Puhelimeeni kilahtaa viesti. ”Sopisiko juttelut?”, tiedustelee äitini hoivakodin Villa Tapiolan palveluesimies Maria Juuso. Kyse ei kuitenkaan ole meidän kahden välisestä keskustelutuokiosta vaan videopuhelusta, jonka hän käynnistää minun ja muistisairaan äitini välille. Ja hetken kuluttua puhelimeni näytölle ilmestyvät hymyilevän äitini kasvot — ja sormi, jolla hän yrittää koskettaa kasvojani.
Hoivakodin henkilökunta on jo parin viikon ajan soitellut videopuheluita asukkaidensa omaisille. Koronaviruksen vuoksi omaisten ja kaikkien ulkopuolisten tahojen vierailut hoivakodissa on kielletty, sillä muistisairaat seniorit kuuluvat sairauden riskiryhmään.
Juuso toivoo, että omaiset ottaisivat rohkeasti yhteyttä aina kun haluaisivat rupatella läheisensä kanssa.
Eräs hoivakodin asukkaista juttelee välillä lapsilleen huoneestaan pitkiäkin puheluita oman tablettinsa avulla.
”Hän saattaa rupatella tunninkin tyttärensä kanssa samalla kun pötköttelee sängyllään. Tämän keinon hyödyntäminen on avannut meille ihan uudenlaisen kommunikaation kanavan”, Juuso kertoo.
Hoitajat avustavat soittelussa
Ajatus videopuheluiden hyödyntämisestä hoivakodissa tuli Juuson mieleen, kun hän pohdiskeli sopivia yhteydenpitotapoja karanteenin aikana.
”Kun olin itse taannoin työmatkalla Japanissa, mieheni soitteli minulle videopuheluita. Muistan, miten mukavalta tuntui nähdä kotia ja perhettä puhelun aikana. Siksi ajattelin, että tätä voitaisiin hyvin kokeilla myös meidän asukkaidemme kanssa.”
Koska suurin osa asukkaista ei osaa itse soitella videopuheluita, hoitajat avustavat yhteydenpidossa. Sekä asukkailta että heidän omaisiltaan tullut palaute on ollut varsin positiivista.
Ikävä helpottuu hieman, kun tutut kasvot ilmestyvät arkeen. Ja vaikka muistisairas ei tunnistaisi omaa läheistään, lähes kaikkien reaktiot juttukumppanista ovat silti varsin ilahtuneita.
”Suurin osa kuitenkin aistii, että kyseessä on joku oma läheinen tai tuttu ihminen, joka haluaa vaihtaa kuulumisia. Tuttujen kasvojen näkeminen ilahduttaa ja helpottaa ikävää.”
Toki videopuhelu voi tuntua myös hämmentävältä, ainakin jos asukas ei hahmota mistä ääni ja videokuva tulee – ja miksi.
”Päättelemme aina asukkaan reaktion mukaan, onko videokontaktista hänelle iloa. Jos joinakin hetkenä puhelu aiheuttaa epämiellyttäviä tunteita, sitä voi kokeilla vaikka myöhemmin uudelleen, kun asukas sattuu olemaan virkeämmällä tuulella ja ympäristö rauhallisempi.”
Videopuhelut pysyväksi tavaksi
Juuso toivoo, että omaiset ottaisivat rohkeasti yhteyttä aina kun haluaisivat rupatella läheisensä kanssa. Hän muistuttaa, että videopuheluilla on muutakin merkitystä kuin muistisairaiden arjen ilahduttaminen.
Ne ovat tärkeitä hetkiä myös omaisille, jotka eivät nyt pääse vierailemaan läheisensä luona. Yhteinen videotuokio voi olla omaiselle hyvin merkityksellinen, vaikka ikä-ihminen ei enää itse kommunikoisi tai hahmottaisi videopuhelua.
”Eräällä rouvalla oli juuri 88-vuotissyntymäpäivät. Otimme videopuhelun hänen tyttärelleen, joka ilahtui suuresti, kun näki, että äidillä oli juhlavaatteet ja kaunis kampaus. Hän sai siis seurata, miten syntymäpäiviä juhlittiin. Lähetin perään kuvan vielä synttärikakustakin, jotta hän sai synttärifiilistä, vaikka ei voinutkaan nyt itse osallistua juhlallisuuksiin.”
Juuso on innostunut nyt lähettelemään omaisille myös kuvia asukkaiden tavallisesta arjesta, kuten vaikka papiljottien laitosta tai päiväkahvituokiosta.
”Kännykkä kulkee koko ajan mukanani, joten miksi en ilahduttaisi samalla omaisia ihan pienellä vaivalla. Uskon, että tästä ja videopuheluista tulee meille pysyvä tapa vielä koronaviruksen jälkeenkin.”
