Mies kohottaa kädessään olevan Vihis-piirakkapakkauksen kohti pilvistä taivasta

YH0324 L artikkeli 1920x1280

Hoviruoka Oy:n toimitusjohtaja Pekka Kaikkonen uskoi Vihiksen menestykseen alusta saakka.

Nimi sipsikaljavegaaneilta ja opiskelijat makutuomareina – näin syntyi klassikkopiirakan uusi versio

Kaksi naista seisoo peltokuvan edessä laboratoriotakeissa, toisen taskussa näkyy Long Drink -juomatölkki.

YH0224 tuotteen takana L1 1920x1280

Lonkeron resepti on tarkoin varjeltu salaisuus, kertovat Heidi Rantala ja Elisa Räikkönen.

Tiedätkö, miksi Lonkero-tölkissä on raidat? Ikoninen juoma suunniteltiin olympiaturisteille yli 70 vuotta sitten

Erika Poussan keksiresepti hurmasi Suomalainen menestysresepti -kilpailun tuomariston.

YH0124 tuotteentakana verkko paakuva 2400x1350

Erikalla on käsissään vuoden suurin ruokahitti – ”Suomalaiset ovat keksikansaa”

Leipomisesta Poussa kiinnostui jo lapsena, ja kotitalon uuni kuumenikin päivittäin. Ruoanlaitto oli koko perheen yhteinen harrastus mutta leivonnaiset Poussan bravuuri. Keksejä, muffinsseja ja sämpylöitä syntyi sitä tahtia, että vanhemmat kehottivat tytärtänsä tarjoamaan niitä myös naapurustoon.

”Saatoin laittaa naapureille aamulla viestiä, että aion leipoa koulun jälkeen pullaa, haluatteko ostaa. Pian minulta alettiin tilata synttärikakkuja ja myös suolaisia herkkuja.”

Peruskoulun jälkeen Poussa päätyi Helsingin ravintolakoulu Perhoon, sillä lukiossa pänttääminen ei kiinnostanut. Jo ensimmäisenä koulupäivänä hän tiesi tehneensä oikean valinnan.

”Olin motivoitunut oppimaan ja halusin päästä näkemään, kuinka asiat toimivat oikeassa työympäristössä. Parasta oli, että vanhempani kannustivat minua alusta asti.”

> ”Saatoin laittaa naapureille viestiä, että aion leipoa pullaa, haluatteko ostaa.”

Laajempaa kokemusta ruoka-alasta Poussa ehti kartuttaa muun muassa __Tomi Björckin__ Bronda- ja Farang-ravintoloissa. Oman catering- ja leipomoyrityksensä hän perusti jo 17-vuotiaana, mutta käväisi vielä parikymppisenä hakemassa lisäoppia Australian ravintoloista.

”Se oli nuorelle naiselle loistava paikka itsenäistyä. Maisemanvaihto teki hyvää myös uralleni, kun pääsin kehittämään taitojani uudessa keittiössä. Australiassa minulla oli aikaa miettiä, millaista brändiä haluan Bakerikan ympärille rakentaa.”

Nuori yrittäjä haki ideoita Australiasta

Ruokakaupoissa myytäväksi tarkoitettua keksitaikinaa Poussa alkoi kehitellä muutama vuosi sitten. Tavoitteena oli luoda pakasteena myytävä valmistaikina, josta kaiken tasoiset leipojat osaisivat paistaa kotona herkullisia suklaahippukeksejä. Toiseksi taikinamauksi hän kehitti kaakaopohjaisen keksitaikinan, jossa on maitosuklaata ja maapähkinävoita.

”Yhdysvalloissa keksitaikinoille on iso markkina, ja tiedän, että suomalaisetkin ovat kahvi- ja keksikansaa. Tällä hetkellä kotimaan markkinoilla ei ole vastaavia tuotteita.”

Valmistaikina ehtikin olla vuonna 2021 myynnissä helsinkiläisessä Anton & Anton -kaupassa ja kerätä kehuja, mutta tuolloin se ei saanut tarpeeksi nostetta alleen.

”Vaikka käsissä olisi kuinka hyvä tuote tahansa, sen markkinoiminen vaatii resursseja ja rahaa”, Poussa tietää nyt.

Suomalainen menestysresepti -konseptia Poussa pitää tarpeellisena ponnahduslautana pienille yrittäjille, joilta puuttuu usein verkostoja, budjettia ja osaamista tuotteidensa lanseeraukseen. Kilpailijat saavat asiantuntijoilta hyvän käsityksen siitä, mitä kaupan hyllylle pääseminen käytännössä edellyttää.

”Minulla oli täysi luotto tuotteeseen, mutta koin kilpailussa usein epävarmuuden hetkiä. Esimerkiksi tuotepakkausta suunnitellessa yritin tasapainotella omien mielipiteideni ja tuomarien ehdotusten välillä, sillä en halunnut, että minut nähdään televisiossa ylimielisenä ihmisenä.”

Heikoimpia hetkiään Poussa ei halunnut näyttää kameralle vaan pohdiskeli hankalia asioita ensin itsekseen.

”Halusin suojella itseäni, sillä olen vielä nuori. Toisaalta opin kilpailussa, kuinka tärkeää on, että yrittäjä uskaltaa pitää visiostaan kiinni.”

Epävarmuuden hetkiä ja vahvoja visioita

Erika Poussa myöntää, että toiminnan kasvattaminen on jännittänyt eniten. Bakerika’s-kahvilan avaaminen vuonna 2022 oli nuorelle yrittäjälle taloudellisesti iso investointi ja vaati myös lisävoimien palkkaamista.

”Heti, kun peliin tulee kiinteitä kuluja, myös vastuu yrittäjänä kasvaa. Mutta sellainen riski pitää uskaltaa ottaa, jos haluaa laajentaa toimintaa. Ymmärsin, etten pysty toteuttamaan unelmiani yksin, vaan tarvitsen tuekseni tiimin. Ja onhan onnistumisia kivempi jakaa porukalla.”

Poussa käytti ulkopuolisen, elintarvikelinjastoihin perehtyneen asiantuntijan apua etsiessään keksitaikinalleen sopimusvalmistajaa. Sellainen löytyi lopulta Juvalta, Siiskosen kotileipomosta, jossa taikinan valmistus aloitettiin joulukuussa 200 000 pakkauksen erästä. 

> ”Ymmärsin, etten pysty toteuttamaan unelmiani yksin, vaan tarvitsen tuekseni tiimin.”

”Hyvän sopimusvalmistajan löytäminen on oleellisin pala kuviossa. On todella tärkeää, että meillä on sama käsitys tuotteesta.”

Etelä-Savon alueella toimivalle Siiskosen kotileipomolle ja sen yrittäjäveljeksille __Anttu__ ja __Henri Rautiolle__ toimeksianto on tarkoittanut uuden opettelua.

”Tilaus on mielenkiintoinen, sillä emme ole aiemmin valmistaneet näin isoa satsia yhtä leipomotuotetta. Tässä tapauksessa on huomioitava muun muassa pakastetilojen riittävyys, jotta voimme säilyttää keksipaketit täällä ennen kuin ne lähtevät jakeluun”, Anttu Rautio kertoo.

Oman tuotteen ilmestyminen S-ryhmän kauppoihin tuntuu Erika Poussasta yhä ihmeeltä.

”Tämä on ollut heittämällä hienoin kokemus urallani ja todiste siitä, että olen onnistunut luomaan tuotteen, joka on muidenkin mielestä kiinnostava ja hyvänmakuinen.”

Mutta mikä oli lopulta voittoreseptin salaisuus?

”Se, etten ole pelännyt epäonnistumista vaan tehnyt lujasti töitä unelmani eteen. Uskon, että paljon elämässä on kiinni myös oikeasta ajoituksesta ja onnesta. Nyt oli minun vuoroni.”

Taianomainen päivä: oma tuote kaupan hyllyllä

# Bakerika Oy

- Erika Poussa perusti catering- ja leipomoyritys Bakerika Oy:n 17-vuotiaana vuonna 2014. Vuonna 2022 yritys kolminkertaisti liikevaihtonsa (169 000 euroa). Bakerika Oy työllistää viisi ihmistä, ja yrityksellä on oma kahvila Helsingin Punavuoressa.
- Suomalainen menestysresepti 2024 -kilpailun voiton myötä Erika Poussan kehittämä Bakerika-pakastekeksitaikina pääsi myyntiin S-ryhmän kauppoihin.
- Bakerika-taikinan sopimusvalmistaja on Kotileipomo Siiskonen Oy, joka työllistää 26 henkilöä. Vuonna 1964 perustetun perheyrityksen tehdas sijaitsee Juvalla. Kotileipomoa pyörittävät yrittäjäveljekset Anttu ja Henri Rautio.

Kolme kättä poimii konvehteja mustalta astialta.

2400x1350

Kuuluuko ananas konvehtiin, entä saako rasian pohjakerrokseen oikaista? Pandan tehtaanjohtaja kertoo konvehtien salat

Tehdashallissa kolisee, suhisee ja jyskyttää. Äänimaailma, suuret kiiltävät tankit ja sinne tänne risteilevät putkistot ovat samantyyppisiä kuin monessa muussakin elintarvikkeita valmistavassa tuotantolaitoksessa, mutta nyt tuoksu on uniikki. Kaikkialla leijailee herkullinen suklaan aromi. 

Paraikaa Pandan tehtaalla Vaajakoskella on meneillään vuoden kiireisin aika: joulusuklaiden valmistus. Se tietää vauhtia myös konvehtirobotille. 

Suklaarasian sisuksista tutut ruskeat muovialustat etenevät pitkin linjastoa, jossa on kahdeksan risteystä. Risteyskohdissa linjastolle lipuu satoja konvehteja. Linjaston robottikädet nappaavat yhden konvehdeista, tutkailevat sitä silmänräpäyksen ajan, kääntävät sen oikeaan asentoon ja asettavat siististi muovialustaan omaan koloonsa. Rasian matka jatkuu keskeytyksettä eteenpäin.  

Näky on vierailijalle hypnoottista seurattavaa, mutta linjastolla työskenteleville tuttuakin tutumpaa: tänään, eilen, toissa päivänä ja jo kuukausien ajan Pandan tehtaalla on eletty joulusesonkia. Päivässä linjaston läpi kulkee 10 000 kiloa suklaata.  

Kun joulusuklaat on saatu paketteihin, linjasto hiljenee toviksi. 

”Tehtaalla joulu käynnistyi toukokuussa ja jatkuu itsenäisyyspäivän tienoille. Sitten on pääsiäissuklaiden vuoro. Niihin ei tätä robottia tarvita”, kertoo tuotekehittäjä __Heli Kosunen__, joka vastaa Pandan suklaatuotteista.  

Pandan tärkein tuote on Juhlapöydän Konvehteja -rasia, jota voinee jo kutsua ikoniseksi herkuksi. Beigenvärinen, 300-grammainen kaksikerrosrasia on äänestetty lehtien kyselyissä monet kerrat Suomen suosituimmaksi suklaarasiaksi. Myyntiluvutkin ovat hurjat: kuluttajat ostavat vuosittain yli kolme miljoonaa Juhlapöydän Konvehteja -rasiaa.

> Kuluttajat ostavat vuosittain yli kolme miljoonaa Juhlapöydän Konvehteja -rasiaa.

Suosion ytimenä Kosunen pitää pysyvyyttä. Tuotteen 56-vuotisen historian aikana sen makua ja pakkauksen ulkonäköä on muutettu vain hyvin hienovaraisesti.

”Kun kuluttaja ostaa Juhlapöydän Konvehteja -rasian, hän tietää, mitä saa”, Kosunen toteaa.

”Joulussa on paljon perinteitä, ja voi olla, että tämä rasia on yksi niistä. Se tuo mieleen muistot lapsuuden jouluista: tutut maut – ja kiistat niistä sisarusten kanssa”, lisää tehtaanjohtaja __Saku Nevanperä__.

Rakastettu suklaarasia kehitettiin vuonna 1967 silloisella SOK:n makeistehtaalla, ja aluksi rasiaa myytiin isoissa tavarataloissa sekä SOK:n kaupoissa ympäri maata. 

Nykyisen pakkauksen yhdeksästä konvehtimausta pehmeä toffee, minttu, suklaatryffeli sekä zabaglione ovat olleet mukana valikoimassa alusta asti. Ja tulevat pysymäänkin siellä, vahvistaa Kosunen.  

> ”Rasian sisältöön ei oikeastaan voi koskea, sillä siitä tulee heti sanomista.”

”Rasian sisältöön ei oikeastaan voi koskea, sillä siitä tulee heti sanomista. Kun vuoden 2009 jouluksi zabaglione poistettiin valikoimasta, kritiikkiä tuli niin paljon, että seuraavaksi jouluksi se oli palautettava rasiaan.”  

Muutokset eivät saa maistua

Vaikka tuotekehittäjän ideoimia uusia makuyhdistelmiä ei rasiaan voikaan tuoda, Kosusen ammattitaitoa tarvitaan säännöllisesti myös Juhlapöydän Konvehdeissa.  

”Kun esimerkiksi ananassoseen toimittaja yllättäen vaihtui, piti uusista aineksista kehitellä nopeasti täsmälleen saman makuinen täyte kuin ennenkin. Moneen konvehtiin on siis jouduttu tekemään muutoksia, mutta ne pitää tehdä aina niin, että kuluttaja ei maista tai näe sitä”, Kosunen paljastaa. 

Erityisen pitkän ajan kehitystyötä vaati palmuöljyn poistaminen konvehdeista. Palmuöljyn tuotantoon ja käyttöön liittyy pulmia, mutta öljyn tekniset ominaisuudet sopivat hyvin esimerkiksi konvehtien täytteisiin. 

”Sen korvaaminen oli vaikeaa. Vuonna 2021 pääsimme tilanteeseen, jossa missään Pandan tuotteessa ei käytetä enää palmuöljyä.” 

Kosusen mukaan se, että palmuöljyä ei käytetä, on kuluttajille vuosi vuodelta tärkeämpi asia.  

”Myös vastuullisuus suklaatuotteissa kiinnostaa etenkin kotimaisuuden näkökulmasta. Kuluttajat arvostavat sitä, että tuotteet valmistetaan Suomessa ja että raaka-aineet ovat kotimaisia. Kaakao ja hasselpähkinä tulevat tietysti muualta, ja niillä on sertifikaatit. Sokeria ostetaan Suomesta niin paljon kuin saadaan, ja maito on suomalaista.”   

Vaajakoskella konvehteihin työstetään alusta asti paitsi suklaamassa myös kaikki täytteet. 

”Se on melko poikkeuksellista suklaiden valmistuksessa. Esimerkiksi toffeetäytteen kondensoitu maitokin on itse tehtyä”, Heli Kosunen huomauttaa.  

Täytteiden keittely on yksi suklaarasian valmistuksen kymmenistä työvaiheista, joita tehtaalla tehdään lomittain ja kolmessa vuorossa.  

Kaikki alkaa raaka-aineiden sekoittamisesta: suklaan kuivat aineet eli kaakaomassa, sokeri ja mahdollinen maitojauhe yhdistetään sekoittimessa kaakaovoihin.  

Sekoittamisen jälkeen on valssauksen eli raaka-ainemassan hienontamisen vuoro. Työvaiheen tarkoituksena on saada suklaan hiukkaskoko sellaiseksi, että valmiissa konvehdissa suklaan koostumus on aivan tasainen ja suussa sulava. Valssauksen jälkeen seos on ulkonäöltään kuin suklaista puuteria.

Seuraavaksi suklaamassa konssataan eli sitä vaivataan suurissa säiliöissä tuntikausia niin, että massasta tulee nestemäistä. Sula massa siirtyy putkia pitkin seuraavaan työstövaiheeseen. 

”Suklaamassan valmistaminen on hyvin automatisoitua, mutta raaka-aineissa voi olla eräkohtaisia eroja, ja kokeneilla työntekijöillä onkin iso merkitys laadun varmistamisessa. Meillä on jokaisessa kohdassa asiantuntijat, jotka näkevät jo suklaamassan ulkomuodosta, onko kaikki kunnossa vai ei. Jos ei, he osaavat lisätä joukkoon tarvittavat ainekset”, Heli Kosunen sanoo.

Vaivaamisen jälkeen massa temperoidaan eli lämpökäsitellään, jotta suklaaseen saadaan kiiltävä pinta ja oikeanlainen, napsahtava rakenne. 

”Temperoitu suklaa muotoillaan eli valetaan erilaisiksi konvehdeiksi, ja sitten konvehtikuoret täytetään”, Kosunen kertoo.  

Konvehdit jäähdytetään, minkä jälkeen ne kulkevat pakkauslinjastojen läpi. Viimeisellä niistä beigen pahvirasian päälle sujautetaan suojakelmu. 

