Internet Explorer -selainta ei enää aktiivisesti tueta. Suosittelemme käyttämään sivustoamme esimerkiksi Google Chrome tai Mozilla Firefox -selaimilla.

Kasvien kesälannoitus

Teksti:
Satu Laatikainen
Kuvat:
SOK
Julkaistu: 28.8.2012
|
Muokattu: 31.8.2020
Kasvit tarvitsevat ravinteita uutta kasvukautta varten. Lannoituksessa pitää ottaa huomioon nurmikon, pensaiden, ruukkukasvien ja kasvimaan erilaiset tarpeet.

Kasvit tarvitsevat ravinteita kukoistavaan kasvuun, kukintaan ja runsaan sadon tuottamiseen. Hoitolannoitus tehdään puutarhan monivuotisille kasveille joka vuosi, ja uutta nurmikkoa, kasvimaata tai kukkapenkkiä perustettaessa maaperälle tehdään peruslannoitus.

Nurmikon säännöllinen lannoitus antaa nurmelle vastustuskykyä sammalta ja rikkakasveja vastaan ja tekee nurmesta kauniimman. Nurmikko myös talvehtii ja kestää kulutusta paremmin.

Jos maassa on liian vähän typpeä, kasvi haalistuu, pudottaa lehtiään tai tekee hedelmiä epätavallisen aikaisin. Liiallisen lannoittamisen seurauksena kasvien lehdet alkavat rehevöityä, ja kasvien kukkiminen jää niukaksi.

Kasvit tarvitsevat ravinteita kukoistavaan kasvuun, kukintaan ja runsaan sadon tuottamiseen. Hoitolannoitus tehdään puutarhan monivuotisille kasveille joka vuosi, ja uutta nurmikkoa, kasvimaata tai kukkapenkkiä perustettaessa maaperälle tehdään peruslannoitus.

Nurmikon säännöllinen lannoitus antaa nurmelle vastustuskykyä sammalta ja rikkakasveja vastaan ja tekee nurmesta kauniimman. Nurmikko myös talvehtii ja kestää kulutusta paremmin.

Jos maassa on liian vähän typpeä, kasvi haalistuu, pudottaa lehtiään tai tekee hedelmiä epätavallisen aikaisin. Liiallisen lannoittamisen seurauksena kasvien lehdet alkavat rehevöityä, ja kasvien kukkiminen jää niukaksi.

Yleisimmät lannoitetyypit

Perinteiset rakeiset kivennäislannoitteet sisältävät kaikki kasvien tarvitsemat pää- ja hivenravinteet oikeassa suhteessa ja ovat käteviä nurmikon tai suurten pensasryhmien hoidossa. Ravinteet vapautuvat nopeasti kasvien käytettäväksi. Rakeet levitetään aina kosteaan maahan.

Luonnonmukaiset raemaiset lannoitteet hoitavat kasvin lisäksi maata ja sen pieneliöstöä. Luonnonlannoitteiden raaka-aineina on muun muassa kananlantaa, kompostiainesta ja muita kasviperäisiä ainesosia. Hidasliukoisten ravinteiden vaikutus näkyy hitaammin, mutta kestää pitkään.

Nestemäiset kivennäis- ja luonnonlannoitteet ovat nopeavaikutteisia ja helppokäyttöisiä. Nestemäiset ravinteet soveltuvat parhaiten ruukuissa ja muissa rajatuissa alustoissa kasvavien kasvien hoitoon sekä kasvihuoneisiin.

Näin lannoitat

nurmikon

  • Levitä kasvuvauhtiin päässeelle nurmikolle typpipitoista lannoitetta keväällä heti maan siistimisen ja haravoinnin jälkeen.
  • Tee uuden nurmikon peruslannoitus sekoittamalla multaan hitaasti liukenevia eloperäisiä ravinteita. Lannoita uusi nurmikko ennen ensimmäistä leikkausta ja toisen kerran noin kuukauden kuluttua.
  • Vanhan nurmikon voi lannoittaa ensimmäisen kerran keväällä, kun sen kasvu on käynnistynyt. Toista lannoitus parin viikon kuluttua ja sen jälkeen kerran kuussa.
  • Jätä nurmikon leikkuujäte maahan, sillä se sisältää paljon ravinteita.
  • Kastele maa aina lannoittamisen jälkeen, sillä lannoite polttaa kuivan nurmikon helposti.

kasvimaan

  • Lannoita kasvimaa keväällä muokkauksen yhteydessä. Lannoitteet levittyvät kasvimaan pintamultaan kätevästi maata haratessa.
  • Anna lisälannoitus heinäkuun alussa kastelun yhteydessä niille kasveille, joiden kasvu ei tyydytä.
  • Lisälannoitteeksi sopivat yleis- tai luonnonlannoitteet.
  • Hyödynnä kasvimaalla myös kompostimultaa ja ruohosilppua.

pensaat ja puut

  • Levitä pensaiden ja puiden ympärille yleis- tai luonnonlannoitetta.
  • Ravinteikas ruohosilppu ja kompostimulta lannoittavat myös pensaita.
  • Muista, että happaman maan kasvit tarvitsevat oman erikoislannoitteensa.

ruukkukasvit

  • Lannoita perennat ja kesäkukat niille tarkoitetuilla erikoistuotteilla. Suurilehtisille lajeille kannattaa antaa typpipitoista ravinnetta.
  • Sekoita istutusvaiheessa lannoitusrakeita huolellisesti multaan. Ruukuissa jo valmiiksi kasvaville lajeille rakeet ripotellaan mullan pinnalle, sekoitetaan pintakerrokseen tai liotetaan kasteluveteen.
  • Valmiiden istutusmultien peruslannoite riittää muutamaksi viikoksi. Sen jälkeen ruukkukasveja lannoitetaan säännöllisesti. Runsaskasvuiset kasvit tarvitsevat lannoitteita enemmän kuin hitaasti kasvavat.
  • Monivuotisia, ruukuissa kasvavia kasveja lannoitetaan typpipitoisella lannoitteella kesän alussa ja keskikesällä. Runsastyppisiä lannoitteita ei kuitenkaan kannata antaa heinäkuun puolivälin jälkeen, sillä kasvit eivät ehdi muuten tuleentua.

Muistivinkit lannoitukseen

  • Uusien taimien istuttamiseen kannattaa käyttää lannoitetta ja kalkkia sisältävää laadukasta puutarhamultaa.
  • Nuoria taimia ei tule lannoittaa liian voimakkaasti, vaan lannoitevalmisteiden annosteluohjeita tulee noudattaa.
  • Lisälannoittaminen on syytä aloittaa vasta muutaman viikon kuluttua istuttamisesta.
  • Noudata käyttöohjeita ja käyttömääriä tarkoin. Yliannostus haittaa kasvien vedenottoa.