Internet Explorer -selainta ei enää aktiivisesti tueta. Suosittelemme käyttämään sivustoamme esimerkiksi Google Chrome tai Mozilla Firefox -selaimilla.

Kalastroganoff

timer-icon30 min  (josta 30 min aktiivista)
Fork and knife
4 Annosta
Stroganoff onnistuu erinomaisesti myös kalasta! Helposti valmistuva täyteläinen kalastroganoff on maukas koko perheen ruoka. Tarjoa pata esimerkiksi keitettyjen perunoiden ja raikkaan salaatin kanssa.

Ainekset

Ainekset

400 g
seitifileetä
1 kpl
sipuli
1 - 2 kpl
(1 dl) mauste- tai suolakurkkua
1/2 rkl
rypsiöljyä
2 rkl
vehnäjauhoja
4 dl
vettä
70 g
(1 pkt) tomaattipyreetä
1 rkl
sinappia
1/2 tl
suolaa
ripaus mustapippuria rouhittuna
120 g
(1 prk) smetanaa

Lisäksi

1/2
ruukkua persiljaa tai tilliä

Reseptin ainekset S-kaupat-verkkokaupasta

Valmistus

1

Poista fileistä tarvittaessa nahka ja ruodot. Kuutioi fileet. Kuori ja hienonna sipuli. Kuutioi maustekurkut.

400 g
seitifileetä
1 kpl
sipuli
1 - 2 kpl
(1 dl) mauste- tai suolakurkkua
2

Kuullota sipuli öljyssä paistinpannussa. Ripottele joukkoon jauhot ja paista hetki sekoitellen. Sekoita joukkoon vesi, tomaattipyree ja sinappi, kuumenna kiehuvaksi. Mausta suolalla ja pippurilla. Sekoita joukkoon smetana. Lisää kalapalat ja kurkut. Anna hautua 5 minuuttia tai kunnes kala on kypsää. Viimeistele hienonnetulla persiljalla tai tillillä.

1/2 rkl
rypsiöljyä
2 rkl
vehnäjauhoja
4 dl
vettä
70 g
(1 pkt) tomaattipyreetä
1 rkl
sinappia
1/2 tl
suolaa
ripaus mustapippuria rouhittuna
120 g
(1 prk) smetanaa
1/2
ruukkua persiljaa tai tilliä
Miltä maistui?(9 arviota)
Resepti:
Anni, S-kokeilukeittiö
Kuvat:
Ninna Lindström
Julkaistu: 27.12.2020
|
Muokattu: 21.9.2021

Ravintosisältö

Tämäkin resepti on suunniteltu hyvinvointiasi ajatellen.

Annos

100g

254

1062

15,5 g

8,5 g

7,8 g

3,8 g

1,3 g

20,0 g

1,8 g

Ravintotiedot ovat suuntaa antavia. Valmistettaessa ruokaa erityisruokavaliota noudattavalle, tarkista tuotteiden sopivuus pakkausmerkinnöistä.

Ravintolaskelmassa ei huomioitu:

ripaus mustapippuria rouhittuna,

ruukkua persiljaa tai tilliä.

Lähde: Terveyden ja hyvinvoinnin laitos, Fineli