Internet Explorer -selainta ei enää aktiivisesti tueta. Suosittelemme käyttämään sivustoamme esimerkiksi Google Chrome tai Mozilla Firefox -selaimilla.

Omat ostot -palvelun hiilijalanjälkilaskurin avulla voi seurata oman ruokakorinsa hiilivaikutusta tuoteryhmätasolla.

Millainen on ruokaostostesi hiilijalanjälki? Uusi palvelu auttaa punnitsemaan ostopäätöksiä – näin perheenisä Vesa päätti naudanlihan käytöstä

Teksti:
Anna Lahdenkauppi ja Yhteishyvän toimitus
Kuvat:
SOK
Julkaistu: 20.9.2019
|
Muokattu: 27.9.2021
Omat ostot -palvelun uusi hiilijalanjälkilaskuri auttaa kuluttajia tarkastelemaan ruokaostosten ilmastovaikutuksia ja tekemään ympäristöystävällisempiä valintoja.

Espoossa asuva nelikymppinen Vesa oli mukana S-ryhmän Omat ostot -palvelun hiilijalanjälkilaskurin testiryhmässä. Todellisen ostodatan, Luonnonvarakeskus Luken laskelmat ja kaupan tuotetiedon yhdistävästä laskurista voi nyt tarkistaa oman ruokakorinsa ilmastovaikutukset.

Vesan kahden aikuisen ja kahden alle kouluikäisen lapsen perhe elää ruuhkavuosia ja pyrkii tekemään ruokaa itse, mutta käyttää arkea helpottaakseen myös valmisruokaa.

”Tunnen pientä synninpäästöä siitä, että valmisruokien hiilijalanjälki onkin pienempi kuin oletin. Toisaalta käyttämissämme tuotteissa ei ole kovin paljon lihaa.”

”Perheessämme on myös maitoproteiiniallergikko, ja maidottomien tuotteiden valitseminen näyttäisikin pienentävän hiilijalanjälkeä.”

Vesa tiesi jo aiemmin naudanlihan olevan yksi ilmastoa eniten kuormittavista elintarvikkeista. Silti hän yllättyi nautakarjan päästöjen suuruudesta esimerkiksi siipikarjaan verrattuna.

”Euromääräisesti naudanlihan kulutus perheessämme on noin tuplat siipikarjaan nähden, mutta naudanlihan päästömäärä laskurin perusteella on lähes 15-kertainen. En aio lopettaa naudanlihan syöntiä, mutta tämä laittaa ajattelemaan”, Vesa pohtii.

”Kalan hiilijalanjälki sen sijaan näyttää olevan hyvin matala, ja varmasti alammekin nyt syödä sitä enemmän. Olemme muutenkin halunneet panostaa kotimaiseen kalaan.”

Poimi vinkit helppoihin ja terveellisiin kalaruokiin >>

Ostotottumukset uusiksi?

Kahden lapsen äiti Anni Espoosta tutustui uuteen palveluun ja hämmästyi siitä, miten hiilijalanjälki aaltoilee jo kuukausitasolla. Perheen hiilijalanjälki on hieman korkeampi kuin kuluttajilla keskimäärin, vaikka asiaa on mietitty ja ostotottumuksiakin muutettu.

”Kun näin oman lukuni, mietin ensimmäiseksi, että onkohan tämä paljon vai vähän. Vaikka siitä on puhuttu paljon, naudanlihan pahismaisuus yllätti.”

Perhe on jo vähentänyt naudanlihan käyttöä paljon, mutta Anni arvelee, että asiaa pitää miettiä lisää.

”Voisimme perheen kanssa tutustua palveluun yhdessä ja pohtia, miten meidän ostoskoriamme voisi vielä parantaa”, Anni suunnittelee.

Mikä on Omat ostot -palvelu?

  • Omat ostot on S-ryhmän asiakasomistajille tehty palvelu, jonka avulla voi seurata ostoksiaan ja arvioida omaa kulutustaan. Näet esimerkiksi, mitä tuotteita ja kuinka paljon olet ostanut vuoden sisällä, mistä ja mihin aikaan vuorokaudesta käyt useimmiten kaupassa. Palvelulla on jo 200 000 käyttäjää, ja määrä on kovassa kasvussa.
  • Syyskuussa 2019 palveluun liitettiin hiilijalanjälkilaskuri, jonka avulla voi seurata oman ruokakorinsa hiilivaikutusta tuoteryhmätasolla. Laskuri perustuu todelliseen ostodataan, Luonnonvarakeskus Luken laskelmiin ja kaupan tuotetietoihin.
  • Hiilijalanjälkilaskuria samoin kuin koko S-mobiilin Omat ostot -palvelua kehitetään edelleen jatkuvasti, ja uusia ominaisuuksia on luvassa tasaisessa tahdissa. Jatkossa kuluttajat saavat entistä yksityiskohtaisempaa tietoa kasviproteiinien ilmastovaikutuksista, kun ne eriytetään omaksi tuoteryhmäkseen.
  • Marraskuussa 2019 Omat ostot täydentyy kotimaisuuslaskurilla, joka erottelee toisistaan raaka-aineiltaan ja valmistukseltaan kotimaiset tuotteet sekä Suomessa valmistetut tuotteet. Laskurin avulla asiakkaiden on entistä helpompi valita tuotteita, joissa sekä raaka-aineet että työ ovat omasta maasta.
  • Palveluun voi kirjautua S-mobiili-sovelluksella älypuhelimessa tai S-kanava.fi-sivulla.

Näin Omat ostot -palvelu on yllättänyt käyttäjät

Lue lisää pienistä ilmastoteoista