Internet Explorer -selainta ei enää aktiivisesti tueta. Suosittelemme käyttämään sivustoamme esimerkiksi Google Chrome tai Mozilla Firefox -selaimilla.

Sokeroinnista tuli trendi karvanpoistossa – Tiktokista tuttu yllättäjä kiinnostaa etenkin nuoria

Teksti:
Maarit Rasi
Kuvat:
Getty Images
Julkaistu: 25.6.2024
|
Muokattu: 25.6.2024
Haaveiletko silkinsileistä sääristä? Kosmetologi kertoo, miten lopputuloksesta tulee täydellinen ja miten hoidat ihoa ennen ja jälkeen karvanpoiston.

Sokoksen kosmetiikkaosastoilla käy kesän alussa kuhina.

Moni haaveilee shortsikauden alussa silkinsileistä sääristä, mutta karvanpoistotekniikoita on nykyään niin paljon, että niiden edessä saattaa hämmentyä.

Sivelisikö sääriinsä sokeria tai kuumavahaa vai luottaisiko muovisiin kertakäyttöhöyliin? Toimisiko epilaattori?

Emotion Iso Omenan apulaismyyntipäällikkö, kosmetologi Heidi Klemetti kertoo, että omalle iholle parhaiten sopiva karvanpoistomenetelmä löytyy kokeilemalla.

Klemetin suosikki on sokerointi, johon myös suomalaiset ovat viime vuosina ihastuneet.

”Sokerointi on kuin oma spa-hetki kotona, sillä sokeri poistaa karvat ja kuorii samalla ihoa. Jos sokeroinnin tekee säännöllisesti, karvankasvu hidastuu, sillä karvat nypitään pois juurineen.”

Sokeroinnissa karvat poistetaan myötäkarvaan, mikä vähentää karvatupentulehduksen riskiä.

Sokerointi on nimenomaan suomalaisten suosikki, kertoo Klemetti. Se on hellävaraisempi kuin vahaus, jossa karvat poistetaan vastakarvaan.

Sokeroinnissa karvat poistetaan myötäkarvaan, mikä vähentää karvatupentulehduksen riskiä.

Nuoret luottavat Tiktok-suosituksiin

Klemetti kannustaa suomalaisia karvanpoistoon kotona, sillä oikein tehtynä lopputuloksesta tulee yhtä hyvä kuin hoitolassa. Viime vuosina markkinoille on tullut aiempaa enemmän ja parempia tuotteita.

Kertakäyttöhöylät ovat yhä myydyimpiä karvanpoistotuotteita, mutta niiden rinnalle ovat nousseet kestohöylät. Niiden terä vaihdetaan noin 40 käyttökerran välein.

Nuorten suosikit ovat lähtöisin Tiktokista. Siellä trendaavat kasvoepilaattorit, joilla saa pois myös hennot karvat, sekä karvanpoistokivet, jotka poistavat karvat ilman kemikaaleja.

”Karvanpoistokiviä kysytään todella paljon, mutta niiden käyttö vaatii varovaisuutta, sillä mekaaninen rasitus voi pahimmillaan vahingoittaa ihoa”, Klemetti huomauttaa.

Ihonhoito kiinnostaa nuoria. Etenkin itseruskettavia tuotteita käyttävät tavoittelevat täysin karvatonta kehoa. Joukossa on toki niitäkin, jotka eivät halua poistaa karvojaan lainkaan.

Trendistä on kertonut julkisuudessa muiden muassa somevaikuttaja Jenni Rotonen, joka päätti lopettaa säärikarvojensa poistamisen vuonna 2021.

Sokerointi sopii hennoille karvoille

Oli tavoitteena sitten silkinsileät sääret tai pelkkä kainalokarvojen poisto, kaikille karvatyypeille löytyy paras poistomenetelmä. Ihmisten karvat kasvavat nimittäin eri tahtiin ja ovat eri paksuisia.

Hentokarvaisille Klemetti suosittelee tehokasta sokerointia. Jos karvat ovat oikein jämäköitä, voi paras vaihtoehto olla vahaus.

Intiimialueelle ei kannata ensimmäisenä kokeilla terävää kestohöylää, sillä se voi väärin käytettynä vahingoittaa ihoa.

Vahaus ja sokerointi vaativat ainakin alussa hieman kärsivällisyyttä, sillä karvat kannattaa poistaa vasta, kun ne ovat kasvaneet sentin mittaisiksi. Kärsivällisyys palkitaan – lopulta karvankasvu hidastuu.

”Keskimäärin vahauksen tai sokeroinnin voi siis tehdä kolmen viikon välein”, sanoo Klemetti.

Oli karvanpoistometodi mikä tahansa, huolellinen hoito ennen ja jälkeen karvanpoiston on tärkeää.

Huolellinen hoito ennen ja jälkeen karvanpoiston on tärkeää.

Klemetti suosittelee kuorimaan ihon kerran tai kaksi viikossa ja kosteuttamaan sen kunnolla. Lämmin suihku tai sauna ennen karvanpoistoa pehmittää ihon niin, että karvanpoisto on helpompaa.

Karvanpoiston jälkeen iho tulee kosteuttaa tuotteella, joka on suunniteltu käytettäväksi nimenomaan ihokarvojen poiston jälkeen. Tavallinen kosteusvoide ei riitä.

”Aloe vera tai e-vitamiinia sisältävä kosteusvoide käyvät. E-vitamiinilla on ihoa suojaava ja rauhoittava vaikutus”, Klemetti sanoo.

Sokeria, vahaa ja höylää

  • Sokerointi ja vahaus kiinnostavat suomalaisia aiempaa enemmän. Sokeroidessa ihokarvat poistetaan myötäkarvaan, vahatessa vastakarvaan. Siksi sokerointi on vahausta hellävaraisempi vaihtoehto. Kokeile esimerkiksi Ziajan Cupuacu sokerikuorintaa vartalolle ja Veet Pure -kuumavahaa.

  • Sokeroinnin yhteydessä käytettävä talkki tai vartalopuuteri valmistelee karvat poistokuntoon.

  • Iho ei ärsyynny, kun höyläyksen yhteydessä käyttää ihokarvojen poistogeeliä.

  • Ihon kosteutus karvojenpoiston jälkeen on tärkeää. Se onnistuu esimerkiksi Veetin Multi-Benefit -öljyllä.

  • Nuorten suosikit löytyvät Tiktokista. Flawless Face on kasvojen ihokarvojen poistaja ja Cailap-ihokarvapoistaja on karvanpoistokivi.

  • Höyläys on yhä suosituimpia karvanpoistotapoja.

  • Prisman ja Sokoksen valikoimista löytyy paljon erilaisia tuotteita karvanpoistoon.

Lue myös