Kuvateksti vuoden 1983 Yhteishyvässä vakuutti, ettei ”ole lainkaan vanhanaikaista juosta suoraan jonoon kellon soidessa”.
Luokissa hikoiltiin, kun kouluvuosi 80-luvulla alkoi. Villapaidan helma kuului työntää vyön alle, ja yleisin vaateparsi luokassa oli akryylinen poolopaita ja joustosamettinen collegepaita.
Pukeutumisvinkkejä jaettiin lehdissä ja mainoksissa loppukesäisin ahkerasti, sillä oppilaiden kouluvuosi alkoi usein uusien vaatteiden hankinnalla.
Koulupukeutumisessa korostettiin siisteyttä ja asiallisuutta, ei muodikkuutta. Pakkassäiden tullen toppakankaisissa lappuhaalareissa tarkeni turhankin hyvin.
80-luvulla yksi sonnustautui farkkuliiviin, toinen mummun kutomaan slipoveriin. Neuleet olivat usein kotikutoisia, ja huomattava osa tytöistä harrasti kutomista. Yhteishyvässä oli ympäri vuoden ohjeita neulevaatteisiin sekä näyttäviä mainoksia muodikkaista langoista ja niistä syntyvistä luomuksista.
Muotitietoinen teini saattoi pukeutua pikeepaitaan, porkkanamallisiin farkkuihin sekä purjehduskenkiin eli purkkareihin. Värimaailmassa oli pastelleja ja sähkönsinistä, mutta ennen kaikkea murrettuja sävyjä.
Liikuntatunteja silmällä pitäen elokuun tarjouksissa oli tytöille voimisteluasuja ja pojille ”jogging-pukuja” sekä kaikille oppilaille hikinauhoja, tennissukkia ja tarralenkkareita. Jumppapukujen kanssa tytöt pukivat ruttuiset säärystimet, jotka olivat saaneet vaikutetta uudesta trendilajista aerobicistä.
Talvisin yläasteikäisetkin käyttivät ihan oikeita talvijalkineita, joista monet oli valmistettu kotimaassa.
Entä miltä näytti luokkahuone 1980-luvun alussa? Vanhat puupulpetit oli monissa kouluissa korvattu uudenaikaisilla kirjoituspöydillä ja tuoleilla. Liitutaulu oli edelleen keskeinen työväline, mutta sen lisäksi opettaja saattoi käyttää piirtoheitintä ja kalvoja sekä diaprojektoria.
Joskus luokkaan tuotiin televisiovastaanotin pyörillä varustetulla korkealla telineellä, ja sitten katseltiin yhdessä Koulu-TV:tä. Joissakin kouluissa oli kielistudio tai peräti ATK-luokka.
Yhteishyvän elokuun numeroissa oli aina tarjouksia koulutarvikkeista. Kontaktimuovi, vihot, kirjoitusalusta sekä julisteiden kiinnittämiseen tarvittava sinitarra olivat must. Penaalit olivat muovikoteloita, joissa oli paljon lokeroita. Sanakirjat ja tietosanakirjat antoivat koululaiselle ”nopean, pätevän vastauksen vaivattomasti yhdestä ja samasta kirjasta”.
Ala-asteikäiset käyttivät reppuja, yläasteikäiset olkalaukkuja ja putkikasseja, jotkut lukiolaiset salkkua. Herätyskellojen valikoima oli laajimmillaan. Rannekelloja myytiin kahta mallia: poikien kellossa oli päivyri, herätys ja ajanotto, tyttöjen mallissa vain muotivärit.
Kouluruokalassa tarjottiin esimerkiksi kanaviillokkia, maksakastiketta tai kesäkeittoa.
Koulupäivän jälkeen kotosalla kipaistiin jääkaapille. Siellä odotti välipalana 1980-luvun uutuus eli einespizza. Vuonna 1985 mikroaaltouunien myynti kaksinkertaistui, ja yhä useampi pikku koululainen opetteli käyttämään laitetta.
Tai ehkä hän sittenkin valmisti itselleen juustovoileivän – Oltermanni-juusto ilmestyi kauppoihin vuonna 1981.
Kotiläksyjen välttelyyn sopi vaikkapa uuteen Donkey Kong -peliin syventyminen tai musiikin kuuntelu kasettimankkarista tai peräti korvalappustereoista.
Videonauhureita alkoi ilmestyä joihinkin koteihin. TV-ohjelmatarjonta alkoi arkisin iltakuudelta. Esimerkiksi elokuun 15. päivänä 1984 teini avasi vastaanottimen vasta kello 18.30, kun tuore dokumentti Yö-yhtyeestä alkoi.
Lähteet: Helsingin Sanomat 15.8.1984; Yhteishyvä 1980–1985.
Kirjoittaja on helsinkiläinen kirjailija ja taidehistorioitsija Anna Kortelainen.
Uusimmat jutut sähköpostiisi
