Puolet helsinkiläisistä asuu yksin. Koko suomessa yksineläjiä on neljäsosa. Karanteeni iskee heihin erityisen ankarasti. Tämän on huomannut vilkasta sosiaalista elämää normaalioloissa viettävä Riikka Väänänen.
”On se aika kovaa kun päivän ainut ihmiskontaktini on kaupan kassa. Häntäkin tervehdin pleksilasin takaa”, Väänänen kuvailee.
Vaikka Väänänen sanoo nauttineensa aiemmin paljon myös yksinolosta, ei se nyt pakotettuna maistu enää samalla tavalla.
”Kun tunnen itseni oikein yksinäiseksi, katselen Frendejä. Se on ollut lohtuohjelmani myös elämän muissa kriiseissä.”
Tai sitten hän istahtaa asuntonsa leveälle ikkunalaudalle ja katselee alhaalla kadulla vaeltavia ihmisiä. Siellä se elämä on, lasin takana. Väänänen haluaa korostaa, ettei hän kuvittele, että kaikilla perheillä ja pariskunnilla olisi jotenkin helpompaa tai mahtavampaa. Hän osaa kyllä samastua heidän asemaansa.
Puolison tai lasten läheisyyttä voi karanteenissa saada myös liikaa, jos ei koskaan pääse happihyppelylle.
”Tällä hetkellä oma henkireikäni on lenkki merenrantoja pitkin kaksi kertaa päivässä.”
Yksinäisyys iskee iltaisin
Kotitoimistolla työskentely ei ole Riikka Väänäselle mikään erikoinen juttu, koska kotoaan käsin hän muutenkin tekee freelancer-toimittajan ja bloggarin töitään.
”Minulla on sillä tavalla onnellinen tilanne, että töitä riittää.”
Kun Väänänen kirjoitti yksinäisyydentunteistaan Sopivasti ihana -blogiinsa, alkoi hänen kännykkänsä piristä tasaiseen tahtiin: lomautetut ja etätöihin pakotetut ystävät soittelivat keskellä päivää ja halusivat osoittaa tukensa yksinäiselle.
”En tiedä ymmärsivätkö kaikki kun jouduin kohteliaasti sanomaan, että voisimmeko jutella vaikka illalla, koska nyt en ehdi. Olinhan itse juuri huhuillut seuran perään.”
Yksinäisyys iskee erityisesti iltaisin, silloin kun perheet istuvat yhteiseen pöytään ja pariskunnat käpertyvät sohvalle sylikkäin. Niissä tilanteissa sinkut normaalioloissa lähtevät tapaamaan ystäviään, istuvat ravintoloissa tai kutsuvat kotinsa täyteen hauskoja tyyppejä.
Sosiaaliset kontaktit ja läheisyys ovat niin itsestäänselviä, ettei niitä edes huomaa ennen kuin ne viedään kokonaan.
”Onhan se WhatsApp-hali ihan kiva, mutta ei se lämmitä samalla tavalla kuin oikea halaus.
Luonto kiittää
Mutta kyllä Väänänen keksii myös positiivisia puolia ihmisten eristyksissä oloon.
”Luonto saa kerrankin hengähtää. Ja voihan olla, että ihmiset alkavat miettiä, tarvitseeko tulevaisuudessa jokaiseen kokoukseen lentää, kun kohta osaamme kaikki käyttää sujuvasti etäyhteyksiä.”
Riikka iloitsi myös Facebookin nuoruuskuvahaasteesta, joka sai hänet ottamaan yhteyttä moniin tuttuihin elämän varrelta - sellaisiin, joihin yhteydenpito oli vain jäänyt.
”Eniten ahdistaa se, kun ei tiedä kauanko tämä kestää. Mutta ainakin olen sopinut monen ystävän kanssa, että tapaamme, kunhan halailu on taas turvallista.”
Nyt Riikka puhuu iltaisin maratonpuheluita ystävilleen. Ihokontaktia odotellessa on tyydyttävä kännykkälasin kosketukseen.
