Mikko Harjulehto, 49, viestinnän suunnittelija, Puolustusvoimat
"Aloitin valtiotieteiden ja historian opinnot Wienin yliopistossa 1987 ja opiskelin myös kaksi lukukautta Hampurin yliopistossa. Valmistuin vuonna 1996.
Itävallassa yliopisto-opinnot välittävät oppiaineen keskeisen sisällön, hiovat kriittistä ajattelua ja opettavat itsenäistä tutkimista. Opintojeni aikana kirjoitin kaikkiaan noin 30 proseminaari- ja seminaaripaperia.
Jokainen kirjoitti myös gradun. Sen jälkeen suoritettiin "Diplomprüfung", jossa kolmen professorin kollegio tenttasi gradun lisäksi pääaineesta ja sivuaineesta. Suomessa yleisiä kirjatenttejä ei Wienissä ollut, joten luennoilla kannatti olla läsnä ja tehdä kattavia muistiinpanoja.
Itävallassa vähemmistö jokaisesta ikäluokasta suorittaa ylioppilastutkinnon. Ylioppilastutkintoon johtavaan oppikouluun pääseminen edellyttää 10-vuotiaalta erittäin hyvää koulumenestystä. Ensimmäinen karsinta tehdään siis varhaisessa vaiheessa. Ylioppilastutkinnolla pääsee haluamaansa yliopistoon ja tiedekuntaan. Merkittävä osa opiskelijoista luovuttaa ensimmäisen parin vuoden jälkeen.
Opiskelu Wienissä ja Hampurissa on suomalaiselle maksutonta. Rahoitin elämäni opintotuella, opintolainalla sekä kesätöillä kuten työskentelemällä sekatyömiehenä rakennustyömaalla tai uimavalvojana. Kerran toimin jopa claqueurina eli taputin maksusta klassisessa konsertissa Wienissä.
Wien oli minulle luonnollinen valinta, koska olin kasvanut siellä. Varmistin kuitenkin, että itävaltalaiset ylemmät korkeakoulututkinnot tunnustetaan Suomessa. Halusin opiskella ulkomailla mutta työskennellä Suomessa. Vain viikko viimeisen tenttini jälkeen aloitinkin harjoittelun Suomen ulkoministeriössä.
Helsingissä ja Brysselissä suoritettujen harjoittelujaksojen avulla pääsin kiinni vakituisiin tehtäviin. Olen sittemmin työskennellyt politiikan, turvallisuuspolitiikan ja viestinnän asiantuntijatehtävissä Helsingissä, Brysselissä ja Afganistanissa.
Suomessa akateemisesti koulutetut suhtautuivat ulkomaiseen koulutukseeni myönteisesti. On kuitenkin todettava, että vastaanotto Suomessa oli ainakin 1990-luvulla ajoittain sangen viileää ja jopa tyrmistyttävän kielteistä. EU-jäsenyys on sittemmin parantanut tilannetta.
Kahdenkymmenen työvuoden jälkeen opiskelutaustaani ei enää kysellä. Työni ovat usein olleet kansainvälisiä, joten ulkomailla suoritettu tutkinto toi uran alussa uskottavuutta. Opiskelu ulkomailla tuo aina myös kulttuurista osaamista ja perspektiiviä sekä vahvistaa kielitaitoa. Ulkomainen korkeakoulututkinto kannattaa ehdottomasti, jos opetuksen taso vastaa kotimaista tai on sitä korkeampi.
Kansainvälisyys on nykyään osa suomalaista arkea. Kansainvälinen kokemus voi olla perusedellytys. Ulkomailla suoritettu tutkinto voi olla jopa plussaa."
