”Puoliksi syöty omena lojui hyllynreunalla. Hermostuin saman tien.

Olin varma, että se oli jäänyt toiselta pojistamme, jotka ajoittain käyttävät työhuonettani.

Rakastan poikiani, mutta omenanraato sai minut tuntemaan itseni isänä epäonnistuneeksi. Lähetin pojille kiukkuisen viestin. Seuraavassa hetkessä tajusin, että raato taitaa olla omia jättösiäni.

Filosofian ideana on saada ihminen käyttämään ajattelukykyään, jotta hän hahmottaisi laajemmin itseään ja elämää. Pointtina on kasvaa ihmisenä. Perheessä ja parisuhteessa kaikki on kiinni tästä kasvusta. Omasta itsekkyydestä on saatava yliote ja ymmärrettävä, että rakkaus ei ole yksilösuoritus. Vasta tavoittamalla toisen näkökulman voi kokonaisuus alkaa toimia. Rakkaus on lopulta käytäntöä, arkea. Erilaisia ristiriitoja voi syntyä joka päivä lukemattomista syistä ja omenanraato avata ärsytyspadot. Siksi halu onnistua yhdessä on avain. Se ei onnistu ilman sitoutumista ja halua tehdä työtä kokonaisuuden eteen.

Rakkaus on lopulta käytäntöä, arkea.

On typerää kiukutella rakkailleen. Jälkikäteen ajatellen en voi olla ylpeä yhdestäkään kerrasta, kun olen suuttunut Pipsalle tai pojilleni. Miksi käyttäydyn huonosti puolisolleni ja elämäni naiselle, joka on avannut minulle elämäni suurimmat majesteetit? Ihmisen täytyy pystyä parempaan. Pitää kyetä nostamaan omia standardejaan elämän edetessä. Parisuhde ja perhe ovat siihen kasvuun paras mahdollinen ympäristö. Koen valtavaa kiitollisuutta, että saan olla Pipsan puoliso sekä Oliverin ja Jeromen isä ja että he rakastavat minua.

Erään toisen kerran työhuoneellani katseeni kiinnittyi kirjahyllyyn, johon oli ilmestynyt rautakaupan puristin. Jo pitkään minua oli huolestuttanut tämä nimenomainen hylly. Sitä ei oltu pultattu seinään ja se uhkasi kallistua sivusuuntaan. Nyt puristin lukitsi kallistuneen hyllyn toiseen kiinteämpään hyllyyn. Pojat olivat hoitaneet homman! Tunsin sisälläni voimakasta lämpöä.

Poikani ovat nyt 30-vuotiaita. Olemme eläneet koko ajan Helsingin keskustassa, ja kadunkulmat on merkitty muistoilla. Kun menen Ekbergin kahvilaan ja katson yhtä tiettyä pöytää, muistan kuinka Pipsa tuli lääkäristä ja kertoi odottavansa kaksosia. Se teki paikasta minulle pyhän.

Katseeni kiinnittyi kirjahyllyyn, johon oli ilmestynyt rautakaupan puristin.

Ongelmista on suurta selvitä yhdessä

Meidän yhteiskuntamme ei kannusta pariskuntia pysymään yhdessä, mutta itse olen lojaliteetin miehiä. Minusta uskollisuudessa on hohtoa. Joillekin ero voi olla hyväksi, mutta moni antaa suotta periksi. Ongelmista on suurta selvitä yhdessä. Kiivastuminen ja itsekkyysuho eivät auta. Järkipuhe auttaa. Mutta sitä järkipuhetta pitää kyetä itsekin kuuntelemaan ja ottamaan opiksi. Toisen pitää kokea, että häntä kuullaan. Sikailulle ei ole sijaa missään kestävässä. Siksi tulee kehittää omaa ymmärrystään elämän syvemmistä ulottuvuuksista ja haluaan kasvaa ihmisenä.

Sikailulle ei ole sijaa missään kestävässä.

Viime talvena kävelimme Vanhassa kirkkopuistossa ja tie oli liukas. Minulla oli kitkapohjakengät ja pysyin tukevasti pystyssä. Pipsa piti tiukasti käsivarrestani kiinni.

”Muistatko, kun meidän pojat opettelivat täällä ajamaan pyörällä?” kysyin Pipsalta.

Olimme äkisti takaisin ajassa, jolloin meidän molempien isät olivat elossa, molemmat rintamamiehiä, sitä sukupolvea jota saamme kiittää Suomen itsenäisyydestä. On käsitettävä ajan kaari ja oma paikkansa siinä. Jos ei ole tarkkana, pintapuutteet ja itsekkyysmotiivit ottavat yliotteen ja katkeruudet kaappaavat vallan. Mutta rakkauskin voi voittaa, jos sitä vaalitaan."