Internet Explorer -selainta ei enää aktiivisesti tueta. Suosittelemme käyttämään sivustoamme esimerkiksi Google Chrome tai Mozilla Firefox -selaimilla.

Antti Kartano, 29, on maatilan isäntä, jolle elämäntehtävä kirkastui sairaalavuoteella

Teksti:
Maarit Rasi
Kuvat:
Anton Sinelnikov
Julkaistu: 10.11.2023
|
Muokattu: 14.11.2023
Kuluneet vuodet ovat kurittaneet suomalaisia ruoantuottajia. Antti Kartano, 29, on pohjalainen isäntä neljännessä polvessa. Hän käärii hihansa joka päivä, jotta suomalaiset saisivat puhdasta kotimaista ruokaa jatkossakin.

”Mieli synkkenee samaa tahtia sään kanssa”, sanoo Antti Kartano.

Kullanvärisen pellon laidalla seisoo vakava mies. Aurinko pilkistää ujosti taivaanrannasta, mutta kauempana jyrisee ukkonen. On elokuun loppu. Sateet ovat tulossa. Maatilan isäntä Kartano aloittelee työpäiväänsä Etelä-Pohjanmaalla, Isossakyrössä.

Viljelijä astuu sisälle traktoriin, jossa kuulee vaivatta radiolähetyksen. Uutiset kertovat, että koko sato on uhattuna.

Navakka tuuli ja runsaat sadekuurot piiskaavat peltoja liki taukoamatta. Jos sateet vielä jatkuvat, Kartano ei pääse korjaamaan viljaa.

Kartano odottaa ja odottaa. Pitkän ja raamikkaan miehen kulmat ovat huolestuneessa kurtussa. Parta peittää alaspäin kääntyvät suupielet.

Nämä ovat hetkiä, jolloin muutoin rauhallinen mies tuntee hermostuvansa.

”Riskit kasvavat päivä päivältä. Jos sateet jatkuvat, on mahdollista, että ylivalmis vilja varisee maahan”, Kartano kertoo.

Lopulta Pohjanmaalla sataa useamman viikon putkeen.

Sukutilan jatkaminen on ylpeydenaihe

Antti Kartanon maatila solisevan Kyröjoen äärellä näyttää kauneimmillaan maalaukselta: syyskuussa vilja puskee maasta lämpimän okran väreissä ja taivaanranta loimuaa purppuraa.

Täällä sitä kasvaa, puhdasta suomalaista ruokaa.

Kun Venäjä hyökkäsi Ukrainaan, suomalaisille tuli hätä. Huolia oli monenlaisia, ja yksi niistä koski huoltovarmuutta. Suomalaiset olivat huolissaan siitä, pystytäänkö Suomessa kasvattamaan ruokaa kansalaisten tarpeisiin.

Samalla yleinen puhe maanviljelystä muuttui. Ongelmien sijaan sekä poliitikot että kansalaiset alkoivat korostaa maanviljelyksen arvoa.

Kartano viljelee pelloillaan puhdaskauraa eli gluteenitonta viljaa. Sille on tarvetta, sillä keliakiaa sairastaa 40 000 suomalaista. Gluteenittomien tuotteiden myynti on kasvanut pelkästään S-ryhmän ruokakaupoissa keskimäärin kolmen prosentin vuosivauhtia.

Kaura on muutenkin trendikästä, Kartano huomauttaa.

”Liha ei ole tällä hetkellä muodissa, joten korvaavat tuotteet ovat viime vuosien nousutrendi”, hän sanoo.

Viljeltävää pinta-alaa Kartanolla on 120 hehtaaria, mikä vastaa 119 jalkapallokenttää.

Puolet pelloista on miehen omia, puolet vuokramaita. Nuori viljelijä on lunastanut isänsä molempien vanhempien sukumaat itselleen. Suku on viljellyt täällä maata neljän sukupolven ajan, 1900-luvun alusta alkaen.

”Olin mukana talon töissä jo pikkupoikana.”

”Olin talon töissä mukana jo pikkupoikana. Muistan, miten kamalalta tuntui, kun puinti alkoi, mutta minun piti palata kouluun ja läksyjä tekemään.”

Vanhemmille oli selvää, että sukutilan jatkaja olisi perheen ainut poika. Kartanolla on sisko, jota maanviljelys ei ole samalla tavalla kiinnostanut. Lukion jälkeen Kartano hankki kyllä viljelijän ammattia tukevan rakennusinsinöörin koulutuksen, mutta jo koulussa hän tiesi, että palaa takaisin kotitilalleen.

