Internet Explorer -selainta ei enää aktiivisesti tueta. Suosittelemme käyttämään sivustoamme esimerkiksi Google Chrome tai Mozilla Firefox -selaimilla.

"Luonto on voimakas, mutta ihmiselle jää vapaus valita, miten sen voimaan suhtautuu", sanoo Lotta Hintsa.

Lotta Hintsa on oppinut nöyryyttä luonnonvoimien edessä: "Ihan kaikkea ei voi elämässä saavuttaa"

Teksti:
Riina-Maria Metso
Kuvat:
Don Bowie
Julkaistu: 30.5.2022
|
Muokattu: 5.7.2022
Alppinisti Lotta Hintsa vierastaa termiä ”valloittaa vuoria”. ”Ihminen ei voi valloittaa ainuttakaan vuorta”, hän huomauttaa. Hintsa listasi viisaita sanoja nöyryydestä.

Totuus

Nöyryys perustuu totuuteen. Me suomalaiset yritämme usein olla vähän liiankin nöyriä, ettemme vain nostaisi itseämme jalustalle. Oikeaa nöyryyttä on kuitenkin esimerkiksi puhua itsestään totuudenmukaisesti, ei liioitellen eikä vähätellen.

Minulla on ollut taipumusta pitää turhankin hyvin huolta siitä, etten varmasti olisi liian ylpeä. Itsensä vähättely ei kuitenkaan ole totuuteen perustuvaa eikä siten rakentavaa tai terveellistäkään. Niin kauan kuin asiat ovat totta, ne voi myös rehellisesti sanoittaa.

Luonto

Kunnianhimoni on aina saanut minun viemään asiat loppuun asti. En ole jättänyt mitään roikkumaan. Jos olen yrittänyt riittävästi, olen saavuttanut lähes kaiken, mitä haluan. Vasta kun aloin kiivetä vuoria, luonto laittoi stoppia tavoitteisiini.

Vierastan termiä ”valloittaa vuoria”, sillä ihminen ei voi valloittaa ainuttakaan vuorta. Luonnon ylivoipaisuutta on pakko kunnioittaa. Suurimman oppikouluni nöyryydestä sain G2-vuorella vuonna 2019. Istuimme lumimyrskyn vuoksi leirissä kymmenen päivää odottamassa sopivaa säätä kiipeämiseen. Turhautumiseni kasvoi, ja olisin halunnut lähteä yrittämään huiputusta. Kokeneempana kiipeilijänä mieheni Don teki lopulta päätöksen jäädä leiriin. Olin pettynyt, ja uskoin edelleen, että selviäisimme jos lähtisimme. Seuraavana yönä jäätävän kokoinen lumivyöry pyyhkäisi juuri sen reitin läpi, jossa meidän olisi alkuperäisen suunnitelman mukaan pitänyt silloin olla. Katsoessani sitä teltan suulta ymmärsin paikkani suhteessa luontoon.

”Ihminen ei voi valloittaa ainuttakaan vuorta.”

Rajat

Melkein missä tahansa urheilulajissa voi ylittää rajansa. Vuorilla ei. Siinä vaiheessa kun ylittää rajansa, ei ole enää omassa hallinnassa, tuleeko elävänä takaisin. Kun tietää totuudenmukaisesti omat rajansa, pystyy onnistumaan parhaiten.

Omat rajat pystyy ottamaan haltuun ennakoimalla. Voi valita, että on parhaimmassa kunnossa mennessään vuorelle. Joka kerta, kun teen treenin, mietin, että lisään turvallisuuttani vuorella tekemällä itsestäni nopeamman, vahvemman ja teknisesti paremman. Silloin on entistä todennäköisempää, että en tee kiivetessäni virhettä.

Kiipeilijänä pitää kuitenkin olla jonkin verran bravadoa, uhmakkuutta. Nöyryyskohta on bravadon ja itsensä vähättelyn välissä.

Asenne

Nöyrtyminen voi johtaa siihen, että pystyy muokkaamaan asennettaan. Pari päivää sitten pyöräilin valtavassa vastatuulessa, ja tuuli yritti kaataa minut monta kertaa. Vuoristomaisemien tuulet ovat välillä huomattavasti voimakkaampia kuin esimerkiksi myrskytuulet Suomessa. Hermostuin, mutta tuulta ei kiinnostanut kuinka kovaa huusin sille. Ymmärsin, että minun on valittava asenteeni. Joko käännyn takaisin tai teen treenin loppuun uudella asenteella. Otin haasteena miettiä, mistä suunnasta seuraava puuska tulee ja miten se minuun vaikuttaa. Luonto on voimakas, mutta ihmiselle jää vapaus valita, miten sen voimaan suhtautuu. Sama pätee moneen muuhunkin: kaikkeen ei voi vaikuttaa, mutta omaan asenteeseen voi.

”Kaikkeen ei voi vaikuttaa, mutta omaan asenteeseen voi.”

Kiitollisuus

Nöyryyttä on vaikeaa mitata. Jos ihminen kehuskelee olevansa nöyrä, hän ei todennäköisesti ole sitä. Kiitollisuus saa minut nöyrtymään. Se hetki, kun katson ympärilleni ja mietin, mitä elämä on tuonut eteen. Olen nöyrästi kiitollinen myös haasteista, sillä ne kasvattavat.

Tulemme maailmaan niin, että emme ole ansainneet mitään. Kaikki mitä saamme on lahjaa. Vaikka tekisimme kuinka paljon töitä jonkin asian eteen, sen saavuttamiseen on aina vaikuttamassa moni muukin ihminen tai seikka. Sen ymmärtäminen ja kiitollisuus siitä vetää minut nöyräksi.

Lotta Hintsa

  • 33-vuotias alppinisti ja kestävyysurheilija.

  • Asuu Helsingissä ja treenaa paljon Yhdysvalloissa. Perheeseen kuuluvat äiti, isosisko, pikkusisko, pikkuveli sekä miesystävä Don Bowie.

  • Lotan ja toimittaja Laura Arffmanin aiemmin ääni- ja e-kirjana julkaistu teos Elämäni vuoret on myynnissä Prismoissa ja Prisma.fi:ssä yksinoikeudella painettuna versiona.

Lue lisää viisaita sanoja

Lisää aiheesta