Internet Explorer -selainta ei enää aktiivisesti tueta. Suosittelemme käyttämään sivustoamme esimerkiksi Google Chrome tai Mozilla Firefox -selaimilla.

Ulos syömään! Näillä vinkeillä kokkaus sujuu retkellä myös ensikertalaiselta

Mikään ei maistu paremmalta kuin luonnossa tehty ruoka! Tee päiväretki nuotiopaikalle tai lähde viikonlopuksi telttailemaan. Ota mukaan riittävästi ruokaa, sopivat ruoanlaittovälineet ja nauti retkestä kaikilla aisteilla.
Teksti:
Yhteishyvä
Kuvat:
Anna Huovinen
Julkaistu: 17.6.2021
|
Muokattu: 17.6.2021

Vinkit toimivan retkimenun suunnitteluun

Ulkoillessa ruoka maistuu, joten retkellä pitää olla tarpeeksi syötävää. Siksi ruoat kannattaa miettiä etukäteen – ja ottaa silti mukaan myös helposti syötäviä välipaloja. Kun suunnittelet retkiruokia, listaa samalla välineet, jotka tarvitset ruokien tekemiseen ja syömiseen. Jos kippoja, pannuja ja kattiloita alkaa kertyä listaan liikaa, mieti mitkä ruoat voisi tehdä samoilla välineillä tai mitä voisi kokata pelkästään foliossa ja varrastikuissa. Laske myös veden tarve. Lähimaastoon jaksaa kantaa kanisterin, mutta jo muutaman päivän retkellä vettä kuluu niin paljon, että se kannattaa säästää juoma- ja kahvivedeksi. Pastat, linssit ja jyvät voi esimerkiksi kypsentää kastikkeessa ilman keittämistä erikseen.

Mitkä ruoanlaittovälineet tarvitaan? Ota mukaan ainakin nämä

Kun kokkaat avotulella, tarvitset tulenkestävän patakintaan tai tukevat pihdit, joilla voit siirtää astian pois tulelta. Ota iso lusikka kauhaksi ja puukko veitseksi. Varaa mukaan foliota ja leivinpaperia, joita voit käyttää nyyttien tekemiseen ja ruoan lämpimänä pitämiseen. Talouspaperilla saat pyyhittyä ruokien rippeet lautasista ja muista astioista ennen tiskaamista. Jos tiskaat luonnossa, käytä ympäristöystävällistä tiskiainetta ja imeytä tiskivesi maaperään. Kuumenna tiski- ja huuhteluvesi samassa pannussa tai kattilassa, jossa valmistit ruoan. Pakkaa retkireppuun myös puhdistusliinoja tai käsidesiä ja aloita tärkeimmästä eli eväistä: tee ainakin ensimmäisen tauon eväät valmiiksi jo kotona, niin pääset heti herkuttelemaan!

Vähemmän kannettavaa: esivalmistele ruoat kotona

Huuhtele kasvikset jo kotona, niin retkellä vesi säästyy juotavaksi ja ruoanlaittoon. Pakkaa paloitellut kasvikset rasiaan tai vahvaan muovipussiin vesitilkan kanssa ja käytä vesi ruoanlaitossa. Varsinkin painavat tai paljon tilaa vievät kasvikset, kuten paprikat, kannattaa paloitella valmiiksi mukaan. Tai käytä tuoreksia eli kaupan vihanneshyllyn valmiiksi paloiteltuja kasviksia. Mittaa kuivat ainekset valmiiksi. Ota mukaan vain sen verran pastaa, puurohiutaleita, jauhoja, linssejä, sokeria ja siemeniä kuin tarvitset.

Nosta nautinnon astetta: muista mausteet

Paistatko rypsiöljyssä, voissa vai margariinissa? Ota pieni pullo tai rasia ja käytä samaa rasvaa leivän päällä ja ruoanlaitossa. Kokeile myös tavallista maukkaampia öljyjä: seesamiöljy on kiva lisä retkiruokiin. Hienonna yrtit ja viipaloi sitruunaa pieniin rasioihin tai pusseihin, niin ruoka on helppo maustaa retkipaikalla. Pieni määrä chiliä tai mustapippuria antaa terää ruokaan kuin ruokaan. Suolan voit korvata kapriksilla tai suolaisella juustolla. Lämpimässä säilyvät salsat ja pestot sekä fetapalat ovat mainioita maunantajia.

Helpota ruoanlaittoa käyttövalmiilla aineksilla

Lisää ruokiin kypsää, valmiiksi maustettua vuolukanaa tai nyhtökauraa, käytä kestomakkaroita ja marinoitua tofua. Pakkaa mukaan kartonkiin pakattuja säilykkeitä ja kastikkeita sekä aina kätevä tortillapaketti. Tortillan sisään voit kääräistä niin suolaiset kuin makeat nuotioherkut. Helpot tikkupullat teet kätevästi valmiista croissant-taikinasta.

Omistatko retkigrillin? Lue silloin tämä:

Minne mennä? Lue täältä vinkit retkikohteista