Internet Explorer -selainta ei enää aktiivisesti tueta. Suosittelemme käyttämään sivustoamme esimerkiksi Google Chrome tai Mozilla Firefox -selaimilla.

Katri Niskanen suunnittelee klassisia vaatteita, jotka kestävät aikaa.

Muotisuunnittelija Katri Niskanen sanoo pikamuodille jyrkästi "ei" ja pukeutuu itse lähes aina mustaan

Teksti:
Sami Sykkö
Kuvat:
Aleksi Poutanen
Julkaistu: 20.10.2023
|
Muokattu: 31.10.2023
Kukkakauppiaan urasta haaveillut Katri Niskanen on yksi Suomen tunnetuimmista suunnittelijoista. Muotojen mestarin luomuksia nähdään Linnan juhlissa, mutta niitä voi ostaa nyt myös Sokoksista.

Tarina sai alkunsa televisiosta.

Vuonna 2009 Katri Niskanen voitti Muodin huipulle -ohjelman ja nousi kertaheitolla pieneksi julkkikseksi. Voiton tuoman näkyvyyden turvin hän perusti oman, nimeään kantavan vaatemerkin.

”Uskon intuitioon, ja se tuntui silloin oikealta”, Niskanen muistelee.

Reilu vuosikymmen myöhemmin hänestä on tullut yksi Suomen tunnetuimmista suunnittelijoista. Näemme Niskasen vaatteita gaaloissa, tanssiaisissa ja toimistoissa.

Ajattomia vaatteita, selkeitä linjoja

Niskasen pienen muoti-imperiumin keskipiste on hänen myymälänsä Fredrikinkadulla. Putiikki on tyylikäs: keskellä on pöytä ja kaksi design-tuolia. Tilan sivuilla on tankoja, joilla roikkuvat Niskasen naiselliset, hienostuneen väriset luomukset. Osa liikkeestä on rajattu verhoilla vaatteiden sovitusta varten.

Myymälä on vaalea, mutta Niskanen on pukeutunut mustaan – niin kuin lähes aina. Tällä kertaa suunnittelijan vaatetus on erityisen kiinnostava: hänen satiinitoppinsa ja suorat housunsa ovat uudesta pienestä mallistosta, jonka Niskanen on suunnitellut Sokokselle.

”Sokos pyysi suunnittelemaan asiakkailleen vaatekaapin peruspilareita, ikään kuin avaintuotteita, joita asiakkaat kaipaavat.”

Kokoelmaan kuuluu toppi, jakku, housut ja mekko.

”Niissä on huomioitu ajattomuus ja monikäyttöisyys. Ne sopivat töihin ja juhlaan.”

Mitoitukset ja istuvuudet on suunniteltu juuri Sokoksen asiakkaille.

”Tyylillisesti vaatteissa on minulle ominaista naisellisuutta ja selkeyttä.”

Mestareiden sukua

Niskasen perheen lapset tuntuvat onnistuvan kaikessa, mihin ryhtyvät. Iita-sisar on menestynyt kokki ja leipomoyrittäjä, joka muun muassa kokkaa ruoat ja leivonnaiset Yhteishyvän kuvauksiin. Iivo-veli on hiihdon kolminkertainen olympiavoittaja ja Kerttu-sisko nelinkertainen olympiamitalisti. Katrikin treenasi nuorena hiihtoa.

”Hiihdän edelleen. Mutta ei minulla ollut samanlaista kilpailuviettiä kuin Iivolla ja Kertulla. Olin teknisesti ihan hyvä, mutta treenaaminen ei kiinnostanut tarpeeksi.”

Niskanen alkoi ommella ompelukoneella jo viisivuotiaana.

Sen sijaan Niskanen alkoi ommella ompelukoneella jo viisivuotiaana. Alle kouluikäisenä hän teki hääpukukatalogin. Mutta kun Niskaselta kysyttiin lapsena urasuunnitelmia, kertoi hän haluavansa kukkakauppiaaksi. Niskasen mukaan kukissa ja vaatteissa on paljon samaa: molemmat ovat mukana arjessa ja juhlassa, suruissa ja iloissa.

Vasta kuvataidelukiossa Niskaselle kirkastui, että hän haluaa vaatesuunnittelijaksi. Hän pääsi opiskelemaan Lahden muotoiluinstituuttiin.

