Internet Explorer -selainta ei enää aktiivisesti tueta. Suosittelemme käyttämään sivustoamme esimerkiksi Google Chrome tai Mozilla Firefox -selaimilla.

Noora Niinikoski on toiminut Nanson pääsuunnittelijana kahdeksan vuotta. Hänen aikanaan Nanson mallistot ovat uudistuneet voimakkaasti.

Alusasut ja sukkahousut vaihtuivat farkkuihin ja pellavaan – näin Nanso on säilyttänyt asemansa suomalaisten suosikkina

Teksti:
Sami Sykkö
Kuvat:
Aleksi Poutanen
Julkaistu: 21.7.2023
|
Muokattu: 4.7.2023
Nanson vaatteet ovat olleet jo sata vuotta miellyttäviä, kestäviä ja kohtuuhintaisia. Siksi ne ovat suosittuja tässäkin ajassa.

Muodin maailmaan kuuluu muutos: trendejä ja muotimerkkejä tulee ja menee. Mutta yksi on ja pysyy.

Suomalaisten ikisuosikki löytyy Helsingin Sörnäisten teollisuusalueelta. Konttorin oven avaa Noora Niinikoski, Nanson pääsuunnittelija. Nanso puolestaan on yksi Suomen vanhimpia vaatebrändejä. Sen tarina alkoi hitusen yli sata vuotta sitten.

Nanson pääkonttori ja showroom sijaitsevat suuressa valoisassa teollisuustilassa, entisessä hattutehtaassa. Enää täällä ei tehtailla tuotteita, mutta ideoita uusista mallistoista ja tulevista bisneksistä kylläkin.

Nokialla sijainneesta ja vuonna 2016 suljetusta Nanson tehtaasta on tuotu tänne muistoksi valtava viherkasvi, joka kukoistaa keskellä konttoria. Se toimii ikään kuin tilanjakajana: viherkasvin toisella puolella esitellään Nanson seuraavan kauden uutuuksia ja toisella puolella ovat Nanson valmistamat Voguen syksyn sukkamallit.

Osa tilasta on avotoimistoa. Rekeillä vaatteet odottavat pääsyä verkkokaupan kuvauksiin.

Tiloja ja mallistoja esittelevä Noora Niinikoski on tehnyt komean uran suunnittelijana: hän on valmistunut maineikkaasta Central Saint Martinsin muotikoulusta Lontoosta ja toiminut Marimekon pääsuunnittelijana.

Kahdeksan viime vuotta Niinikoski on luotsannut Nanson suunnittelua. Ne ovat olleet hyviä vuosia: Nanson brändiä on kirkastettu ja tulosta kasvatettu.

”Meillä on valtavasti potentiaalia Suomessa. Olemme tutkitusti Suomen tunnetuin vaatebrändi”, Noora Niinikoski sanoo.

Omia kivijalkamyymälöitä on jo 25.

”Avaamme noin neljä myymälää vuodessa. Uusin liike avattiin Vaasaan.” Nansolle tärkeitä ovat myös Sokokset ja Prismat, jotka myyvät merkkiä kaikkialla Suomessa.

”Sokoksilla on laaja ja monipuolinen valikoima Nanson tuotteita. Sokoksissa tuotteemme ovat hienosti esillä. Myös Prismat tavoittavat valtavan määrän ihmisiä. Moni kohtaa niissä Nanson ja tutustuu tuotteisiimme.”

Laamapaidoista pellavavaatteisiin

Nanso ja itsenäinen Suomi syntyivät lähes samaan aikaan. Tuolloin Suomessa aloitettiin myös ensi kertaa vaatteiden teollinen valmistus.

”1920-luvulla Nansolla oltiin lähellä ihoa ja tehtiin intiimejä tuotteita, kuten alusasuja ja laamapaitoja”, Niinikoski kertoo.

Niinikosken mukaan Nanson timantinkova ydin on sama kuin sata vuotta sitten: tuotteiden tulee olla mukavia ja laadukkaita. Mutkattomia ja kohtuuhintaisia perusvaatteita valmistava yritys on joutunut keksimään itsensä moneen kertaan uudelleen, jotta pärjäisi kilpaillulla alalla.

”Olemme mukautuneet kuhunkin aikaan, ja sitä on edellyttänyt lainsäädäntökin.”

Esimerkiksi 1960-luvulla Suomesta poistettiin tuontitullit ja ulkomailta alettiin tuoda vaatteita.

”Silloin sukkahousujen valmistus muuttui kannattamattomaksi ja Nansolla keksittiin aloittaa trikootuotteiden valmistus. Samalla siirryttiin piilotetuista vaatekerroksista vapaa-ajan tuotteisiin.”

