Internet Explorer -selainta ei enää aktiivisesti tueta. Suosittelemme käyttämään sivustoamme esimerkiksi Google Chrome tai Mozilla Firefox -selaimilla.

Säästä rahaa, vähennä hävikkiä, kokeile uutta – 3 hyvää syytä ostaa punalaputettu tuote

Teksti:
Yhteishyvä
Kuvat:
Tuomas Kolehmainen
Julkaistu: 17.9.2018
|
Muokattu: 28.8.2023
S-ryhmän kaupoissa myydään vuosittain yli 80 miljoonaa punalaputettua tuotetta. Ostoskoreihin päätyy etenkin päiväystä lähestyviä maitotuotteita, lihaa, kalaa ja valmisruokia. Näistä syistä punalaputetun tuotteen pelastaminen kannattaa.

Syy 1: Pienempi kauppalasku

Parasta ennen -päiväystä ja viimeistä käyttöpäivää lähestyviä tuotteita ollaan punalaputettu S-ryhmän kaupoissa jo yli 10 vuoden ajan. Viimeisen vajaan viiden vuoden ajan -30 % alennuksella myytäviin tuotteisiin on tullut iltayhdeksältä vielä -30 % lisäalennus, jolloin punalaputetun tuotteen saa -60 % tavallista halvemmalla.

Ilta-alesta kannattaa etsiä etenkin kalaa, lihaa ja juustoja, joissa alennus on tuntuvin ja ruoantuotannon hiilijalanjälki suuri. Moni nappaa mukaan myös valmisruokia, leipää ja paistopisteen herkkuja.

Syy 2: Hävikin hillintä

S-ryhmän tavoitteena on mennä kohti ruokahävikin puolittamista vuoteen 2030 mennessä. Kaupoissa tärkein keino on menekin ennakointi: tavaraa tilataan sen verran, mitä myydään. Välillä ruokia myydään kuitenkin ennakoitua vähemmän, ja silloin punalaputus astuu kehiin.

Ruokahävikki ei kuitenkaan vähene, jos punalaputettu tuote ei pääse kotona käyttöön. Siksi houkuttelevallakin alennuksella ruokaa kannattaa ostaa vain sen verran, mitä tulee varmasti syödyksi. Käytä siis punalaputetut tuotteet mahdollisimman pian ja suunnittele jo etukäteen, mitä ruokaa aiot pakastamistasi punalapputuotteista laittaa.

Syy 3: Monipuolisempi ostoskori

Punalaputettuja tuotteita ostamalla voi syödä monipuolisemmin. Ehkä alesta löytyy tuote, jota et ole vielä kokeillut. Tai säästät kauppalaskussa sen verran, että voit valita hevi-osastolla ostoskoriin jonkin eksoottisemman hedelmän.

Punalaputettujen tuotteiden ostaminen voi kannustaa uusiin kokeiluihin myös omassa keittiössä. Tavallisesta poikkeava lihanosa tai kalalaji voi viedä aivan uusien reseptien äärelle!

Näin punalaputus toimii

  • Päiväystä lähestyviä tuotteita myydään -30 % alennuksella.
  • Iltayhdeksältä punalaputetuista tuotteista saa vielä -30 % lisäalennuksen.
  • Hedelmiä ja vihanneksia ei yleensä punalaputeta.

Ilta-ale sai alkunsa henkiköstöpalaverista

Korotettu -60 %-ilta-alekäytäntö sai alkunsa pääkaupunkiseudulta yhden myymälän henkilöstöpalaverista, jossa haettiin uusia tapoja vastuulliseen hävikin hallintaan. Vuonna 2017 käytäntö laajeni myös muihin S-ryhmän kauppoihin. Suurimmassa osassa myymälöitä alennuksen saa kello 21 jälkeen.

Täältä löydät lisää näppäriä hävikkivinkkejä ja -reseptejä