Kirjailija Tommi Kinnunen tuntee koulumaailman sudenkuopat: ”Pitäisi viheltää uudistustauko”

Joka ainoalla lapsella ja nuorella on oikeus tulla nähdyksi omana itsenään, ja jokaisen opettajan työ on nähdä hänet sellaisena. Näkeminen ei ole arvottamista vaan havaitsemista ja hyväksymistä.

Opettajan velvollisuus on nähdä myös ne oppilaat, jotka syystä tai toisesta eivät halua tulla nähdyiksi. On tärkeää luoda turvallinen tila ja nähdyksi tulemisen tunne myös niille, joiden strategia on piiloutua. Lapsi voi valita piiloutumisen, jotta ei kuormittaisi liikaa huoltajaansa esimerkiksi epäonnistumalla.

Jokaisella on oikeus olla omalla tavallaan erinomainen.

Koulussa yksilöllistäminen on erinomainen vaade. Jokaisella on oikeus oppia, saada näyttää oppimistaan ja olla omalla tavallaan erinomainen. Mutta se on sanahelinää, kun samaan aikaan ryhmäkoot kasvavat ja opettajan työmäärä lisääntyy. Opettajalta vaaditaan sellaista, joka ei ole mahdollista.

Ihmisen hyvinvointi rakentuu hyvän mielenterveyden päälle. En tarkoita hyvää itsetuntoa, vaan sitä, miten ihminen puhuu itselleen ja millaisena hän näkee itsensä. Suuri teesini on, että hyvinvointivaltio on synnyttänyt pahoinvointitehtaan.

Jos koulusta tulee paikka, jossa vaaditaan koko ajan enemmän, se herättää nuorissa riittämättömyyden tunnetta. Ja jos koulukokemus on kaksitoista vuotta pelkkää riittämättömyyttä, se syö lapsen ja nuoren psyykeä ja vaikuttaa tapaan, jolla hän näkee itsensä.

Sama koskee opettajia. He väsyvät suuren työmäärän alla, ja heidän mielenterveysongelmansa ja riittämättömyyden tunteensa ovat kasvaneet. Väsynyt opettaja ei pysty auttamaan oppilaitaan.

Nuorten psykiatrinen apu on aliresursoitu, ja nuorten ongelmat jätetään koulun hoidettaviksi. Silloin riviopettaja joutuu pohtimaan, mitä tehdä. Koulu ei ole parantava eikä ihmeitä tekevä paikka, eikä hoitaminen ole koulun tehtävä.

Olen inkluusion vahva kannattaja. Kaikilla on oikeus olla mukana.

Kun erityisluokkajärjestelmää lähdettiin purkamaan, sanottiin, että erityistä tukea tarvitsevat oppilaat sijoitetaan tavallisille luokille ja he saavat siellä tarvitsemansa tuen. Vain alkuosa toteutui. Lisätukea ei tullut. Inkluusio oli säästötoimi, jonka avulla saatiin kätevästi laitetuksi kaikki riviopettajan niskoille.

Nyt tukea tarvitsevat oppilaat kokevat epäonnistuvansa. Yhdenkään lapsen ei kuulu ajatella olevansa rasittava, muita tyhmempi tai muiden tiellä, koska opettaja joutuu auttamaan häntä enemmän kuin toisia. Jos erityistä tukea tarvitseva oppilas saisi tukea kouluavustajalta tai erityisopettajalta, hän pärjäisi siinä missä muutkin.

Minulle kävi niin, että työuupumukseni syitä etsittiin uupuneesta. Mikä minussa oli vialla, kun en jaksanut? Kertaakaan ei pohdittu sitä, mikä järjestelmässä saa aikaiseksi sen, että opettaja väsyy.

Opettajan ammatissa hankalaa on se, että työnantaja on kunta, mutta työn sisällön määrittelee valtio. Opetushallituksessa joku voi keksiä kivan idean, mutta hänen ei tarvitse miettiä sen toteuttamista. Jos työntekijät väsyisivät yrityselämässä näin pahasti, firman pitäisi muuttaa toimintamalliaan.

Opettajan näkökulmasta nyt pitäisi viheltää uudistustauko: ei enää lisätyötä vaan enemmän huomiota sekä oppilaiden että opettajien jaksamiseen.

Olen lapsesta pitäen kokenut, että olen perheeni täysvaltainen jäsen. Minua on lapsena aina kuultu ja ymmärretty, ja mielipiteeni on otettu huomioon. Onko näin tapahtunut oikeasti vai onko se vain tunnetila, sitä en tiedä. Mutta se tarkoittaa, että vanhempani toimivat hyvin.

Ongelmia typistetään, jos ne määritellään sukupuolen kautta.

Koulussa tasa-arvo tarkoittaa esimerkiksi sitä, että kenenkään osaamista ei oleteta sukupuolen perusteella vaikkapa niin, että kaikki pojat ovat hyviä matematiikassa ja tytöt lukuaineissa. Ongelmia typistetään, jos ne määritellään sukupuolen kautta. Esimerkiksi huonosta lukutaidosta puhutaan poikien ongelmana, mutta se koskee myös tyttöjä.