Internet Explorer -selainta ei enää aktiivisesti tueta. Suosittelemme käyttämään sivustoamme esimerkiksi Google Chrome tai Mozilla Firefox -selaimilla.

Minun kotiseutuni: Lapin taikaa

Teksti:
Hanna Moilanen
Kuvat:
SOK
Julkaistu: 14.12.2014
|
Muokattu: 31.8.2020
Kittilässä luonnon rauha ja lomakeskuksen vilkkaus rytmittävät vuotta. Matkailu tarjoaa myös työtä paikallisille asukkaille.

Tunturi kurottaa koskettamaan taivasta melkein Suvi Willströmin perheen pihapiirissä Kittilän Sirkassa. Jos tontin reunasta kaataisi muutaman puun, kodin ikkunasta näkyisi suoraan tunturimaisema.

Se mikä on etelästä katsottuna eksotiikkaa, on täällä tavallista arkea. Vieraiden kehut ovat avanneet Suvin silmät arvostamaan omaa lähiympäristöään.

"Kommenttien perusteella olen alkanut miettiä, että kaikilla ei ole tämmöistä. Ei tämä ole pöljempi paikka asua", Suvi nauraa.

Kolmekymppinen Suvi on asunut koko ikänsä Lapissa. Lapsuudenkoti Pellossa vaihtui kymmenisen vuotta sitten Kittilän maisemiin ja matkailualan opintoihin. Etelään muuttokin olisi houkuttanut, mutta Tampereen Poliisikoulun ovet eivät sillä kertaa avautuneet.

Harjoittelupaikkoja seurasi vakituinen työpaikka Levillä, joten päätös pohjoiseen jäämisestä oli helppo.

Levin kylässä nuoren perheen arki on turvallista. Mieluisia harrastusmahdollisuuksia on joka puolella. Valaistut ladut kulkevat vieressä, ja laskettelurinne on parin kilometrin päässä.

Syksyllä Suvi retkeilee Tuusulasta Lappiin muuttaneen puolisonsa Peten ja perheen 2,5- ja 1-vuotiaiden lasten kanssa. Luonto ja pihaan asti yltävä metsä ovat henkireikiä.

"Jos sisällä on hektinen tilanne, voi lähteä happihyppelylle pihalle", Suvi virnistää.

Kaamoksen keskellä asunut ei erityisemmin mieti pimeyttä.

Selkeät vuodenajat

Tärkeä piirre pohjoisessa kotiseudussa on selkeiden vuodenaikojen vaihtelu. Kaamosaikana maisema käpertyy siniseen hämärään. Aina kaamoksen keskellä asunut ei kuitenkaan erityisemmin mieti talven pimeyttä.

"Kunnon talvi saa olla eli 30 asteen paukkupakkaset eivät haittaa. Onhan sitä väsyneempi, mutta joulukuussa on jouluvalot. Ja talvi on vilkasta aikaa, kun turistit tulevat Leville", Suvi tiivistää.

Kesällä valo ei lopu koskaan. Aurinko ei mene nukkumaan, ja myös ihmiset valvovat yöttömässä yössä.

"En ole vielä oppinut hahmottamaan, milloin valoisa aika alkaa. Kotona sen huomaa siitä, että mies vetää tummat verhot ikkunoiden eteen yöksi", Suvi nauraa.

Lappilainen tausta näkyy siinä, että Suvi on poronomistaja. Omat porot ovat tosin isän hoidossa lapsuuden kotiseudulla Pellossa. Syksyn teurastuksilla porolauman koko pidetään alle kymmenessä.

Perheen pöydässä popsitaan poronlihakeittoa, poronkäristystä ja sisäfilettä. Veriletut tehdään omien porojen verestä. Se on lisäaineetonta lähiruokaa parhaimmillaan.

Uusi ura hiihdonopettajana

"Ennakkoon pelkäsin, että pää ei kestä hiljaisuutta. Mutta Kittilän lentokenttä on seitsemän minuutin päässä. Tiesin pääseväni hätätilanteessa pois", Jari "Kide" Kiiskinen, 44, nauraa.

Kun parisuhde päättyi eroon vuonna 2006, ikänsä pääkaupunkiseudulla asunut yrittäjä päätti siirtää silmälasipajansa Kittilään. Laskettelu ja vapaalasku hoidettujen rinteiden ulkopuolella olivat kiehtoneet Jaria jo kauan. Levin ympäristö oli tuttu ennestään. Kun omat pojat muuttivat Ouluun, mikään ei enää pidätellyt etelässä.

Pääkaupunkiseudun hälinästä oli helppo tulla vilkkaaseen turistikohteeseen. Levi hiljenee hetkeksi toukokuussa lumien sulaessa ja toisen kerran lokakuussa ennen talven tuloa. Muuten tekemistä riittää, ja ihmisiä pyörii ympärillä.

Nykyisen kotiseudun parasta antia ovatkin vaihtelevat näkymät. Tunturin laelta näkee kauas. Joet ja järvet rytmittävät maisemaa. Muualta muuttanut huomaa kauneutta sielläkin, mikä paikallisten silmissä ei näyttäydy mitenkään erityisenä.