Lopuksi pakkaukseen luodaan vielä röntgensilmäys, jolla tarkistetaan, ettei pakkauksesta puutu konvehteja tai joukossa ole vierasesineitä. 

Työvaiheet tehtaalla ovat huippuunsa viritettyjä, mutta suklaa on luonteikas raaka-aine: se tarvitsee myös lepoa. Konvehdit ovatkin siksi kuluttajan maisteltavina vasta noin seitsemäntenä päivänä työn aloittamisesta. 

Seitsemäntenä päivänä maistelemaan 

Näitä suklaita kuluttajat maistelevat kiihkeästi, Pandan tehtaalla tiedetään.  

Tunteita herättävät ensinnäkin konvehtien maut, esimerkiksi ananas. Kun Panda muutama vuosi sitten teetti kyselytutkimuksen rasian makuvarianteista, tuhannen vastaajan joukosta 43 prosenttia oli sitä mieltä, että ananas ei kuulu konvehtiin. Vielä voimakkaammin tunsi viidennes (19,6 prosenttia) vastaajista: he nimesivät ananaksen inhokikseen kaikista Juhlapöydän Konvehdeista. 

Silti – tai ehkä juuri siksi – ananaskonvehdeista tehtiin muutama vuosi sitten kokonaan oma rasiansa.  

”Se otettiin vastaan todella hyvin. Ananaksen fanikunta on pieni, mutta sitäkin intohimoisempi”, Saku Nevanperä sanoo. 

Lempimauiksi kyselytutkimuksessa nousivat suklaacrisp (19 prosenttia), pehmeä toffee (18 prosenttia) ja suklaatryffeli (15 prosenttia). 

Makuasioista voi kuitenkin kiistellä, ja yli kolmannes vastaajista kertoi joutuneensa sanaharkkaan suosikkikonvehdistaan.  

> Saako rasian alemmasta kerroksesta ottaa suosikkimakunsa, vaikka ylemmässäkin kerroksessa olisi vielä suklaita jäljellä?

Myös se, missä järjestyksessä konvehdit nautitaan, saattaa tuoda herkutteluhetkiin pientä eripuraa: saako rasian alemmasta kerroksesta ottaa suosikkimakunsa, vaikka ylemmässäkin kerroksessa olisi vielä suklaita jäljellä? 

Siitäkin Panda on tehnyt pienen tutkimuksen. Vastaukset jakautuivat tietysti kahteen leiriin. Niukan enemmistön mielestä suklaarasian ylempi kerros tulee syödä konvehdeista tyhjäksi ennen kuin voi siirtyä alempaan kerrokseen.  

Miehistä enemmistö (53 prosenttia) arvosti järjestystä. Heidän mukaansa ylempi kerros on syötävä tyhjäksi konvehdeista ennen alempaan kerrokseen siirtymistä. Naisista reilu puolet (52 prosenttia) piti hyväksyttävänä tyhjentää konvehtirasia vapaassa järjestyksessä.  

Mielipideleirit ovat niin lähellä toisiaan, että annetaan tehtaanjohtajan ratkaista asia. 

Saako siis alakerroksesta mennä ottamaan suklaan, jos ylemmässä kerroksessa on vielä herkkuja jäljellä? 

”Ilman muuta saa, ja pitääkin mennä”, naurahtaa Nevanperä. 

”Sieltä otetaan lempimaku, ja sitten lasketaan vaan siististi ylempi kerros takaisin siihen alemman päälle.”  

Kuuluuko ananas konvehtiin? 

__PANDA__

•	Makeistuotanto alkoi SOK:n Vaajakosken tehtailla vuonna 1920. Tuotanto keskittyi koviin karamelleihin ja marmeladeihin. 

•	1920-luvun lopussa valmistui uusi, tilavampi tehdasrakennus, jossa alkoi suklaatuotteiden ja vähän myöhemmin myös lakritsin valmistus.

•	Vuonna 1988 yhtiö irtautui SOK:sta itsenäiseksi yritykseksi. Nykyisin tehtaan omistaa Orkla Suomi, joka kuuluu norjalaiseen Orkla-konserniin.  

•	Panda-nimi on peräisin 1950-luvulta Panda Pop -suklaalevystä, jonka käärettä koristi pandakarhu. Pandasta tuli koko tehtaan symboli, ja tehtaan viralliseen nimeen se liitettiin vuonna 1961.  

•	Pandalla on vakituisena noin 150 työntekijää. Sesonkiaikoina työntekijämäärä on noin 200.

Lue lisää Tuotteen takana -sarjan tarinoita

Kuvassa Herbamareen tarvittavien luomukasvien viljelmäpalstat.

YH0323 tuotteentakana verkko paakuva 2400x1350

Etelä-Ranskan merisuolaa ja kahtatoista luomukasvista – Näin syntyy suursuosioon ampaissut yrttisuola

Pulvermühlen luomutilan isäntä __Jacky Schmidt__ istuu paperipinkkoja pursuilevan pöydän ääressä ja komentaa Pollux-koiran viereensä kuvattavaksi.

Täällä Ranskan Colmarissa, vain muutaman sadan metrin päässä Ranskan ja Saksan erottavasta Rein-joesta, viljellään Herbamare-suolassa käytettävät luomukasvikset.

”Viljelemme luomukasviksia A. Vogelille kolmannessa sukupolvessa. Isoisäni aloitti Herbamaren kasvisten viljelyn näillä pelloilla 1970-luvulla”, Schmidt kertoo.

A. Vogel on sveitsiläinen kasvivalmisteita valmistava yritys, joka on nimetty yrityksen perustajan ja luonnonlääketieteen edelläkävijän __Alfred Vogelin__ (1902–1996) mukaan.

Herbamaren valmistamiseen tarvitaan 12:ta luomukasvista: selleriä, purjoa, krassia, sipulia, ruohosipulia, persiljaa, liperiä, valkosipulia, basilikaa, meiramia, rosmariinia ja timjamia. Niitä viljelee muutama Schmidtin kaltainen luomuviljelyyn erikoistunut itsenäinen maataloustuottaja Koillis-Ranskassa huhtikuusta lokakuuhun.

Nyt Schmidtin pelloilla on korjuukypsää purjoa, ruohosipulia, selleriä ja valkosipulia. Niistä kantautuu ohikulkijan sieraimiin voimakas aromi.

Kun Vogel kehitti Herbamaren, hänen tavoitteenaan oli napata luomukasvisten aromit ja hivenaineet mahdollisimman kokonaisvaltaisesti talteen. Hän keksi sekoittaa kasvikset merisuolaan tuoreina: yksi osa tuoreita kasviksia ja kaksi osaa suolaa.

Valmistusprosessi, jossa käytetään tuoreita kasviksia kuivatettujen sijasta, erottaa Herbamaren vielä tänäkin päivänä useimmista muista yrttisuoloista.


Parinkymmenen kilometrin päässä Schmidtin luomutilalta, pikku-Venetsiaksikin kutsutun Colmarin pittoreskin kaupungin laidalla, sijaitsee Herbamaren tehdas. Täällä noin 20 työntekijää valmistaa pitkälle automatisoidussa ja modernissa tehtaassa kaikki maailman Herbamaret.

Suomalaiset ovat Herbamaren suurkuluttajia ja ostavat vuosittain noin 500 000 luomuyrttisuolapurkkia. Suurempiakin markkinoita löytyy. Ranskalaiset ja sveitsiläiset kuluttavat vuosittain noin miljoona Herbamare-purkkia, ja myös Ruotsi ja Hollanti ovat hieman Suomea edellä. Tehtaalla siis riittää töitä – ja on riittänyt tuotantolaitoksen perustamisesta eli vuodesta 1971 saakka. 

Tänään tehtaalla on liperipäivä. Viljelijät ovat tuoneet muutaman kuormallisen juuri korjattua liperiä tuotantolinjaston alkupäähän. Tuotantopäällikkö __Jean Ciofin__ tehtävä on napata lihaisan makuisen maustekasvin aromit ja hivenaineet talteen mahdollisimman muuttumattomina.

”Jokainen Herbamaren 12 kasviksesta käsitellään erikseen makuja ja aromeja sekoittamatta. Lopullinen sekoitus tapahtuu vasta prosessin loppuvaiheessa”, Ciofi kertoo.

Tuoreet luomuliperit pestään käsin ja pilkotaan koneessa. Sen jälkeen pestyt ja pilkotut liperit sekoitetaan merisuolaan. 

Herbamaren tehdas käyttää vuosittain noin kaksi miljoonaa kiloa suolaa. Se tulee Etelä-Ranskan Camarguesta. Camarguen merisuola tunnetaan maailmalla korkealaatuisena, ja sitä on valmistettu esihistoriallisista ajoista asti.

Kun liperisuolasekoitus on valmis, se laitetaan suljettuun tynnyriin muutamaksi kuukaudeksi hautumaan.

”Tämä on vähän kuin meidän viinikellari”, Ciofi sanoo hautomon ovella viittoen.

> Hautomon hyllyillä on sadoittain tynnyreitä, joissa tuoreet kasvikset muhivat merisuolassa. 

Hautomon hyllyillä on sadoittain tynnyreitä, joissa tuoreet kasvikset muhivat merisuolassa. Jokaisen tynnyrin kylkeen on kirjoitettu tynnyrissä olevan kasviksen nimi ja päivämäärä, jolloin sekoitus on tehty.
”Yksittäistä tynnyriä kypsyttelemme noin puolesta vuodesta vuoteen ennen kuivausta.”

Tarkkaa käsityötä

Tehtaan toisessa salissa on meneillään eri kasviksista tehtyjen suolasekoitusten kuivaus. Riittävän kauan haudutellut tynnyrit avataan ja märkä seos levitetään suurille tarjottimille.

> Basilikan raikas tuoksu leviää tehdassaliin, kun työntekijät avaavat basilikasuolatynnyrin.

Basilikan raikas tuoksu leviää tehdassaliin, kun työntekijät avaavat basilikasuolatynnyrin. Suola on imenyt vihreää väriä basilikasta, ja pilkotut basilikanlehdet ovat helposti tunnistettavissa.

Suolatarjottimet asetellaan käsin jättimäisiin uuneihin, joissa yrttisuolaseos kuivuu miedolla lämmöllä kovaksi korpuksi. Yrttisuola irrotellaan tarjottimista metallisiin kärryihin, ja kärryt työnnetään sekoitussaliin.

Sekoitussalissa on tietokoneella ohjattava suuri kone, joka sekoittaa yksittäisistä kasviksista valmistetut seokset oikeassa suhteessa valmiiksi Herbamare-yrttisuolasekoitukseksi. Sekoituksessa käytetään eniten selleriä ja purjoa. Niistä valmistetut suolat muodostavat hieman yli puolet Herbamaren koostumuksesta.

Sekoitussalista valmis Herbamare jatkaa matkaansa putkia pitkin pakkaamoon. Pakkaamon liukuhihnalla pyörii tutun näköisiä pahvipurkkeja, joihin on kirjoitettu selvällä suomen kielellä ”Luomuyrttimerisuola, sopii kaikkiin ruokiin, vegaaninen”. 

Kone annostelee suolan purkkeihin ja napsauttaa tutun valkovihreän korkin sinetiksi. Sitten kone pakkaa Herbamare-purkit pahvilaatikoihin ja trukki käy hakemassa valmiit tuotteet jakeluvarastoon. Varastosta Herbamare-purkit lähtevät kumipyörillä kohti Suomea.

Uunin kautta pakkaushihnalle

Tehtaan toisesta kerroksesta löytyy toimistotiloja ja A. Vogelin Ranskan johtaja __Anne Flieller__, jolla on yli kahdenkymmenen vuoden kokemus Herbamaren valmistamisesta. Hän ei suinkaan ole tehtaan kokenein työntekijä. Liperit sekoitellut ja suolannut __Dominique Pfihl__ on tehnyt luomuyrttimerisuolaa jo 38 vuotta.

”Käytän Herbamarea kaikessa ruoanlaitossa, mutta parhaiten sen maku pääsee esiin salaateissa ja keitetyn kananmunan päällä”, sanoo Pfihl.

Johtaja Fliellerillä on aihetta hymyyn. Koronapandemiaa seurannut kotoilu- ja terveysintoilu on näkynyt Ranskan Herbamare-markkinoilla kahtena kaikkien aikojen parhaana tilivuotena. Vastaavanlainen trendi on näkynyt myös muilla kuin Ranskan markkinoilla, mutta Flierillä on valtuutus puhua vain Ranskasta.

”Luomun markkina on ylipäänsä kasvanut viime vuosina, ja pandemia kiihdytti kasvua. Lisäksi Herbamaren jakelu on siirtynyt luontaistuotekaupoista yhä vahvemmin supermarketteihin. Sekin on lisännyt Herbamaren tunnettuutta ja kysyntää”, Flieller sanoo.

Vaikuttaa siltä, että Ranskan Colmarissa vaalitaan menestysreseptiä, joka voittaa kuluttajat puolelleen sukupolvesta toiseen. Miljoonissa kodeissa Australiasta Asikkalaan sirotellaan Herbamarea ruoan päälle vuosi toisensa jälkeen. Ranskan Colmarissa se näkyy hyvinvointina, joka on jatkunut yli 50 vuotta. Hyvinvoinnista viestii muun muassa se, että kun iltapäivä taittuu illaksi, Herbamaren tehtaalla laitetaan koneet kiinni ja henkilöstö menee nukkumaan.

”Teemme kovasti töitä ja olemme siitä ylpeitä, mutta ei Herbamarea tehdä vuorokauden ympäri liukuhihnalta. Kesä on meille kiireistä sesonkia, sillä suurin osa tuoreista kasviksista korjataan silloin. Talvella on aikaa rupatella enemmän. Viikonloput ja illat ovat pääsääntöisesti vapaita”, sanoo tuotantopäällikkö Ciofi.

Hitaasti hyvä tulee?

”Kyllä vain. Haudutellaan maltilla ja yhteistyössä luonnon kanssa.”  


Pandemia tuotti kaikkien aikojen tilivuoden

### A. VOGEL GROUP

A. Vogel Group on sveitsiläinen kasvivalmisteita valmistava yritys.

Sen tunnetuimpia tuotteita Suomessa ovat Echinaforce-kaunopunahattu-uute ja Herbamare-luomuyrttisuola. 

A. Vogelin tuotteita myydään 30 eri maassa.

Liikevaihto on runsaat 110 miljoona euroa. Yhtiö työllistää noin 500 ihmistä.

Yritys on saanut nimensä sveitsiläiseltä perustajaltaan, kasvilääkinnän pioneerilta Alfred Vogelilta (1902–1996).

Herbamarea on myyty S-ryhmän kaupoissa 1980-luvulta alkaen.


Lue myös

Viiniyhtiö Fratelli Martinin sommelier Pier Bergadano

italia teemajuttu paakuva

Aina on hyvä hetki kuohuvalle, sanoo italialainen sommelier – Piemontessa elämä pyörii viinin tahdissa

*Viini on elämää. Ja elämä on viiniä.*

Ainakin juuri nyt piemontelaisen sommelierin elämänfilosofia on helppo ymmärtää. Täydellisesti istuvaan pukuun sonnustautunut viiniyhtiö Fratelli Martinin sommelier __Pier Bergadano__ on kaatanut lasiin kullankeltaista spumantea eli kuohuviiniä, Cantiseccoa. 

Bergadanon kädessä lasi pyörähtää vaivattomasti ja viini hipoo lasin reunaa, mutta ei läiky. Nenä viipyy lasissa hetken. Tuoksussa on kukkaa ja hedelmää, mikä vie ajatukset juhlaan ja kesään. 

Piemontelaisen viinitilan Villa Lanatan viinikellarin tiiliseinät kätkevät sisäänsä kymmeniä tammisia viinitynnyreitä. Viileä kallioseinämä on vuosisataisessa homeessa, ja hyllyillä odottavat vuosikertaviinit paksun pölyn peitossa. Siitä tietää, että pullot ovat saaneet uinua kellarin rauhassa kymmeniä vuosia vain odottamassa täydellistä hetkeä. 

Villa Lanata seisoo jyrkän rinteen reunalla Cossano Belbossa, Luoteis-Italiassa. Pihan labyrintissä eli pensasaidasta muodostetussa sokkelossa tuoksuvat rehevästi kostea, heräilevä maa ja vieressä hehkuva persikkapuu.  

Lähes villan kynnykseltä alkavat moscato-rypäleiden viljelmät, jotka jatkuvat suorissa riveissä hengästyttävän jyrkkiä rinteitä pitkin alas laaksoon. Ilta-aurinko valaisee laakson toisella puolella olevia rinteitä.   

