Internet Explorer -selainta ei enää aktiivisesti tueta. Suosittelemme käyttämään sivustoamme esimerkiksi Google Chrome tai Mozilla Firefox -selaimilla.

Palokunnan raportin mukaan asunto tuhoutui 90-prosenttisesti. Jani ja Merja Suonvieri olivat nukkumassa palohälyttimen herättäessä heidät.

Palohälytin herätti äidin ja pojan – raumalaiskoti tuhoutui, mutta onneksi tulipalon uhreille oli apua tarjolla

Teksti:
Juha Riihimäki
Kuvat:
Vesa Tyni
Julkaistu: 28.7.2020
|
Muokattu: 28.1.2021
Tulipalon uhrit ovat yksi Nälkäpäivä-keräyksen avun saajista. Keräys täyttää tänä vuonna 40 vuotta ja siinä kerätään varoja SPR:n katastrofirahastoon. Varoja voidaan käyttää nopeasti siellä, missä tarve on suurin, koska varoja ei ole sidottu määrättyyn kohteeseen.

Keittiön pöytä oli tulessa. Sen raumalainen Marja Suonvieri näki ensimmäisenä, kun hän avasi makuuhuoneensa oven aamuyöllä.

Palohälyttimen ääni oli kiskaissut Suonvierin ylös sängystä. Järkytyksestä huolimatta hän osasi toimia. Suonvieri avasi seinässä olleen sammutuspeitteen ja laski sen rauhallisesti palavan pöydän päälle. Tämän jälkeen hän soitti hätäkeskukseen.

Hätäkeskuksesta annettiin ohje mennä rappukäytävään. Ulko-ovi ei kuitenkaan auennut. Tulipalo oli imenyt niin paljon happea, että alipaine piti oven tiukasti kiinni.

Eteisessä Suonvieri näki, miten musta pilvi lähestyi häntä keittiöstä. Kaikkialla humisi. Oli vaikea hengittää. Hän palasi huoneeseensa, sulki oven ja tilkitsi raon päiväpeitteellä.

”Savua oli järkyttävän paljon. Makasin lattianrajassa ja yritin vain hengittää paidan läpi.”

Palokuntaa odottava Suonvieri kuuli jostain aikuisen poikansa Janin äänen, mutta ei tiennyt, tuliko se naapurihuoneesta vai rapusta. Hän toivoi parasta. Keittiössä räjähti ikkuna.

Ulospääsystä ei ollut varmuutta

Jani Suonvieri heräsi palohälyttimen ääneen hetki äitinsä jälkeen viereisessä huoneessa. Kun hän avasi oven, savulta ei enää nähnyt mitään.

Tallinnassa asuva Jani Suonvieri oli tullut Raumalle yhdessä äitinsä kanssa edellisenä iltana. Äiti oli ollut Tallinnassa käymässä. Ennen nukkumaan menoa poika oli käynyt vielä ulkoiluttamassa seitsemän kuukauden ikäistä labradorinnoutajaa Petraa.

”Yritin vain hengittää paidan läpi.”

Pian huoneessa kävi mahdottomaksi hengittää. Jani Suonvieri avasi tuuletusikkunan ja nosti koiransa ylös sen ääreen.

”Soitin avovaimolleni Tallinnaan ja sanoin, että tämä voi olla viimeinen kerta, kun juttelemme. En tiennyt, pääsenkö pihalle. Palokunnan odottaminen tuntui kestävän ikuisuuden.”

Lopulta kolmikerroksisen kerrostalon ylimmästä ikkunasta näkyivät sisäpihalle kurvaavat paloautot. Ja kohta ulko-ovea lyötiin kirveellä sisään.

Vaatteet sulivat rekkiin

Raumalla ei tuona marraskuisena yönä 2017 ollut päivystystä, joten Suonvierit vietiin Poriin.

Heille tehtiin lääkärintarkastus ja annettiin happea. Fyysisiä vammoja ei ollut, vaikka hengitystiet olivatkin mustat noesta.

Seuraavana aamuna he heräsivät ensiavussa 50 kilometrin päässä Raumalta ilman oikeita vaatteita. Kotiutus olisi puolenpäivän aikaan – mutta minne?

”Kun palomiehet hakivat meidät asunnosta, näimme kaiken olevan mustaa. Asunto oli tuhoutunut. Vaatteet olivat sulaneet rekkiin. Meillä molemmilla oli vain puhelimet kädessä, kun meidät vietiin ambulanssiin”, Jani Suonvieri kertoo.

Yöllä hoitaja oli käynyt kysymässä, saisiko hän antaa yhteystiedot SPR:lle kriisiapua varten. Tietysti saa, oli Marja Suonvieri vastannut, ja aamulla heihin otettiinkin yhteyttä.

”Yhteyshenkilö soitti ja kertoi, että vuokra-asunto oli hoidettu. Meidät haettiin SPR:n tiloihin, jonne oli kokoontunut kriisiryhmä. Saimme ensimmäiset kahvit ja syötävää, ja teimme yhdessä listan hoidettavista asioista”, Marja Suonvieri kertoo.

Kotiutus olisi puolenpäivän aikaan – mutta minne?

Hänestä on hienoa, että tulipalon uhrien tarpeita on mietitty jo etukäteen. Sokissa oleva ihminen ei itse osaa ajatella, mitä kaikkea tarvitsee kun kaikki on mennyt.

”Listalla oli muun muassa hammasharja ja -tahna, saippua ja puhelimen laturi. Menimme yhdessä Prismaan, josta SPR:n avulla ostimme myös kunnolliset vaatteet ja kengät sairaalasta saatujen tilalle.”

