Nilsson havainnollistaa.

Kirkonkirjojen avulla voi tutkia melko helposti oman suvun vaiheita 1700-luvun alkupuolelle ja joissain seurakunnissa jopa 1600-luvun puolelle. Sitä varhaisemmilta ajoilta lähteitä on vain vähän ja nekin vaikeasti tulkittavia.

Tutkijataitoja kannattaa opiskella

Suomen ensimmäinen sukututkimus on jäljitettävissä 1660-luvulle, jolloin Turun piispa Johannes Terserus innostui tarkastelemaan Pohjanmaan pappissukujen keskinäisiä sukulaissuhteita. Toinen keskeinen rajapyykki asettuu 1900-luvun alkuun, jolloin Suomen Sukututkimusseura perustettiin ja alan opaskirjallisuutta julkaistiin huomattavan paljon.

Nykyisin omat sukujuuret alkavat kiinnostaa tyypillisesti silloin, kun saadaan lapsia tai lapsenlapsia. Joillakin sukujuurten selvittämiseen ajaa juurettomuuden tunne.

Jens Nilsson suosittelee, että aloittelija tutustuu ensimmäiseksi tutkimuksen perusmenetelmiin. Kun tutkimusvälineet ovat hallussa, kirkonkirjojen tarkastelusta saa enemmän irti.

"Olen usein verrannut sukututkimusta jalkapalloon. Kuka tahansa voi pompotella palloa takapihalla, mutta jos haluaa kehittyä, täytyy harjoitella tekniikkaa ja omaksua yhteisiä pelisääntöjä."

Kiinnostuitko sukututkimuksesta? Näin pääset alkuun

• Haastattele vanhimpia elossa olevia sukulaisia. Vinkkejä saa esimerkiksi Taina Ukkosen kirjoittamasta oppaasta Muistitiedon keruuopas sukututkijoille ja muille sukumuistojen tallentajille (Suomen Sukututkimusseura, 2015).
• Opettele sukututkimuksen perusmenetelmiä esimerkiksi kansalais- ja työväenopistojen kursseilla. Perustietoja löytyy myös Suomen Sukututkimusseuran sivuilta osoitteesta www.genealogia.fi.
• Tutustu netissä HisKi-tietokantaan, johon on koottu kirkonkirjoja eri puolilta Suomea. Älä arastele perinteisiä arkistojakaan, sillä niissä voi törmätä sellaisiin materiaaleihin, joita ei löydy netistä.
• Solmi yhteyksiä muihin sukututkijoihin ja paikalliseen sukututkimusseuraan. Ilman verkostoitumista tutkimustyö voi olla yksinäistä ja ankeaa puurtamista.
• Lähesty kaukaisiakin sukulaisia avoimin mielin. Hyväksy myös se, että kaikki eivät halua kaivella menneitä tai lähentää välejä.