Internet Explorer -selainta ei enää aktiivisesti tueta. Suosittelemme käyttämään sivustoamme esimerkiksi Google Chrome tai Mozilla Firefox -selaimilla.

Sanna Suokko on Yhteishyvän päätoimittaja, joka lenkkeilee Martti-koiransa kanssa Itä-Helsingin rannoilla.

”Huolehditaan yhdessä, että tulevaisuuden Suomi on yhteinen, syrjimätön ja monimuotoinen”

Teksti:
Sanna Suokko
Kuvat:
Piia Arnould
Julkaistu: 26.7.2022
|
Muokattu: 26.7.2022
Päätoimittaja Sanna Suokko muistuttaa Yhteishyvän pääkirjoituksessa, että kotouttamisessa vastuu ei ole vain viranomaisilla, vaan meillä kaikilla.

Koillismaan Osuuskaupassa työskentelee vakituisesti noin kaksisataa ammattilaista. Yksi heistä on Tatiana Illikainen. Tatiana on kotoisin Ukrainasta. Toistakymmentä vuotta sitten hän rakastui suomalaiseen mieheen ja asuu nyt Taivalkoskella. Työkseen hän kokkaa Kuusamon ABC:llä. Aluksi muutto metsän keskelle tuntui pelottavalta, talojakin oli vain harvassa. Nykyisin Tatiana nauttii pohjoisen hiljaisuudesta.

Matka on ollut pitkä. Uuteen kotimaahan kotoutumisen kannalta tärkeintä on ollut rakkaus, mutta tietä ovat tasoittaneet myös mukava työyhteisö ja kielen oppiminen. Kun kuulin Tatianan tarinan tutulta osuuskauppajohtajalta, oli selvää, että tässä Yhteishyvän numerossa keskitymme ukrainalaisiin maahanmuuttajiin, heihin, jotka ovat asettuneet asumaan maahamme, osa omasta tahdostaan, osa pakon edessä.

Venäjän hyökättyä Ukrainaan viime helmikuun lopussa, pakolaisvirrat lähtivät liikkeelle kohti läntistä Eurooppaa, etelää ja pohjoista. Sota tuli meitä suomalaisia lähelle ja herätti ennennäkemättömän auttamishalun. Hyvä niin.

Silti on syytä muistaa, että vaikka Ukrainan tilanne on nyt käsillä ja ratkaistava, emme saa unohtaa heitä, jotka ovat tulleet maahamme pakolaisina jo ennen tätä. Emme myöskään heitä, jotka ovat vielä tulossa. Lähtömaasta riippumatta pakolaiset ovat kokeneet hyvin samankaltaisia asioita.

Vastuu ei ole vain viranomaisilla, vaan meillä kaikilla.

Maahanmuuttokeskustelu Suomessa painottuu usein työelämään ja sen tarpeisiin. Monilla aloilla työvoimapula on jo todellisuutta ja ratkaisuja haetaan myös maahanmuutosta. Mutta onko realistista ajatella, että pakolaiset pelastavat meidät työvoimapulalta?

Hyödyn hakeminen humanitaarisessa tilanteessa tuntuu rankalta, ja sitä se onkin. Toisaalta moni pakolaisena maahan tuleva haluaa töihin, kun muuton akuuteimmasta vaiheesta on selvitty. On tärkeää päästä osaksi yhteiskuntaa, ja työ tarjoaa siihen parhaan mahdollisen sillan.

Suomeen tuleville maahanmuuttajille kotoutumisen siltoja rakennetaan kaikkialla, missä ihmiset kohtaavat toisiaan: työpaikoilla, kouluissa, päiväkodeissa, harrastuksissa, ravintoloissa, kaduilla ja taloyhtiöiden roskiskatoksissa. Vastuu ei ole vain viranomaisilla, vaan meillä kaikilla.

Uudessa Yhteishyvässä Taivalkoskella asuvan Tatianan lisäksi tarinansa kertovat Tetjana, Tetiana, Mykola ja Maryna. Jossain toisessa hetkessä, ajassa ja maassa heidän nimensä voisivat olla Taina, Teija, Mikko ja Marjaana. Ollaan siis ihmisiä toisillemme, ja huolehditaan, että tulevaisuuden Suomi on yhteinen, syrjimätön ja monimuotoinen.