Puutarhan ongelmat johtuvat usein siitä, että teemme monet asiat luonnonvastaisesti. Puutarhassa on usein liian paljon paljasta maata, liian tasaista, eikä kasveja ole valittu kasvupaikan mukaan tai ne on sijoitettu väärin.
Puutarhan ongelmat johtuvat usein siitä, että teemme monet asiat luonnonvastaisesti. Puutarhassa on usein liian paljon paljasta maata, liian tasaista, eikä kasveja ole valittu kasvupaikan mukaan tai ne on sijoitettu väärin.
Puutarhasta tulee helppohoitoisempi, kun työllistävistä leikattavista pensasaidoista tai esimerkiksi puista ja pensaista nurmikolla luovutaan. Luopuminen ei silti välttämättä ole tarpeen, jos malttaa suunnitella puutarhan huolella ja tehdä muutaman helppohoitoisen ratkaisun.
Leikattujen pensasaitojen asemesta voidaan käyttää vapaasti kasvavia aidanteita ja pensasryhmiä, mieluiten monilajisia. Pensaiden ja puiden väleissä ei saa olla nurmikkoa, koska puut ja pensaat viihtyvät huonosti ja tuhoutuvat helposti, kun ne on istutettu nurmikolle.
Puut ja pensaat ryhmitellään tontin laidalla suojaa antavaksi puu- ja pensasvyöhykkeeksi. Siinä voidaan käyttää koristepuiden asemesta myös hedelmäpuita ja koristepensaiden sijaan marjapensaita. Pensaiden ja puiden alla viihtyvät keväiset sipulikukat ja myöhemmin kesällä saniaiset, peittokasvit ja muut varjoperennat.
Nurmikko on puutarhan suuritöisin alue, ainakin jos haluamme sen olevan aina paraatikunnossa. Voi ajatella, mihin nurmikkoa tarvitaan. Ainakin osa siitä voisi olla ketoa tai niittyä.
Puutarhassa kasvatettavien vihannesten ja maustekasvien määrä on yleensä pieni varsinkin silloin, kun niitä tuotetaan vain kesäkäyttöön. Ne voidaan ryhmitellä osaksi puutarhan kukkatarhaa: vihannekset, mausteyrtit, perennat, ryhmäruusut ja muut matalat kukkivat pensaat, peittokasvit, keväiset sipulikukat, yksivuotiset suoraan avomaalle kylvettävät kesäkukat ja taimina istutetut ryhmäkasvit yhteen kasvamaan.
Kasvit viihtyvät, jos ne on istutettu niille sopiviin olosuhteisiin.
Puutarhan ei tarvitse olla tasainen, koska kyseessä ei ole pelto, jonka täytyy olla tasainen koneiden vuoksi. On huomattu, että arat pensaat ja perennat viihtyvät paremmin, jos maanpinta on viettävä tai siinä on loivia epätasaisuuksia, kuten luonnossakin.
Puutarhan tärkeimmät kasvit valitaan tarkoin kasvupaikan maaperän mukaan alueella talvenkestävistä kasveista. Perennat valitaan paikalla hyvin menestyvistä lajeista, joita lisätään jakamalla tai siemenistä ja istutetaan kukkatarhan eri puolille.