Enää Kartanon ei tarvitse seurata puintia sivusta. Maatila on nyt hänen ja hänen isänsä Keijo Kartanon, 54, yhteinen maatalousyhtymä. Isä on muualla töissä, mutta auttaa poikaansa etenkin sesonkiaikoina.

Tilan entinen ja nykyinen isäntä kinastelevat välillä siitä, miten asiat tulisi hoitaa. Loppujen lopuksi seesteinen Antti ja temperamenttisempi Keijo-isä ymmärtävät, että jokainen sukupolvi tekee työt eri tavoilla.

”Sukutilan jatkaminen on minulle ylpeydenaihe. Pitää antaa arvoa sille, mitä tekee ja muistaa, mistä on lähdetty. Juuret ovat pitkät”, Antti Kartano sanoo.

“Epävarmuus pelottaa nuoria”

Nuori maatilayrittäjä on Suomessa harvinaisuus. Tilakoot ovat kasvaneet, mutta jatkajaa on usein vaikea löytää perhepiiristä.

Isossakyrössä tämän näkee, kun katsoo autioituneita pihapiirejä. Siellä täällä on pihoja, joita ei hoida enää kukaan.

Pakon edessä moni maatilayrittäjä joutuu kipeän paikan eteen. Jos oma lapsi ei jatka tilaa, viljelijä joutuu laittamaan peltonsa vuokralle tai lopettamaan toimintansa. Samalla katkeaa kenties pitkäkin sukuperinne.

Epävarmuus, se pelottaa nuoria, Antti Kartano arvelee.

”Kun opiskelet ammatin ja löydät hyvän työpaikan, siinä on varma tulo ympäri vuoden. Maatilayrittämisessä pitää sitoutua eri lailla”, hän sanoo.

Viime vuodet ovat olleet viljelijöille erityisen raskaita: viljelyn tuotantokustannukset ovat yllättäen nousseet, mutta sadosta saatu hinta on vaihdellut maailmanmarkkinahintojen mukaan.

Ukrainan sota nosti energian ja polttoaineiden hinnat hetkessä pilviin, ja esimerkiksi maanviljelyksessä tarpeellisten lannoitteiden hinnat yli kolminkertaistuivat.

Kartanokin odotteli lannoitteiden hintojen laskua, mutta antoi lopulta periksi ja maksoi niistä kalliisti.

”Korvien väli petti, kun alkoi tulla uutisia, että saako lannoitteita lainkaan.”

”Korvien väli petti, kun alkoi tulla uutisia, että saako lannoitteita lainkaan”, viljelijä muistelee.

Mennyt ajanjakso oli viljelijöille todella vaikea, sanoo Luonnonvarakeskuksen tutkimuspäällikkö ja erikoistutkija Hanna-Maija Karikallio. Hänen mukaansa viljelijöillä ei ollut puskuria hintasokkia varten.

Kun Ukrainan sota nosti lannoitteiden, energian ja polttoaineen hintoja, viljelijälle viljasta maksettava korvaus nousi viiveellä. Lopulta tilanne helpotti, ainakin hetkeksi. Viljan tuottajahinta nousi viime vuoden lopussa lähes kolmanneksen edellisvuoden vastaavaan aikaan verrattuna.

Vuonna 2023 viljan tuottajahinnat laskivat jälleen. Tälläkin kertaa hintoihin vaikutti Ukraina. Maata pidetään Euroopan vilja-aittana, josta lähtee viljaa esimerkiksi Afrikkaan, jossa sitä kipeästi tarvitaan. Tänä vuonna niin sanottu Mustanmeren viljasopimus päättyi, minkä takia viljaa ei saada kuljetettua kauemmas. Kun viljaa jää valtavat määrät Euroopan markkinoille, tarjonnan kasvaessa viljelijöille maksettava hinta laskee.

Merkittävä syy hintojen laskuun oli myös maailmanlaajuisesti erittäin hyvä viljasato.

Heikot yrittäjätulot eivät kuitenkaan kytkeydy vain poikkeusvuosiin, vaan kannattavuus on laskenut myös hyvinä aikoina.

