Tutkimus: Kaupan osuus ruoan hinnasta pienentynyt - Yhteishyvä
Internet Explorer -selainta ei enää aktiivisesti tueta. Suosittelemme käyttämään sivustoamme esimerkiksi Google Chrome tai Mozilla Firefox -selaimilla.

Tutkimus: Kaupan osuus ruoan hinnasta pienentynyt

Hämeenlinnan Prisma vuonna 2015

Kauppojen hintakilpailu on laskenut hintoja. S-ryhmä aloitti halpuutuksen vuonna 2015. Kuva on Hämeenlinnan Prismasta tammikuulta 2015.

PTT:n tuoreen tutkimuksen mukaan kaupan ja tuottajien osuus ruoan hinnasta on pienentynyt, kun taas teollisuuden suhteellinen osuus on kasvanut viime vuosien aikana.

Jaa Somessa
Koostaja
Yhteishyvä
Kuvat
Lauri Mannermaa

Kaupan ja tuottajien osuus ruoan hinnasta on pienentynyt, kun taas teollisuuden suhteellinen osuus on kasvanut viime vuosien aikana. Pellervon Taloustutkimuksen (PTT) ja Luonnonvarakeskuksen (Luke) tekemässä tutkimuksessa on tarkasteltu elintarvikkeiden hinnanmuodostusta maito-, liha-, ja viljatuotteiden osalta vuosina 2008, 2012 ja 2016.

Ruoan hinta on laskenut vuosien 2012 ja 2016 välillä. Tutkimuksesta käy ilmi, että teollisuus on pitänyt euromääräisen osuutensa suhteellisen tasaisena. Näin ollen sen suhteellinen osuus on kasvanut merkittävästi. Samaan aikaan kaupan osuus pienentynyt.

”Ruuan hinnan lasku on hyödyttänyt kuluttajia, mutta ketjun muille toimijoille se on, etenkin kannattavuuden kannalta, hankala asia”, sanoo PTT:n maatalousekonomisti Johannes Piipponen.

Piipponen on yksi PTT:n tutkimuksen kirjoittajista. Hänen mukaansa tuottajien kokemus yhä laihemmasta tilistä on siltä osin oikea, että heidän tulonsa ovat pienentyneet samalla, kun ruoan hinta on laskenut.

”Ruoan hinta ei ole laskenut vastaavalla tavalla oikeastaan ikinä. Onkin vähän ihmeellistä, että miten se on pudonnut vuosien 2013 ja 2017 välillä”, Piipponen pohtii.

”On mielenkiintoista nähdä, miten ruoan hinta kehittyy. Tänä vuonna siinä on ollut pientä nousua.”

Piipponen näkee, että tuottajien asemaa parantaisi tuotteiden jalostaminen.

”Lisäarvotuotteet, joista kuluttajat olisivat valmiita maksamaan enemmän, palvelisivat tuottajaa.”

Alla olevassa kuvassa on kuvattuna hintamarginaalin jakautuminen maitosektorin osalta, mutta sama suunta on havaittavissa myös liha- ja viljatuotteiden kohdalla.

S-ryhmän kenttäjohtajan Arttu Laineen mukaan hintakilpailu on kaupan alalla kovaa.

”Tulos ei ole yllättävä. Hintojen halpuuttaminen näkyy tuloksissa selvästi. Marginaalit ovat pienentyneet”, Laine kommentoi

”Ruokaketjun kannattavuutta on mahdollista parantaa panostamalla tuoteinnovaatioihin, viennin kehittämiseen sekä toiminnan ja rakenteiden tehostamiseen koko ketjussa.”

Julkaistu: 7.12.2018
Muokattu: 17.5.2019
Jaa Somessa