Ari ja Sylvi Solala matkustivat Teneriffalle 7. maaliskuuta. Ensimmäisen lomaviikon pari nautti lämmöstä ja valosta – golffasi, loikoi uima-altaalla ja herkutteli ravintoloissa.
”Toisella lomaviikollamme alkoi kiertää huhuja, että ravintolat suljetaan”, Ari Solala kertoo.
Muutamassa päivässä koko lomasaari meni kiinni. Kaupassakin sai käydä vain yksin.
”Poliisi pysäytti meidät ja tiedusteli, mitä olemme tekemässä, kun olimme menossa ruokaostoksille yhdessä”, Sylvi kuvailee.
Onneksi parilla oli hotellissaan keittiö ja he pystyivät valmistamaan ruoan siellä. Paljon muuta ei loppuloman aikana voinutkaan tehdä. Samalla piti jännittää, miten sujuu kotiinpaluu Helsinkiin, kun lentoyhtiö peruutti paluulennon.
”Kyllä meitä hirvitti, pääsemmekö kotiin ollenkaan”, Sylvi kertoo. Useiden puheluiden ja pitkän jonottelun jälkeen lento järjestyi.
Aikuiset lapset auttavat
Suomessa lomalaiset joutuivat suoraan karanteeniin, joka ulkomaan matkan karanteenin jälkeen jatkuu nyt yli 70-vuotiaiden karanteenina. Kotona he ovat keskittyneet lomalta palautumiseen ja rauhoittumiseen.
”On ihanaa olla kotona”, Sylvi huokaisee.
Sylvi lukee ja tekee ristikoita, ja Ari lenkittää koiraa kolme kertaa päivässä.
”Meillä on onnea, koska kaikki kolme lastamme asuvat lähellä. Poikamme asuu paritalossa seinänaapurina. Päivittäin soitan hänelle ja kerron, mitä tarvitsemme kaupasta - ja kassi ilmestyy oven taakse”, Ari kertoo.
Viikon eristyksen jälkeen Sylviä ei vielä seinät ahdista, mutta Ari huomaa jo kaipaavansa normaalia elämää.
”Toimettomuudesta seuraa univaikeuksia. Tulee lykättyä nukkumaanmenoa ja katsottua tavallista myöhempään telkkaria.”
Sekä Ari että Sylvi korostavat sitä, että heidän mielestään varotoimet ovat tarpeellisia ja he ovat valmiita niitä noudattamaan.
On sitä oltu pahemmissakin paikoissa
Solalat ovat positiivisella mielellä ja toivovat samaa muillekin karanteenissa eläville ikäihmisille.
”Positiivista asennetta ei kannata menettää”, Sylvi tsemppaa.
Ari ja Sylvi uskovat, että ikäihmiset kyllä sopeutuvat, koska ovat jo saaneet harjoitella toimettomuutta.
Entä muistaako kumpikaan elämänsä varrelta kokemusta, joka olisi ollut yhtä haasteellinen kuin nykyinen poikkeustilanne?
”Itse en muista vastaavaa. 93-vuotias tätini vertasi, että nyt tekin voitte kokea, millaista sota-aikana oli”, Sylvi sanoo.
Ari muistaa yhden ajanjakson, joka menee hankaluudessaan tästäkin ohi.
”Olin armeijassa RUK:n maastoleirillä, missä päivät olivat täynnä fyysisesti ja henkisesti rankkoja sotaharjoituksia. Yöllä keho ja mieli huusivat unta, mutta vieressä pesän rakennuksesta innostunut kurkipariskunta piti niin kovaa ääntä, etten nukkunut silmäystäkään. Kyllä tämä karanteeni on lasten leikkiä niihin olosuhteisiin verrattuna.”