Puhdaskaura ei vielä elätä täysin

Luken tuoreen ennusteen mukaan vuonna 2023 maatilojen keskimääräinen yrittäjätulo tulee olemaan 16 500 euroa. Osittain kutistuneet yrittäjätulot selittyvät sillä, että tilastoissa mukaan lasketaan myös pienet yritykset, joille yrittäminen on osa-aikaista tai harrastus. Sitä, miten Antti Kartanon kaltaisilla päätoimisilla maatalousyrittäjillä menee, tilastot eivät kerro.

Kuva maatalousyrittäjien todellisesta taloudellisesta tilanteesta on siis sumea, sillä tutkijoilla ei ole tarvittavaa dataa tarjolla, Karikallio huomauttaa. Hän harmittelee, ettei tutkijoilla ole mahdollisuuksia tarkastella erikseen vaikkapa päätoimisia maatiloja tai tietyn liikevaihtorajan ylittäviä tiloja.

Erikoistutkija kuitenkin korostaa, että Suomessa on myös monia hyvin menestyviä tiloja.

Kartanon tavoitteena on olla yksi niistä. Viljelijä pyrkii siihen, että saisi viljanviljelystä yhdeksän kuukauden palkan. Kolmen kuukauden palkan Kartano saa tekemällä töitä seudun muille viljelijöille. Hän muun muassa levittää lähipelloille apulantaa ja kylvää kerääjäkasveja.

”Olen investoinut rajusti parina vuonna ja joutunut ottamaan lainaa. Toivottavasti saisin pian työmäärää vastaavan palkan”, Kartano sanoo.

Maatalousyrittäjien talouteen vaikuttaa muun muassa kustannusten, tukieurojen, sadon suuruuden ja maailmanmarkkinoiden lisäksi tietenkin ruoan hinta. Siitä hinnasta, jonka kuluttaja vaikkapa kaurahiutalepaketistaan maksaa, vähennetään vielä esimerkiksi teollisuuden ja kaupan osuus.

Pellervon taloustutkimus ja Luonnonvarakeskus julkaisivat vuonna 2018 tutkimuksen, jossa on tarkasteltu elintarvikkeiden hinnanmuodostusta maito-, liha- ja viljatuotteiden osalta vuosina 2008, 2012 ja 2016. Ruoan hinta laski vuosina 2012–2016. Tutkimuksen mukaan tuottajille ja kaupalle jäi yhä pienempi siivu ruoan hinnasta. Teollisuus sen sijaan piti euromääräisen osuutensa ruoan hinnasta ennallaan.

Maataloustukien kokonaissumma on jonkin verran kasvanut. Maatalouden tukia maksettiin viime vuonna noin 2,13 miljardia euroa. Suurin osa niistä oli viljelijätukia, joita maksettiin noin 1,9 miljardia euroa. Tuen mediaanimäärä saajaa kohti oli viime vuonna noin 15 500 euroa ja vuonna 2021 noin 14 400 euroa. Tämän taustalla on se, että maatilojen määrä on vähentynyt ja koko kasvanut.

Kartano arvioi saavansa tukia 70 000–85 000 euroa vuodessa.

”Pelkästään lannoitekustannukset ovat summasta yli puolet”, viljelijä sanoo.

Puintiaikaan unet jäävät vähiin

Syyskuun puolivälissä Antti Kartanon tappiomieliala on muuttunut hienoiseksi toiveikkuudeksi.

Myös sää näyttää poutaiselta, joten Kartano pääsee vihdoin käynnistämään puimakoneen. Kunhan isä ja poika jaksavat painaa pitkää päivää, sadosta voi tulla keskinkertainen.

Loppukesästä pelloilla ahertavat myös avopuoliso Paula, 27, äiti Minna, 54, ja anoppi Arja, 57, jotka bongaavat kasvuston joukosta velttohaaraista hukkakauraa. Se on kitkettävä pois lain nojalla, sillä kyseessä on helposti leviävä vieraslaji.

Maanviljelijöille puintiaika on yksi vuoden vaativimmista ajanjaksoista. Silloin Antti Kartanon yöunet typistyvät viiteen tuntiin yössä.

Tavallisesti puiminen kestää puoliltapäiviltä iltakahdeksaan, jolloin koittaa iltakaste. Yöllä Kartano herää siirtämään viljan kuivaimesta siiloon. Kännykkänsä isäntä näppäilee soimaan kuudelta aamulla.

”Ehkä olen nukkunut, ehkä en. Sitten sama rumba jatkuu.”