Tämän odottavan keväisen illan ja syksyisen sadonkorjuun väliin mahtuu vielä paljon työtä ja Piemonten kuuma kesä. Mutta alhaalla laakson pohjalla pyörii jatkuvasti Fratelli Martinin tuotantolaitos, josta lähtee tasaisena virtana tuhansia ja tuhansia pulloja yli 70 maahan eri puolille maailmaa: puna-, valko-, rosé- ja kuohuviiniä. 

Täällä tuotetut Cantin kuohuviinit tulevat juhlistamaan lukuisia suomalaisille merkityksellisiä hetkiä, sillä Cantisecco Dry on valittu S-ryhmän ravintoloiden asiakasomistajakuohuviiniksi. Se ottaa paikkansa S-ryhmän ravintoloissa kevään aikana. 


Viinimaailma on valtava maailmanlaajuinen bisnes, jossa on pohjimmiltaan kyse ihmisten kohtaamisesta yhteisen nautinnon äärellä. Ainakin Piemontessa, viiniyhtiö Fratelli Martinin synnyinsijoilla, tulee hyvin selväksi, että italialaiseen kulttuuriin kuuluu, että kun tavataan uusia ihmisiä, heille tarjotaan ensin syötävää ja juotavaa. Viini on kuin liima, joka yhdistää ihmiset. 

Täällä Piemontessa kaikki tuntuu pyörivän viinin ympärillä. Rinteillä kasvavat köynnökset tuovat pöytään viinin lisäksi leivän ja ihmiset, niin vanhat kuin uudetkin tuttavuudet. 

”Viini on meille passepartout, käyntikorttimme maailmaan”, sanoo myös __Maria Teresa Ravinale__, joka on työskennellyt Fratelli Martinilla 35 vuotta. 
Hän – kuten moni muukin – sanoo, että viini on kaikki: elämä, perhe, historia ja tuleva. 

Suurin osa Fratelli Martinin työntekijöistä on sukua jollekin toiselle työntekijälle. Ravinalen veli työskentelee Fratelli Martinilla tuotannossa, tytär Italian-toimiston johtajana. 

”Suonissani virtaa viiniä, ei verta”, Ravinale naurahtaa. 


Viini yhdistää ihmisiä 

Fratelli Martinin sommelier Pier Bergadano syntyi pienessä kylässä keskellä Piemonten viinialuetta. Hän sanoo, ettei ole juurikaan käynyt kouluja. Hän sanoo korkeakoulunsa olleen erään viinitilallisen kellarissa, josta viinit tempaisivat hänet maailmalle. 
Monien mutkien kautta hän on päätynyt Italian suurimman yksityisen viinintuottajan, Martinin perheen, palvelukseen. 

Syksyllä Bergadanon viinitieltä haarautuu jälleen uusi polku: hän alkaa luotsata uuteen uskoon ravintolaa, joka sijaitsee yrityksen viinitilalla Barolossa. Siellä ravintolan panorama-ikkunoista katsoessa voi melkein nähdä, miten tulevan vuosikerran rypäleet kypsyvät. Poissa ovat kiire ja hälinä, taivas on sininen ja korkealla. Viiniviljelmät loppuvat vasta kaukana siintäviin lumihuippuisiin vuoriin.

Bergadano avaa seuraavan pullon Cantin kuohuvaa, tällä kertaa proseccoa. Kuplat ovat pienempiä ja maku kevyempi kuin Cantiseccossa. Juoman luonne on erilainen, mutta tunne sama: 

Kuohuviinikorkin poksahdus, kuplien sihinä, tuoksu. Ne ovat lupauksia tulevasta tunnelmasta.

Milloin sitten on sopiva hetki juoda kuplivaa? 
Aamupäivällä, illalla, kesällä ja talvella, juhlissa ja ilman juhlaa, Bergadano sanoo.

Sempre, aina, hän virnistää. 

Lasi pyörähtää sommelierin käsissä tottuneesti, katse hakee lempeästi ja rohkeasti uusien tuttavuuksien katsetta ja hymy nousee silmiin saakka.

"Salute!"


Aina on hyvä hetki kuohuvalle 

Henrik Bardy viljelee rypsiä Siuntiossa.

YH0223 tuotteen takanaverkko paakuva 2400x1350

Rypsi on herkkä kaunotar, ja siksi kultaisia peltoja näkee Suomessa yhä harvemmin

Siuntiolainen rypsipelto hehkuu sinistä taivasta vasten niin voimakkaan keltaisena, että moni ohikulkija ohjaa auton vaistomaisesti tien laitaan ja ikuistaa näyn kännykkäkameralla.

Påvalsin tilan __Henrik Bardy__ saa nauttia kukkamerestä lähes joka kesä, mutta kuvien ottamiseen ei ole aikaa. Kun hennon hunajaiselta tuoksuvan rypsin kukinta alkaa kesä-heinäkuussa, Bardy saapastelee pellollaan päivittäin havaitakseen kuoriaiset ja muut mahdolliset tuholaiset ajoissa.

Rypsi ei ole helpoin viljelykasvi, ja sen vuoksi keltaisia peltoja näkyy Suomessa nykyään harvemmin. Oleellinen ero perinteisiin viljoihin verrattuna on se, että rypsiä voi viljellä samalla peltolohkolla vain viiden vuoden välein. Kierrolla pyritään välttämään möhöjuurta, joka on öljykasveille tuhoisa tauti.

”Tärkeintä on huolehtia maan kasvukunnosta ja kasvuston kylvöstä. Sää saisi olla sopivasti sateinen ja aurinkoinen ihan kuten muillakin viljelykasveilla”, Bardy tuumaa.

Rypsin viljelyn hän kertoo oppineensa äidiltään. Påvalsin tila on ollut suvun hallussa yhtä taukoa lukuun ottamatta 1500-luvulta asti. Viimeiset 17 vuotta tilaa on luotsannut Henrik, joka viljelee 82 hehtaarin peltoalueella myös ohraa, ruista, vehnää ja hernettä. Rypsillä on hänen sydämessään kuitenkin erityinen paikka.

”Rypsin viljelyllä on tärkeä rooli Suomen ruokatuotannon ja huoltovarmuuden näkökulmasta. Elintarviketeollisuus tarvitsee rypsiöljyä ja rehuteollisuus puolestaan rypsipuristetta.”

Rypsin keltaista loistoa katselisi pidempäänkin, mutta kukat kuihtuvat ja pellon väri muuttuu vihreän kautta harmaaksi muutamassa viikossa. Sen jälkeen rypsin tärkein osa, tummanruskeiksi kypsyneet siemenet, piileskelevät hetken pitkulaisten palkojen uumenissa, kunnes Bardy istahtaa puimurin kyytiin ja kerää 34 000 kilon sadon talteen.


Kun rekka valuttaa rapisevaa lastia alas lavalta, käy ensin mielessä, että sehän on kuin sepeliä. Tummanruskeat rypsinsiemenet katoavat lattiaritilän läpi alas kuljetinlinjastolle, josta ne jatkavat matkaansa seulontaan. Kirkkonummen Kantvikissa sijaitsevaan Apetitin öljypuristamoon päätyvät myös Henrik Bardyn puimat siemenet.

> Kotimaista-rypsiöljyä valmistetaan Suomen suurimmassa kasviöljypuristamossa Kantvikissa.

Tänään tehtaalle saapuu tosin rekkalastillisia kauempaakin, Baltiasta saakka.
”Haluaisimme käyttää pelkästään kotimaista rypsiä ja rapsia, mutta tällä hetkellä sitä ei ole saatavilla niin paljon kuin tarvitsemme. Siksi ostamme siemeniä myös muualta, pääasiassa Baltian maista”, tuotantopäällikkö __Riku Holopainen__ kertoo.

Kantvikissa sijaitseva Apetitin tehdas on Suomen suurin kasviöljypuristamo. Siellä valmistetaan myös S-ryhmän Kotimaista-öljyä. Tuotantolaitoksen läpi kulkee vuosittain 130 000 tonnia rypsin- ja rapsinsiemeniä. Tontilla seisoo muun muassa bioenergialaitos, jonka ansiosta kasviöljypuristamon hiilijalanjälki on pienentynyt yli 90 prosentilla.

”Poltettavaksi menevät siementen joukosta eroteltavat roskatkin eli seulontajakeet. Niitä käytetään höyryn tuotannon raaka-aineena yhdessä puuhakkeen kanssa. Bioenergialaitoksen tuottama höyry taas käytetään kasviöljypuristamossa”, Holopainen sanoo.

Vaikka öljypuristamo näyttää massiiviselta laitokselta, henkilökuntaa toimipisteessä on vain viisikymmentä. Isoimman urakan hoitavat koneet.
Tosin  kaikkeen eivät nekään pysty.


Roskatkin hyötykäyttöön

Laborantti __Paula Nykänen__ tutkii tummia siemeniä suurennuslasin läpi. Välillä hän heilauttaa kädessään olevaa astiaa kuin kullanhuuhtoja vaskoolia.

”Aika paljon roskaa ja raakoja siemeniä”, Nykänen arvioi ja puhdistaa astiassa olevan erän.

Tehtaalle tulevien siemenerien laadun tarkistaminen on tärkeää, sillä se määrittää raaka-aineen lopullisen hinnan.

”Jos öljykasvien ei anneta kypsyä tarpeeksi pitkään, se näkyy yleensä täällä päässä. Säätilatkin vaikuttavat. Jos on ollut kuivaa, siemenet ovat yleensä pieniä ja joukossa on enemmän rikkakasveja.”

> Rypsissä ja rapsissa ei ole juurikaan eroa, ja siksi niitä käytetään usein sekaisin.

Mutta miten ihmeessä rypsin ja rapsin siemenet erottaa toisistaan? Kasvien välille on vaikeaa tehdä eroa. Niiden kukatkin ovat hyvin samankaltaisia.

”Rapsin siemen on melkein musta ja yleensä hiukan isompi. Rypsi taas ruskeampi ja pienikokoisempi”, Nykänen opastaa.

Rypsissä ja rapsissa ei ole juurikaan eroa, ja siksi niitä käytetään usein sekaisin. Lopullista kotimaista tuotetta kutsutaan rypsiöljyksi.


Siemenet suurennuslasin alla

Reilun viiden metrin pituinen rypsiöljypuristin näyttää jättiläismäiseltä sylinteriltä, jossa on korkkiruuvikierteitä. Kone ahmaisee sisäänsä 17 000 kiloa siemeniä tunnissa ja tiristää niistä öljyn vain lämpöä ja puristusvoimaa apuna käyttäen. Puolen litran rypsiöljypulloon tarvitaan noin 1,5 kiloa siemeniä.

Kun öljy tulee puristimesta, se on tumman väristä ja aika voimakkaan makuista. Lopullisen kullankeltaisen sävynsä ja miedon makunsa rypsiöljy saa, kun se raffinoidaan eli tislataan alipaineen avulla. Käsittelyn ansiosta rypsiöljyn säilyvyys paranee ja se kestää kotikeittiössä helposti vuoden.

Ennen pakkaamoon lähtemistä rypsiöljystä analysoidaan laboratoriossa kosteus, vapaiden rasvahappojen pitoisuus, väri, fosfori sekä maku eräkohtaisesti. Rypsiöljyssä riittää hyviä ainesosia, vaikka se tahtoo imagoltaan hävitä Etelä-Euroopan eliksiirille, oliiviöljylle.

”Rypsiöljyssä on vähemmän kovaa rasvaa ja enemmän terveellisiä omega-3- ja omega-6-rasvahappoja sekä e-vitamiinia kuin oliiviöljyssä. Rypsiöljy sopii täydellisesti ruoanlaittoon ja leivontaan”, liiketoiminnan kehityspäällikkö __Jenny Tallberg__ kehaisee.

Kysyntä onkin kovaa. Kantvikin puristamolta rypsiöljyä lähtee ravintoloihin ja elintarviketeollisuuteen isoissa kanistereissa ja tuhannen litran konteissa. Kuluttajamyyntiin menevät öljyt pullo-tetaan erikseen.

”Tuolta löytyy vähän isompikin pakkaus”, Tallberg sanoo ja viittilöi pihalle, jossa öljyä tankataan parhaillaan säiliöautoon. Säiliöön mahtuu 40 000 litraa.


Rypsiöljyn säilyvyys on hyvä

### Apetit Oyj

- Apetit aloitti toimintansa vuonna 1950 Länsi-Suomen Sokeritehtaana.
Nykyään yhtiö valmistaa kasvis- ja ruokapakasteita sekä öljykasvituotteita. Se on Suomen suurin rypsiöljyn valmistaja. 
- Työntekijöitä konsernissa on 288, ja tuotantolaitoksia on Kirkkonummella, Säkylässä ja Pudasjärvellä.
- Apetitin tavoitteena on saada suomalaiset viljelijät innostumaan öljykasvien viljelystä. Se tutkii ja kouluttaa  sekä jakaa tietoa viljelijöille RapsiApp-sovelluksen kautta.


Kalayritys Hukkanen 

Suomen suurimmassa kalayrityksessä reseptit ovat yksinkertaisia: ”Savustustapamme on liikesalaisuus”

Kalan matka tehtaalle on yllättävän pitkä. Fileointilinjastolla nyt käsiteltävien kirjolohien alku juontaa lähes kolmen vuoden taakse.

Tammikuussa 2020 Laukaalla, Nordic Troutin kasvattamolla emokirjolohista lypsettiin mäti, joka hedelmöitettiin maidilla. Munista kehittyi vuodessa noin 50 gramman painoisia kalanpoikasia. Jäitten lähdettyä ne siirrettiin Ahvenanmaan saaristoon tai Saaristomerelle suojaisaan poikaskasvattamoon. Kesän 2021 lopussa ne olivat noin 750-grammaisia.

”Talven aikana kalat eivät syö juuri mitään, eivätkä ne myöskään kasva”, Nordic Troutin toimitusjohtaja __Alf-Håkan Romar__ selittää.

Kirjolohen kasvu pääsee vauhtiin, kun meren lämpötila on 10–13 astetta ja valoa on riittävästi.

”Kalankasvattajat ovat luonnon armoilla, tosin eivät aivan niin paljon kuin kalastajat. Vaikeat jää-olosuhteet, myrskyt ja liian kylmä tai lämmin merivesi koettelevat myös kasvattajia”, Kalaneuvoksen varatoimitusjohtaja __Toni Hukkanen__ huomauttaa.

Otollisissa olosuhteissa kirjolohi on kolmannen vuotensa syksyllä noin 2 750 gramman painoinen ja valmis ruoaksi.

Ahvenanmaan kasvattamoilta peratut kirjolohet kulkevat rekan ja autolautan kyydissä Sastamalaan alle vuorokaudessa.

Kirjolohi kasvaa vain kesäisin

Sastamalassa __Vladimir Lanchenko__ heittää letkeällä kädenheilautuksella suolaa suurella pellillä lepäävien fileiden päälle. Työn alla on graavikirjolohi.

Tehtaan henkilökunta on kansainvälistä. Joukossa on paitsi paikallisia myös virolaisia ja sotaa paenneita ukrainalaisia.

”Kohtaamme kielimuurin täällä päivittäin, mutta asiat ovat aina selvinneet. Meillä on paljon tulkkeja omasta takaa”, Jukka Harjula selittää. Kielitaitoisemmat auttavat muita työntekijöitä.

Kalaneuvoksen päätuotteita ovat graavattu, kylmäsavustettu ja lämminsavustettu lohi ja kirjolohi. Tuotenimikkeitä ja pakkauskokokoja on useita.

”Reseptit ovat yksinkertaisia. Tässähän on kalaa ja suolaa. Graavissa on lisäksi ripaus tilliä ja joissain savustetuissa tuotteissa vähän chiliä, pippuria tai tervan aromia. Maun salaisuus on kuitenkin savustuksen pituudessa ja lämpötilassa. Kaikilla savustamoilla on omat käytäntönsä, eikä niistä hiiskuta”, Harjula hymyilee.

Savustus on liikesalaisuus, mutta muita reseptejä tehtaalla kyllä liikkuu. Henkilökunta nimittäin vaihtaa keskenään omia ohjeitaan.

Harjulan suosikki on pannulla rapeaksi paistettu kylmäsavulohi. Lopputulosta hän kuvailee kalapekoniksi, tavallista pekonia terveellisemmäksi vaihtoehdoksi. Toni Hukkanen puolestaan suosittelee kylmäsavukirjolohta pitsan täytteeksi tai lettujen ja kermaviilin kaveriksi.

> Savustusaika ja -lämpötila ovat liikesalaisuuksia.

