Koululaisten kesälomat ennen ja nyt
Koululaisten ja heidän vanhempiensa kesälomien yhteensovittaminen lienee ikuisuuskysymys, jonka parissa vanhemmat painivat vuodesta toiseen. Vielä 1980-luvulla oli tavallista, että lapset lähetettiin kesäksi isovanhempien luokse maalle, mutta kaupungistumisen takia yhä harvempi pääsee enää kesäksi maaseudun rauhaan.
"Isovanhemmat osallistuvat yhä aktiivisesti lastenlastensa hoitoon sekä koulupäivien jälkeen että kesälomalla, mutta heistä harva asuu enää maalla, vaan usein kaupungissa ja melko lähellä lapsiaan ja lastenlapsiaan", toteaa Väestöliiton tutkija Anneli Miettinen.
Samaan aikaan nykyiset isovanhemmat ovat edellisiä sukupolvia varakkaampia ja toimintakykyisempiä, minkä vuoksi heillä on myös paremmat mahdollisuudet esimerkiksi matkailuun.
"Tämä vuoksi nykyisin myös isovanhemmilla voi olla omia aikataulujaan, eivätkä he ole ihan aina käytettävissä", Miettinen pohtii.
Miettisen mukaan työelämän voimakkaat muutokset ovat vaikuttaneet viime vuosikymmeninä suuresti myös lasten kesäloman viettoon. Kun aiemmin heinäkuu oli suomalaisille tyypillisin kesälomakuukausi, monien vanhempien kesälomat ajoittuvat nykyisin myös kesä- tai elokuulle, toisinaan jopa touko- ja syyskuulle.
"Myös tämä pakottaa perheitä limittämään vanhempien kesälomia, ja samalla koko perheen yhteisen kesäloman aika pienenee."
Aikuinen saavutettavissa
Vuonna 2011 julkaistun perheiden ajankäyttötutkimuksen mukaan koululaiset viettävät lomallakin aiempaa enemmän niin sanottua ruutuaikaa. Erityisen suuri osa ruutuajasta kuluu tietokoneen kimpussa. Saman tutkimuksen mukaan kavereiden kanssa vietetään selvästi vähemmän aikaa kuin ennen.
"Todennäköisesti nuorten online-tapaamiset ovat lisääntyneet, mutta kanssakäyminen kasvotusten on vähentynyt sekä nuorilla että aikuisilla", Miettinen toteaa.
Toisaalta kulttuuriin ja harrastuksiin sekä liikuntaan ja ulkoiluun käytetty aika on kesälomallakin kasvanut.
"Suurimpana selittäjänä on varmasti vanhempien tarve sijoittaa lapsia lomalla johonkin mielekkääseen toimintaan. Toisaalta myös osa harrastustoiminnasta on nykyään sellaista, että siihen pitää satsata läpi vuoden."
2000-luvulla lasten yksinoloon on ryhdytty suhtautumaan selvästi aikaisempaa kielteisemmin. Yksinolo ei Miettisen mukaan kuitenkaan ole aina negatiivinen asia.
"Myös lapset toivovat joskus yksinoloa tai sellaista vapaa-aikaa, johon ei sisälly mitään tekemisen tarvetta. On muistettava, että yksinolo on eri asia kuin se, että lapsi kokee olevansa yksinäinen."
Lisäksi lapsen yksinoloa voi lieventää esimerkiksi siten, että lähistöllä on joku aikuinen saavutettavissa.
"Hän voi olla esimerkiksi naapuri tai kaverin isä tai äiti, joka pystyy tarpeen tullen tulemaan apuun", Miettinen opastaa.