”Ehkä olen nukkunut, ehkä en. Sitten sama rumba jatkuu”, Kartano hymähtää.

Nykyään maanviljely on kuin mitä tahansa yrittämistä, joka vaatii sisua ja riskinsietokykyä.

Erikoistutkija Karikallio on tutkinut suomalaisia hyvin pärjänneitä maatilayrittäjiä ja huomannut, että menestyksen takana on usein hyvät talouden- ja riskinhallintataidot sekä uskallus laajentaa ja monipuolistaa yritystä.

Menestyneet yritykset hyödyntävät muita useammin myös uutta teknologiaa.

”Esimerkiksi älymaatalouden ratkaisuista on apua vaihtelevissa sääolosuhteissa. Ne antavat takuulla paremman sadon tulevaisuudessa”, Karikallio sanoo.

Kilpaura ladulla lujitti luonnetta

Antti Kartano näyttää hämmästyttävän paljon nuorelta hiihtäjälegenda Juha Miedolta. Myös Kartano hiihti kilpaa vuoteen 2022 asti. Hänen parhaat henkilökohtaiset sijoituksensa ulottuivat parinkymmenen kisaajan joukkoon SM-kisoissa ja Suomen Cupeissa.

Viime vuonna urheilu-ura tuli kuitenkin tiensä päähän ja päätös lopettamisesta sinetöitiin dramaattisesti.

Keväällä raju oksentelu vei Kartanon kuukaudeksi sairaalaan. Huono olo jatkui ja jatkui, mutta lääkärit eivät saaneet selville, mikä miehen munuais- ja maksa-arvoja nosti.

Sairaalareissun päätteeksi Kartano sai koronan. Voimat olivat poissa. Sängyn pohjalla maatessaan viljelijä ei kyennyt muuhun kuin selaamaan koulutusvideoita Youtubesta.

”Kyllä se söi miestä aika lailla, kun olin tottunut menemään ja tekemään. Elämä voi olla pienestä kiinni.”

Voimien elpyessä mies päätti, että oli aika keskittää tekeminen yhteen asiaan. Hän lopetti aktiiviurheilun ja keskittyi täysin perheyritykseensä.

Ratkaisu ei harmita, vaikka Kartano on huomannut, että urheilun kaltaisia äärielämyksiä ei saa työelämästä.

Hiihto antoi joka tapauksessa luonteenlujuutta. Siitä on hyötyä alalla, jonka tulevaisuutta leimaavat uhkakuvat.

Suurin niistä on ilmojen vaihtelu. Tänä vuonna kevät oli kylmä, alkukesä kuiva ja loppukesä runsassateinen.

”Sään ääri-ilmiöitä on ollut järjestäen, useampana vuonna”, Kartano sanoo.

Syytöksiä ilmastonmuutoksen edistämisestä kohdistetaan myös maatalousyrittäjien itsensä suuntaan: erityisesti eläinperäisen ruoan tuotanto, peltojen lannoitus ja turvepeltojen raivaus keräävät kritiikkiä.

Erikoistutkija Karikallio kuvailee, että ennen sotaa maanviljely nähtiin lähinnä “valtavana päästönlähteenä ja ympäristön tuhoajana”.

Viljelijä Kartanoa syytökset harmittavat. Hän huomauttaa, että maanviljelijöille esimerkiksi ilmastoviisas yrittäjyys on jo arkea. Moni omistaa lisäksi metsää, joka toimii hiilinieluna.

Nykyviljelijät myös muokkaavat maitaan vähemmän, kasvattavat pelloillaan useampaa kuin yhtä lajiketta ja vaihtelevat viljelypaikkaa, jolloin tarve käyttää lannoitteita ja kasvinsuojeluaineita on pienempi. Tätä kutsutaan uudistavaksi viljelyksi, ja pitkällä tähtäimellä viljelijä saa näin paremman sadon.

Myös Kartano kasvattaa maanparannuskasveina muun muassa öljyretikkaa ja auringonkukkaa.

”Auringonkukassa on hyvä tuki. Sen kaveriksi voi laittaa apilaa ja heinää, joka sitoo typpeä ja parantaa maata.”

Viljelijät, olkaa ylpeitä!

Vaikka viljelijät eivät ole päässeet viime vuosina helpolla, Antti Kartano ajattelee, että myös viljelijöillä itsellään on peiliin katsomisen paikka.

