Mikä vika minussa oikein on?
Ajatus pyöri Marianne Lassilan mielessä, vaikka hän yritti kamppailla sitä vastaan. Jo yli vuoden ajan hän oli lähettänyt satoja työhakemuksia – tuloksetta. Se murensi itsetuntoa. Entä jos minusta tulee pitkäaikaistyötön, hän mietti.
”En pystynyt näkemään sitä päivää, että saisin työtä”, 25-vuotias Lassila muistelee kotonaan Vihdissä. Olohuoneen ikkunoista aukeaa rauhallinen maalaismaisema. Vieressä tuhisee Jeppe-koira.
Kyse ei ollut siitä, etteikö Lassila olisi yrittänyt. Valmistuttuaan merkonomiksi Espoon Omniasta vuonna 2016 hän laittoi läjäpäin hakemuksia kaupan alan työpaikkoihin. Jo koulussa hän oli huomannut pitävänsä myyntityöstä.
”Minusta on kivaa palvella ihmisiä”, Lassila sanoo.
Parikymmentä hakemusta päivässä
Työpaikan saaminen osoittautui kuitenkin paljon hankalammaksi kuin Lassila oli ajatellut. Usein hän ei saanut hakemuksiinsa minkäänlaista vastausta.
”Laitoin tavoitteeksi, että teen 20 hakemusta päivässä. Ihan niin moneen en kuitenkaan pystynyt, koska hakemukset piti räätälöidä työpaikan mukaan”, hän kertoo.
Ainoa paikka, jonne Lassila pääsi töihin, oli vuokratyöfirma. Sen kautta hän alkoi tehdä keikkoja kassana ja hyllyttäjänä S-marketeissa. Keikkatyössä oli kuitenkin pulmansa.
Tuolloin Espoossa asunut Lassila kulki työmatkat bussilla, sillä hän ei omistanut autoa. Työkeikat olivat eri puolilla Espoota, ja usein hän joutui työpäivän päätteeksi jännittämään, pääsisikö enää bussilla kotiin. Jos viimeinen bussi kotikulmille oli jo mennyt, oli välillä käveltävä pitkiäkin matkoja.
”Muistan yhden iltavuoron Juvanmalmin S-marketissa. Oli pakkasta, ja alkoi näyttää siltä, etten pääsisi enää millään kotiin.”
Onneksi Lassila huomasi työkaverin, joka käynnisteli autoaan parkkipaikalla. Hän lupasi heittää Lassilan yhdeksän kilometrin päähän sijaitsevalle bussipysäkille, josta Lassila pääsi bussilla kotiin saakka.
Taloudelliset vaikeudet ajoivat epätoivoon
Työkeikkojen sumpliminen oli usein niin hankalaa, ettei työskentelyssä tuntunut olevan järjen häivää.
”Näin hirveästi vaivaa, mutta en saanut sen vertaa rahaa, että olisin elänyt sillä. Enimmillään työkeikkoja oli muutama viikossa, mutta usein vain yksi”, Lassila muistelee.
Silti hän otti sinnikkäästi vuoroja vastaan ja jatkoi työhakemusten tehtailua. Pari kertaa Lassila pääsi työhaastatteluun. Niissä kuitenkin ilmeni, että työn kuvaus oli työpaikkailmoituksessa ollut harhaanjohtava.
”Olisi pitänyt esimerkiksi kaupitella bambusukkia provisiopalkalla. Ajattelin, että on sittenkin parempi jatkaa vuokrafirmassa.”
Rahaa oli niukasti. Lassila haki työmarkkinatukea, jotta pärjäisi. Elämä tuntui luisuvan ohitse, sillä osallistuminen esimerkiksi kaveriporukan menoihin oli mahdotonta.
”En voinut tehdä samoja asioita kuin muut, koska rahaa ei ollut. Asun poikaystäväni kanssa, mutta en halunnut hänen elättävän minua.”
Kaikkein kurjimpia olivat ne viikot, jolloin työvuoroja ei juurikaan ollut. Epätoivo oli lähellä. Lassila yritti silti nousta aamuisin ylös, kuten työssä ollessa.
”Olin tosi stressaantunut, kun näköpiirissä ei ollut normaalia rahatilannetta eikä tasapainoista arkea.”
Huonoina päivinä Lassila lähti Jeppe-koiran kanssa pururadalle ja metsään, vaikkei aina huvittanutkaan. Koiran iloinen temmellys sai mielialan nousemaan edes hieman.
Apu löytyi Facebookista
Haave vakituisen työn löytämisestä tuntui luisuvan aina vain kauemmaksi, kunnes runsas vuosi sitten Lassilan silmiin osui Facebookissa Nuorisotakuu-yhdistyksen mainos. Yhdistys edistää nuorten työelämään pääsyä. Ilmoitus oli suunnattu juuri Lassilan ikäisille työnhakijoille.
”Laitoin hakemuksen saman tien”, Lassila kertoo.
Parin haastattelun jälkeen Lassilalta kysyttiin, kiinnostaisiko häntä työpaikka S-market Granissa Kauniaisissa. Lassilan kasvot säteilevät, kun hän muistelee tapahtunutta.
”On hyvä fiilis, kun voin työssäni kehittyä ja oppia uutta. Tulee sellainen olo, että minäkin olen jotain.”
Hän pitää työssään eniten siitä, että saa olla asiakkaille avuksi. Työ kaksikielisellä alueella kohentaa myös kielitaitoa.
”Kassalla pärjään jo ruotsiksi, mutta small talkia en vielä osaa. Minusta on kiva, että työn ohessa kielitaitokin kehittyy.”
Vakituinen työ muutti elämän
Lassila arvostaa työporukkaansa.
”Toiset otetaan huomioon ja heitä kunnioitetaan. Virheisiinkin suhtaudutaan rakentavasti.”
Pitkä epävarma vaihe keikkatyöläisenä on vaikuttanut siihen, miten Lassila haluaa olla avuksi muille.
”Tiedän, että keikkatyötä tehdessä joutuu usein jännittämään uutta paikkaa ja sen tapoja. Haluan tehdä kaikkeni, jotta myös keikkatyöläisillä olisi hyvä olla töissä. On tärkeää, että he voivat kysyä neuvoa ja olla osa porukkaa.”
Vakituinen työ on muuttanut Lassilan elämän. Hän on voinut toteuttaa unelman omasta kodista, jota saa sisustaa ja remontoida yhdessä poikaystävän kanssa. Vihdoin Lassilalla on ollut varaa hankkia myös auto, jolla työmatkat taittuvat sujuvasti.
”Vain vuosi sitten rämmin loskassa ja mietin, miten pääsen tänään töistä kotiin. En olisi silloin uskonut, missä olen nyt”, Lassila sanoo.
”Haluan rohkaista niitä, jotka ovat samanlaisessa tilanteessa kuin missä itse olin. Ei kannata luovuttaa.”
