Internet Explorer -selainta ei enää aktiivisesti tueta. Suosittelemme käyttämään sivustoamme esimerkiksi Google Chrome tai Mozilla Firefox -selaimilla.

Lea Rankinen on lapsesta saakka ollut kiinnostunut luonnosta ja ympäristöstä.

Yrityksiltä odotetaan ilmastotekoja – ”Haluamme toimia aktiivisesti ennakkoon”, sanoo SOK:n vastuullisuusjohtaja

Teksti:
Katri Saukkonen
Kuvat:
Sami Kuusivirta
Julkaistu: 25.9.2019
|
Muokattu: 31.8.2020
Satokausiajattelu ja kotimaisen kalan puolesta kampanjointi ovat terveellisiä niin yksilön kuin ilmastonkin kannalta, tietää Lea Rankinen.

SOK:n vastuullisuusjohtaja Lea Rankinen, 46, huomauttaa, että ilmastosta on tullut kuluttajille jo yhtä tärkeä teema kuin terveydestä ja hyvinvoinnista.

”Ihmiset ovat valmiita toimimaan itse ilmaston eteen, mutta odottavat sitä myös yrityksiltä.

Yritysten on huomioitava ilmastoasiat omissa toimissaan ja tarjottava kuluttajille helppoja ratkaisuja kestävien valintojen tekemiseksi. Hyviä esimerkkejä tästä ovat S-ryhmässä toteutettu satokausiajattelu sekä kotimaisen kalan ja kasvisten lisääminen ruokavalioon.

”Yritysten on tarjottava kuluttajille helppoja ratkaisuja.”

Viime keväänä kaupparyhmän valikoimiin tuli uusia kotimaisia kalatuotteita ja kalan hintaa laskettiin. Tästä syntyi Suomu nousuun -kampanja, ja kotimainen kala ui suomalaisten ruokapöytiin.

Kampanja on esimerkki siitä, että vaikka asioita tehtäisiinkin terveys edellä, vaikutuksista hyötyy myös ilmasto.”

Kumppanit mukaan talkoisiin

”Asiakkaat haluavat konkreettisia palveluja. Yksi hyvä esimerkki tällaisesta on S-ryhmän Omat ostot -palvelu, joka mahdollistaa oman ostoskorin ilmastovaikutuksen kokonaisseurannan.

Tutustu Omat ostot -palvelun hiililaskuriin >>

Yritysten ilmastoasioihin liittyy myös paljon tekoja, jotka eivät näy kuluttajalle. Kokonaisuus on rakennettava huolella, ja siihen tarvitaan kaikkien osallistumista – meillä S-ryhmässä kuluttajien lisäksi tavarantoimittajien mukaantuloa.

Siksi olemme asettaneet kunnianhimoiset tavoitteet: pyrimme vähentämään kumppaneidemme kanssa yhteisiä päästöjä miljoona tonnia vuoteen 2030 mennessä vuoden 2015 tasosta. Iso Juttu -ilmastokampanjan haasteeseen vastasi jo ensimmäisenä vuonna lähes 100 kumppania.

”Vastuullisuuden ja sitä myöten myös ilmastoasioiden tulee olla toimintamme ytimessä.”

Jotta kaupparyhmä säilyy kilpailukykyisenä myös jatkossa, vastuullisuuden ja sitä myöten myös ilmastoasioiden tulee olla toimintamme ytimessä. Haluamme toimia aktiivisesti ennakkoon ja kehittää uusia ratkaisuja niin kuluttajille kuin yhteistyökumppaneille.”

Näin voit vaikuttaa

”Älä heitä ruokaa roskiin. Ruokahävikki on täysin turhaa resurssien ja rahan hukkaan heittämistä. Se on myös asia, jonka jokainen voi helposti olla aiheuttamatta.”

– Lea Rankinen

S-ryhmän ilmastotekoja

  • S-ryhmä tehostaa omaa energiankäyttöään 30 prosenttia vuoden 2015 tasoon nähden vuoteen 2030 mennessä.
  • 80 prosenttia S-ryhmän kuluttamasta sähköstä tuotetaan omalla uusiutuvalla energialla vuoden 2025 loppuun mennessä.
  • Aurinkopaneeleita on S-ryhmän toimipaikkojen katoilla tällä hetkellä noin 37 000. Määrä tuplataan reilun vuoden sisällä.
  • Tuulivoiman osuus Suomen sähköenergian tuotannosta on 10 prosenttia. Siitä yli viidenneksen tuottaa Tuuliwatti, josta S-ryhmä omistaa ja käyttää puolet. Kaikkiaan oma tuulivoimatuotanto kattaa noin 60 prosenttia S-ryhmän omasta sähkönkulutuksesta.
  • S-ryhmä on mukana Kaupanalan energiankäytön tehostamissopimuksessa.
  • Myymälöiden energiankäyttöä on optimoitu, valaistuksessa hyödynnetty ledejä ja kaikissa myymälöissä hyödynnetään lauhdelämpöä.
  • S-ryhmä on sitoutunut vähentämään oman toimintansa päästöjä 60 prosenttia vuoden 2030 loppuun mennessä vuoden 2015 tasosta.
  • Iso juttu -ilmastokampanjan avulla S-ryhmä haastaa myös kumppaneitaan päästöjen vähentämiseen. Tavoitteena on vähentää yhdessä kumppaniyritysten kanssa. 1 000 000 tonnia päästöjä vuoteen 2030 mennessä.
  • S-ryhmän päästöt ovat vähentyneet lähes 40 prosenttia vuodestA 2015.
  • Kuluttajille halutaan kertoa ruokakorin hiilijalanjäljestä. Omat ostot -palveluun tulee hiilivaikutuksista kertova osio syyskuun lopussa.
  • Kolmen energiatehokkaan myymälän ilmastopäästöt on kompensoitu ostamalla hiilidioksidin poistamista uudesta suomalaisesta, Fortumin vetämästä Puro-markkinapaikasta. Toukokuussa toimintansa aloittanut huutokauppapohjainen hiilensidonnan kauppapaikka on laatuaan ensimmäinen maailmassa.
  • S-ryhmä tukee Baltic Sea Action Groupin ja Ilmatieteen laitoksen Carbon Action -pilottia, jossa yli sata viljelijää testaa hiilen varastoitumista lisääviä maanmuokkaus- ja viljelytoimenpiteitä.
  • S-ryhmä tukee myös maatalouden neuvontajärjestö ProAgrian järjestämiä tulevaisuusvalmennuksia, joissa viljelijöitä opastetaan hiiliviljelyn käytännön toimiin.

Mitä ilmaston eteen pitäisi tehdä? Näin he kertovat:

Lisää aiheesta

Uusimmat