"Olen ollut työelämässä 80-luvulta lähtien. Ylioppilastutkinnon jälkeen olen kouluttautunut työtä tekemällä ja käynyt lukuisia graafisen alan kursseja. 90-luvun lopussa silloinen työpaikkani teki konkurssin, mutta työttömyyteni ei kestänyt kauaa.
Työskentelin matkailualalla parikymmentä vuotta. Ala on muuttunut hurjasti. Matkatoimistoja on lopetettu ja työntekijöitä irtisanottu. Itse sain lähtöpassit edellisestä työpaikastani yt-neuvottelujen päätteeksi. Pitkäaikaisesta työpaikasta lähteminen tuntui avioerolta. Vaikka sanotaan, että irtisanominen ei ole henkilökohtaista, kyllä se siltä tuntui.
Alkujärkytyksen jälkeen aloin toimia ja kouluttautua uudelleen. Alanvaihtoakin mietin, mutta ennemmin halusin päivittää ja kehittää nykyistä tietotaitoani. Kävin muun muassa digitaalisen viestinnän kurssin sekä TE-keskuksen ja yksityisen yrityksen järjestämässä yksilöllisessä valmennuksessa. Opiskelu aikuisiällä on niin antoisaa, että aion jatkaa sitä edelleen.
Toki välillä koin lamaantumista. Eniten kaipasin työkavereita ja työyhteisöä. Lisäksi tuntui siltä, etten kelpaa enää mihinkään. Lähetin yli sata hakemusta, mutten saanut kutsua edes haastatteluun. Vaikutti siltä, että iällä on merkitystä. Ehkä työnantajat hakevat energisiä, uraa tavoittelevia nuoria ja ajattelevat, että vanhemmat työntekijät ovat hitaampia oppimaan eivätkä sovi niin sanotusti porukkaan.
Myös taloudellinen tilanne ahdisti jatkuvasti. Viisi vuotta sitten rakennetusta omakotitalosta on lainaa, ja nelihenkisellä perheellä riittää menoja. Perheeseeni kuuluu mies ja kolme poikaa, joista 15- ja 18-vuotiaat asuvat vielä kotona. Vanhin, 27-vuotias, on jo muuttanut pois kotoa ja perustanut oman perheen.
Lisäksi meillä on kaksi koiraa, ja niiden kanssa touhuaminen on ollut varsinainen henkireikä. Myös talon ja pihan laittaminen, sisustaminen sekä matkailu ovat juttuja, jotka auttavat jaksamaan ja tuovat iloa elämään. Perheen ja ystävien tuki on ensiarvoisen tärkeää. Olen positiivinen ihminen. En vaivu koskaan sellaiseen masennukseen, josta en pääsisi yli. Uskon itseeni.
Viimein helmikuussa sain kauan kaipaamani haastattelukutsun Invalidiliiton viestintäyksikköön. Ja sitten toisenkin. Luulin jälkimmäistä haastattelua seuraavaksi hakuvaiheeksi, mutta tapaamisessa työnantajani ilmoittikin, että olen saanut paikan. Se tuntui aivan mahtavalta, leijuin ilmassa seuraavat päivät. Nykyinen pomoni on sitä mieltä, että eri-ikäiset työntekijät tasapainottavat työyhteisöä ja ovat ainoastaan etu. Uudessa työssä aloittaminen on ollut jännittävää ja mielenkiintoista. On hienoa huomata, että työtäni arvostetaan.
Mielestäni ikäluokkamme onkin kuin hukattu voimavara. Meillä on runsaasti elämänkokemusta ja pitkä työhistoria – ja on vaikea löytää motivoituneempaa työntekijää kuin neli-viisikymppisenä työttömäksi jäänyt henkilö.
Työtä etsivälle kanssasisarelleni haluaisin sanoa, että ei saa menettää uskoaan. Ansioluettelo kannattaa viilata huolellisesti, ja itseään on hyvä kehittää jatkuvasti. Näin pysyy koko ajan aktiivisena ja on entistä varmempi olo hakea uusille urille."
