Internet Explorer -selainta ei enää aktiivisesti tueta. Suosittelemme käyttämään sivustoamme esimerkiksi Google Chrome tai Mozilla Firefox -selaimilla.

Muovijätteen määrä yllättää.

Perheenäiti piti jätepäiväkirjaa - näin asiantuntija kommentoi perheen roskia

Teksti:
Katri Saukkonen
Kuvat:
Katri Saukkonen
Julkaistu: 29.10.2018
|
Muokattu: 31.8.2020
Kolmen hengen taloutemme seurasi viikon ajan muovijätteen määrää – ja kohtasi päivittäin ongelmatilanteen, johon asiantuntijat antavat vastauksen.

Olen aina pitänyt itseäni keskimääräistä aavistuksen tehokkaampana kierrättäjänä. Aiemmin homma oli helppoa, kun jätteet lajitteli kotona ja heitti töihin lähtiessä talonyhtiön laatikoihin.

Tilanne muuttui, kun muutimme ja aloimme itse vastata myös jätteiden kuljetuksesta. Ilman autoa.

Muille jätteille löytyi keräyspiste melko läheltä, mutta muovijätteen joudumme kuljettamaan noin kolmen kilometrin päähän. Silti emme edes miettineet, että emme keräisi muovijätettä erikseen.

Sen määrä tosin yllätti. Ja vähän jännitti, miten Suomen Pakkauskierrätys RINKI Oy:n asiantuntijat sanoisivat meidän perheemme roskista. Pyysin kommentteja viestintäpäällikkö Jaana Lindmanilta ja tiedottaja Reija Koistiselta.

Olenko ollut niin hyvä kierrättäjä kuin olen kuvitellut?

Maanantai

Päätämme kokeilla kollegan antamaa vinkkiä: sekajätepussi pannaan tyhjään pahviseen puuropakkaukseen, muovijätteet muovipussiin. Tavoite olisi, että puuropakkaus täyttyisi hyvin hitaasti.

Heti ensimmäisenä päivänä huomaan, että meillä menetelmä ei toimi. Perheessämme kuluu tällä hetkellä luvattoman paljon talouspaperia ja vauvan kosteuspyyhkeitä. Aiemmin panimme talouspaperit biojätteeseen, mutta ostettuamme oman kompostorin jouduimme miettimään toisen ratkaisun. Tätä määrää talouspaperia meidän kompostimme ei ehdi möyhiä!

Vauvan kosteuspyyhkeet menevät sekajätteeseen, ja niitä kuluu päivässä liian monta. Vaipat menevät omaan roskikseensa. Jos kaikki nämä pantaisiin samaan roskikseen, olisi puuropakkaus täyttynyt jo ennen iltaa.

Huono omatunto vaivaa heti, kun tuijotan roskista – miksi emme ole opetelleet käyttämään kestovaippoja kuten suunnittelin?

Asiantuntijat: "Aivan oikein. Vauvan kosteuspyyhkeet kuuluvat sekajätteeseen. Sekajäte toimitetaan nykyään polttoon ja hyödynnetään energiana."

Huono omatunto vaivaa heti, kun tuijotan roskista.

Tiistai

Käyn illalla läpi tuttivarastot ja heitän roskiin pari vanhaa. Katson hetken roskista: voiko tutin panna muovinkeräykseen? Annan sen kuitenkin olla sekajätelaatikossa.

Pieni haava on onneksi parantunut, mutta minne laastari pannaan? Heitän senkin sekajätteeseen.

Asiantuntijat: "Sekä vauvan tutit että käytetyt laastarit tulee panna sekajätteeseen."

Keskiviikko

Kauppapäivän päätteeksi ollaan taas isommissa ongelmissa.

Mihin pannaan hedelmien punnitusetikettitarra? Entä keltainen reikäpussi, johon sipulit on kaupassa pakattu? Tuoreen leivän pussi, jossa on sekä paperia että muovia? Revin muovin erilleen muovijätteeseen, paperit panen paperinkeräykseen. Meneekö oikein?

Illalla juon vielä kupin teetä. Olen miettinyt aiemminkin, kuinka moni repii pussista irti metallikiinnikkeen, narun ja paperisen etiketin – ja panee niistä jokaisen eri keräyslaatikkoon?

Asiantuntijat: "Hedelmäpussien punnitusetiketit voi jättää muovipussiin kiinni, jonka jälkeen ne voi panna muovipakkauskeräykseen, samoin sipulien reikäpussi. Leipäpussi tulee panna kartonginkeräykseen. Teepussin voi panna sellaisenaan biojätteeseen."

Torstai

Yritän kirjoittaa onnittelukorttia, mutta mustekynä lakkaa toimimasta. Mihin jäteastiaan se pannaan? Päädyn sekajätteeseen.

Pähkäilen myös toisen ongelman kanssa. Ostamassani uudessa paidassa on kaupassa kiinnitetty tuote-esittelylappu ja muovia muistuttava nauha. Tuotelapussa on hintalappu. Pitäisikö se repiä irti ja panna itse lappu kartonkien joukkoon, vaikka se tuntuu muoviselta? Entä nauha – mitä materiaalia se on?

Asiantuntijat: "Käytetty mustekynä sekajätteeseen. Sekä muovilta tuntuvan tuote-esittelylapun että sen nauhan voi panna muovipakkauskeräykseen."

Perheemme uusi perinne pizzaperjantai aiheuttaa päänvaivaa.

Perjantai

Perheemme uusi perinne pizzaperjantai aiheuttaa päänvaivaa. Minne jäteastiaan pannaan käytetyt, tomaattikastikkeen tahrimat leivinpaperit?

Illalla istumme hetken kynttilänvalossa ja nautimme lasilliset viiniä. Tulitikut kuuluvat kai sekajätteeseen? Viinipullonkorkki – meneekö sekin sinne? Ainakin tällä kertaa.

Asiantuntijat: "Leivinpaperi sekajätteeseen, samoin puiset viinipullonkorkit. Käytetyt, jäähtyneet tulitikut joko bio- tai sekajätteeseen."

Lauantai

Siivouspäivä. Tiskirätti menee vaihtoon. Heitän sen sekajätteeseen.

Olen pannut eilisten pizzojen päälle muovikelmua. Sen saa kai panna muovijätteeseen, vaikka se on tahriintunut tomaattikastikkeeseen?

Asiantuntijat: "Käytetty tiskirätti ja tuorekelmu kuuluvat molemmat sekajätteeseen."

Onko tässä syy siihen, että monella sekajätepussi on aina se suurin?

Sunnuntai

Hammasharja menee vaihtoon. Tiputan harjan sekajätteeseen.

Teemme perheen kanssa kävelyretken muovinkeräyspisteelle, mukana puoli jätesäkillistä muovia. Tuntuu hurjalta, miten paljon sitä on viikossa kertynyt.

Jatkossa mietimme toivottavasti vielä hieman tarkemmin, millaisia pakkauksia esimerkiksi kaupasta kannattaa ostaa. Kukaan muu ei niitä enää kanna meiltä keräyspisteelle.

Yksi ajatus kuitenkin hiipii väkisin mieleen: Onko tässä syy siihen, että monella sekajätepussi on aina se suurin?

Asiantuntijat: "Hammasharja tulee panna sekajätteeseen."

Lue myös