”Rouva Isomäki, nyt se löytyi!”

Näin muistelee Eeva-Liisa Isomäki lääkäreiden huudahtaneen ja juosseen sairaalakäytävää pitkin takinhelmat hulmuten. Elettiin vuotta 1968, ja Isomäki oli juuri lähdössä kotiin kolmen sairaalaviikon jälkeen. Mutta nyt hän viimein sai diagnoosin vatsavaivoilleen: keliakia.

Vuonna 1968 suuret myllerrykset ravistelivat maailmaa. Myös Eeva-Liisa Isomäelle tapahtui suuria asioita: hän meni naimisiin, valmistui ekonomiksi ja sai vakituisen työpaikan SOK:n pääkonttorin elintarvikeosaston tuontikaupan ostajana.

On ihme, että pysyin hengissä.

Kaiken lisäksi hänen sairautensa oli pahentunut. Työterveyslääkäri lähetti vatsaoireisen Isomäen tutkimuksiin, ja HYKS:issä tajuttiin tutkia suolinukka. Se paljasti keliakian.

Isomäki jäi sairaalaan vielä viikoksi opettelemaan uutta ruokavaliota. Se tepsi myös ihokeliakiaan, joka häneltä oli löydetty pari vuotta aikaisemmin. Silloin ei tiedetty vatsa- ja iho-oireiden liittyvän toisiinsa.

Jo 1940-luvulla Isomäki oli viettänyt alle kouluikäisenä paljon aikaa Lastenklinikalla, Arvo Ylpön potilaana. Keliakiaa ei silloin tunnettu.

”On ihme, että pysyin hengissä. Kolmen ikäisenä painoin kahdeksan kiloa. Silloin ripulilapselle syötettiin vehnäjauhovelliä, johon oli vatkattu raaka kananmuna”, lappeenrantalainen Isomäki kertoo.

Eeva-Liisa Isomäki kärsi vatsaongelmista vuosikymmeniä ennen kuin niiden syy selvisi. Isomäen – ja monen muun suomalaisen keliaakikon – ruokavalio monipuolistui kuitenkin Isomäen diagnoosin ja SOK:n kokeilunhalun ansiosta.

Isomäki työskenteli SOK:lla, kun ruotsalainen osuuskauppajärjestö KF (Kooperativa Förbundet) tuli kertomaan kahdesta myllynsä kehittämästä gluteenittomasta Juvel-jauhoseoksesta.

”Pomo sanoi, että otetaan näitä kokeeksi, että sinäkin saat jotakin syödä.” Niinpä SOK:n kokeilukeittiö testasi ja käännätti KF:n reseptejä. Ensin Isomäki esitteli leipomuksia keskussairaaloille silloisen HYKS:in keskuskeittiön yliemännän Helvi Wagnerin kanssa. Hän kiersi myös SOK:n sivukonttoreita ja myymälöitä.

Vieläkin, kun näen jonkun hyllyjen edessä pälyilevän gluteenittomia, kysyn, voinko auttaa.

Isomäki alkoi tilata jauhoja Suomeen, ja keliaakikot löysivät ne ensin SOK:n kaupoista. Nykyään Juvel tunnetaan Semperinä.

”Siitä se lähti. Aikaisempi HYKS:in oma gluteeniton leipä maistui todella pahalta”, Isomäki muistelee.

Ennen Juvelia kaupasta sai vain perunajauhoja ja Maizena-suurustetta. Venäjältä tuotiin tattaria, mutta se ei ollut puhdasta, vaan sen seassa oli muita, keliaakikoille sopimattomia viljoja.

”Levitin jyvät pyyhkeelle ja erottelin pois vehnät ja muut. Tattarista keitin aamupuuroa, koska kaura oli vielä kiellettyä. Vähitellen tattaria alkoi saada Suomestakin.”

Isomäen pitivät leivissä ja kakuissa äiti ja anoppi, joita hän kuvaa jauhopeukaloiksi.

Isomäki on nykyisen Keliakialiiton perustajajäseniä. Jäätyään eläkkeelle hän muutti 2003 puolisonsa kanssa Espoosta Lappeenrantaan. Hän on toiminut sekä Uudenmaan että Etelä-Karjalan keliakiayhdistyksen hallituksessa ja vertaistukihenkilönsä.

”Vieläkin, kun näen jonkun hyllyjen edessä pälyilevän gluteenittomia, kysyn, voinko auttaa.”

Isomäki tietää, miksi gluteenittomat ovat S-ryhmän kaupoissa tavallisten tuotteiden hyllyissä.

”Kun ensimmäiset gluteenittomat tuotteet tulivat, valikoimaneuvosto päätti, että ne sijoitetaan dieettituotteiden hyllyyn. Tein aikamoisen työn vakuuttaakseni, että niitä voivat kaikki syödä, eikä keliakiassa ja gluteenittomien tuotteiden kysymisessä ole mitään hävettävää. Niin ne laitettiin tavallisten tuotteiden sekaan.”

Gluteenittomia tuotteita alkoi tulla myyntiin 1970-luvulla, ja Isomäki toimi SOK:n ostajana vuoteen 1980. Vuosikymmenen alussa viranomaismääräykset alkoivat edellyttää tuoteselosteita.

”Nyt gluteenittomien tuotteiden valikoima on valtavan runsas, ja olen siitä kerta kaikkiaan kiitollinen. Se on tehnyt minusta laiskan leipojan – ostan valmiita tuotteita”, hän naurahtaa.