Internet Explorer -selainta ei enää aktiivisesti tueta. Suosittelemme käyttämään sivustoamme esimerkiksi Google Chrome tai Mozilla Firefox -selaimilla.

Joulu iskee suomalaisten kukkaroon – selvitimme, mitä luotolla ostaminen oikeasti maksaa

Teksti:
Anne Ventelä
Kuvat:
Suvi Suitiala
Julkaistu: 18.10.2023
|
Muokattu: 10.11.2023
Joulu lohkaisee monen kuukausibudjetista ison osan. Mutta miten kalliiksi se tulee? Entä milloin luottokortin käyttäminen on jopa viisasta?

Rauhaa, rakkautta ja yhteistä aikaa läheisten kanssa – niistä joulussa on monelle kyse. Samalla joulu on yksi kiivaimmista kulutussesongeista. Herkut, ruoat, lahjat, koristeet, kukat ja sukulaisiin reissaaminen lohkaisevat monen kuukausibudjetista satasia.

Kaupan liiton mukaan joulusesongin tuoma myynnin lisäys vuonna 2021 oli 175 euroa jokaista Suomessa asuvaa 15–85-vuotiasta kohti.

Monessa kotitaloudessa näitä kuluja kuitataan ainakin osittain luottokortilla.

”Joulukuussa 2022 luottokorttiostoja tehtiin euromääräisesti 14 prosenttia enemmän kuin muina kuukausina keskimäärin”, kertoo tuoteryhmäpäällikkö Marketta Lundell S-Pankista.

Tuolloin S-Pankin luottokorteilla ostettiin muita kuukausia enemmän esimerkiksi urheilu-, liikunta- ja viihdepalveluita ja -välineitä, kukkia, digitaalisia pelejä, ruokaa, juomia sekä vaatteita.

Joulukuussa 2022 S-Etukortti Visalla tehtiin eniten ostoksia ruokakaupoissa, huoltoasemilla, ravintoloissa ja matkatoimistoissa.

Luottokortti tuo joustoa maksuihin, jolloin joulun suuremmat menoerät voi jakaa pidemmälle ajalle. Monelle se on ensisijainen maksutapa silloinkin, kun tarvetta lainalle ei ole, Lundell kertoo.

Luoton hinta riippuu laina-ajasta

Kun luottokortilla maksamisesta puhutaan, tulee monelle ensimmäisenä mieleen sen hinta. Luotto ei ole koskaan ilmaista rahaa.

Luotto ei ole koskaan ilmaista rahaa.

Luoton hinta riippuu kuitenkin aina luoton antajasta, Lundell muistuttaa.

Luottokortilla maksamisen kuluihin vaikuttavat esimerkiksi luotolle määritelty korko, luottokortin kuukausi- tai vuosimaksut sekä pankkikohtaiset tilinhoitomaksut.

S-Etukortti Visasta ei peritä kuukausi- ja vuosimaksuja.

”Lisäksi S-Pankki antaa luotolle keskimäärin 30 päivää korotonta maksuaikaa, eikä ensimmäiseltä kuukaudelta veloiteta tilinhoitopalkkiota, jos asiakkaalla on käytössään sähköinen lasku”, Lundell kertoo.

Jos siis luottokorttilaskun maksaa kokonaan pois eräpäivään mennessä, ei luottokortti ole pankkikorttia kalliimpi maksuväline. Näin luottokortti voi olla hyvinkin edullinen tapa saada joustoa joulukuun menoihin, Lundell sanoo.

Luotolla maksaminen tuo turvaa verkkokauppaostoilla

Tietyllä tapaa luottokortilla maksaminen on jopa viisasta.

Kuluttajansuojalaki määrittää, että luotolla tehdyissä ostoksissa luotonantaja on yhteisvastuussa myyjän sopimusrikkomuksista eli esimerkiksi siitä, jos tuote ei vastaa kuvaustaan, se ei tule perille tai jos siinä on myyjän vastuulle kuuluva virhe.

Tämä koskee kaikkia luottokortteja, Lundell kertoo.

”Reklamaatiot hoidetaan ensisijaisesti myyjän kanssa, mutta jos asiassa ei päästä yhteisymmärrykseen tai jos myyjä on esimerkiksi tehnyt konkurssin, voi reklamaation hoitaa luoton myöntäjän kanssa.”

Esimerkiksi verkkokauppaostoksilla luottokortti on aina tilisiirtoa tai pankkikorttia turvallisempi maksuväline, Lundell sanoo. Luottokortilla maksettaessa omat rahat pysyvät tallessa siihen asti, että tuote tai palvelu on hyväksi todettu.

Luottojen kustannukset vertailuun

Tulevana jouluna monen talous on aikaisempaa tiukemmalla. Siksi voi myös olla, että erilaisten luottojen käyttö lisääntyy.

Joulun ajan kulutusta kannattaa ehdottomasti suunnitella etukäteen. Paljonko rahaa voi tai haluaa käyttää joulun erilaisiin menoihin, kuten lahjoihin, ruokaan ja juomaan, koristeisiin ja matkoihin? Mistä saadaan rahat ylimääräisiin menoihin?

Jos joulun hintalappu vaikuttaa liian kovalta, kannattaa miettiä, mitkä menoista ovat välttämättömiä ja onko jotain, mistä voisi säästää.

Jos vaikkapa lahjojen rahoittamiseen harkitsee luottoa, kannattaa vaihtoehtoja miettiä tarkkaan. Esimerkiksi luottokortin ja erilaisten osamaksuohjelmien kustannuksia on hyvä vertailla keskenään, Lundell muistuttaa.

Ostokset kannattaa keskittää yhdelle luottokortille.

Lähtökohtaisesti ostokset kannattaa keskittää yhdelle luottokortille sen sijaan, että ottaa useita pikavippejä tai osamaksusopimuksia.

”Tällöin kokonaiskuva luoton määrästä pysyy paremmin hallussa. Esimerkiksi S-Pankin luottokortin tilannetta pystyy myös seuraamaan reaaliaikaisesti S-mobiilissa.”

Erityisen tärkeää on, että luotolla ei maksa yli varojensa – edes jouluna. Jos siis luottoa käyttää, kannattaa etukäteen suunnitella se, millaisella aikataululla velan maksaa takaisin.

”Luottokorttisaldoa pystyy lyhentämään S-mobiilissa omaan tahtiinsa, eli laskun eräpäivää ei tarvitse odotella”, Lundell muistuttaa.

Paljonko luottokorttiostoille tulee hintaa?

Joulusesonki nostaa suomalaisen kuukausimenoja 175 eurolla. Näin nelihenkisen perheen joulubudjetti on keskimäärin 700 euroa. Oletetaan, että jouluostokset tehdään kokonaisuudessaan S-Etukortti Visa -luottokortilla.

Jos koko luottosaldo maksetaan eräpäivään mennessä, tulee tilinhoitopalkkiota ja korkokuluja 0 €.

  • Jos luottosaldo maksetaan pois tammikuusta lähtien kuukausittain kolmessa erässä, tulee tilinhoitopalkkiota ja korkokuluja yhteensä 13,24 €.

  • Jos luottosaldo maksetaan pois tammikuusta lähtien viidessä yhtä suuressa erässä, tulee tilinhoitopalkkiota ja korkokuluja yhteensä 26,45 €.

Laskelmassa oletetaan, että henkilöllä on käytössään sähköinen laskutus, jolloin tilinhoitopalkkio on 2 € (veloitetaan vain, jos luotto on käytössä, eli kun luottosaldoa ei ole maksettu kokonaisuudessaan pois eräpäivänä). Luoton korko Euribor 3 kk (3,715 %, 7/2023) + marginaali 11,95 %.

Lue lisää

Lisää aiheesta