Massiivinen portti siirtää ohikulkijan vilkasliikenteiseltä Vanhalta Porvoontieltä aivan toisenlaiseen maailmaan, metsäiselle Honkanummen hautausmaalle. Liikenteen pauhu jää taakse, edessä siintää mahtava, korkeiden puiden reunustama kuja. Kujaa ympäröivät massiiviset tammet ja lehmukset saavat katseen kohoamaan väkisinkin kohti kirkkaansinisenä hohtavaa aamutaivasta. Ilmassa on loppusyksyn kirpeyttä. Lehtipuut ovat jo suurelta osin pudottaneet lehtensä, paikan syvä vihreys on peräisin lähinnä eri puolilla hautausmaata kasvavien mäntyjen neulasista.
Puukuja päättyy kiviportaisiin, jotka johdattavat kulkijan kohti kahta ylväänä kohoavaa kappelirakennusta. Valkoiset, kolmionmalliset kappelit huokuvat syvää rauhaa kuin lohdutuksena hautausmaalla kulkeville omaisille.
Isoon kappeliin mahtuisi yhteensä 120 ihmistä. Tänä aamuna sisällä on kuitenkin hiljaista, vaikka seuraavaan vainajan siunaustilaisuuteen on enää puoli tuntia aikaa. Yhtään omaista tai saattajaa ei näy paikalla, penkkirivien reunustalla olevat hautakukkatelineet odottavat tyhjinä. Virsikirjat lepäävät paikoillaan, nyt niihin ei tartu yksikään käsi.
Yksinäinen haudataan yhtä arvokkaasti
Hautajaisjärjestelyjen hoito kuuluu tavallisesti vainajan omaisille eli puolisolle ja lapsille tai jollekulle muulle läheiselle ihmiselle. Jos vainaja on kuitenkin elänyt elämänsä loppuvaiheet niin yksin, ettei hautajaisille löydy järjestäjää, vainajan koti- tai kuolinkunta huolehtii niiden organisoimisesta ja kustannuksista. Pienimuotoisenakin hautaaminen maksaa useita satoja eroja. Kuluja tuottavat muun muassa arkku ja kuljetukset, vainajan valmistelu ja tuhkaus sekä hautapaikka.
Saattoväettömiä hautajaisia vietetään varsinkin suurimmissa kaupungeissa, joissa yksinäisyys on yhä yleisempää. Helsingin seurakuntayhtymän Honkanummen hautausmaalla Vantaalla yksinäisiä vainajia siunataan käytännössä lähes joka viikko. Vuosittain Honkanummella yksinäisiä vainajia on noin 60.
Vaikka hautajaisiin ei osallistu saattajia, siunaustilaisuus hoidetaan yhtä arvokkaasti kuin satapäisen omais- ja ystäväjoukon läsnä ollessa. Myös siunaamisen kaava on sama.
Honkanummen kappelin vahtimestarit Seija Rautasalo ja Jim Sember valmistelevat kello kymmeneltä alkavaa siunaustilaisuutta normaalein rutiinein. Tänään samanaikaisesti siunattavana on kaksi yksinäistä, toisilleen tuntematonta vainajaa, nainen ja mies.
Hissi tuo ensin yhden arkun kellarikerroksen ruumishuoneesta ylös kappeliin. Rautasalo kuljettaa sen tottuneesti paikalleen alttarin eteen. Pienen hetken päästä sen rinnalla on toinen, samanlainen arkku. Ainoa ero on, että jälkimmäinen arkku on paljas, ilman päälle laitettavaa kukkalaitetta. Kun omaisia ei ole, kukaan ei ole huomannut puutetta ennen siunaustilaisuutta. Rautasalo tarkistaa, että molemmat arkut ovat suorassa. Samaan aikaan Sember asettelee alttarikukat paikalleen ja sytyttää kaksi valkoista kynttilää. Kaikki on valmista.
Siunaus alkaa tasan kello kymmenen. Kappelin ovet suljetaan, pappi Arja Vaulas astuu paikalleen ja kanttori aloittaa alkusoiton. Ruotsalaissäveltäjä Jerker Leijonin teos In Memoriam kaikuu typötyhjässä kappelissa. Tilaisuus on lyhyt ja koruton, mutta samalla myös oudon intiimi. Kun paikalla ei ole yhtään omaista tai ystävää, papin merkitys korostuu: hän on ainoa henkilö saattamassa näitä kahta vainajaa viimeiselle matkalle. Herran siunauksen ja loppusoiton jälkeen tilaisuus on ohi. Arkut kuljetetaan takaisin ruumishuoneelle odottamaan viikon sisällä tehtävää tuhkausta.
