Internet Explorer -selainta ei enää aktiivisesti tueta. Suosittelemme käyttämään sivustoamme esimerkiksi Google Chrome tai Mozilla Firefox -selaimilla.

Lapset oivaltavat, että ruoka ei kasva kaupan altaassa: ”Kaikki saavat sormet multaan”

Teksti:
Kirsi Hemanus
Kuvat:
Helsingin kaupunki, Helsingin kaupungi
Julkaistu: 26.3.2020
|
Muokattu: 28.1.2021
Kumpulan koulukasvitarha on valittu Vuoden ruokakasvattajaksi. Koulukasvitarhalla oppii viljelyä ja jakamista sekä sitä, että asiat eivät tapahdu nopeasti.

Kumpulan koulukasvitarha on kaikille avoin keidas keskellä Helsinkiä. Se on saanut nyt ensimmäistä kertaa jaettavan Vuoden ruokakasvattaja -palkinnon. Ruokatieto Yhdistys jakaa tunnustuksen tulevaisuudessa vuosittain.

Palkinnon saajan puolesta kysymyksiin vastaavat Pasilan nuorisotyöyksikön toiminnanjohtaja Pirjo Huuhtiainen sekä Lasten ja nuorten puutarhayhdistyksen toiminnanjohtaja Eeva-Maija Bergholm.

Mikä on koulukasvitarhan rooli ruokakasvattajana?

”Leiri- ja kerhotoiminnan aikana lapset oivaltavat, että ruoka ei kasva kaupan altaassa, vaan sen eteen on tehtävä pellolla töitä, jolloin myös ruoan arvostus on kasvanut. Itse kasvatettu salaatti maistuu aivan toiselta kuin vihannesosastolta ostoskärryihin napattu.

Leiripäiviin on sisältynyt myös kokkausta itse kasvatetusta sadosta. Vihreän Oksan Werstaan työpajanuoret ovat samoin valmistaneet lounaansa oman maan antimia hyödyntäen. Käpylän peruskoulu hyödyntää omaa viljelypalstaansa eri aineiden opetuksessa ja palstan satoa käytetään kotitaloustunneilla.

Nuorten kesäkahvilan herkut suunnitellaan ja tehdään nuorten kanssa itse lähellä tuotetuista raaka-aineista. Tarjolla on myös vegaanisia tuotteita.

Leiriläisille järjestetään vielä leirien jälkeen sadonkorjuupäiviä pitkälle syksyyn. Myös opettajat ovat saaneet kouluvierailujen kautta tukea työhönsä. Kaikessa toiminnassa on pääroolissa ympäristökasvatus ja ekologisuus.”

Onko lapsilla ja nuorilla tietotaitoa puutarhahommissa?

”Kiinnostus itse kasvatettua ruokaa kohtaan on viime vuosina kasvanut varsinkin nuorten keskuudessa. Samoin pienten lasten vanhemmat ovat kiinnostuneita lähiruoasta ja sitä kautta innostuneita aloittamaan omaakin puutarhaharrastusta.

Tietotaitoa ei välttämättä ole, koska se ei enää siirry sukupolvelta toiselle. Lasten ja nuorten puutarhayhdistys on tarjonnut tässä ammattitaitoaan kouluttaen nuoria kohti puutarhurin ammattia ja antaen lapsille eväitä viljelyyn leiritoiminnassa.

Lupaamme, että kaikki Kumpulan koulukasvitarhalla toimivat saavat kesän aikana sormensa multaan tai ainakin käyttävät hyväkseen kasvitarhalla kasvatettuja raaka-aineita.”

Mitä muuta kasvitarhalla voi oppia?

”Nykyisin on monessa totuttu siihen, että kaikki tapahtuu nopeasti.
Viljelyssä tämä ei ole mahdollista ja se on iso oppimisen paikka monelle.
Samoin jakamisen kulttuuri on ehkä vähän unohtunut. Kumpulassa viljellään yhdessä ja sato jaetaan yhdessä, jolloin on myös osattava jakaa yhteisestä.

Cafe Raparperimeri tarjoaa nuorille mahdollisuuden oppia kahvilan pyörittämiseen liittyviä asioita.”

Mikä toiminnassanne on parasta?

”Lasten ja nuorten oppimisen ilo on parasta. On aina yhtä sykähdyttävää huomata, kuinka nuori huomaa osaavansa ja näkee omien käsiensä työn jäljen. Sykähdyttävää on myös nähdä, kuinka kesän alussa käsiään ja vaatteitaan arasteleva lapsi möyrii loppukesästä mullassa ja tutkii kastematoja.

Nuorten pyörittämän kahvilan antimia nauttiessa myös alueen asukkaat ovat löytäneet alueen mahdollisena vapaa-ajanviettopaikkana.”

Miltä palkinto tuntuu?

”Upea juttu saada pitkälle työlle arvostusta ja tunnustusta! Tämän on mahdollistanut monen toimijan yhteistyö vuosien saatossa.”

SOK:n viestintäjohtaja Outi Hohti oli mukana raadissa.

Mihin kiinnititte eniten huomiota voittajan valinnassa, Outi Hohti?

”Meillä oli todellinen valinnanvaikeus, koska ehdokkaiden joukossa oli useita huikeita persoonia ja tahoja. Kiinnitimme tässä valinnassa erityistä huomiota vaikuttavuuteen, osallisuuteen ja käytännönläheisyyteen.”

Mitä mieltä olet voittajasta?

”Olimme siitä hyvin yksimielisiä. Kumpulan koulukasvitarha tuo ruoantuotannon lähelle kaupunkilaisia, tarjoaa osallisuuden kokemuksia ja elämyksiä sekä opettaa maanläheisellä tavalla arvostamaan ruokaa ja sen tuottajia.”

Lue lisää kasvitarhasta: