Internet Explorer -selainta ei enää aktiivisesti tueta. Suosittelemme käyttämään sivustoamme esimerkiksi Google Chrome tai Mozilla Firefox -selaimilla.

Marin perheen joulu maksaa 574 euroa – juhlabudjetti karttuu läpi vuoden

Teksti:
Anne Ventelä
Kuvat:
Riina Peuhu
Julkaistu: 10.11.2023
|
Muokattu: 10.11.2023
Lempääläinen Mari Ilomäki kokee, että selkeä joulubudjetti ja jouluostosten maksaminen luottokortilla helpottavat kustannusten hallintaa.

”Joulu on minulle tärkeä asia, johon haluan panostaa. Perheeseeni kuuluu mies ja aikuinen lapsi. Vielä muutama vuosi sitten joulun suunnittelu oli meillä aika erilaista kuin nykyään.

Silloin keräsin listaa siitä, kenelle lahjoja aiotaan ostaa ja minkä hintaisia ne suunnilleen voisivat olla. Sitä ei kuitenkaan mietitty, millä rahoilla lahjat maksetaan. Emme seuranneet budjetin toteutumista tarkasti, emmekä eritelleet, paljonko rahaa käytämme jouluruokiin tai vaikka joulun ajan matkustamiseen.

Joulun menoista oli vaikea pysyä perillä, koska maksoimme ostoksia sekaisin pankki- ja luottokorteilla. Tyypillisesti teimme Prismassa yhdet isommat jouluostokset, jotka maksettiin luotolla, kun yhteisellä taloustilillämme ei ollut satoja euroja ylimääräistä joulukuuta varten. Luottoa maksettiin sitä mukaa pois, kun taloustilanne antoi periksi.

Muutama vuosi sitten totesin, että meillä oli useampi laina, luottokortteja ja osamaksusopimuksiakin. Totesin, että jos jatkamme samaa rataa, on meillä pian enemmän lyhennyksiä kuin tuloja. Siihen piti tehdä muutos. Aloimme maksaa luottoja pois ja säästää puskuria pahan päivän varalle.

Nykyään meillä on selkeä joulubudjetti: 574 euroa lahjoihin ja ruokiin. Sen verran käytimme jouluun vuonna 2021. Vuonna 2022 perustin erillisen joulutilin, jolle siirsimme tammikuusta marraskuuhun joka kuukausi 54 euroa heti palkkapäivänä. Näin saimme joulun budjetin säästöön jo etukäteen. Samoin olemme tehneet tänäkin vuonna.

Haluan pitää joulun kulut erillään muista kuluista, jotta budjetissa pysymistä olisi helppo seurata. Siksi maksan kaikki joulun viettoon liittyvät ostokset luottokortilla. Lyhennän niihin liittyvän luottosaldon joulutilille säästetyillä rahoilla. Voin tehdä sen verkkopankissa jo kaupan parkkipaikalla.

Tavallaan systeemimme on kuin osamaksu, jota maksamme itsellemme etukäteen. Nykyään pystyn nauttimaan joulusta enemmän, kun en joudu aattona miettimään sitä, että lasku tästä kaikesta tulee tammikuussa.”

Lue myös