Sohva ja kahvinkeitin

Vain puoli vuorokautta dramaattisten tapahtumien jälkeen Suonvierit saapuivat vuokra-asunnon pihaan. Siellä SPR:n ihmiset kantoivat kirpputorilta tuotuja huonekaluja sisään.

”Sängyn ja sohvan lisäksi saimme keittiön tarvikkeita ja kahvinkeittimen. Tuollaisia ei usein edes ajattele ennen kuin ne viedään pois”, Jani Suonvieri sanoo.

SPR:n mukana oli myös Petra-koira, jonka palomiehet olivat yöllä ottaneet talteen. Tulipalossa sulaneiden pannan ja remmin tilalle oli löydetty uudet väliaikaiset.

Kirpputorilta oli myös mahdollisuus täydentää uutta kotia sitä mukaan, kun mieleen alkoi palautua asioita, joita tarvitsi. SPR opasti Suonvierit vielä kriisiapuun, jossa tapausta pystyi purkamaan.

Jani Suonvieri jäi Raumalle kolmeksi viikoksi auttamaan, jotta äidin arki alkoi taas rullata ja hän pääsi jatkamaan töitään. Onnettomuuden jälkeen työt samoin kuin työkaverit olivat pelastus.

”Työkaverini keräsi kolehdin ja saimme kaikkea tarpeellista. Hänen kokkipoikansa teki vielä riista-aterian, joka oli ensimmäinen kotiruoka pariin viikkoon. Söimme sen yhdessä perheenä ennen kuin Jani ja avovaimo Teija palasivat Tallinnaan. Siitä jäi hyvä muisto”, Marja Suonvieri kertoo.

Asunto tuhoutui 90-prosenttisesti

Palokunnan raportin mukaan asunto tuhoutui 90-prosenttisesti. Syy paloon oli ilmeisesti jokin keittiön pöydällä latauksessa ollut viallinen laite. Ilman palovaroitinta ja Marja Suonvierin aikoinaan merimiesammattikoulusta opittuja sammutustaitoja tulipalo olisi ollut kohtalokas.

Tuhoutunut asunto remontoitiin täysin, ja Marja Suonvieri pääsi muuttamaan uudestaan omaan kotiinsa keväällä 2018. Se ei pelottanut.

”Opin sen, että onnettomuus voi tapahtua missä tahansa, enkä ole tulipalosta painajaisia nähnyt. Nyt olen tarkka, että puhelin ja silmälasit ovat aina sängyn vieressä.”

Onnettomuuden jälkeen työt samoin kuin työkaverit olivat pelastus.

Seinässä on edelleen sammutuspeite ja katossa entistä paremmat palovaroittimet. Tapaus opetti äidin ja pojan entistä tarkemmiksi eri laitteiden turvallisuudesta ja pelastusteistä.

Entä Petra, miten se toipui? Savun hajua se menee edelleen pakoon grillatessa, vaikka valmis ruoka kyllä kelpaakin. Muuten kaikki on niin kuin ennenkin, Marja Suonvieri sanoo.

”Mietimme asunnon remontin valmistuttua, muistaakohan koira sitä. Petra ei kuitenkaan ollut levoton. Se nousi portaat reippaasti ylös.”

Nälkäpäiväkeräys

  • Suomen Punaisen Ristin Nälkäpäivä-keräys täyttää 40 vuotta vuonna 2020. Se sai alkunsa 1980, kun pälkäneläinen vapaaehtoinen Mailis Korhonen sai ajatuksen paikallisista rahankeruutalkoista. Pian tapahtuma laajeni koko Suomeen.
  • Ensimmäinen keräys järjestettiin auttamaan Itä-Afrikan nälänhädän uhreja, ja se on nimen perusta. Alkuperäinen idea oli, että kaikille saataisiin ruokaa vaikka omasta syömisestä tinkimällä. Nyt Nälkäpäivää voi viettää monin eri tavoin.
  • Nälkäpäivänä varoja kerätään SPR:n katastrofirahastoon. Varoja voidaan käyttää nopeasti siellä, missä tarve on suurin, koska varoja ei ole sidottu määrättyyn kohteeseen.
  • Lahjoitetuilla varoilla autetaan Suomessa tulipalon uhreja, jotta he voivat tehdä välttämättömät hankinnat ja saavat väliaikaisen kodin. Viime vuonna apua annettiin 830 tulipalon uhrille.
  • Punainen Risti tarjoaa henkistä apua onnettomuuksien uhreille ja heidän läheisilleen samoin kuin kadonneiden ihmisten omaisille.
  • Katastrofirahaston varoilla tuetaan myös Vapaaehtoista pelastuspalvelua (Vapepa) ja pidetään yllä valmiutta erilaisten onnettomuuksien varalta.
  • Korona-aikana hyvä valmius ja koulutettujen vapaaehtoisten tärkeys on korostunut. Riskiryhmiin kuuluvien puolesta on käyty kaupassa ja apteekissa, ja on pystytetty telttoja sairaaloiden pihoille.
  • Katastrofirahastoon lahjoitetusta eurosta menee avustuskohteeseen vähintään 80 senttiä. Keräyksen kulut saavat olla vain 20 prosenttia.
  • SOK on Nälkäpäivä-keräyksen yhteistyökumppani. Kaikki keräyksessä lahjoitetut käteiset varat kierrätetään S-Pankin kautta, yhteistyössä Reila Palvelut Oy:n kanssa.

Lue lisää tarinoita selviytyjistä