Hedelmäinen rahkatorttu
Ainekset
Valmistus
Murskaa keksit monitoimikoneessa tai vahvassa muovipussissa kaulimella. Sulata rasva ja sekoita se keksimuruihin. Painele seos piirakkavuoan (Ø 26 cm) pohjalle ja reunoille.
Valuta persikkaviipaleet. Leikkaa kukin viipale kahdeksi ohueksi viipaleeksi. Asettele ne keksipohjalle. Sekoita rahka ja munat keskenään. Kaada seos persikoiden päälle.
Paista torttua 175-asteisen uunin alatasolla noin 30 minuuttia. Täyte saa jäädä hieman pehmeäksi, sillä se jämäköityy jäähtyessään.
Siirrä jäähtynyt torttu jääkaappiin vähintään pariksi tunniksi tai yön yli.
Koristele torttu sesongin hedelmillä, marjoilla ja mintunlehdillä.
Lisää aiheesta
Ravintosisältö
Tämäkin resepti on suunniteltu hyvinvointiasi ajatellen.
Annos
100g
398
1664
23,1 g
13,2 g
35,3 g
26,3 g
0,8 g
10,8 g
0,6 g
Ravintotiedot ovat suuntaa antavia. Valmistettaessa ruokaa erityisruokavaliota noudattavalle, tarkista tuotteiden sopivuus pakkausmerkinnöistä.
Ravintolaskelmassa ei huomioitu:
mangoa,
passiohedelmää,
vadelmia,
mintunlehtiä.
Lähde: Terveyden ja hyvinvoinnin laitos, Fineli