Hoviruoka Oy:n toimitusjohtaja Pekka Kaikkonen uskoi Vihiksen menestykseen alusta saakka.
Siinä niitä menee säntillisessä jonossa. Täytetyt taikinapallot matkustavat linjastolla prässiä muistuttavaan laitteeseen, joka litistää ne paistovalmiiksi. Kohotuksen jälkeen piirakat viedään uuniin, jossa tapahtuu lopullinen taika: piirakat paistuvat tummanruskeiksi ja huumaavan tuoksuisiksi.
50 minuutin valmistusprosessin jälkeen piirakoita jäähdytellään tunnin verran. Äkkiseltään on mahdoton sanoa, onko tuoreiden herkkujen sisällä liha- vai kasvistäyte.
Se on ollut piirakoiden valmistajan eli Hoviruoan tarkoituskin. Vegaanisen Vihiksen ja perinteisen lihapiirakan erottaa kaupan hyllyllä kääreiden väristä, mutta piirakoiden kuori on samasta taikinasta tehty.
”Halusimme kehittää tuotteen, joka maistuisi yhtä lailla vegaaneille kuin sekasyöjillekin”, toimitusjohtaja Pekka Kaikkonen sanoo.
Siinä Hoviruoka on onnistunut. Vihistä myydään noin kaksi miljoonaa kappaletta vuosittain. Matkaa yrityksen suosituimpaan tuotteeseen toki vielä on: 36 miljoonaa Hoviruoan lihapiirakkaa löytää joka vuosi suomalaisten ostoskoreihin.
Vegaanisen Vihiksen ja perinteisen lihapiirakan kuori on samasta taikinasta tehty.
Kun piirakan kasvisversiota alettiin suunnitella kymmenen vuotta sitten, Hoviruoan silloinen tuotantopäällikkö Virpi Nieminen suhtautui kunnianhimoisiin suunnitelmiin epäillen. Miten Suomen ikonisimman eineksen sisälle voisi muka laittaa muuta kuin mehevää liha-riisiseosta? Lihapiirakkahan on legenda! Se syntisen rasvainen herkku, joka on tahmannut syöjien sormia grillikioskeilla jo 1960-luvulla.
”Mutta Pekka oli vakuuttunut, että kasvispiirakalle voisi olla markkinansa. Hän sen idean minulle heitti ja pyysi, että alkaisin suunnitella uutta tuotetta”, Nieminen muistelee.
Vahvoja signaaleja kasvispohjaisista valmisruoista oli toki ollut nähtävissä jo 2010-luvun alkupuolelta saakka. Trendit nousivat esiin myös Hoviruoan teettämissä kuluttajatutkimuksissa ja messuilla käydyissä keskusteluissa.
”Meillä oli muutamia kasvistuotteita ennen Vihistäkin, mutta niissä oli aina vähintään maitoa ja kananmunaa. Mikään tuotteistamme ei ollut täysin vegaaninen”, Kaikkonen kertoo.
Vihiksen tuotekehitys alkoi tukkukaupasta, jossa Virpi Nieminen kävi katsastamassa kasvisvalikoimia ja yhdisteli testikeittiössä makuja keskenään. Voittajaksi valikoituivat lopulta tomaatti, porkkana, sipuli, paprika, purjo, valkosipuli ja pinaatti, joiden joukkoon sekoitettiin lihapiirakan tapaan riisiä. Sitten kasvistäytteelle piti vielä suunnitella oma mausteseoksensa.
”Tuotekehitystä nopeutti se, että meillä oli piirakkaan taikina valmiina ja pystyimme hyödyntämään olemassa olevaa linjastoa. Oleellista on valmistaa Vihikset linjastolla ensin, jotta niihin ei vahingossakaan sekoitu lihapiirakan ainesosia.”
Hoviruoan työntekijä Juho Siintola ottaa vaivauksesta tulleen valmistaikinan pois taikinakoneesta.
Irina Aliabeva asettelee piirakat linjastolle, josta ne kulkevat pakkauskoneeseen.
Ratkaisevassa roolissa Vihiksen kehittämisessä oli pieni yliopisto-opiskelijoista koottu raati, jonka maisteltavaksi Pekka Kaikkonen vei kasvispiirakan testiversioita.
