Internet Explorer -selainta ei enää aktiivisesti tueta. Suosittelemme käyttämään sivustoamme esimerkiksi Google Chrome tai Mozilla Firefox -selaimilla.

Palvelussa pääset näkemään mm. mitä tuotteita ostat ruokakaupoista eniten, mihin aikaan päivästä käyt ostoksilla ja minä viikonpäivinä.

3 erilaista kuluttajaa kokeili Omat ostot -palvelua: olut, einekset ja kauppareissujen määrä yllättivät

Kuvausjärjestelyt:
Yhteishyvä
Kuvat:
SOK
Julkaistu: 4.12.2018
|
Muokattu: 31.8.2020
Yhteishyvä pyysi kolmea henkilöä kertomaan, mitä heille paljastui kauppareissuista Omat ostot -palvelussa.

S-ryhmä on julkaissut Omat ostot -palvelun, jonka avulla asiakas voi tutkia, mitä ostaa, paljonko, mistä ja milloin. Palveluun pääsee S-kanavalla.

Yhteishyvä pyysi kolmea henkilöä kertomaan havainnoistaan tutustuttuaan palveluun. Omat ostot -palvelussa jokainen pääsee näkemään vain henkilökohtaiset ostonsa.

37-vuotias perheenisä yllättyi olueen käyttämästään euromäärästä. Kun vuoden kauppaostokset laittoi eurojen mukaan järjestykseen, eniten oli olutostoja. Ensin asia naurattaa, mutta selityskin löytyy.

"Vaimoni käy ehkä minua useammin ruokaostoksilla. Tili on silti yhteinen", mies pohtii.

"Tämä kertoo pikemminkin epäreilusta asetelmasta kauppareissujen suhteen."

Suklaan määrä yllätti

31-vuotias nainen ihmetteli, että hänen ostojensa kärjessä yhtenä tuoteryhmänä keikkui einekset.

"Luulin, että ostan hyvin vähän valmisruokaa".

Koska palvelussa pääsi tutkimaan tuotetasolla kyseisiä einesostoja, selvisi, että muun muassa nyhtökaura ja Härkis kuuluivat tähän tuoteryhmään.

"Positiivinen uutinen oli se, että suklaatuotteita olin ostanut vain kolme kertaa vuoden aikana!".

Erityisesti hän jää odottamaan palvelun kehittymistä, jolloin omista ostoista näkisi kotimaisten tuotteiden määrän, koska haluaisi suosia vielä enemmän suomalaisia tuotteita. Tämä ominaisuus on tulossa palveluun myöhemmin.

224 kertaa lähikauppaan

Perheenäitiä naurattaa ostettujen maito- ja kermatuotteiden määrä: 281 kappaletta.

"Teineille tulee roudattua isoja maitotölkkejä."

Arki näkyi selvästi perheen ostoissa. Kesäloman jälkeen maito- ja kermatuotteiden määrä oli kasvanut reippaasti.

Äidin ostotietojen mukaan hän käy kaupassa tasaisesti jokaisena viikonpäivänä. Lähikaupassa hän on käynyt vuoden aikana yli 224 kertaa.

"Näen selvän tarpeen paremmalle suunnittelulle. Nyt tulee juostua hakemassa maitoa, leipää ja jugurttia. Voisin hyödyntää näissä perusostoissa ruoan verkkokauppaa enemmän. Uskoisin, että pystyn ostotietojen perusteella tekemään verkkokauppatilauksen järkevästi koko viikon tarpeisiin."

Omat ostot -palvelu

  • Löydät palvelun uudistuneesta S-mobiilista tai kirjautumalla S-Kanavalle.
  • Voit seurata S-Etukortilla tehtyjä ostoja S-ryhmän valikoiduissa liikkeissä kuten ruokakaupoissa.
  • Näet esimerkiksi, mitä tuotteita ja kuinka paljon olet ostanut vuoden sisällä, mistä ja mihin aikaan vuorokaudesta käyt useimmiten kaupassa.
  • Palvelussa näkyy ostot S-ryhmän Prisma-, S-market-, Sale-, ABC-, Alepa-, Food Market Herkku sekä Kodin Terra -ketjuista. Muiden ketjujen, kuten Sokoksen, Emotionin, Marks & Spencerin sekä verkkokauppojen ostokset tuodaan palveluun vaiheittain.

Näin otat Omat ostot -palvelun käyttöön

Voit ottaa palvelun käyttöösi joko S-mobiilissa tai kirjautumalla S-kanavalle. Palvelun käyttöönottamiseen tarvitset verkkopankkitunnukset.

S-kanavalla palvelun löydät kirjautuneena Bonus ja ostot -osiosta.

Hekin testasivat palvelua