Viljelijät Helena ja Esa kertovat, mikä saa jaksamaan: "Lehmän kosteasilmäisessä katseessa on jotain ainutlaatuista" - Yhteishyvä

Viljelijät Helena ja Esa kertovat, mikä saa jaksamaan: "Lehmän kosteasilmäisessä katseessa on jotain ainutlaatuista"

Esa ja Helena Karjalainen

Helena ja Esa Karjalaisella on Puumalassa maatila. Aina välillä mielessä käy kysymys, voisiko elääkseen tehdä jotain muutakin.

Jaa Somessa
Teksti
Irina Björkman
Kuvat
SOK

Pariskunta on ollut yrittäjinä Helenan kotitilalla Puumalan Hurissalossa vuodesta 1992. Heillä on tiukka työnjako: Helena hoitaa lehmät, Esa niille ruuat.

Tilalla on vähän yli 70 lehmää ja ne syövät paljon. Yksi lehmä pistelee poskeensa noin 15 kiloa väkirehua ja vähintään saman verran kuiva- sekä säilöheinää vuorokaudessa. Ja noin sata litraa vettä päälle. Peltojen ja lehmien lisäksi Esa pyörittää tilalla sahaa ja kesäisin koko perhe nostaa perunaa myyntiin läheiseen Hurissalon Saleen, jossa arvostetaan lähiruokaa.

Perunat päätyvät usein mökkiläisten lautasille. Paikkakunnalla on erikoinen väestörakenne: noin sata ympärivuotista asukasta ja 700 kesämökkiä.

Hyvinä kesinä viljaa myydään läheisille tiloille. Ei tänä vuonna. Poikkeuksellisen kuivuuden takia Karjalaisillakin joudutaan luopumaan muutamasta lehmästä. Oma vilja riittää juuri ja juuri.

Eihän tässä ole taloudellisesti mitään järkeä.

"Jos olisin bisnesmies, olisin heittänyt rukkaset naulaan ajat sitten. Eihän tässä ole taloudellisesti mitään järkeä. Tuotto on joka vuosi arvoitus, mutta omalla riskillä pitää jatkuvasti investoida", Esa Karjalainen sanoo.

Aina välillä mielessä käy kysymys, voisiko elääkseen tehdä jotain muutakin. 

"Ja sitten keväällä peltotöiden alkaessa olen taas kuin sprintteri lähtötelineissä. Ensimmäisten kylvöviikkojen herään innostuksessani aamuisin viideksi pellolle. Siitä ne heräämiset viikko viikolta vähän myöhenevät. Ja kun vilja orastuu, se ihan hivelee silmää: se onnistui sittenkin! Sitä tunnetta odotan joka vuosi", Esa maalailee.

Sitä tunnetta odotan joka vuosi.

Helena kertoo eläinrakkaudestaan ja siitä, kuinka navettaan on joka aamu mukava mennä. Minnat, Oreot, Nutellat, Maxit ja Liisat ovat työkavereita, joilla on jokaisella oma nimi ja oma luonteensa. Toiset lehmistä viihtyvät omissa oloissaan, toisten turpa työntyy naaman eteen joka käänteessä.

"Lehmän kosteasilmäisessä katseessa on jotain ainutlaatuista. Kerron eläimille huoleni ja toivotan huomenet ja hyvät yöt", Helena sanoo.

Karjalaisilla lehmät saavat kulkea vapaasti sisään ja ulos. Lypsyrobottiin ne menevät itsenäisesti, pari–kolme kertaa vuorokaudessa, kun utareet alkavat täyttyä. Joka toinen päivä Valion säiliöauto hakee maidon. Karjalaisten tilan maito päätyy kulutusmaidoksi, maitojauheeksi tai Oltermanniksi eri puolille Suomea.

Elämässä pitää olla toimintaa.

Karjanhoidon ja kotitalouden lisäksi Helena pyörittää pitopalveluyritystä, hoitaa kanoja ja osallistuu yhdistystoimintaan. Hän myöntää olevansa se vaihtelunhaluisempi perheenjäsen, joka haluaa lomallakin joskus pihapiiristä toisiin maisemiin.

Esa on toista maata. Ainoastaan kerran Helena on saanut houkuteltua miehen etelänreissulle. Tosin mies yritti sillekin viikolle keksiä vaikka mitä, niin kuin lietteen levitystä, keskellä talvea.

– Minulle parasta lomaa on kolmen–neljän tunnin reissu Mikkeliin. Inhoan lähtemistä, matkalaukku saa aikaan kylmänväreitä. Elämässä pitää olla toimintaa. Valkotakkiset saisivat hakea, jos minun pitäisi maata viikko jossain laiturin nokassa pötköttämässä, mies summaa.

Lue myös

Jauhelihalle haastaja? Karjatila Muhokselta haluaa luoda arkeen helppoja lihatuotteita

Markun ja Anitan mysli tunnetaan ympäri Suomea – kuiva kesä jätti sadon kolmannekseen

Lue lisää tarinoita kotimaisten tuotteiden takaa

Julkaistu: 4.9.2018
Muokattu: 11.12.2018
Jaa Somessa