Joulupavlova
Ainekset
Valmistus
Kuori päärynät, lohko kuuteen osaan ja poista siemenkodat. Kiehauta glögi ja sokeri kattilassa. Lisää päärynät liemeen ja keitä 10 minuuttia. Siirrä kattila liedeltä ja anna jäähtyä.
Kuumenna uuni 160 asteeseen. Piirrä leivinpaperiin halkaisijaltaan noin 24 cm:n kokoinen ympyrä. Siirrä paperi uunipellille
Sekoita sokeri ja perunajauhot keskenään. Vatkaa valkuaisia, kunnes vaahto alkaa muodostua. Lisää sokeriseosta pienissä erissä valkuaisvaahtoon koko ajan vatkaten, kunnes seos on napakkaa ja kiiltävää. Lisää viinietikka. Rouhi saksanpähkinät karkeasti ja kääntele puolet hellästi valkuaisvaahtoon.
Levitä marenkivaahto nuolijalla leivinpaperille tehtyyn ympyrään. Nosta reunoja ja tee keskustasta hiukan matalampi, jotta saat vaahtoon pienen kuopan. Ripottele loput pähkinät marengin päälle.
Laita marenkipelti uunin alatasolle ja laske lämpötila 150 asteeseen. Kypsennä tunti. Laita uuni pois päältä, mutta jätä marenki uuniin toiseksi tunniksi. Ota pavlova uunista ja anna jäähtyä.
Sekoita jogurtti ja kinuskikastike keskenään. Levitä täyte marenkipohjalle. Valuta päärynät ja asettele ne pavlovalle.
Kesällä pavlovan voi koristella tuoreilla marjoilla.
Lisää aiheesta
Ravintosisältö
Tämäkin resepti on suunniteltu hyvinvointiasi ajatellen.
Annos
100g
260
1089
9,7 g
3,8 g
36,3 g
36,2 g
3,3 g
4,8 g
0,1 g
Ravintotiedot ovat suuntaa antavia. Valmistettaessa ruokaa erityisruokavaliota noudattavalle, tarkista tuotteiden sopivuus pakkausmerkinnöistä.
Ravintolaskelmassa ei huomioitu:
1 tl perunajauhoja,
0,5 dl kinuskikastiketta.
Lähde: Terveyden ja hyvinvoinnin laitos, Fineli