Noora Niinikosken aikana Nanson mallistot ovat muuttuneet radikaalisti. Trikoon lisäksi tuotteita valmistetaan esimerkiksi neuleesta, pellavasta ja viskoosista. Mallistoon on tullut takkeja ja monenlaisia housuja. Tikkitakit ja pellavavaatteet ovat olleet isoja hittejä, Niinikoski kertoo. Ensimmäiset Nanson farkutkin valmistettiin jo viisi vuotta sitten.

Trikoosta ei luovuta

Mutta ei Nanson leipälajia eli trikootakaan ole unohdettu.

”Trikoo on palautettu kunniaan. Heti aloitettuani teimme esimerkiksi väljän, laatikkomaisen, yksivärisen T-paidan, jossa on pieni rintatasku. Sen nimi on Taskuteepaita ja se on myynyt todella hyvin. Se yllä voi mennä töihin tai mihin tahansa.”

Nanson kuviolliset trikootuotteet tunnetaan hyvin, mutta viime vuosien menestyneimmät tuotteet ovat olleet yksivärisiä. Niinikoski kertoo, että Nansolla nähdään paljon potentiaalia nimenomaan yksivärisissä, ajattomissa ja helposti yhdisteltävissä tuotteissa. Sellaiset tuotteet sopivat myös tähän aikaan, kun vastuullisuus on päivän sana.

”Vastuullista on se, että tuotetta käytetään paljon ja sillä on pitkä elinkaari. Nanson vaatteiden pitää olla helppohoitoisia ja hyvistä materiaaleista tehtyjä.”

Mutta trendit kuuluvat muotiin yhtä kiinteästi kuin lahkeet housuihin. Kuinka ajattomuus ja ajankohtaisuus yhdistetään?

”Tuomalla tuotteisiin esimerkiksi ajankohtainen väri tai mittasuhteet. Suunnittelijan pitää nähdä, mitä on nyt ilmassa”, Niinikoski sanoo. Nansolla trendejä ei imaista pureksimatta, vaan ne muokataan omalle asiakaskunnalle sopiviksi.

”Otetaan esimerkiksi ylisuuret mittasuhteet. Olemme versioineet trendiä tavoilla, joista asiakkaamme pitävät.”

Kierrätys korostuu entisestään

Kirottu inflaatio! Edullisten vaatteiden aika tuntuu jääneen – ainakin toistaiseksi – taakse. Hinnat ovat kohonneet poikkeuksellisen nopeasti.

”Vaatetusteollisuus kasvaa koko ajan, ja neitseellisiä kuituja käytetään yhä enemmän. Mutta niitä ei valmistu samaa tahtia kuin kulutus kasvaa. Raaka-aineita ei ole loputtomasti. Se nostaa hintoja”, Niinikoski sanoo.

Hän näkee tilanteessa hyvääkin. Raaka-aineiden kierrätyksen tärkeys on vihdoin ymmärretty, Niinikoski iloitsee.

”Tulevaisuudessa vaatteita valmistetaan oletettavasti niin, että osa kuiduista on kierrätettyä, osa neitseellistä.”

”Vastuullista on se, että tuotetta käytetään paljon ja sillä on pitkä elinkaari.”

Ja vaatteet myydään yhä useammin uudelleen, Niinikoski arvelee. Hän kertoo, että Nanson Uusi elämä -konseptissa vialliset tuotteet korjataan ja laitetaan uudelleen myyntiin. Lisäksi asiakkaille tarjotaan korjauspalvelua ja kierrätystä yhteistyökumppanin kanssa.

Unohdetaan hetkeksi ongelmat ja puhutaan lopuksi vaatteiden tuomasta ilosta. Mitkä ovat pääsuunnittelijan suosikkeja hänen itse suunnittelemistaan vaatteista?

”Tällä hetkellä tarvitsen vahvoja värejä. Vuorottelen raikkaan pinkin ja kirkkaan vihreän pellavapaidan välillä.”

Ja jalassaan Niinikoskella on tietenkin Nanson farkut.

Nanso

• Nanso perustettiin vuonna 1921. Yritys alkoi värjäämöstä, jonka nimi oli Nokian Kutomo ja Wärjäys Oy.

• Alkuaikoina Nanso valmisti pumpulisen pehmeitä ja joustavia alusvaatteita.

• Nanso rakennutti vuonna 1949 Nokian ensimmäisen kerrostalon, Nansolinnan.

• 1950-luvulla nailonsukkien valmistuksesta tuli merkittävä bisnes. Parhaimmillaan Nanso valmisti kolme miljoonaa sukkaparia vuodessa.

• 1970-luvulla vienti Ruotsiin kasvoi, ja omaleimaisia yöpaitoja vietiin myös Saksaan ja Yhdysvaltoihin.

• Vuonna 2016 pääsuunnittelija Noora Niinikoski aloitti työt Nansolla ja mallistojen uudistus alkoi. Trikoon lisäksi Nansolle tuli uusia tuoteryhmiä, kuten neuleita ja takkeja.

• Vuonna 2021 Nanson tulos oli pitkästä aikaa voitollinen.

Lue myös