Salainen savustusresepti

Muutaman sadan metrin päässä tehtaalta pilkottaa vanhan, valkoisen maatalon pihapiiri punaisine ulkorakennuksineen. Sieltä Kalaneuvoksen tarina on saanut alkunsa.

Talossa asuvat __Veijo__ ja __Ulpu Hukkanen__.

”Vanhempani tapasivat Kankaanpäässä vuonna 1969 isän ollessa iltalomalla Niinisalon varuskunnasta. Rakkaus syttyi, ja maatalon poika hyppäsi kala-alalle appensa esimerkkiä seuraten”, pariskunnan poika Toni Hukkanen kertoo.

Ulpun isä __Kauno Paju__ savusti kalaa ja pyöritti kalakauppaa Lavialla. Aikaisemmin Pajujen suku oli kalastanut Laatokalla ja Suomenlahdella sukupolvien ajan. Sota ja evakko pakottivat etsimään uudet kalavedet Satakunnasta.

Vuonna 1974 Ulpu ja Veijo päättivät perustaa oman savustamon Sastamalaan Veijon kotitilalle. Vanhaan hevostalliin rakennettiin kaksi uunia. Yritys työllisti aluksi pariskunnan lisäksi Veijon siskon. Ensimmäinen tuote oli savusilakka, jota Hukkaset myivät lähikuntien toreilla.

Vähitellen yritys kasvoi, ja palkkalistoille tuli lisää sukulaisia, naapureita ja tuttavia. Piti rakentaa suurempi savustamo pellolle, nykyisen tehtaan sijoille. Useaan kertaan laajennetulla tehtaalla työskentelee nyt noin sata henkilöä.

Toni Hukkanen aloitti työt perheyrityksessä varhain. Kahdeksanvuotiaana hän pääsi äitinsä avuksi myymälään Vammalan torille.

”Äidillä oli hyvin selvät säännöt. Mukaan pääsi, kun oli riittävän pitkä ja osasi laskea plus- ja miinuslaskut”, Toni naurahtaa.

Hukkasten yhdeksästä lapsesta kuusi on Kalaneuvoksen palveluksessa. Tonille uravalinta ei ollut kuitenkaan itsestäänselvyys.

”Olin lukiossa 1990-luvun laman aikaan. Ne vuodet olivat raskaita meidänkin yrityksellemme. Mietin historianopettajaksi ryhtymistä, sillä historia on aina kiinnostanut minua. Sen kautta voi ymmärtää ihmisten käyttäytymistä ja nykypäivää. Näin jälkikäteen ajatellen kaupallinen ala on kuitenkin ollut oikea. Pidän siitä, että työssä riittää vaihtelua.”

Vanhemmat ovat tehneet tilaa lapsilleen, mutta edelleen Ulpu avaa torimyymälän Vammalassa joka lauantai ja Veijo johtaa puhetta yhtiön hallituksessa. Ja joka arkipäivä tehtaalla työskentelevät Hukkaset kokoontuvat Ulpun laittamalle lounaalle.

”Perheyrittäjyys merkitsee minulle ennen muuta jatkumoa vanhempieni ja äidin suvun työlle. Vastuun tuntee eri tavalla, kun tietää, että tämän ovat omat vanhemmat rakentaneet”, Toni kuvailee.

Harjulankin mukaan perheyrityksessä työskentely on erilaista kuin suuressa firmassa.

”Täällä katsotaan aina pitkälle, suunnitelmat ulottuvat vuosikymmenten päähän”, hän sanoo.

Esimerkkinä kvartaalit ylittävästä ajattelusta Toni Hukkanen mainitsee yt-neuvottelut. Niitä on Kalaneuvoksella käyty 25 viime vuoden aikana vain yhdet, nekin koronan aikaan.

Perinteitä ja lämpimiä tunteita

Kone viipaloi graavilohta ja annostelee viipaleet pakkauksiin. Pieniä vakuumipaketteja lähtee Sastamalasta maailmalle nyt enemmän kuin vuosi sitten. Kalan hinnan nousu on saanut kuluttajat valitsemaan kaupasta pieniä pakkauksia.

”Hinta on kohonnut, mutta silti kalalle riittää kysyntää globaalisti. Koronan jälkeen ihmiset ovat lähteneet ravintoloihin syömään”, Toni Hukkanen selittää.

Kovan kysynnän lisäksi hintoja nostaa Ukrainan sota. Kriisi näkyy muun muassa entistä suurempana sähkölaskuna, kohonneina kuljetuskustannuksina ja kalliimpana kalan rehuna.

Vaikka juuri nyt alalla riittää haasteita, varatoimitusjohtaja Hukkanen uskoo alan tulevaisuuteen.

> Kalalle riittää kysyntää myös kansainvälisesti.

”Kalan kasvattaminen on ekologinen ja tehokas tapa tuottaa terveellistä ravintoa ja proteiinia. Kun maapallon väestö kasvaa, pitää ruoantuotantoa lisätä. Merissä on paljon käyttämättömiä mahdollisuuksia”, hän tähdentää.

Esimerkkinä Hukkanen mainitsee merilevän viljelyn. Nordic Troutkin kokeilee parhaillaan levän kasvatusta kalakassien ympärillä.

Merten tarjoama ruoka on tulevaisuutta.

Terveellistä ruokaa tehokkaasti

## Kalaneuvos Oy

* Suomen suurin kala-alan yritys sai alkunsa, kun Veijo ja Ulpu Hukkanen perustivat Kalaliike V. Hukkasen Sastamalaan vuonna 1975. Yritys on yhä perheen omistuksessa.

* Kalaneuvos-konserniin kuuluvat myös Martin Kala Oy:n tuotantolaitokset Turussa ja Kaskisissa.

* Työntekijöitä konsernissa on noin 170.

* Hukkasen perhe omistaa myös kalankasvatusyritys Nordic Troutin.

Suomalaiset ostavat eniten valkoisia kynttilöitä. Tunnelmallisessa kuvassa kolmea valkoista Havi-kynttilää.

Suomalaiset ostavat eniten valkoisia kynttilöitä.

yh0622_hyvasuomi_havikynttilat_paivi_ristell

 Havin tehtaalla valmistuu 1,5 miljoonaa kiloa kynttilöitä vuodessa –  suomalaisten ehdoton suosikkiväri on valkoinen

Maamme ensimmäinen kemianteollisuuden tuotantolaitos perustettiin 6.11.1829 Viipurissa. Siellä valmistettiin kynttilöitä aluksi talista. 

Vuosikymmen myöhemmin perustaja Anton Alfthan siirsi tehdaslaitokset Havin kaupunginosaan. Havin kynttilätehtaan omistaja on vaihtunut useita kertoja 193 vuoden aikana. Perheyritys Suomen Kerta Oy osti kynttilätehtaan takaisin kotimaiseen omistukseen vuonna 2004. Nimi vaihtui Havi Oy:ksi vuonna 2020. 


193-vuotias kynttilätehdas 

Joulukuusen kynttilöissä sekä kruunu- ja antiikkikynttilöissä käytetään eläinperäisestä talista valmistettua steariinia. Luonnostaan vitivalkoinen steariini hankitaan Pohjoismaista ja aina niin läheltä kuin mahdollista.

Pöytä- ja lyhtykynttilöiden valmistamiseen käytetään parafiinia, joka on öljynjalostuksen sivutuote. 


31 miljoonaa kynttilää vuodessa

Pöytäkynttilät tehdään puristamalla, kun taas tuikkukynttilät valmistetaan täyttämällä alumiinikuori. Riihimäellä valmistuu vuosittain 500 miljoonaa tuikkua. 

Joutsenmerkillä varustetut antiikki- ja kruunukynttilät tehdään käsin valamalla. Jopa niiden sydänlangat leikataan käsin. 


3 tapaa valmistaa

Suomalaiset ostavat eniten valkoisia kynttilöitä. Ne palavat puhtaimmin: kun luonnostaan valkoisen steariinin joukkoon lisätään värejä tai muita ominaisuuksia, vaikuttaa se palo-ominaisuuksiin.

Joulukuussa myyntikäyrät muuttuvat hieman. ”Vuodesta toiseen joulusta tulee aina punainen”, tietää toimitusjohtaja Linda Schlobohm. 


1 väri on suosituin

Kaikki Havin kynttilät valmistetaan Riihimäen kynttilätehtaalla. 25 kynttiläntekijän joukossa on monia, jotka ovat valmistaneet kynttilöitä vuosikymmeniä. Paitsi työsuhteet myös laitteet ovat pitkäikäisiä. Esimerkiksi joulukuusen kynttilät valetaan yli 40 vuotta vanhoilla koneilla. 


25  käsiparia

__Havi Oy __

- Havi Oy valmistaa kynttilöitä ja kattaustuotteita. 
- Ensimmäinen kynttilätehdas perustettiin vuonna 1829. Nykyiselle omistajalle valmistus siirtyi vuonna 2004.
- Kaikki Havi-kynttilät valmistetaan Riihimäen tehtaalla. Lautasliinoja valmistetaan Imatran tehtaalla. Lisäksi yrityksellä on myyntikonttori Espoossa.
- 90 työntekijästä 25 työskentelee Riihimäen kynttilätehtaalla. 
- Havilla on kuusi omaa outlet-myymälää ympäri Suomea. 


Kurkkukausi on kiivaan työnteon aikaa. Toimitusjohtaja Tom Saurénin ympärillä varastossa olevat säilykkeet on pakattu yhden viikon aikana.

Sauvonsäilyke 

60 vuotta sitten Toivo Saurén alkoi säilöä kurkkuja vanhassa meijerissä - nyt jälkikasvu jatkaa samoilla resepteillä

Sauvon Säilykkeen tarina alkoi nimensä mukaisesti Sauvossa. Tom Saurénin isä __Toivo Saurén__ ja kolme paikallista maanviljelijää alkoivat säilöä kurkkuja vanhassa meijerissä ja perustivat yrityksen vuonna 1962. Toivo Saurén oli tehnyt uraansa elintarviketeollisuudessa, joten häneltä löytyi osaamista – ja intoa yrittää.

Neljä vuotta myöhemmin hän osti liiketoiminnan yhtiökumppaneiltaan. Toiminta siirrettiin Turun naapurikuntaan Piikkiöön.

Tom Saurén on syntynyt vuonna 1968, ja kurkut ovat kuuluneet hänen elämäänsä lapsuudesta lähtien. Nuorena hän teki kesätöitä tehtaalla.

”Tuotantotyö on fyysistä. Ennen kurkut tulivat tehtaalle 30–50 kilon juuttisäkeissä. Niiden nostelu oli kuumaa ja rankkaa, mutta siihen liittyy hienoja muistoja. Sesongin aikana purkkeja ladottiin yötä myöten.”

Tom Saurén opiskeli elintarviketieteiden maisteriksi ja aloitti yrityksen johdossa 1994. Mukana on alusta pitäen ollut myös vaimo, kauppatieteiden maisteri __Mia Saurén__, joka vastaa nyt yrityksen päivittäisestä operatiivisesta johdosta. Tomin kaksi vanhempaa sisarusta päätyivät muille aloille.

”Olemme alusta asti tehneet yhteistyötä SOK:n kanssa. Kasvu on ollut tasaista ja yhteistyö sujuvaa koko ajan”, Mia Saurén sanoo.

Pariskunnan molemmat tyttäret, __Lotta__ ja __Mona Saurén__ työskentelevät yrityksessä. Lotta Saurén aloitti noin vuosi sitten vakituisena laatuvastaavana. Mona Saurén opiskelee vielä.

60 vuotta perheyrityksenä

Sauvon Säilykkeen sopimusviljelykset sijaitsevat noin sadan kilometrin säteellä tuotantolaitoksesta. Lähimmät ovat Paimiossa ja Sauvossa. Kurkunviljelijöitä on kaksitoista.

Myös osa viljelijöistä on jatkanut yrittäjinä vanhempiensa jalanjäljillä ja myös yhteistyötä Saurénin perheen kanssa. Pisimmät kumppanuudet ovat alkaneet 1960-luvulla.

Sauvon Säilyke valmistaa maustekurkkunsa avomaankurkuista. Tom Saurénin mukaan niiden kasvatus kylvöstä lannoitukseen sekä oikea-aikaiseen kasteluun ja käsin poimintaan vaatii tarkkaa ammattitaitoa.

Linjastojen läpi virtaa parhaimmillaan 10000 kiloa kurkkua tunnissa. Vuositasolla kurkkua säilötään yli 3,5 miljoonaa kiloa. Ei ihme, että tuotantotiloissa käy vilske. Vakituisesti tuotannossa työskentelee parikymmentä ihmistä, mutta kiireisimmän sesongin aikana jopa 80.

> "Haluamme, että työntekijät voivat olla ylpeitä työpaikastaan.”

Työntekijät pakkaavat kurkut peltitölkkeihin tai lasipurkkeihin. Sen jälkeen tuotantokoneet pumppaavat astiaan mausteliemen ja sulkevat kannen. Lopuksi tuote kuumennetaan 85 asteeseen säilyvyyden varmistamiseksi.

Työntekijät vaihtavat paikkaa linjalla työpäivän aikana säännöllisesti, jotta työhön tulee vaihtelua.

”Muotovialliset tai katkenneet kurkut erotellaan priimasta ja välisäilötään tynnyreihin kylmävarastoon. Niistä tehdään talvella kurkkusalaattia. Tuotantokoneita liikutellaan sesonkien mukaan”, Lotta Saurén kertoo.

Kurkkusäilykkeiden osuus on puolet Sauvon Säilykkeen liikevaihdosta. Kurkkukauden aikana punajuurien ja sienien säilömiseen tarkoitetut laitteet odottavat vuoroaan varastossa.

Tehtaalla työyhteisö on monikulttuurinen, ja yritys työllistää monia Suomeen esimerkiksi Thaimaasta ja Itä-Euroopasta muuttaneita. Työsuhteet ovat pitkiä: pisimmät ovat kestäneet yli 40 vuotta.

”Pysyvyys on meille tärkeä asia, koska se kertoo yrityksen arvomaailmasta. Haluamme, että työntekijät voivat olla ylpeitä työpaikastaan.”

Ylisukupolvista yhteistyötä

Kurkkupurkeissa käytettävä mausteliemi keitetään jättimäisissä liemikattiloissa, joihin mahtuu kerralla peräti 7500 litraa säilöntälientä. Sauvon Säilykkeellä on kymmeniä reseptejä, joten valinnanvaraa makuihin riittää.

”Vanhimmat reseptit ovat yrityksen perustamisvuodelta. Ne ovat tietenkin salaisia, eikä niitä kerrota lehdistölle”, Tom Saurén nauraa.

Säilöntäliemessä käytettävä etikka on vahvaa ainetta. Keittämisestä syntyvä höyry tummentaa tehokkaasti lähellä olevat palkit, seinät ja ovet, joita pitää huoltaa usein.

Tom Saurén ei aina jaksa innostua voimakkaasta etikan tuoksusta, mutta maustekurkkuihin hän ei ole vielä kyllästynyt. Ne ovat hänestä erinomainen lisuke voileivän päälle tai vaikka pizzaan.

Rakkaus kurkkuihin on siirtynyt seuraavalle sukupolvelle. Kaksi vuotta sitten kauppatieteiden maisteriksi valmistunut Lotta Saurén teki lopputyönsä Sauvon Säilykkeestä. Hän työskenteli jonkin aikaa Helsingissä, kunnes päätti palata Turkuun.

”Kaupallisen alan työ on usein abstraktia. Halusin tehdä jotain konkreettista. Minulle Suomessa tehty laadukas ruoka on merkityksellinen asia. Tahdoin myös auttaa vanhempiani.”

Yrityksessä valmistaudutaankin vähitellen sukupolvenvaihdokseen.

Tujua tavaraa

Menneeseen kesään on mahtunut paljon haasteita ja ratkaistavaa myös säilyketehtaalla. Energian hinta on noussut huimasti, ja pakkausmateriaalin saatavuus on aiheuttanut päänvaivaa.

”Olen odottanut lasipurkkitoimitusta jo kuukauden, mutta eipä ole näkynyt. Myös tuotantokoneiden toimivuus jännittää”, Tom Saurén sanoo.

Jos tuotantokoneiden automatiikka tai kylmälaitteet hajoavat, varaosien saanti ei ole yhtä varmaa kuin aikaisemmin. Lyhyen kurkkusesongin aikana ei ole varaa odotteluun.

Tom Saurén kertoo, että myös sopimusviljelijöillä on ollut poikkeuksellinen tilanne.

> ”Omavaraisuuden merkitys on korostunut, kun kriisit ravisuttavat maailmaa."

”Yleensä Ukrainasta on tullut paljon kausityöntekijöitä viljelyksille, mutta nyt miehet ovat sodassa. Naisia on saatu apuun, mutta he eivät ole tottuneet käyttämään traktoreita tai muita työkoneita.”

