Internet Explorer -selainta ei enää aktiivisesti tueta. Suosittelemme käyttämään sivustoamme esimerkiksi Google Chrome tai Mozilla Firefox -selaimilla.

Meloni-kuskussalaatti ja halloumikebakot

timer-icon30 min  (josta 30 min aktiivista)
Fork and knife
4 Annosta
Fork and knife
4 Annosta
Tabbouleh on perinteinen Lähi-idän salaatti, joka saa makunsa raikkaista yrteistä ja sitruunaisesta kastikkeesta. Vesimeloni tuo suosikkisalaattiin uutta mehukasta makeaa makua. Tikuta halloumi vartaisiin ja grillaa pinnalta rapeat ja sisältä mehevän pehmeät halloumijuustovartaat salaatin kylkeen.

Ainekset

Meloni-kuskussalaatti

2 dl
kuskusia
2 dl
vettä
1/2 kpl
kasvisliemikuutiota
1 kg
vesimelonia
200 g
(½) kurkkua
1 kpl
pieni punasipuli
1
ruukku persiljaa (2 dl hienonnettuna)
1/2
ruukkua minttua (1 dl hienonnettuna)
1 kpl
sitruuna (½ dl mehua)
3 rkl
oliiviöljyä
1/2 tl
suolaa
1/4 tl
mustapippuria rouhittuna

Halloumikebakot

400 g
(2 pkt) halloumi- tai grillijuustoa
2 rkl
oliiviöljyä
1 rkl
juoksevaa hunajaa

Lisäksi

8 kpl
puisia grillivarrastikkuja

Reseptin ainekset S-kaupat-verkkokaupasta

Valmistus

1

Kiehauta vesi kattilassa. Liuota liemikuutio veteen ja nosta kattila levyltä. Lisää kuskus, sekoita ja anna turvota kannen alla 5 minuuttia. Sekoita haarukalla ilmavaksi.

2 dl
vettä
1/2 kpl
kasvisliemikuutiota
2 dl
kuskusia
2

Poista melonista kuori ja siemenet. Leikkaa hedelmäliha pieniksi kuutioiksi. Huuhtele ja kuutioi kurkku. Kuori ja hienonna sipuli. Hienonna yrtit.

1 kg
vesimelonia
200 g
(½) kurkkua
1 kpl
pieni punasipuli
1
ruukku persiljaa (2 dl hienonnettuna)
1/2
ruukkua minttua (1 dl hienonnettuna)
3

Purista sitruunan mehu. Sekoita mehu, öljy, suola ja pippuri isossa kulhossa. Sekoita kasvikset ja kuskus joukkoon.

1 kpl
sitruuna (½ dl mehua)
3 rkl
oliiviöljyä
1/2 tl
suolaa
1/4 tl
mustapippuria rouhittuna
4

Leikkaa juustot pitkittäin neljään osaan, kuivaa palat talouspaperiin ja pujota varrastikkuihin. Sivele juustot öljyllä. Grillaa juustotikut parilan tai grillialustan päällä välillä käännellen pinnaltaan kauniin ruskeiksi. Valuta hunaja vartaiden pinnalle. Tarjoa vartaat melonisalaatin kanssa.

400 g
(2 pkt) halloumi- tai grillijuustoa
8 kpl
puisia grillivarrastikkuja
2 rkl
oliiviöljyä
1 rkl
juoksevaa hunajaa

Vinkki: Jos käytät puisia varrastikkuja, laita ne hyvissä ajoin kylmään veteen likoamaan ennen grillausta.

Vinkki: Melonisalaatti on täydellinen kesäpäivän lounas ja toimii mainiosti grilliruokien lisukkeena.

Miltä maistui?(2 arviota)
Resepti:
S-kokeilukeittiö
Kuvat:
Reetta Pasanen
Julkaistu: 19.7.2023
|
Muokattu: 19.7.2023

Ravintosisältö

Tämäkin resepti on suunniteltu hyvinvointiasi ajatellen.

Annos

100g

660

2762

40,0 g

15,0 g

46,3 g

16,8 g

4,0 g

25,5 g

4,0 g

Ravintotiedot ovat suuntaa antavia. Valmistettaessa ruokaa erityisruokavaliota noudattavalle, tarkista tuotteiden sopivuus pakkausmerkinnöistä.

Ravintolaskelmassa ei huomioitu:

ruukku persiljaa (2 dl hienonnettuna),

ruukkua minttua (1 dl hienonnettuna),

8 kpl puisia grillivarrastikkuja.

Lähde: Terveyden ja hyvinvoinnin laitos, Fineli