Koko kouluajan Niskanen teki töitä: Hennes & Mauritzille harjoittelu Intiassa, Luhdalle ja Nansolle vaatesuunnittelua Suomessa. Osana tiimejä Niskanen pääsi näkemään, miten suunnittelijan työtä ja vaatebisnestä tehdään.

Valmistuttuaan hän päätti viime hetkellä osallistua Muodin huipulle -ohjelmaan. Ja – mestareiden sukua kun on – voitti kilpailun.

Veistoksellisia pukuja Linnan juhliin

Yrityksen perustettuaan Niskanen teki ensimmäisen vuoden kaiken yksin: suunnitteli, ompeli, myi ja markkinoi. Nyt yritys työllistää neljä ihmistä ja pienen joukon freelancereita.

Oman malliston ja mittatilaustöiden lisäksi Niskasella on hääpukumallisto. Haastattelun päätteeksi liikkeeseen kiiruhtaa tuleva morsian sovittamaan luomusta.

Niskasen mukaan häntä auttavat vaatesuunnittelussa materiaalien tunteminen ja kolmiulotteisuuden sekä naisen kehon ja sen mittasuhteiden ymmärtäminen.

Niskanen suunnittelee muillekin kuin omalle merkilleen. Hän on tehnyt Serlachius-museoille huivin ja työvaatteet sekä luonut ilmeet muun muassa Roosa Nauhalle ja kuohuviinille.

Suuri yleisö tuntee hänet Linnan juhlien veistoksellisista iltapuvuista.

”Linnan juhlien puvut ovat näkyvin työni. Liikevaihdon kannalta niillä puvuilla on pienempi merkitys.”

Jyrkkä ei pikamuodille

Niskasen vaatteet ovat ajattomia ja klassisia. Osa malleista on pysynyt valikoimassa yli vuosikymmenen, mutta suunnittelija seuraa toki trendejäkin.

”Kun ihminen tuntee tyylinsä, hän voi hankkia trendikkäämpiäkin asuja.”

”Vaatteeni ottavat kantaa trendeihin, mutta pikamuodille sanon jyrkän ein. Haluan tehdä vaatteita, jotka toimivat ja palvelevat pitkään. Asiakkailla on vastuu siitä, mitä he ostavat vaatekaappiinsa.”

Niskanen ajattelee, että kun ihminen tuntee tyylinsä, hän voi hankkia trendikkäämpiäkin asuja. Ainakin, jos tietää käyttävänsä niitä pitkään tai on valmis huolehtimaan trendivaatteiden jälleenmyynnistä.

”Vaatetta pitää arvostaa”, Niskanen sanoo. Hän itse arvostaa työtään.

”Olen rakentanut yritystäni ja mallistoani vastuullisesti ja harkiten, mutta myös tunteella ja intuitiolla. Kun tuote on laadukas ja toimiva, asiakkaat tulevat takaisin.”

”Ihmiset ostivat vaatteitani koko pandemia-ajan. Se oli ihanaa.”

Kesken koronapandemian Niskasen yrityksen tulos pomppasi reilusta 500 000 eurosta pitkälti yli 900 000 euron. Miten se onnistui aikana, jolloin monilla vaateyrityksillä oli suuria vaikeuksia?

”Poikkeusoloissa aloimme kehittää verkkokauppaa, ja koko pandemia-ajan ihmiset ostivat vaatteitani. Se oli ihanaa.”

KATRI NISKANEN

  • Katri Niskanen voitti Muodin huipulle -tv-ohjelman vuonna 2009 ja perusti nimeään kantavan vaatemerkin vuonna 2010.

  • Niskasen vaatteet tunnetaan selkeistä leikkauksista ja naisellisesta tyylistä.

  • Niskanen tunnetaan myös näyttävistä iltapuvuista, joita on nähty vuosittain esimerkiksi presidentin itsenäisyyspäivän vastaanotolla.

  • Niskasen yrityksen liikevaihto oli noin 931 000 euroa vuonna 2022.

  • Vaatteet suunnitellaan Suomessa ja valmistetaan Euroopassa, pääasiassa Baltiassa.

Lue lisää muodista