”Ei olla ylpeitä siitä, mitä tehdään”, mies pamauttaa.

Kartanolle maanviljelys on intohimoammatti, jonka ilosanomaa hän haluaa jakaa myös nuoremmille.

Puintiaikaan Kartano tavoittaa yhä saman tunteen kuin lapsena, kun hän pääsi perheensä mukana pellolle. Hän toteaa, ettei häntä saisi istumaan toimistoon kahdeksasta neljään.

”Olen aina tykännyt käsillä tekemisestä.”

Viljelijä muistuttaa, että tulevaisuuden haasteita voi taklata myös itse.

Teknologinen kehitys ja digitalisaatio parantavat ruoantuotannon edellytyksiä ja resurssitehokkuutta. Jatkossa Kartanonkin pelloilla voi kasvaa lajikkeita, jotka kestävät ilmastonmuutoksen aiheuttamat sään ääri-ilmiöt nykyistä paremmin.

Pitenevä kasvukausi voi tuoda pelloille myös täysin uutta viljeltävää. Ei ole mahdottomuus, että Suomesta tulisi joskus vaikkapa viinimaa. Tärkeintä on, että viljelijät kouluttavat itseään muutosten varalle.

Antti Kartano on hakenut oppia ProAgrian, S-ryhmän ja LähiTapiolan yhteistyössä järjestämistä Tulevaisuusvalmennuksista. Koulutukset käsittelevät muun muassa ilmastoasioita, asiakasymmärrystä sekä johtamista ja strategiaa.

”Parasta koulutuksissa oli verkostoituminen, mutta jatkoa ajatellen oli kiinnostavaa kuunnella johtamisesta ja strategiasta. Vielä en johda tilallani juuri muuta kuin itseäni ja isääni”, Kartano sanoo ja naurahtaa.

Haaveena on, että hän saisi kehitettyä tilaa harkitusti.

Yksityiselämänsä unelmista Kartano puhuu varovaisesti. Hän toivoo, että tila säilyisi suvussa. Kenties tulevaisuudessa sitä johtaisi oma lapsi.

Jännitys kuuluu viljelijän arkeen

Lokakuussa Kartanon vasta muokatun pellon laidalla näyttää aivan erilaiselta kuin kesällä.

Sama pelto, jossa kasvoi vielä syyskuussa okran väristä, vyötärölle ulottuvaa kauraa, on nyt tasaista, harmaata savimaata.

Saappaissaan savessa seisova Kartano vaikuttaa sen sijaan helpottuneelta. Hartiat, jotka olivat vielä elokuun epävarmuudessa nousseet korviin, ovat nyt laskeutuneet aavistuksen alemmas.

Epävarmuuden ja sateiden keskellä ahertaneet Kartanot saivat lopulta puhdaskaurasta tavanomaisen sadon. Isän ja pojan yhteinen ponnistus kannatti.

”Tämä oli työvoitto”, Antti Kartano sanoo.

Koko Suomen mittakaavalla satokauden lopputulos on heikompi.

Luonnonvarakeskuksen syyskuun viljasatoarvion mukaan viljaa saadaan tänä vuonna 2,9 miljardia kiloa, mikä on viidenneksen pienempi kuin viime vuoden viljasato.

Antti Kartanon syyskuussa puima vilja päätyi suomalaisten ostoskoriin jo lokakuun aikana. Viljan matka pellolta kauppaan kesti siis vain kaksi viikkoa. Tahti oli rivakka.

”Ei ole itsestäänselvyys, että meillä on puhdasta, kotimaista ruokaa.”

”Jatkuva jännitys kuuluu työn luonteeseen. Mutta toivon, että ihmiset ymmärtävät, että ei ole itsestäänselvyys, että meillä on puhdasta, kotimaista ruokaa”, Kartano sanoo.

Marras-joulukuussa koittaa viimein hetki, jolloin viljelijä ripustaa työhanskat naulaan. Vuoden työt ovat takana, joten on aika ottaa rennommin.

Lomalla Kartano pakkaa sukset autoonsa ja suuntaa Lappiin. Latuja sivakoidessaan hän ehtii pohtia asioita rauhassa.

”Uskoa tulevaisuuteen pitää olla, vaikka takana olisi kuinka huono vuosi. Maanviljelys on ammatti, jossa pellolle pääsyn into tulee aina, kun kevätaurinko alkaa paistaa.”

Lue lisää

Lisää aiheesta