”Halusimme löytää selkeän, täyteläisen kokonaisuuden, jossa kaikki kasvikset sulautuisivat yhteen eikä mikään maku hallitsisi liikaa. Saimme opiskelijoilta tärkeää palautetta tuotekehityksen tueksi.”
Kun Hoviruoan vegepiirakka saatiin vihdoin kauppojen hyllyille syksyllä 2015, kilpailijoina ei ollut nykyistä kasviproteiinien valikoimaa tai kasvispohjaisia välipaloja. Edes hitiksi myöhemmin noussut nyhtökaura ei ollut vielä ehtinyt tuotantoon.
”Ajoitus oli täydellinen, sillä vastaavanlaista tuotetta ei löytynyt kaupoista.”
Markkinointi sai tuulta alleen itsekseen, kun sana uudesta kasvispiirakasta alkoi levitä Facebookin suositussa Sipsikaljavegaanit-ryhmässä. Vegaaniseen herkutteluun erikoistunut someryhmä risti Hoviruoan kasvispiirakan Vihikseksi, jonka se sai myös viralliseksi nimekseen.
Vihis inspiroi vegaaniryhmiä yhä: somekuvissa kasvispiirakka matkaa eväänä metsäretkille ja festareille sekä työpaikkojen lounasruokaloihin. Innovatiivisimmat kotikokit ideoivat Vihiksen sisään uusia täytteitä ja vinkkaavat niistä muillekin.
Pakkauskone sulkee Vihikset tuttuihin kääreisiin.
Mutta mitä lopulta tarvitaan, jotta uusi tuote voi nousta myyntimenestykseksi kilpaillulla elintarvike-alalla? Olisihan Vihiksestä voinut tulla piirakoiden nolo vitsi, jonka kustannuksella vannoutuneet lihansyöjät olisivat naureskelleet.
”Kaikki lähtee tietysti hyvänmakuisesta tuotteesta. Vihis on edullinen ja kätevä välipala, jonka kuori ei sitkeydy mikrossa lämmitettäessäkään. Mutta toki uusien tuotteiden kehittämisessä on aina kyse myös tuurista. Me satuimme markkinoille oikeaan aikaan”, myöntää Kaikkonen.
Hän ennustaa vegaanituotteiden suosion kasvavan tulevina vuosina, kun kasvispainotteiseen ruokavalioon lapsesta saakka tottuneet kuluttajaryhmät alkavat hallita markkinoita.
”Vihis on pian 10-vuotias, mutta sen myynti nousee yhä tasaisesti. Kun vielä löytäisimme sille uusia väyliä myös vientimarkkinoille. Tuotteella voisi nimittäin olla potentiaalia ulkomaillakin.”
Hoviruoalle lihapiirakan ja Vihiksen kaltaiset suosikit ovat jatkuvuuden edellytys, jolla yritys voi erottautua isommista kilpailijoistaan.
”Meillä on ollut alusta saakka hyvä tuotantokapasiteetti. Tuotteet eivät ole päässeet loppumaan kaupoista kesken.”
Sen suhteen ei ole pelkoa nytkään, sillä Hoviruoan Kouvolan tehtaan linjastolta valmistuu Vihiksiä neljäntuhannen kappaleen tuntivauhdilla. Vielä samana päivänä vihreisiin kääreisiin pyöritetyt kasvispiirakat pakataan jakeluautoihin, jotka kuljettavat herkut kauppoihin nälkäisten poimittaviksi.
Pekka Kaikkonen tutkii kylmiössä valmiita Vihiksiä.
Kouvolalainen elintarvikealan yritys perustettiin vuonna 2011, kun Pekka Kaikkonen, Jari Liukkonen ja Leif Häggblom ostivat Karjaportin piirakka- ja valmisruokatoiminnan.
Hoviruoka Oy:n liikevaihto vuonna 2023 oli 13,3 miljoonaa euroa, ja se työllistää 65 henkilöä.
Hoviruoalla on 20 tuotenimikettä, joista Hoviruoan lihapiirakka on suosituin. Sitä myydään vuosittain 36 miljoonaa kappaletta. Kasvispiirakka Vihistä myydään noin kaksi miljoonaa kappaletta vuodessa.