Internet Explorer -selainta ei enää aktiivisesti tueta. Suosittelemme käyttämään sivustoamme esimerkiksi Google Chrome tai Mozilla Firefox -selaimilla.

Tapani Hirvi on suunnitellut myymälämiljöitä kolmella vuosikymmenellä.

Tapani Hirvi pitää huolen siitä, että kaupassa viihdytään: ”Tärkeintä on luoda miellyttävä yleistunnelma”

Teksti:
Leena Lukkari
Kuvat:
Anna Huovinen, SOK
Julkaistu: 21.11.2022
|
Muokattu: 21.11.2022
HOK-Elannon miljöösuunnittelija Tapani Hirvi, 65, tietää, että väreillä, materiaaleilla, valaistuksella ja opasteilla saa kaupassa ihmeitä aikaan.

Miljöösuunnittelija Tapani Hirvi saapuu kauppakeskus Triplan Alepaan lehtikuosisessa paitapuserossa ja farkuissa sekä lenkkareissa. Puheenparsi ja käynti on stadilaisen letkeää ja kädenpuristus luja.

Olemme sopineet tapaamisen tänne, sillä Triplan Alepa on suunnittelijan mielestä yksi hänen onnistuneimmista myymälämiljöistään. Eikä hän ole ainoa, joka ajattelee niin. Konsepti on monistettu jo pariin kymmeneen muuhunkin Alepaan, ja lisää uudistuneita Alepoita on tulossa.

"Halusin tänne karkkikauppafiilistä", Hirvi kuvailee.

Sisällä Alepassa saan helposti kiinni Hirven ajatuksesta: myymälän yleisilme on rento ja iloinen.

Tuoteryhmien nimet on isketty osasto-opasteisiin vinksallaan olevin kohokirjaimin, ja hedelmähyllyä kiertää näyttävä boordi, jossa on värikkäiden hedelmien kuvia. Juomaosaston seinässä lukee bisset.

"Halusin tänne karkkikauppafiilistä.”

"Vaatii ketjulta rohkeutta luottaa suunnittelijaan", Hirvi sanoo.

Myymälän seinät ovat murretun keltaiset ja katto musta. Hirvi kertoo, että seinän värisävy aiheutti aluksi vähän epäilyksiä Alepa-ketjun edustajissa, mutta kaikki pitivät lopputuloksesta.

Viihtyisyyttä valaistuksella

Hirvi aloitti uransa 1970-luvulla somistajana Hakaniemessä sijainneessa Elannon tavaratalossa, jossa hän eteni somistamopäälliköksi.

"Kun aloittelin uraani, tavarataloja somistettiin runsaasti erilaisella rekvisiitalla. Näyteikkunasomistukseen satsattiin paljon. Silloin ei ajateltu kokonaisuutta samalla tavalla kuin nyt", Hirvi muistelee.

Päivittäistavarapuolella miljöötä ei ajateltu senkään vertaa. Tärkeintä oli kertoa, mistä löytyvät jauhot, kahvi ja kananmunat ja mitkä tuotteet ovat tänään tarjouksessa.

"Myymälät oli liputettu täyteen hintalapuilla ja tussilla tekstatuilla tarjouksilla", Hirvi muistelee.

Vasta 1990-luvulle tultaessa alettiin kiinnittää kokonaisvaltaisemmin huomiota myymälöiden viihtyisyyteen. Huomattiin, että esimerkiksi valaistuksella on siihen suuri merkitys.

Nykyään valaistuksen rooli on kasvanut entisestään. Sillä voidaan vaikuttaa myymälän tunnelmaan, ja tarkkaan suunnitellulla kohdevalaistuksella tuotteet saadaan paremmin esille.

"Valot tuovat ryhtiä juomahyllyihin, ja palvelutiskillä tai heviosastolla tuotteet saadaan näyttämään mahdollisimman herkullisilta oikean sävyisillä ja oikein kohdistetuilla valoilla. Lisäksi katse saadaan kohdistettua sinne, minne pitääkin, eli tuotteisiin."

Kaikki lähtee pohjapiirustuksesta

Miljöösuunnittelulla vaikutetaan siihen, miltä myymälä näyttää niin sisältä kuin ulkoakin.

"Tärkeintä on luoda miellyttävä yleistunnelma. Asiakkaalla tulee olla ostoksia tehdessä mukava olo ja kaupasta lähtiessä sellainen fiilis, että tänne voin tulla uudestaankin."

Hirven työ lähtee liikkeelle kaupan pohjapiirustuksesta, jossa hyllyt, palvelutiskit ja kassat ovat omilla paikoillaan ja tuotteet sijoitettuna tietyille paikoille.

Miljöösuunnittelijan tehtävä on tehdä kaupasta paitsi Prisma, S-market tai Alepa myös paras visuaalinen versio kunkin kauppabrändin olemuksesta – toisin sanoen herättää myymälä henkiin.

"Pyrin luomaan miellyttävän ja kiinnostavan ostoympäristön värien, materiaalien, valaistuksen ja opasteiden avulla", Hirvi kuvailee.

Hirvi myöntää, että meinaa joskus innostua liikaa ja joutuu jarruttelemaan, koska yhteen myymälään ei kannata tunkea kaikkia ideoita. Yksittäisten elämysten sijaan on tärkeää panostaa kokonaisvaltaiseen viihtyvyyteen.

"Myymälä ei saa olla lavastus. Sen täytyy olla toimiva kokonaisuus, jossa pääosassa ovat tuotteet."

Miljöö ja tuotteet ovat kokonaisuus

Hirvi uskoo, että miljöösuunnittelussa keskitytään tulevaisuudessa tuotteisiin ja valikoimiin.

"Kun asiakas huomaa myymälän uuden ilmeen, hän odottaa jotain uutta myös tuotteilta. Ilme ja tuotevalikoima kulkevat aina käsi kädessä."

Grocerant-ajattelussa vähittäismyymälän ja ravintolan raja hälvenee, kun ravintolamaista tarjontaa tuodaan kauppaan. Tuoksuva, kiviuunissa paistettu rapea pizza ja värikkäät sushirivistöt ovat osa modernin myymälän miljöötä.

"Viimeksi näin tapahtui syyskuun alussa Rediin avatussa S-marketissa, jota minäkin olin suunnittelemassa", Hirvi kertoo.

Kierroksellamme Alepassa tarjolla on kaikkea, mutta tiiviissä muodossa. Tänne ei mahdu pizzeriaa, mutta paistopisteeltä voi ostaa pizzapalan ja kahvipisteeltä napata mukaan kupillisen kuumaa.

Miljöösuunnittelija ei ole verkkokauppaihminen

  • "Kun asioin ruokakaupassa, kiinnitän totta kai jonkun verran huomiota miljööseen. Matkustelemme vaimoni kanssa paljon, ja joskus saan häneltä hyväntahtoisia huomautuksia siitä, jos keskityn liikaa myymälän valaistukseen tai kalusteisiin.

  • Minä teenmeillä ruoan. En ole verkkokauppaihminen, vaan tykkään käydä fyysisessä kaupassa, tutkia valikoimaa ja valita itse hedelmät ja vihannekset. Varsinkin viikonloppuna panostan ruoanlaittoon.

  • En tee yleensä kauppalistaa, koska minusta on mukavampaa mennä kauppaan ja ideoida siellä, mitä haluan valmistaa. Kun kaupassa on hyvä tunnelma ja tuotteet ovat kauniisti esillä, ideointi on nautinto."

Lisää aiheesta