"Levin ohi virtaava Ounasjoki on mahtava paikka. Ja täällä on upeita pikkujokia, joilla voi käydä melomassa tai kalastamassa", Jari innostuu.

Liikkumisesta tuli pian Kittilään muuttamisen jälkeen ammatti myös Kidelle. Aiempi ura silmälasipuolella sai jäädä. Jari kävi hiihdonopettajan kurssit ja työskentelee nykyisin vakituisena hiihdonopettajana Levillä. Myös kesällä elanto kertyy matkailun parista.

"Normaali perheenisä ei ehkä tekisi tällaista loikkausta. Hiihdonopettajan palkka ei ole kovin hyvä verrattuna yrittäjänä saamiini tuloihin. Mutta raha ei ole niin tärkeää kuin luonto ja se, mitä saan työstäni henkisesti", Jari pohtii.

Muualta muuttanut huomaa kauneutta siinäkin, mikä paikallisten silmissä ei näyttäydy mitenkään erityisenä.

Tuntureiden rauha

Jari löysi tuntureilta saman rauhan, jota hän etelässä oli hakenut mereltä: aavalla ranta ei tullut ihan heti vastaan. Sama tilan ja avaruuden tunne hiipii mieleen tunturissa.

Toiselle seudulle muuttamisessa on usein vaikeinta se, että tavallaan kaikki pitää aloittaa alusta. Oma verkosto täytyy rakentaa lähes nollapisteestä. Myös ihmisten tapa toimia on erilainen.

"Vaatimattomuus on täällä silmiinpistävää. Ihmiset eivät hirveästi kehuskele sanoilla tai teoilla. Jos joku saa ison kalan tai löytää valtavasti hilloja, siitä ei tehdä numeroa niin kuin Etelä-Suomessa", Jari pohtii.

"Jos tänne tulee Helsingin herrana takki auki henkseleitä paukutellen, niin ei siitä mitään tule. Tulijan on oltava nöyrä ja lunastettava paikkansa ajan kanssa."

Myös ajan rytmi on pohjoisessa toisenlainen. Alussa paikallisten piti kehottaa kiireistä silmälasien tekijää ottamaan rauhallisesti.

"Täältä puuttuu kokonaan ylimääräinen hössötys. Ja jos jotain sovitaan, se myös tehdään", Jari kuvailee.

Vilkkaan lomakeskuksen vastapainona Kide kaipaa myös rauhoittumista. Oma mökki on Pokan erämaassa. Siellä ei ole sähköä tai muita mukavuuksia. Luonnon helmassa on levollista viettää aikaa yhdessä tyttöystävän ja omien teini-ikäisten poikien kanssa. Talvella viimeiset puolitoista kilometriä taivalletaan lumikengillä.

"Jättäkää etelän aurinkoloma väliin ja tulkaa Lappiin. Tekemistä ja erilaisia vaihtoehtoja löytyy niin kesällä kuin talvellakin", Jari kannustaa.

Suvin matkailuvinkit

  • Leviltä löytyy jokaiselle jotain sekä talvella että kesällä. Piipahda esimerkiksi Levin huipulle tai haasta itsesi Seikkailupuistossa.
  • Hiihdä Kätkätunturin kierros. Pituudeltaan 16 kilometrin reitti Levin maisemissa on maastoltaan vaihteleva ja tarjoaa mielenkiintoisen lenkin kokeneelle hiihtäjälle.
  • Maistele poroa, karhua ja muuta riistaa. Kerää lautaselle Lapin puikulaa ja rautua. Herkuttele hilloilla ja leipäjuustolla.
  • Vaella Kilpisjärven maisemissa, ja poikkea Norjan puolelle. Maiseman muutos on valtava, kun siirtyy rajan yli. Vuoret ja vuonot ovat elämys myös lappilaiselle.

Jarin matkailuvinkit

  • Koe monipuolinen Levi. Laskettelun ja hiihtämisen lisäksi voit esimerkiksi ajaa ralliautolla, kylpeä kylpylässä, käydä keilaamassa tai lähteä moottorikelkkasafarille.
  • Lähde huskysafarille koirien vetämässä ahkiossa. Luontokierrokseen on mahdollista yhdistää vierailu kenneliin, jossa voit tutustua koiriin paremmin. Retki sopii erityisesti lapsiperheille.
  • Vieraile Äkäslompolon kylässä. Perinteinen lappilainen kylä sijaitsee Kolarissa Kittilän ja Muonion rajalla.
  • Piipahda kevättalvella laskettelemaan Pallastunturille. Vanhat hissit luovat retkeen oman tunnelmansa. Myös hiihtoladut kulkevat jylhän maiseman halki.
  • Mene katselemaan revontulia tunturin laelle pimeässä. Taivaan valot tummassa yössä ovat hieno kokemus kenelle tahansa.

Juttusarjassa koko ikänsä tietyllä alueella eläneet ja aikuisena sinne muuttaneet ihmiset eri puolilta Suomea kertovat omasta kotiseudustaan. He myös vinkkaavat, mihin matkalaisen kannattaa tutustua. Sarjan osat on julkaistu Yhteishyvä-lehdessä vuosien 2013 ja 2014 aikana.

Lisää aiheesta