Pirjo-Liisa Papunen, eläkeläinen
"Ei ole mitään pahempaa kuin kokea väkivaltaa sellaiselta ihmiseltä, jonka odotamme ja toivomme rakastavan itseämme. Rakkaus, pelko, lamaannus, syyllisyys ja häpeä estävät naisia puhumasta väkivallasta läheisilleen.
Olen toiminut Naisten Linjan vapaaehtoisena kolme vuotta. Naisten Linja tukee väkivaltaa kokeneita ja väkivallasta huolestuneita naisia. Päivystäessäni tukipuhelimessa vastaan illan aikana noin viiteen puheluun. Päivystäjänä unohdan itseni ja olen olemassa vain soittajalle. Kuuntelen rauhassa, ennen kuin teen pieniä lisäkysymyksiä. En tyrkytä neuvojani vaan autan pyydettäessä.
Useimmat soittajista eivät ole puhuneet kokemastaan väkivallasta kenellekään, vaikka tilanne on saattanut jatkua kymmeniä vuosia. Kun naiset kertovat tarinansa ensimmäistä kertaa, alkavat päätökset vähitellen muhia heidän mielessään. Yleensä kysyn, olisiko heillä joku läheinen, jolle tarinan kertominen voisi tuntua nyt aiempaa helpommalta. Usein sellainen ihminen löytyy. Vähitellen oivallus kasvaa. Väkivalta on aina väärin, ja siitä on vastuussa ainoastaan väkivallan tekijä.
Hellä koskettaminen auttaa väkivaltaa kokenutta toipumaan. Monesti se parantaa enemmän kuin sanat. Olen puhunut monen naisen kanssa, joita on vuosien väkivaltakokemusten jälkeen yllättäen silitetty hellästi tai pidetty sylissä.
Halaaminen tai pelkkä kosketus tuovat erityisen paljon valoa sellaisen naisen elämään, jolle on vuosia uskoteltu, että hän on arvoton ja mitätön. Kosketus nostaa usein vuosia padotun itkun pintaan.
Päivystyksessä puhutut asiat jäävät suljettujen ovien sisään. Tähän työhön minut herätti oma ystäväpiirini, sillä jouduin seuraamaan henkistä väkivaltaa ystävieni liitoissa. Naisten Linjan koulutuksessa sain kuulla, että henkisen väkivallan muodot, kuten väkivallalla tai itsemurhalla uhkaaminen, mustasukkaisuus ja eristäminen, ovat läsnä kaikessa lähisuhteissa tapahtuvassa väkivallassa."
"Rakkaus, pelko ja häpeä estävät naisia puhumasta läheisilleen."