Koronan aikana ravintoloiden myynti hiljeni, mutta vähittäiskaupan menekki kasvoi. Jopa niin paljon, että kaupoista loppui tavara, koska kuluttajakokoisista pakkauksista tuli pulaa kaupoissa.

Kulunut vuosi on opettanut Saurénin perheelle paljon. Globaalit ketjut ovat haavoittuvaisia, eikä tavaraa välttämättä saakaan silloin kun haluaa. Tämän vuoksi toimitusketjujen valintaan on kiinnitetty yhä enemmän huomiota ja päätöksenteossa suositaan paikallisia toimittajia, joilla on läpinäkyvät ja lyhyet toimitusketjut.

”Omavaraisuuden merkitys on korostunut, kun kriisit ravisuttavat maailmaa. Haluamme pitää yllä kotimaista ruokatuotantoa ja työllistää lähialueen ihmisiä. Se on ollut yrityksemme tavoitteena alusta asti”, Tom Saurén sanoo.

Kasvua haastavista ajoista huolimatta

Sauvon Säilykkeessä halutaan olla mukana vihreässä siirtymässä. Hiilijalanjälkeä pienennetään esimerkiksi tehokkaampien tuotantomenetelmien ja energiansäästön avulla. Uusi sukupolvi on mukana ideoinnissa.

”Se on hyvä asia. Kehitykseen tarvitaan uusia ideoita, kun asiat on tehty tietyllä tavalla monta vuotta”, Mia Saurén sanoo.

Ja kun perheyrityksestä on kyse, kaikki joustavat tarpeen mukaan. Tom Saurén kertoo esimerkin.

”Tällä viikolla tuotannossa tarvittiin pakkaajia, joten Lotta ja Mona menivät tekemään iltavuoron toimistotöiden päätteeksi.”

Äänessä kuuluvaa isän ylpeyttä on turha yrittää kätkeä.


Ekologisuutta ja uusia, vihreitä tuulia

### SAUVON SÄILYKE

- Vuonna 1962 Sauvossa perustettu yritys, joka myy jalostettuja kasviksia vähittäiskaupoille, suurtalouksille ja teollisuuslaitoksille. Tuotantotilat ovat Piikkiössä. Kasvikset tulevat sopimusmaanviljelijöiltä Varsinais-Suomesta.
- Muuttui perheyritykseksi 1966, kun yksi perustajista, Toivo Saurén, osti liiketoiminnan. Vuonna 1994 toimitusjohtajana aloitti Toivo Saurénin poika Tom Saurén. Yrityksessä työskentelee lisäksi vakituisesti vaimo Mia Saurén ja tytär Lotta Saurén. Vakituisesti 30 työntekijää. Sesonkiaikoina työntekijöitä on yli 80.
- Liikevaihto oli edellisenä vuonna 10,4 miljoonaa. Kasvu on ollut tasaista, ja tämän vuoden ensimmäisellä puoliskolla yli 10 prosenttia. Puolet liikevaihdosta tulee kurkkusäilykkeistä, loput punajuuri- ja sienisäilykkeistä.
- Vuosittain kurkkua säilötään 3,5 miljoonaa kiloa.
- Sauvon Säilykkeellä on ISO 22000 -sertifikaatti.


Lue lisää

Helsingin Myllyn toimitusjohtaja Niklas Kumlin (vas.) ja ylimylläri Martti Loikkanen esittelevät myllyn toimintaa. Loikkanen on työskennellyt yrityksessä tuotannon puolella jo parikymmentä vuotta. 

Helsingin Myllyn toimitusjohtaja Niklas Kumlin (vas.) ja ylimylläri Martti Loikkanen 

Jauhosäkkien ompelijasta Helsingin Myllyn toimitusjohtajaksi – perheyrityksessä on tärkeää tuntea kaikki työvaiheet

Puhuminen on parempi hoitaa toimistorakennuksen puolella. Siellä vieraat ottaa vastaan aivan erityinen persoona, jonka pienet, kipittävät askeleet kuuluvat jo kaukaa: raps, raps, raps! 

__Ada__ on kolmevuotias karkeakarvainen mäyräkoira. Se työskentelee täällä emäntänsä, hallituksen puheenjohtaja __Maret Puhkin__ kanssa. Perheyrityksessä kun ollaan, Puhk on myös toimitusjohtaja Niklaksen äiti. Adan tehtävänä toimistolla on huolehtia mukavasta ilmapiiristä. Koira kellahtaakin heti selälleen saadakseen rapsutuksia. Adan hellimisen jälkeen on aika mennä asiaan. 
Maret Puhk istahtaa neuvotteluhuoneen pöydän ääreen ja aloittaa tarinan kertomalla omasta isoisästään, __Eduard Puhkista__. 

”Isoisä tuli vuonna 1933 Virosta Suomeen ja perusti seuraavana vuonna Helsingin Myllyn Sörnäisten rantatielle. Siitä asti toiminta on jatkunut”, hän kertoo. 

Laitos oli kaupungin ensimmäinen suurmylly. Sen päivittäinen jauhatusmäärä oli alusta lähtien kymmeniä tuhansia kiloja. Sellainen oli Helsingissä ennennäkemätöntä, mutta Puhkin suvulle tuttua. Heidän perheensä perusti ensimmäisen myllyn Viroon jo 1600-luvulla. 

> Laitos oli kaupungin ensimmäinen suurmylly.

Kun Eduard Puhk kuoli, yritystä jatkoi hänen poikansa. Sitten tullaan Maret Puhkiin. Hän ei omassa nuoruudessaan haaveillut perheen firmassa työskentelystä.

”Silloin 1990-luvun alussa elettiin it-buumia, ja kaikki halusivat työskennellä tietokonealalla. Ruoka-ala ei kiinnostanut. Silloinen poikaystäväni sanoi, että tuo perheemme bisnes ei ole kovin seksikästä”, Puhk kertoo. 

Hän kouluttautui juristiksi ja teki nuorena uraa tuomioistuimessa. 

”Olin pitkään sitä mieltä, että en tule tänne töihin. Äitiyslomien jälkeen suostuin kuitenkin kokeilemaan ja innostuin. Työskentelen paljon numeroiden kanssa. Nuorena en olisi voinut kuvitellakaan, että niissä on mitään mielenkiintoista. Nyt olen toista mieltä”, Puhk kertoo. 

Kaikenkarvaiset perheenjäsenet

Vaikka Niklas Kumlin on mylläriperheen poika, hän ei aloittanut uraansa yrityksen huipulta.

Ensimmäinen kesätyö 15-vuotiaana Helsingin Myllyllä sisälsi lähinnä jauhosäkkien ompelemista ja pakkaamista. Parin vuoden päästä hän pääsi jo huristelemaan trukilla. 

Kumlin on koulutukseltaan solu- ja molekyylibiologi ja on suorittanut myös kauppatieteiden opintoja. Ja kuten äitinsä, hänkin teki ensin uraa muualla. 

”Takaraivossa oli kyllä koko ajan ajatus, että perheyritys jää meille tavalla tai toisella. Piti miettiä, haluanko olla aktiivinen vai passiivinen omistaja”, Kumlin sanoo.

Noin 12 vuotta sitten pohdinta johti siihen, että entinen kesätyöntekijä palasi taloon täysipäiväisesti. Ensimmäisen vuoden hän työskenteli tuotannon puolella, sitten laboratoriossa, sitten markkinoinnissa – ja lopulta toimitusjohtajana. 

Kumlinilla on kaksi veljeä, joista toinen on yrityksen palveluksessa, vientipuolella. Kumlinin johtama mylly tunnetaan ympäristövastuustaan. 

”Meillä on semmoinen holistinen ajatus, että luonto ja ihmiset ovat yhtä ja tukevat toisiaan”, toimitusjohtaja sanoo.

Täällä ympäristö ja vastuu eivät olekaan vain markkinointipuhetta. Helsingin Mylly on ollut pioneeri luomutuotannossa. Sen kaikki tuotteet ovat vegaanisia. 
Tämä on myös ensimmäinen hiilineutraali mylly Suomessa. Jo vuosien ajan yrityksessä on käytetty vihreää sähköä. Iso harppaus oli oman biovoimalan perustaminen Vaasaan seitsemän vuotta sitten. Siellä tuotetaan jauhatusprosesseissa tarvittavaa lämpöenergiaa polttamalla kaurankuorijätettä. Se on auttanut paljon hiilijalanjäljen pienentämisessä.

> Helsingin Mylly on ollut pioneeri luomutuotannossa. 

Ne päästöt, joita ei ole pystytty minimoimaan, päästöhyvitetään metsitysprojekteilla. Helsingin mylly on mukana hankkeessa, jossa puita istutetaan muun muassa Etiopiaan. 

Yrityksen toimintaan liittyy toki paljon muitakin toimintoja, kuten kuljetuksia, varastointia ja toimistotyötä. Niiden kaikkien ympäristövaikutuksia selvitetään, pyritään pienentämään ja lopulta myös kompensoimaan. Helsingin Mylly on viime aikoina tutkinut myös kotimaisia kompensointivaihtoehtoja, kuten soiden ennallistamishankkeita. 

Myös yrityksen pakkauksia on katsottu tarkkaan vastuullisuusnäkökulmasta. Ne kaikki valmistetaan kierrätettävästä materiaalista. Myyntierien pakkaamiseen käytettävää muovia on korvattu kartongilla.

Kun kyseessä on mylly, on väliä tietysti myös sillä, miten vilja on tuotettu. Helsingin Mylly on käynnistänyt sopimusviljelijöidensä kanssa ympäristöohjelman.

”Pyrkimyksenä on kasvattaa satoja ja vähentää viljelyn ympäristövaikutuksia”, Kumlin selittää. 

Se tehdään muun muassa tarkennetulla lannoituksella sekä hyödyntämällä kukkiviin kasveihin perustuva viljelykierto. Kukkivat kasvit sekä parantavat peltojen kasvukuntoa että tarjoavat pölyttäjille ruokaa – ja parantavat näin luonnon monimuotoisuutta.

Biovoimaa ja uskoa tulevaan

Perheyrityksessä työasiat ovat aina läsnä. Maret Puhk tunnustaa, että puhe saattaa kääntyä myllyn asioihin jopa joulupöydässä. 

”Puolisot sitten jossain vaiheessa vetäytyvät eri huoneeseen”, Kumlin täydentää. 

Hän itse on suoraan alenevassa polvessa jo neljännen polven myllynjohtaja. Toistaiseksi mikään ei näytä uhkaavan sitä, että mylly voisi siirtyä edelleen seuraavalle polvelle. Viidennessä sukupolvessa on jo viisi lasta, jotka nauttivat oman firman muroja joka aamu.

”Kyllä he ovat jo käyneet täällä tutustumassa paikkoihin. Mutta tietysti me sanomme, että he saavat valita ammattinsa ihan vapaasti”, Kumlin toteaa.

Sukupolvet joulupöydässä

## Helsingin Mylly 

- Myllärin-tuotteita valmistava Helsingin Mylly on vuonna 1934 perustettu suomalainen perheyritys, jolla on tuotantolaitokset Järvenpäässä, Vaasassa ja Närpiössä. 
- Suomen suurin luomuviljatuotteiden ja gluteenittoman kauran jalostaja. Tuotevalikoimaan kuuluu jauhojen, hiutaleiden ja leseiden lisäksi muun muassa muroja, mysliä, granolaa ja erilaisia kauratuotteita. 
- Maamme ensimmäinen hiilineutraali mylly. Tuotteita viedään yli 50 maahan.
- Työntekijöitä noin 80. 
- Myllärin-tuotteita myydään S-ryhmän kaupoissa kautta maan. Niistä noin kolmasosa on luomua. Myllärin-tehtaalla tehdään myös Kotimaista-tuotteita.

Parsa ei odota pellossa. Iryna Kurinska poimii parsaa Järvenkylän tilalla jo kahdeksatta vuotta. 

Kahdeksatta kesää tilalla työskentelevä Iryna Kurinska poimii parsoja.

parsat hires DSC9042 netti

Kotimaisen parsan sesonki kestää vain kuusi viikkoa – onneksi tätä kesäistä herkkua voi myös pakastaa

Jari Suominen ehti viljellä mansikkaa ja muita marjoja Järvenkylän tilalla melkein 35 vuotta ennen kuin marjat saivat rinnalleen parsan yhdeksän vuotta sitten.

Idea löytyi Keski-Euroopasta. Nauttiessaan siellä keväisistä parsaviikoista Suominen mietti, että kasvaahan parsa Suomessakin. Oman äidin takapihalla oli rehottanut parsapuska, josta saatiin keväisin keittoainekset.

Keski-Euroopassakin parsaa kasvattavat marjanviljelijät, sillä parsa tarjoaa marjatilan kausityöntekijöille pidemmän sesongin. He voivat keväällä valmistella mansikat, poimia alkukesästä parsat, keskikesällä mansikat ja lopuksi herneet ennen syystöitä.

”Ensimmäiset työntekijät tulevat meille jo helmikuussa istuttamaan taimia kasvihuoneeseen. Viimeiset lähtevät vasta joulukuussa”, kertoo tilan emäntä __Ingrida Alijosiute__.

Alijosiute tutustui Järvenkylän tilaan ja Jari Suomiseen kansainvälisenä vaihto-opiskelijana 22 vuotta sitten. Pian työsuhteen rinnalle tuli myös romantiikkaa ja Liettuasta kotoisin oleva Alijosiute jäi pysyvästi Suomeen. Toimitusjohtajana hän vastaa esimerkiksi kausityöntekijöiden rekrytoinnista.

Parsa täyttää aukon kalenterissa

Järvenkylän tilalla on töitä noin 140 kausityöntekijälle. Viime vuonna korona piti osan maahan saapuneista kausityöntekijöistä pitkään koronakaranteenissa. 

Tänä vuonna surua tuottaa sota Ukrainassa. Ukrainalaisille kausityöntekijöille oli jo hankittu työluvat, ja heitä odotettiin Suomeen. Sota kuitenkin pakotti miehet jäämään puolustamaan maataan.

”Naisten mukana sotaa pakoon Sauvoon saapuivat lapset ja isovanhemmat. Naisille ja nuorille on tarjolla kesätyötä, mutta miesten poisjäämistä on vaikea paikata”, Suominen kertoo.

Alkukeväällä pellolla tehtävät traktorityöt, joilla parsapenkit valmistellaan tulevaan kasvukauteen, ovat olleet vuodesta toiseen tuttujen ukrainalaisten kausityöntekijöiden heiniä.


Ukrainan sota näkyy myös Sauvossa

Parsasadon korjaaminen alkaa vuosittain toukokuun 12. päivän tienoilla, kun maan lämpötila on sopiva. Satoa korjataan päivittäin juhannukseen saakka.

”Parsan korjaaminen täytyy lopettaa ajoissa, jotta kasvi ehtii kesän aikana kasvattaa ison pensasmassan. Siitä juurakko saa ravinteet ja voimaa seuraavaa kasvukautta varten”, Jari Suominen kertoo.

”Se mikä määrässä hävitään, voitetaan kuitenkin kymmenkertaisesti laadussa.”

Parsaa pidetään haastavana viljeltävänä. Se on osittain myytti, joka syntyy parsan vaatimasta käsityöstä. Poimittavat parsanvarret katkaistaan yksitellen, tarkasti oikeasta kohdasta. Myös ripeästi kasvavat rikkaruohot poistetaan käsin.

> ”Se mikä määrässä hävitään, voitetaan kymmenkertaisesti laadussa.”

Parsanviljelyn aloittaminen vaatii malttia. Parsajuurakoiden istuttamista seuraavana vuonna parsasta ei vielä oteta satoa. Seuraavana vuonna voidaan poimia noin 30 prosenttia, ja vasta kolmantena vuonna monivuotisesta parsasta saa täyden sadon.

”Jos parsa viihtyy kasvupaikassaan hyvin, yksi kasvi voi olla tuottoisa 20 vuotta”, Alijosiute sanoo.

Kun viimeinen poiminta juhannuksen alla on tehty, penkit lannoitetaan. Sen jälkeen parsa saa rehottaa, kunnes puskat kellastuvat. Silloin ravinteet ovat siirtyneet juurakkoon ja maanpäällisen kasvuston voi murskata. Rikkaruohot poistetaan mekaanisesti ilman torjunta-aineita, ja jäljelle jää tyhjä parsapenkki.

