Espoolaisessa lapsiperheessä on täysi hulina päällä. Kaksoset Milo ja Milan, 4, on juuri haettu päiväkodista, ja kurahousujen riisumisurakka on kesken. 12-vuotias Nea on tullut koulusta, ja Hari, 7, katsoo Disney-kanavaa sohvalla, koska on kipeä.
Perheen äiti Eveliina Rauthan ottaa ruoan uunista, mutta sitä ennen peuhataan vähän.
Eveliinalla on seitsemän lasta, joista kotona asuu neljän alaikäisen lisäksi myös Niko, 19. Kaksi vanhinta ovat jo omillaan. Eveliina näyttää tyyneltä, mutta väsymys on melkoinen.
”En edes muista, koska minulla oli viimeksi vapaata. Kesällä olin yksin lasten kanssa lähes 24/7, ja masennushan siitä tuli”, hän kertoo.
Tukiviittomat arjen avuksi
Keväällä Milolla todettiin monialainen kehityshäiriö, ja hänen kanssaan on haasteellista. Kesällä hän sai paljon raivokohtauksia. Poikaa turhauttaa, sillä hän ei pysty ilmaisemaan itseään kunnolla. Puheen kehitys on 2,5-vuotiaan tasolla ja puheen ymmärrys 1,5-vuotiaan. Öisin hän heräilee vähän väliä.
”Uusi tutkimusjakso on ensi keväänä. Se on tosi hyvä, sillä moni apu vammaispalvelujen puolelta vaatii tarkan diagnoosin”, kertoo Eveliina.
Milolla on Asperger-piirteitä. Poika on hyvin tarkka esimerkiksi siitä, miten ruoka on aseteltu lautaselle, ja hänellä on aistiyliherkkyyttä sekä jumituskohtia, joista hän ei pääse yli. Siirtymätilanteet ovat vaikeita, ja äkkipikaisuus saattaa yllättää kesken leikin. Hän ei osaa itse säädellä sitä.
Myös liikkuminen pojan kanssa on vaikeaa. Kauppareissut kysyvät hermoja.
”Opettelemme nyt tukiviittomia, joista hän onkin saanut tosi hyvin kiinni. Toivon, että ne auttaisivat arkeamme rullaamaan paremmin.”
Kivoja juttuja tukihenkilön kanssa
Lapsista on tietysti myös valtavasti iloa, minkä huomaa perheessä heti. Eveliina on ollut vuosien mittaan paljon kotona lasten kanssa.
Työsuhteet ovat tulleet pätkissä. Hänen edellinen työsuhteensa päiväkodissa loppui viime keväänä.
”Jos tietäisin, että lapsilla on hyvä olla, voisin levätä kunnolla.”
Lasten kanssa työskentely on Eveliinalle mieluista: aamu- ja iltapäivätoiminnan ohjaajan opinnoista puuttuu vielä vähän. Työharjoittelu kehitysvammaisten toimintakeskuksessa oli hyvin antoisaa.
Kesän väsymys ja masennus muuttivat kuitenkin suunnitelmia, eikä voimia työnhakuun ole ollut. Eveliinan oma jaksaminen on koko ajan äärirajoilla.
”Suurin toiveeni on, että lapset saisivat tukiperheen. Sopivaa ei ole vielä löytynyt.”