Parsaa voi poimia juhannukseen saakka

Järvenkylän tilalla töitä tehdään käytännössä vuoden ympäri, loppiaisesta jouluaattoon. Hiihtolomilla Alijosiuten ja Suomisen perheellä on ollut tapana matkustaa lämpimään lataamaan akkuja. Perheeseen kuuluvat vanhempien lisäksi 16- ja 12-vuotiaat lapset. Jarin aikuinen poika __Sauli Suominen__ toimii tilalla tuotantovastaavana.

Tilalla kehitetään jatkuvasti uutta. Jari Suominen kertoo saavansa keksinnöistä virtaa. 

”Koska naapurit kuitenkin ryhtyvät samaan, on tehtävä aina jotain uutta. Tänä vuonna valmistuu esimerkiksi uusi menetelmä, jolla voi torjua tuholaisia ilman torjunta-aineita ja jäämiä”, hän valottaa otsonivesiprojektia, jota tilalla kehitetään yhdessä Turun yliopiston bioteknologisen laitoksen kanssa.

> Suominen nostaisi parsan, perunat ja mansikat sekä puhtaan veden suomalaisiksi gurmeetuotteiksi.

Keksintöjen lisäksi Suominen innostuu myös suomalaisen ruoan laadusta. Hän puhuu mielellään viennin kehittämisen puolesta.

”Suomalainen ruoka on maailman parasta, mutta sitä ei osata myydä ulkomailla. Esimerkiksi marjoja pitäisi viedä Eurooppaan rekkakaupalla – pienet tuottajat yhdessä. Meidän pitäisi ottaa mallia Euroopasta, jossa tuottajat tekevät yhteistyötä osuuskuntien kautta.”

Suominen nostaisi parsan, perunat ja mansikat sekä puhtaan veden suomalaisiksi gurmeetuotteiksi, jotka voisivat hyvin organisoiduilla vientitoimilla olla eurooppalaisissa Michelin-ravintoloissa alle kymmenessä tunnissa nostosta. Menekkiä hidastaa eurooppalaisia kilpailijoita korkeampi hinta.

”Kustannustaso Suomessa on korkea. Maa maksaa saman kuin Saksassa, mutta konehuollot, katsastukset, varaosat ja byrokratia ovat kalliimpia.”


Innostus kumpuaa uusista ideoista

Kun Alijosiute ja Suominen kutsuvat kotiinsa ruokavieraita, aterian aloittaa yleensä parsakeitto. Ingrida Alijosiute lisää sosekeittoon valkoviiniä ja kermaa tai pyöristää makua sulatejuustolla.

Kerta toisensa jälkeen pariskunta on saanut todeta, kuinka ruokavieraat hiljentyvät ensimmäisen lusikallisen jälkeen nauttimaan.

Alkukesän tuoreet parsat perhe nauttii mieluiten voissa paistettuina tai pekoniin käärittyinä, mutta parsakeittosesonki jatkuu varsinaisen parsasesongin jälkeenkin, koska parsaa voi pakastaa.

”Sellaisenaan, vaikka nipuittain”, Alijosiute kertoo.

Parsa säilyy pitkään jääkaapissakin, mutta viikkotolkulla tuoretta parsaa ei kannata siellä säilyttää. Kotimainen parsa kestää hyvänä muutaman päivän.

”Nipun ympärille kannattaa kääriä kostea paperi ja laittaa parsat jääkaapin alaosaan. Paras säilytyslämpötila parsalle on neljä astetta.”

Vastaostetusta nipusta kannattaa kuitenkin napata yksi heti syötäväksi. Raakana rouskutellun kotimaisen parsan maku on niin hieno, että se kannattaa kokea.

Pakastettua parsaa talven varalle

# Järvenkylän tila

- Sauvossa sijaitsevalla Järvenkylän tilalla on viljelty mansikkaa vuodesta 1980 saakka. Nykyään tilalla viljellään myös parsaa, hernettä sekä vadelmaa.

- Järvenkylän tila aloitti ensimmäisenä maatilana marjojen ja satokausikasvisten myynnin isojen markettien eteen perustetuissa myyntipisteissä. S-ryhmä on ollut alusta asti Järvenkylän yhteistyökumppani.

- Tilan historia ulottuu 1700-luvulle. Vuosien varrella tilalla on muun muassa poltettu kalkkia, jota vietiin omalla kauppalaivalla aina Kapkaupunkiin saakka.

Pakkasmarjat

Raikkaita marjoja ympäri vuoden – savolaisviljelijät keksivät loistavan yritysidean 40 vuotta sitten

Agrologiksi opiskellut Waltteri Soirio otti päävastuun tilasta vuosi sitten, vain 24-vuotiaana. Tilan perustivat 1960-luvulla hänen isovanhempansa __Heikki__ ja __Aili Balk__. Viljelyä jatkoi tytär __Merja__ puolisonsa __Vesa Soirion__ kanssa. Vanhemmat omistavat edelleen osan tilasta ja tekevät siellä pitkää työpäivää. Kolmannen polven mansikanviljelijä kuvailee kasvaneensa ammattiinsa.

”Pienestä asti olin kesät töissä kotitilalla. Vanhemmat antoivat minulle lisää vastuuta pikkuhiljaa. Jo 15-vuotiaana olin vastuussa tilan pakkaamosta.”

Onnistumisen tunne työssä lähtee käsillä tekemisestä, siitä, että pellot tuottavat. Mutta vaikka tekisi kaiken oikein, luonto sanoo viljelyssä viimeisen sanan.

”Tänä kesänä pouta syö mansikkakiloja. Marjat jäävät pienemmiksi, eikä niitä yksinkertaisesti ennätetä keräämään samaa tahtia kuin ne kypsyvät”, Waltteri Soirio kuvaili olosuhteita viime heinäkuussa.

Suonenjoen pelloilla mansikkarivit jatkuvat silmän kantamattomiin, alhaalla kimmeltää Iisvesi. Paikalliset ovat tottuneet maisemaan, mutta satunnaisen kulkijan näkymä saa painamaan jarrua.

Avomaan mansikalle paikka on täydellinen, sillä rinne sulaa ja lämpiää aikaisin keväällä. Lisää lämpöä tehdään harsoilla, jotka laitetaan paikoilleen syksyllä. Kastelua ei tarvita, sillä pellon alla oleva kallio hohkaa kosteutta.

”Pääsemme poimimaan mansikkaa parhaimmillaan samaan aikaan kuin Etelä-Suomen pelloilla."


Nuorena tilan ohjaksiin

Soirion tilan sadosta noin neljännes myydään viljelijöiden omistamalle Pakkasmarjalle. Pakastettavat mansikat kerätään kannattomina ja kuljetetaan eteenpäin reiällisissä muovikoreissa. Pakkasmarjan vastaanotossa marjat tarkastetaan ja viedään saman tien jäädytettäviksi.

Pellon ja pakastamon välinen lämpötilaero voi olla yli 70 astetta, sillä marjat jäädytetään 40 pakkasasteessa. Pikapakastuksen ansiosta marjojen solurakenne kestää paremmin sulatusta, eivätkä ne lössähdä kuten kotipakastuksessa.

Ennen kuin sadosta on tietoakaan, sovitaan, montako kiloa marjaa viljelijät toimittavat kesän aikana Pakkasmarjalle.

”Sen ansiosta jo keväällä on sovittu osasta myyntiä. Sopimusviljelyllä pystytään tasaamaan sadon huippuja. Sitä vartenhan viljelijät yrityksen aikanaan perustivatkin. Ukkini on yksi Pakkasmarjan perustajista”, Soirio kertoo.

Suonenjoen seudun marjanviljelykeskittymä on Suomessa omaa luokkaansa. Tilakoot ovat keskimäärin pienempiä kuin Etelä-Suomessa, mutta viljelijöitä on paljon. Seudun varhain keväällä lämpiävät rinnepellot soveltuvat hyvin marjanviljelyyn.

Pakkasmarjan perustaneiden viljelijöiden ajatuksena oli, että taitavasti pakastettuna mansikkaa ja muuta marjaa riittää syötäväksi läpi vuoden. Idea oli kestävä, sillä yritys täyttää tänä vuonna 40 vuotta.

Tuotannossa juhlavuoden kruunaa laajennus, jossa marjojen vastaanotto, pakastus ja pakkaamo saadaan saman katon alle. Jatkojalosteiden tuotantolinjat uusitaan, ja varastolle saadaan lisää tilaa.

"Jatkossa Suonenjoen mansikoilla lämmitetään paikallisia taloja, kun jäähdyttämisestä kertyvä hukkalämpö ohjataan kaukolämpöverkkoon", toimitusjohtaja __Matti Leinonen__ kertoo.

Pakkasmarja käsittelee vuodessa viisi miljoonaa kiloa marjaa, josta pakastetaan nelisen miljoonaa kiloa. Päätuote on edelleen mansikka. Puutarhamarjoista pakastetaan lisäksi vadelmaa, herukoita ja tyrniä, luonnonmarjoista mustikkaa ja puolukkaa.

Viljelijät ovat uusien makujen edelläkävijöitä. Leinosen mukaan kuluttajat oppivat uusiin makuihin hitaammin.

”Esimerkiksi viherherukka ei herkullisuudestaan huolimatta ole vielä löytänyt kuluttajien lautasille. Raparperin viljelyala on kasvussa, ja siltäkin odotamme paljon”, Leinonen ennakoi.

Yli kymmenen vuotta Pakkasmarjan ruorissa ollut Leinonen siirtyi uusiin tehtäviin helmikuun lopussa.

Viljelijöiden loistoidea

Suonenjoella kokeillaan myös marjanviljelyn uudempia tapoja. Suvi-Niityn Marjamaat -tilalla viljellään tunneleissa vadelmaa ja uutuutena tummanliilaa boysenmarjaa. Viime satokaudella tila toimitti Pakkasmarjalle 50000 vadelmarasiaa.

Toisen polven marjanviljelijä, hortonomi Jarmo Röppänen rakensi ensimmäisen vadelmatunnelinsa Suonenjoen Lyytilänmäelle vuonna 2008. Hän haki oppia tunneleihin Hollannista.

Nykyään säiltä suojassa kasvaa kuusi hehtaaria vadelmaa ja vajaa hehtaari mansikkaa. Yritys työllistää myös Röppäsen puolison Annelin sekä pojat Tomin ja Teemun.

Heinäkuussa Suvi-Niityn tilalla poimittiin vadelman pääsatokauden lajiketta Glen amblea. Alina Tliamova on tullut töihin seitsemältä. Tieto poimittavista lohkoista on kilahtanut hänen kännykkäänsä työnjohtajalta edellisenä iltana.

Tliamova poimii vadelmat suoraan rasioihin ja laittaa ne työntökärryssä olevaan pahvilaatikkoon. Rasiat punnitaan ja jäädytetään samassa laatikossa, sillä vadelma on puutarhamarjoista herkkähipiäisin.

Mansikkapellot ovat Tliamovalle tuttuja, mutta tunneli on uusi kokemus.

”Tämä on niin paljon helpompaa”, hän toteaa ja osoittaa selkäänsä.

Kun kypsät marjat on kerätty, Tliamova vie poimimansa marjat punnitukseen. Tyhjät kärryt kolisevat rytmikkäästi, kun poimijat siirtyvät joukolla uuteen tunneliin.

Boysenmarjaa tunnelista

Suvi-Niityn kevät alkaa tunneleiden valmistelulla ja istutuksilla huhti-toukokuussa. Kevättyöt ovat Jarmo Röppäselle erityisen mieluisia.

”Tilan herääminen keväällä tuo odottavan, onnellisen tunteen. Saan seurata kasvuun lähtöä, sadon kehittymistä ja tilalle palaavien kausityöntekijöiden jälleennäkemisen riemua”, hän kuvailee.

Vadelmantaimet istutetaan kookosrouheeseen. Turpeeseen verrattuna kookos tiivistyy vähemmän, jolloin juurille jää ilmaa. Röppänen nostaa vadelman ruukustaan ja näyttää vahvoja, valkeita juuria.

”Hyvinvoiva juuristo on kasvin tärkein osa. Olemme kokeilleet kasvualustana myös rahkasammalta, mutta sillä ei päästy yhtä hyvään tulokseen.”

> ”Tilan herääminen keväällä tuo onnellisen tunteen.”

Säätelemällä tunneleiden lämpötilaa ja valoa erilaisilla muoveilla voidaan vaikuttaa marjojen kasvuun ja kypsymiseen.

”Viimeiset vadelmat kerätään syyskuussa. Sitten Suomesta loppuu valo.”

Tunneleissa tuulet eivät riepottele kasvustoja ja kosteudesta johtuvat hometaudit saadaan minimoitua. Käytössä on biologinen torjunta: petokirvat popsivat vihannespunkit ja kirvavainokaiset kirvat. Läheisestä lammesta pumpattavaa kasteluvettä kuluu noin 450 000 litraa vuodessa.

Syksyllä kasvustot raivataan ja kompostoidaan. Kun tunneleiden muovit lasketaan talveksi alas, viljelmästä jäljelle jäävät vain luurangot, teräksiset tukirakenteet. 

Vaikka tunneliviljely on perinteistä kalliimpaa, ero sadossa palkitsee.

”Avomaalla 4000–5000 kilon hehtaarisato vadelmassa on hyvä. Tunnelissa kasvaa jopa viisinkertainen sato avomaahan verrattuna.”

 Sato palkitsee tunnelissa

Kun siirrytään pellolta Pakkasmarjalle, lämpötila muuttuu huimasti. Pakkaamolla on kiskottava toppavaatteet ylle, sillä sisälämpötila on noin kymmenen astetta. Marjoja, tällä kertaa mustikkoita, näkyy kuljettimissa ja värikkäiden marjapakkausten kyljissä.

Marjankeruu työllistää paljon ihmisiä viljelmillä ja metsissä. Pakkaamolla luotetaan vähäväkiseen automaatioon. Vain muutamia vaiheita tehdään käsin, muun hoitavat linjastot.

Mustikan pussittaminen aloitetaan kippaamalla jäiset marjat 500 kilon pahvikontista isoon terässuppiloon. Tuotantotyöntekijä __Aino Saastamoinen__ sekoittaa marjoja hetken. Kuljetin käynnistetään, ja pakkaaminen alkaa.

Marjoja ja erilaisia marjasekoituksia pussitetaan ruokakauppoihin ja isommissa erissä ammattikeittiöille läpi vuoden. 


Pakkaamossa luotetaan koneisiin

Jotta Pakkasmarjan marjat olisivat parhaimmillaan myös kotikeittiössä, kannattaa niiden säilytykseen ja käyttöön kiinnittää huomiota. Pakastemarjapussia ei ole viisasta laittaa ostoskassin alimmaiseksi eikä ainakaan kuuman grillituotteen viereen.

”Kylmätuotteiden kaverina pakastemarjapussi toimii näppärästi kylmäkallena”, Pakkasmarjan laatuasiantuntija Sari Torpström neuvoo.

Herkullisimmillaan pakastemarjat kestävät kotona, jos niitä ottaa sulamaan vain kerralla syötävän määrän. Marjat säilyvät sulaneina jääkaapissa 2–3 vuorokautta, mutta ovat parhaimmillaan hieman kohmeisina.

”Jääkaapissa marjat säilyvät parhaiten kannellisessa rasiassa. Silloin marjat eivät kuivu, eikä niihin tartu muita hajuja tai makuja.”

Marjoissa herkullisuus kohtaa terveysvaikutukset, mitä Pakkasmarjan väki mielellään nostaisi esille nykyistä enemmän. 

”Monessa maassa voidaan markkinoinnissa kertoa, että mustikka lisää silmien hyvinvointia. Meillä ei. Suomessa on tosi tiukka lainsäädäntö.”


Parhaimmillaan kohmeisena

## Pakkasmarja Oy

* Suonenjoella toimiva Pakkasmarja toimittaa pakastettuja ja tuoreita marjoja vähittäiskauppoihin ja ammattikeittiöille.

* Noin 60 viljelijän omistama yritys, jonka liikevaihto on 24,5 miljoonaa euroa.

* Yrityksellä on noin 300 sopimusviljelijää. Työntekijöitä on noin 30, satokaudella noin 50.

* 75 prosenttia käsiteltävistä marjoista tulee 150 kilometrin säteeltä.

* Päätuote on mansikka. Pakastettavista marjoista sitä on kolmannes. Lisäksi pakastetaan vadelmaa, herukoita, tyrniä, mustikkaa ja puolukkaa. 


Fallero

Fallero valloitti suomalaiset – hetkittäin kaupoissa myytiin jopa eioota, kun suosio yllätti

Hyvästä reseptistä kaikki kuitenkin alkoi. 

Kun korona sulki väliaikaisesti Pohjolan kaksi kasvisravintolaa Turussa, hän ryhtyi miettimään yhtiökumppaninsa __Katariina Vesterisen__ kanssa, mikä avuksi.

”Pohdittiin, mitä voitaisiin tehdä, kun ravintolat ovat kiinni, mutta vuokrakulut juoksevat”, Pohjola muistelee.

Naiset olivat jo aikaisemmin miettineet tuotteiden valmistamista kaupoissa myytäviksi. Nyt idea alkoi jalostua teoiksi. Tuotteeksi valikoitui falafel.

”Sen perässä ihmiset tulevat Kuori-ravintolaamme lounaalle”, Pohjola kertoo.

Pohjola ja Vesterinen alkoivat toimittaa läheisiin kauppoihin ravintolakeittiössä valmistettuja falafel-annoksia. Niistä tuli pian niin suosittuja, että Pohjola muistaa jonkun kauppiaan jopa suuttuneen, kun he eivät pystyneet tekemään niitä enää enempää.

”Siitä syntyi ajatus, että näillä voisi olla laajempaakin menekkiä”, hän muistelee.

Suosikkilounasta lähikauppoihin

Falafel on kotoisin Lähi-idästä. Perinteisesti se tehdään kikherneestä, sipulista, yrteistä ja idän mausteista. Jauhetusta massasta pyöritellään kakkunen, joka friteerataan öljyssä. Pohjola ja Vesterinen heräsivät pohtimaan raaka-aineiden alkuperää. Kikherneet tulevat Turkista.

”Keksimme, että sille voisi löytyä kotimainen vaihtoehto. Meillä on Suomessa vanha, hieno raaka-aine: härkäpapu. Se on proteiinipitoinen kasvi, jolla on pieni hiilijalanjälki”, Pohjola kertoo.

Ensimmäiset kokeilut härkäpavuista tehdyistä falafeleista olivat melkoisen kuivakoita. Kun massaan lisättiin kotimaisia vihanneksia, saatiin aikaan tarvittava mehevyys. Kokonaisuus trimmattiin huippuunsa ammattitaitoisella maustamisella.

> ”Keksimme, että kikherneelle voisi löytyä kotimainen vaihtoehto.”

”Meiltä on kysytty, eivätkö kasvisten omat maut riitä. Minun mielestäni kasvisruoassa saa kuitenkin olla makua. Maustaminen on meidän juttumme”, Pohjola sanoo.

”Mausteet tuovat falafeleihin elävyyttä ja pientä särmää. Emme halua tehdä mitään tylsästi”, Vesterinen komppaa.

Falleroksi falafel muuttui kuluttajatutkimuksen jälkeen. Palautteen perusteella asiakkaat kokivat 30 grammaa painavat falafelit liian suuriksi ja toivoivat puolet pienempiä tuotteita. Niin syntyi tutun oloinen pallero, Fallero.

”Kaikki suomalaiset eivät ehkä tiedä, mikä on falafel, mutta pyörykän tuntevat kaikki”, Pohjola sanoo.

Juuret Lähi-idässä, raaka-aine Suomesta

Kasvispyöryköiden suosio sai Pohjolan ja Vesterisen miettimään tuotannon kasvattamista. Ensin mielessä oli oma tuotantolaitos, mutta sitten sopimusvalmistajaksi löytyi Kannuksessa toimiva ruokatalo Pouttu.

Tehtaan operatiivinen johtaja __Pirkko Rahkonen__ kertoo, että Falleroita tehtiin ensin ruokatalon uudella ja tehokkaalla laitteistolla. Pyörykät eivät kuitenkaan tahtoneet pysyä kasassa. Jotta laitteisto olisi toiminut, Falleroiden reseptiä olisi pitänyt muuttaa. Reseptiin ei kuitenkaan tarvinnut kajota, kun Poutun vanhempi laitteisto osoittautui toimivaksi kasvispyöryköiden valmistukseen.

S-ryhmässä arvioitiin ennakkoon Falleroiden kysyntää ja tuotteen menekkiin uskottiin. Kolme viikkoa ennen elokuun alun lanseerausta huikea menekkiarvio melkein pelästytti tekijät. Kolme ensimmäistä kuukautta Falleroita valmistettiinkin Poutulla kaksi kertaa enemmän kuin oli alun perin arvioitu. Enimmillään niitä tehtiin yli satatuhatta pussillista viikossa. Silti ne loppuivat joistakin kaupoista kesken. 

Kannuksessa Fallerot aiheuttivat säpinää.

”Keskitimme voimia ja priorisoimme. Falleroita tehtiin kahdessa vuorossa, ja muita tuotteita yritettiin sovitella sinne väliin”, Rahkonen kertoo.

”Tämä on ollut yksittäisten tuotteiden lanseeraukseksi poikkeuksellisen suuri hanke. Vaikka tuotteet ovat hyviä ja tuoteryhmä voimakkaassa kasvussa, en olisi osannut ennustaa ensimmäisten viikkojen menekkiä”, Rahkonen myöntää.

Hänen mielestään kasvisruoka sopii hyvin myös perinteikkään lihatalon tuotantoon. Poutulla nähdään, että Fallerot ja kasvisruoka ylipäätään ovat tulleet jäädäkseen.

”Koneet eivät kysy, mitä niihin laitetaan. On vain tekijöiden ja kehittäjien ajatuksista kiinni, mitä niillä valmistetaan”, hän sanoo.

Falleroita tehdään kahta eri makua: paahdettua punajuurta ja herne-lehtikaalia. Paahdettu punajuuri on hitusen suositumpi.

Kysyntä yllätti valmistajan

Pieneen Falleroon on ladattu suuria arvoja.

”Ekologisuus, kotimaisuus ja pienempi hiilijalanjälki”, Pohjola luettelee.

Falleron vihannekset ovat kotimaisia. Härkäpavut viljellään uudistavalla viljelymenetelmällä, joka parantaa maan multavuutta ja edistää luonnon monimuotoisuutta. Menetelmän ansiosta ravinteita liukenee vesistöihin normaalia vähemmän ja pelto sitoo paremmin hiiltä.

> ”Tuotteiden avulla voi vaikuttaa siihen, mitä perheissä syödään.”

”Monet härkäpavun viljelijöistä ovat pientuottajia. Olemme sitoutuneet maksamaan heille parempaa hintaa, jotta härkäpapua ei tarvitse viljellä tappiolla. Tämä on meidän oma reilu kauppamme, jossa kaikki voittavat”, Pohjola sanoo.

Vesterinen sanoo, että he ovat pyrkineet tekemään kaiken pakkausta myöten niin, että vastuullisuus kestää tarkastelun. Uusiakin ideoita Falleroiden ympärille on muhimassa. Pohjola sanoo, että Suomalainen menestysresepti -kilpailusta alkanut tie elintarviketeollisuuden tuotekehittäjänä on vasta alussa.

”On ollut mahtavaa huomata, miten tuotteiden avulla voi vaikuttaa siihen, mitä perheissä syödään. Jos saan jonkun valitsemaan kasvisvaihtoehdon, se on itselleni suurin voitto.”

# __Suomalainen menestysresepti -kilpailun seuraava haku alkaa tammikuussa 2022!__

Tinkimättömiä ympäristöarvoja

## Voimat Falleroiden takana

* Marjaana Pohjola on turkulainen keittiömestari, ravintoloitsija ja yrittäjä. Hän pyörittää Turussa kasvisravintola Roots Kitcheniä sekä yhdessä yhtiökumppaninsa Katariina Vesterisen kanssa Kuori-kasvisravintolaa ja tuotekehitysyhtiö Mums Oy:tä. Molemmat naiset olivat mukana Falleroiden kehityksessä.

* Falleroiden sopimusvalmistaja on ruokatalo Pouttu Oy, joka työllistää noin 180 työntekijää. Yhtiön tehdas sijaitsee Kannuksessa.

* Fallerot löysivät tiensä suomalaisten ruokapöytiin Suomalainen menestysresepti 2021 -kilpailun voiton kautta. Ruokainnovaatiokilpailu on S-ryhmän järjestämä, ja se käydään televisioyleisön edessä. Myös aiempien vuosien voittajat Rostis ja Boltsi ovat olleet hittituotteita. 

* Uuden menestysreseptin haku on käynnissä. [Hae mukaan täältä!](https://survey.alchemer.eu/s3/90417127/smr23)


Yhden Husky-pipon valmistamiseen kuluu noin sata grammaa merinolankaa. 

Husky-pipot kuvituskuva netti

Ei grammaakaan lankaa hukkaan – Kemissä tehdään vastuullisia pipoja

Kasarilla Suomessa harrastettiin slalomia värikkäät, suuritupsuiset pipot päissä. Husky Sheep Dog -pipon tupsu oli niin painava, ettei päähine aina pysynyt edes päässä. Husky-pipo – värikäs kirjoneulepipo – oli ikoninen käsite, jonka jokainen pujottelija tunsi. 

Husky siirtyi nykyisille omistajilleen kymmenisen vuotta myöhemmin. Vuosituhannen vaihteessa laskettelukypärien käyttö alkoi yleistyä ja rinteessä käytettäviltä pipoilta vaaditut ominaisuudet muuttuivat täysin. Tupsut eivät mahtuneet enää menoon mukaan.

# 100 grammaa merinolankaa

Nykyään yhden Husky-pipon valmistamiseen kuluu noin sata grammaa merinolankaa, joka on yrityksen pääasiallisesti käyttämä materiaali. Nykypipojen mahdolliset tupsut ovat historiaansa verrattuna hillittyjä, ja lankaa tupsuun kuluu keskimäärin 15 grammaa.

> ”Emme uusi värikarttoja sesongeittain.”

Husky-pipoihin käytetään ainoastaan mulesing-vapaata villalankaa. Se tarkoittaa, että Kemissä käytettävä villa saadaan lampaista, joita ei ole kirurgisesti käsitelty loiseläimiä vastaan. 

# 0 metriä lankaa roskiin

”Lankaa meiltä ei yli jää”, toteaa toimitusjohtaja __Marjo Kuparinen__ itsestäänselvyytenä. 

”Emme uusi värikarttoja sesongeittain, vaan käytämme langat aina loppuun.” 

Jos jotain väriä uhkaa jäädä varastoon, se käytetään seuraavissa mallistoissa tehostevärinä. ”Ei-kaupalliset värit päätyvät kukaksi sinne tai raidaksi tänne”, Kuparinen naurahtaa.

80-luvulla suuria tupsuja, villejä värejä

Vaikka mielikuva Husky-pipoista hehkuu neonvärisenä, suomalaiset panevat päähänsä erityisesti mustia, harmaita ja tummansinisiä pipoja. Tummansinisellä on yllättävä piirre: sen kysyntä on poikkeuksellisen kovaa itäisessä Suomessa, erityisesti Kainuussa. 

Maanläheiset sävyt tekevät nousua. Kysyntää alkaa jo olla armeijanvihreälle ja sinapinkeltaisellekin. 

# 25 kilon lankaeriä italiasta

Lanka saapuu Meri-Lapissa sijaitsevalle tehtaalle Italiasta, jossa se on värjätty. Kukin väri tulee 25 kilon erässä.

”Suomessa ei valitettavasti ole enää kehräämöitä, joista saisimme tarvitsemamme materiaalin”, kertoo Marjo Kuparinen.

Kotimaisuutta ja erityisesti kemiläisyyttä vahvistetaan sillä, että hankinnat tehdään niin läheltä kuin mahdollista. Esimerkiksi mainostoimisto ja painotalo ovat kemiläisiä.

3 suosituinta väriä

# Husky Oy

- Nykyset omistajat __Matti Helske__ ja __Teppo Toivanen__ hankkivat Husky-tuotemerkin itselleen 1990-luvun alussa. Nykymuotoinen yritystoiminta käynnistyi vuonna 1992.
- Yritys toimii Kemissä, Meri-Lapissa.
- Työllistää 6–8 työntekijää sesongin mukaan.
- Valmistaa ja kehittää päähineitä ja asusteita mulesing-vapaasta merinovillasta.

Lue lisää tarinoita tuotteiden takaa

Vihreät kuulat

Kuka nuolee karkin puolikkaat yhteen ja montako kiloa painaa isoin kuula? Paljastimme Vihreän kuulan salaisuudet

Marmeladikuulien tekeminen on suurista tuotantomääristä huolimatta artesaanihommaa verrattuna monien muiden makeisten valmistamiseen Lappeenrannan tehtaalla. Tuotannon kommervenkit ovat vuosikymmenten kuluessa hioutuneet yhä sujuvammiksi, mutta tekemisen henki on yhä sama kuin vuonna 1929, jolloin Vihreiden kuulien valmistaminen alkoi Helsingin Tehtaankadulla.

”Työntekijöiden omistautuneisuuden näkee tuotantolinjalla”, sanoo tehtaanjohtaja __Petri Pitkänen.__

Sen huomaa. Marmeladikeittiön sokerinhuuruisessa lämmössä jutellaan ”karkista, jolla on sielu”.

Sielukas makeinen syntyy kuninkaallisista lähtökohdista. Marmeladien tarina yltää kauas viime vuosisadan alkuun, jolloin itse __Karl Fazer__ oli jo tuonut makeisten reseptit ja tekijät Pietarista. Ensimmäiset värikkäät hedelmämarmeladit valmistettiin juhlistamaan Englannin kuningas __Edward VII__:n kruunajaisia vuonna 1902. Samaa kuninkaallista sukujuurta ovat sekä Finlandia-marmeladit että Vihreät kuulat. Britannian hallitsijan kruunu komeilee makeisrasian kannessa edelleen.

Nuori Suomen tasavalta rakastui ylellisiin sokerisiin kruununjalokiviin. Pula-ajankin kokenut kansa halusi juhlapyhinä parasta pöytään, ja marmeladikuulista kehkeytyi etenkin joulun ajan herkku ja suosittu joululahja. Samalla kun sokeri suli kielelle, mieleen painuivat tunteikkaat hetket suvun kesken. Sama toistui sukupolvesta toiseen, ja myös tehtaanjohtaja on sen kokenut.

> ”Kuulista kehkeytyi etenkin joulun ajan herkku.” 

”Meidänkin mummolassa oli aina Vihreitä kuulia ja Pihlajaa”, Petri Pitkänen muistelee.

Juhlamakeisen kuninkaallinen historia

”Ei tällaisia laitteita kaupasta saa”, toteaa Matti Väkeväinen marmeladien valulinjan äärellä. Kuulien valmistamiseen tarvittava laitteisto on ainutlaatuinen.

90-asteiseksi jäähtynyt vihreä massa vyöryy valukartion kautta valukoneeseen. Kone annostelee massaa muottilaudoille, jotka ovat täynnä puolipallon muotoisia koloja. Muottilaudat matkaavat linjastolla noin 30 metrin matkan, ja sinä aikana propellit linjaston alla jäähdyttävät makeisten aihiot juuri sopivan lämpimiksi ja tahmeiksi, jotta ne voidaan yhdistää kokonaisiksi kuuliksi. Vihreiden puolipallojen virta näyttää loppumattomalta.

”Tämä on meditatiivinen näky”, sanoo Fazerin viestintäjohtaja __Liisa Eerola__, joka on tullut seuraksi kierrokselle.

Tässä vaiheessa mieleen muistuu se seikka, että Vihreän kuulan kansa on jakautunut kahteen koulukuntaan. On niitä, jotka haukkaavat pallonsa kokonaisena, ja on niitä, jotka irrottavat puolikkaat toisistaan ja herkuttelevat ne erikseen.

Kun pallonpuolikkaat liukuvat kohti yhdistymistä, on sopiva hetki muistella myös kaikkia niitä urbaanilegendoja, joissa esiintyy myyttinen Vihreän kuulan yhdistäjä. Kansan kuvitelmissa tämä fiktiivinen ammattilainen nuolaisee kuulanpuolikkaita ennen kuin liimaa ne yhteen.

”Voi olla, että kahdeksan tunnin työpäivän jälkeen hän olisi aika uupunut”, Matti Väkeväinen vitsailee.

Todellisuudessa muottilaudat liukuvat sulavasti kohti yhdistäjälaitetta, joka painaa kaksi lautaa lempeästi mutta lujasti vastakkain. Tämä laite on ollut käytössä vasta neljä vuotta. Siihen asti muottilaudat yhdistettiin toisiinsa käsin. Se oli raskasta fyysistä työtä.

Marmeladimassan on oltava noin 50-asteista, jotta puolikkaat hitsautuisivat kauniisti yhteen. Sen jälkeen kuulamuotit liukuvat kohti irrottelijaa, jonka mekaaniset kynnet tökkäävät pallerot vapauteen. Linjastolle tömähtelee kiiltävän vihreitä kuulia, ja seuraavaksi ne pääsevät pyörähtämään sokerointirummussa. Tuotantotyöntekijä __Pinja Hinkkanen__ nappaa sokeroituneet kuulat linjalta laatikoihin. Makeiset pinotaan ilmavissa laatikoissa tekeytymään päiväksi tai pariksi.

Matti Väkeväinen poimii tuoreen, lämpimän kuulan ja puristelee sitä sormissaan.

”Tässä vaiheessa rakenne on vielä pehmeä”, hän näyttää.

Kuulat saavuttavat lopullisen rakenteensa varastoinnin aikana. Ne rasioidaan vasta sopivan kiinteinä ja huoneenlämpöisinä, jotta sokeripinta ei sulaisi.

Vihreän kuulan urbaanilegendat

Ikoniselle makeiselle on vuosien saatossa muodostunut asema, joka yllyttää leikittelyyn. Sen muoto ja rakenne lietsovat mielikuvitusta ja houkuttavat kokeiluihin. Fazerilla seuraillaan ”riemumielin”, mitä kaikkea kuulafanit kulloinkin keksivät: milloin marmeladeja on keksitty laittaa joulutortun täytteeksi, milloin niistä on muotoiltu sinihomejuustotäytteisiä cocktailpaloja tai väkerretty syötäviä nimikorttitelineitä. Fazerillakin on kehitelty variaatioita, kuten Vihreä kuula -täytteiset Jaffa-keksit, joiden lanseeraamisesta syntyi muutama vuosi sitten suoranainen härdelli. Vantaan Fazerilassa kiemurtelivat pitkät jonot.

”Lisääkin hyviä ideoita olisi takataskussa, jos vain vuodessa olisi enemmän päiviä”, sanoo tuotekehittäjä __Minna Tuomikoski__.

Tuotekehitystiimiltä oli lähtöisin sekin villi tempaus, kun kuulien ystäväksi tiedetylle muusikko __Anssi Kelalle__ lähetettiin yllätykseksi kolme kiloa painava Vihreä kuula. 

Klassikkokarkki lietsoo leikittelyynkin

Klassikkomakeiset kuuluvat asioihin, joiden suosiota pandemia-aika on vain kasvattanut.

”Epävarmoissa tilanteissa kuluttaja luottaa tuttuun ja turvalliseen”, Petri Pitkänen sanoo.

”Tuotannossa lyödään ennätyksiä jälleen kerran.”

Niinpä vihreiden kruununjalokivien rasiointi käy jälleen kiivaana. Sesonkityöntekijä __Miko Räsänen__ poimii kuulia linjalta ja asettelee niitä alustoille. Pakkauskone pukkaa täytetyt alustat pahvirasian sisään ja liimaa ne kiinni. Räsäsen silmien editse soljuu vihreiden pallojen virta koko työvuoron ajan. Siitä huolimatta hän ei myönnä saaneensa kruununjalokivistä yliannostusta. 

Hän lausuu samat sanat kuin muutkin tuotannon ihmiset: ”Kyllä näitä aina jouluna muutama menee.”


Kruununjalokivien suosio ei laannu

## Fazer-konserni

* Ruokatuotteita ja -palveluja tuottava kansainvälinen yritys, jonka alaa ovat makeiset, leipomotuotteet, maidottomat tuotteet sekä kasvi- ja viljapohjaiset tuotteet.

* Yrityksen perusti Karl Fazer vuonna 1891 Helsingissä. Teollisen makeistuotannon uranuurtaja Suomessa.

* Liikevaihto 1,1 miljardia euroa, makeistoiminnan liikevaihto 400 miljoonaa euroa (2020).

* Toimintaa kahdeksassa maassa, vientiä noin 40 maahan.

* Työntekijöitä lähes 8500, josta makeisliiketoiminnassa 1900 henkilöä.

* Fazerin keksit ja suklaat valmistetaan Vantaan tehtaalla. Karamellit, lakritsit, sokerimakeiset ja ksylitolituotteet valmistetaan Lappeenrannan tehtaalla.


Kokeile joulun hittiohjetta!

Luonkos Finland: Luonkosin kosmetiikkatuotteissa käytetään esimerkiksi metsämikrobeista tehtyä uutetta, kauraa, ohraa ja savea.

YH Luonkos PUROLLA netti

”Yhdellä tuotteella pärjää pitkälle” – Naantalissa valmistetaan ihonhoitokakkuja zero waste -ajatuksella

Luonkos perustettiin syksyllä 2018 pitkän pohjatyön ja tuotekehityksen jälkeen. Kolme perustajaa – __Piritta Fors__, __Miia Leino__ ja __Jonna Vesterinen__ – lanseerasivat samalla kertaa Luonkosin ja sen kolme ensimmäistä puhdistuskakkua. Tuotekehityksestä vastaavat Miia ja Jonna, Piritta keskittyy toimitusjohtajan tehtäviin.

”Olemme aikoinaan työskennelleet Miian kanssa Turun Sokos Wiklundin kosmetiikkaosastolla. On mukavaa, että meidän tuotteitamme on nyt siellä myynnissä”, Jonna Vesterinen naurahtaa.


3 naista kolmen tuotteen voimalla

”Lanseerasimme ensimmäisenä maailmassa kuluttajille metsämikrobiuutetta sisältävää kosmetiikkaa”, naiset kertovat.

Metsäpohjaisten tuotteiden taustalla on yhteistyö tutkijavetoisen Uute Scientific -yrityksen kanssa. Patentoitu mikrobiuute on saanut Luonkosissa kutsumanimekseen metsäpöly. Metsäpölytuotteet sisältävät metsästä saatua aitoa uutetta, ei laboratoriossa viljeltyä. Tummassa jauheessa on tuhansia kotimaisen metsän mikrobeja.


1000+ mikrobia metsästä

”Olemme tekemässä kosmetiikan vallankumousta kakkujemme kanssa”, sanoo Luonkosin toimitusjohtaja Piritta Fors. 

Yritys valmistaa Naantalissa kakkumuotoon tiivistettyjä ihonhoitotuotteita.

”Esimerkiksi kasvoille tarkoitetussa puhdistuskakussa tausta-ajatuksena on, että yksi tuote riittää päivittäiseen puhdistusrutiiniin. Kakku puhdistaa, mutta myös kosteuttaa ja ravitsee ihoa”, kertoo tuotekehityksestä vastaava Miia Leino.

”Kun yhdellä tuotteella pärjää pitkälle, pääsee myös eroon ylimääräisistä muovipurkeista”, Fors täydentää.

1 kakku korvaa monta

”Vastuullisuus on yrityksemme ja tuotteidemme DNA:ssa”, Piritta Fors toteaa. Muovittomuus oli yrittäjille alusta lähtien itsestäänselvyys.

Öljypohjaisia tuotteita ei pakata totuttuun tapaan muovin sisään, vaan kartonkiin. Pakkaukset painetaan elintarvikevärein, eikä niitä koota perinteisesti liimaten. 


0-toleranssi muoville

*Naantalin luostarin lääke- ja yrttikirja* on Suomen vanhin kansankielinen lääkintää käsittelevä kirja. Se lienee koottu 1400-luvulla. Luonkosin tuotteet valmistuvat samassa kaupungissa kuin kunnianosoituksena birgittalaisluostarin yrttitarhojen tietomäärälle. 

”Luonkos on vahvasti naantalilainen yritys. Tuotteissamme käytetään suomalaisten lempiraaka-aineita: kauraa, ohraa, betaiinia, savea ja metsämikrobiuutetta”, Fors kertoo.


1400-luvulta lähtien perimätietoa

# Luonkos Finland 

- Perustettu marraskuussa 2018. Silloin lanseerattiin kolme ensimmäistä tuotetta.
- Toimii Naantalissa, jossa tehdastilaa sekä putiikki.
- Kymmenen työntekijää.
- Valmistaa innovatiivista, vedetöntä luonnonkosmetiikkaa muovittomiin pakkauksiin. Toimintaa ohjaa ns. zero waste -ajattelu.
- Tuotteilla on Avainlippu-tunnus, aidosti suomalaisen luonnonkosmetiikan Fi Natura -sertifikaatti sekä Design from Finland -yhteisömerkki.

Bahrije ja Muharrem Imeri

”Ihmisiä kiinnostaa yhä enemmän se, mitä heidän lemmikkinsä syövät”- Dagsmark Petfood valmistaa lähiruokaa koirille ja kissoille

Työ korkealuokkaisen kotimaisen lemmikkiruoan parissa sai alkunsa viisi vuotta sitten. Siihen riitti yksi kysymys.

Kesällä 2016 Laura Strömberg oli mökillään, kun puhelin soi. Soittaja oli hänen ystävänsä __Pekka Siivonen-Uotila__. He olivat tavanneet ensimmäisen kerran, kun Siivonen-Uotila oli koiransa kanssa Strömbergin pitämässä koirakoulussa.

Siivonen-Uotila on paitsi koiraihminen, myös ennakkoluuloton sarjayrittäjä ja -sijoittaja. Hän on ollut mukana useissa elintarvikeyrityksissä, kuten Perniön Lihassa ja Laitilan Wirvoitusjuomatehtaassa.

”Tiesin, että Pekalla oli näkemystä ja hän tarkkailee erityisesti elintarvikealan markkinoita huolellisesti. Puhelimessa hän ihmetteli, miksei koiranruokapusseissa kerrota, mistä tuote tulee. Silloinhan ei voi tietää, mitä koiralle syöttää”, Strömberg muistelee.

Strömberg on ollut mukana esimerkiksi koiratarvikkeiden maahantuonnissa ja koirakoulutusta tarjoavassa yrityksessä. Puhelu sai hänet miettimään niinkin arkista asiaa kuin lemmikkien ruokaa.

”Kysymys avasi silmäni, vaikka minullakin oli ollut koiria 25 vuotta. Olin ostanut tuttuja merkkejä miettimättä sen enempää, mistä ruoka oli peräisin.”

Asiat lähtivät etenemään nopeasti, ja viisihenkinen perustajaporukka löysi toisensa verkostojensa ja kaikkia yhdistävän lemmikkirakkauden kautta.

Yksi perustajista asui Pohjanmaalla, ja hänellä oli tiedossaan toimintaan sopivat tilat ja jopa tuotantovälineet.

Toiminta aloitettiin entisessä Estrellan perunalastutehtaassa Kristiinankaupungin kupeessa, Dagsmarkin kyässä, ja siitä uusi yritys sai nimensä.

”Mistä tiedän, mitä koiralleni syötän?”

”Me kaikki perustajajäsenet olemme yrittäjähenkisiä ihmisiä ja valmiita ottamaan riskin, mutta emme kohtuutonta. Lähdimme liikkeelle kotikutoisella käsityöpajameiningillä”, Strömberg naurahtaa.

”Ensimmäiset koirannappulat tehtiin vanhalla juustonaksukoneella. Se oli melkoinen nuhapumppu, ja nappulaa tuli todella hitaasti. Töitä tehtiin kolmessa vuorossa, mutta sekään ei riittänyt.”

Tästä huolimatta vain vuosi yrityksen perustamisen jälkeen, elokuussa 2017, ensimmäinen Dagsmark Petfoodin koiranruokapussi oli S-kauppojen hyllyllä.

> ”Ensimmäiset koirannappulat tehtiin vanhalla juustonaksukoneella.”

”Yleensä neuvottelut keskusliikkeiden kanssa ovat hitaita ja vaikeita, mutta S-ryhmässä ymmärrettiin heti tuotteen mahdollisuudet. Meille luvattiin, että valmiin tuotteen kanssa pääsisimme heti markkinoille.”

Strömbergin mukaan alkuun mahtui haasteita, vaikkakin positiivisia: miten vastata suureen kysyntään ja saada tuotanto toimimaan kunnolla? 

Rahaa yrityksen kassaan saatiin rahoituskierroksella. Se ei kuitenkaan riittänyt miljoonainvestointeihin, joten yksi tärkeä päätös oli koiranruokanappuloiden tuotannon ulkoistaminen.

Juustonaksukoneella Suomea valloittamaan

Pian yrityksen tuotantotilat alkoivat käydä ahtaiksi ja sijainti logistisesti turhan hankalaksi.

Vuosi sitten kesällä Dagsmark Petfood muutti Pohjanmaalta Varsinais-Suomeen, isompiin tiloihin Mellilään. Rakennus on aiemmin toiminut teurastamona.

Yritys aikoo edelleen jatkaa kasvu-uralla.

”Olemme päättäneet isoista investoinneista, ja tarvitsemme kasvutilaa.”

Alussa yritys valmisti vain koiranruokaa. Sen jälkeen mukaan ovat tulleet koirien puruluut, ja tämän vuoden maaliskuussa markkinoille tuli kuivaruoka kissoille.

Suurin investointi liittyy uuteen tuotantolinjaan, jonka takia Mellilässä riitti kiirettä koko kesän. Saksalaiset, hollantilaiset ja ranskalaiset asentajat ovat rakentaneet erillistä tuotantolinjaa kissan märkäruokaa varten. Tuotteiden on tarkoitus ehtiä kauppoihin vielä syys-lokakuun aikana.

Investoinnin taustalla on tarkkaan mietitty syy.

”Markkinoilla ei ole suomalaista valmistajaa, joka olisi tehnyt kissan märkäruoan annospusseja. Kissanruokamarkkinat ovat valtavat. Jo märkäruokamarkkinat ovat euromääräisesti yli puolet suuremmat kuin koirien kuivaruokamarkkinat”, Strömberg sanoo.

Hän osoittaa katonrajaan nousevaa ja seinän läpi menevää putkea. Reseptin mukaan valmistettu lihamassa kulkee sitä pitkin toiseen huoneeseen höyrytunneliin. Sen jälkeen massasta leikataan lihapaloja, jotka pakataan pusseihin kastikkeen kanssa.

Märkäruokaan käytetään pääosin kanaa ja nautaa, joka ostetaan kotimaisilta lihataloilta.

Suosituin raaka-aine kissan- ja koiranruoassa on kana. Kotimainen broileri on myös useiden Dagsmark Petfoodin tuotteiden proteiinin lähde.

Liha kypsennetään suuressa paineastiassa 121 celsiusasteen lämpötilassa 67 minuutin ajan, kun se on jo pussitettu. Valmistusmenetelmä mahdollistaa ruoan säilymisen kahden vuoden ajan.

Suuret investoinnit vaativat kasvutilaa

Yksi iso huone tuotantotiloissa on täynnä valtavia valkoisia säkkejä. Nämä pienen henkilö- tai ainakin mopoauton verran painavat järkäleet ovat täynnä koirannappuloita.

Nappulat tulevan kahdelta alihankkijalta. Nyt tuotannon tarve ja volyymi ovat sitä luokkaa, ettei sitä selätettäisi useammallakaan juustonaksukoneella. Mellilässä tuotteet pakataan myyntipakkauksiin.

Säkkeihin on kirjoitettu niiden paino sekä raksun nimi. Työnjohtaja __Kaisa Sandbacka__ tekee säkkeihin lisää merkintöjä tussilla. ”Näin tiedän, mitkä säkit olen tarkastanut ja punninnut.”

Toisessa huoneessa katon rajaan nostetusta 765 kilon pussista ropisee Häme-nappuloita suppilon kautta hihnalle, jolta ne pakataan kauppoihin. 

Pakkauksesta vastaavan kaksikon yhteistyö on saumatonta, eikä ihme, sillä työntekijät ovat pariskunta: __Bahrije__ ja __Muharrem Imeri__. 

Kymmenen kilon säkit siirtyvät eurolavalla tottunein elkein ja pariskuntaa hymyilyttää. Käsityö on sen verran raskasta, ettei työpäivän jälkeen tarvitse salille mennä, mutta venytellä kyllä kannattaa.

Suosituin koiranraksu on nimeltään Lappi. Se on viljaton, kuten monet muutkin lemmikkiruoat. 

”Kuukaudessa meiltä lähtee tämän huoneen kautta myymälöihin yhteensä 150 000 kiloa nappuloita”, Strömberg kertoo.

150000 kiloa kuukaudessa vaatii lihaksia

Dagsmark Petfood on panostanut iskeviin tuotenimiin ja tyylikkään graafisiin, helposti mieleen jääviin pakkauksiin. Koirille tarkoitetut ruoat on nimetty paikannimien mukaan. Lapin ja Hämeen lisäksi koiralle voi syöttää esimerkiksi Vimpeliä, Sysmää tai Saloa.

”Häme oli ensimmäinen S-kauppoihin päässyt tuotteemme”, Strömberg kertoo. 

Kissanruoat on nimetty kissaeläinten mukaan: Tiikeri, Ilves ja Leopardi. 

Markkinoinnissa on sama tyyli kuin esimerkiksi monilla pienpanimoilla: intohimo tekemiseen saa näkyä ja suomalaisuus korostuu.

Tuotteen takana

Kaikki aiheesta Tuotteen takana